maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kauneuslähetystöstä hyvää iltaa

Keväällä kokeiltavaksi saamistani Wet n Wildin tuotteista jäi vielä muutama esittelemättä, joten tein niistä nyt vielä tällaisen koosteen. Neljästä tuotteesta kaksi on mielestäni erittäin hyviä, kaksi vähän niin ja näin. Yleensä en juuri kirjoita "ihan kivoista" tuotteista, mutta tässä tapauksessa tein poikkeuksen (syy paljastuu vielä myöhemmin). Säästän parhaat viimeiseksi ja aloitan näistä kahdesta, joihin en oikein saanut tuntumaa. Natural Blend -kivipuuteri on kaunis. Pahvisessa, avattavassa rasiassa on kukkakuviolla koristeltu puuteri, peili sekä pieni vaahtomuovinen vippa. Levitän itse kaikki puuterit siveltimellä, enkä näin ollen testannut, mihin kaikkeen vipasta olisi ollut. Aika heppoiselta se kuitenkin näytti. Meikin korjailuun tarkoitetussa tuotteessa peili on aina plussaa, mutta valkoisesta pahvipakkauksesta tulee valitettavan pian aika sottainen. Ainakin omassa käytössäni.

Kokeilin pari kertaa käyttää puuteria meikin kiinnittämiseen, sudin sitä puuterisiveltimellä ohuen kerroksen koko kasvoille. Meistä ei tullut ystäviä, koska: a) sävy (Bare) oli iholleni liian tumma ja näytti keltaiselta, b) puuteri alkoi päästää kiiltoa läpi aika nopeasti eikä pitänyt meikkiä hyvin paikoillaan ja c) en osaa käyttää kivipuuteria, olen irtopuuteri-ihmisiä. Kohdasta c johtuen arvioni ei tietenkään ole täysin vertailukelpoinen, minulla kun ei ole juuri aiempaa kokemusta kiinteään muotoon puristetuista puutereista.Glassy Gloss -kiillosta (sävy Poppy Glaze) olisin periaatteessa voinut tykätä paljonkin. Kerroin tosin jo pari postausta sitten ongelmistani näiden tuubikiiltojen kanssa, pedanttina ihmisenä haluan joka tapauksessa käyttää aina sivellintä. Kiillon koostumus on mukava, sellainen semitahmainen - ei liian jankkia mutta ei liian ohuttakaan. Väriä tulee hentoisesti, mutta kiiltoa sitäkin enemmän.Huulilla kiilto on vinyylimäinen, ihan superkiiltävä! Pidän lopputuloksesta todella paljon, mutta tässä tuotteessa on kaksi ominaisuutta, joita en siedä: tuoksu ja maku. Ne vievät vastentahtoiselle mielikuvamatkalle varhaisteini-ikään 1990-luvun puolen välin tienoille, jolloin jokaisen tytön penaalista löytyi esanssiselle tuoksuva, muovinmakuinen roll on -huulikiilto. Vieläkö muistatte? Tämä kiilto tuoksuu tismalleen samalle ja maistuu todella muoviselle. Maku on sama kuin esimerkiksi Models Ownin huulikiilloissa, joita en kerta kaikkiaan vain pystynyt käyttämään.Toisesta saamastani huulikiillosta pidin huomattavasti enemmän, sillä se tuoksuu lakritsille! Lisäksi se myös näyttää upealta, mutta kehoitan kiiltoa käyttävien noudattamaan huomattavaa varovaisuutta muun meikin suhteen. Tällä nimittäin saa sellaiset barbihuulet, että ei paremmasta väliä! Koostumukseltaan Mega Slicks -kiilto (sävy Cherish) on hyvin hyvin kuivaa ja hyvin hyvin helmiäisenhohtoista. Hyvin hyvin turhauttavaa se on myös: applikaattoriin tarttuu niin vähän tuotetta kerrallaan, että huulia meikatessa meinaa menettää hermonsa.Mutta voi, miten kaunis se on! Näin hohtavien huulien kanssa vain saa tosiaan olla tarkkana, ettei kokonaisuus näytä mauttomalta. Itse yhdistäisin näihin todella neutraalin värisen silmämeikin tai vaikkapa skarpin ja dramaattisen mustan eyelinerin.Mistä pääsemme kuin huomaamatta loikkaamaan neljänteen tuotteeseen. :) Vedenkestävä H2O Proof -eyeliner on kerrassaan loistava! Eikä ainoastaan "hintaansa nähden loistava" vaan ihan huippu millä tahansa asteikolla. Omani on musta, mutta tarjolla on muitakin sävyjä. Huopasivellin on tarkka ja jäykkä, pidän näistä itse kaikkein eniten. Joustavammilla eyeliner-siveltimillä en ainakaan itse saa aikaiseksi läheskään yhtä siistiä jälkeä.Kuvasin rajausväristä totuttuun tapaan swatchit, joissa demonstroin millaista viivaa siveltimellä saa ja millainen pigmentti värissä on. Yllä olevassa kuvaparissa nämä seikat eivät silti ole kaikkein kiinnostavampia, sillä oikeanpuoleinen kuva on otettu sen jälkeen, kun olen pessyt ihon vedellä ja saippualla! Tarkoituksenani ei edes ollut ottaa vertailevaa kuvaa, vaan olin pesemässä swatchailemiani juttuja kokonaan pois. Äimistyin, kun rajausväri ei hievahtanutkaan, ja oli ihan pakko räpsäistä vielä toinenkin kuva. Todellakin H2O Proof ja myös ilmeisen soap proof. Vedenkestävälle silmämeikille tarkoitetulla meikinpoistoaineella tosin irtosi moitteettomasti.

Oletko kokeillut jotain näistä? Ovatko tuotteet toimineet paremmin tai huonommin kuin minulla?

P.S. Huomaa myös edellinen postaus! Lauantai-iltaiset kirjoittelut eivät yleensä tavoita kovin suurta yleisöä. ;)

* * *

A few more things that I got from Wet and Wild earlier this year. Unfortunately, the pretty powder is too yellow for me to use and the first lipgloss (in a tube) tastes like plastic. :( The last two products are really good, if not amazing. Super pearlescent Barbie pink lipgloss and an eyeliner that doesn't come off even when washed with soap and water. And they go very well together, too!

16 kommenttia:

  1. Jestas tuota eyelineria! o_O Vaikuttaisi kokeilemisen arvoiselta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä päässyt testaamaan sitä in action, mutta ensituntuma on kyllä erinomaisen positiivinen.

      Poista
  2. Ostin joskus pari vuotta sitten tuon H2O-linerin, ja ellei koostumus ole sitemmin merkittävästi muuttunut, mulla sen pysyvyys oli ihan järkyttävän huono. Mulla on suht herkästi rasvaistuvat silmäluomet, ja ihan hetkessä tuo lähti irtoilemaan pois riekaleina. Jäi tuote kokonaan käyttämättä, kun lopputulos kerkesi epäsiistiksi nopeammin, kuin itse kerkesi kotoa ulos.. Käden paljon kuivemmalla iholla varmasti pysyi minunkin testeissäni paremmin, kun kerta tuotteen ylipäänsä ostin. Hukkaostos oli sitten kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli vedenkestävyys ei paljon auta, jos tuote on rasvaliukoinen. :( Kurjaa. Itselläni ei ole koskaan ollut vastaavaa ongelmaa, silmäluomeni eivät ole kuivat eivätkä öljyiset. Mutta ihan varauksetta ei siis voi tuota eyelineria jokaiselle suositella.

      Poista
  3. mulla on toi rajauskynä ja tykkään tosi paljon, kun sen ei kyllä leviä! ihan mahtava jonnekkin rannalle, jossa iho hikoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäät! Itsekin olin aika vaikuttunut.

      Poista
  4. Olen yleensä ollut hyvin tyytyväinen Wettiksen tuotteisiin. Siksi ostinkin suurin odotuksin tuon eyelinerin, mutta mulla se osottautuikin täydeksi sudeksi (ainakin mun lurppaluomilla...) :P Ei ollut todellakaan H20. Kauan käyttämäni Rimmelin Exaggerate (vai mikä olikaan) on sata kertaa parempi ja pysyy paremmin. Mulla on siis ilmeisesti niin roikkuvat luomet, että hyvin usein päivän aikana mun rajauksista piirtyy osa mun kulmaluulle. Tuo Wet'nWildin eyeliner levisi ihan totaalisesti :c Kai se on niin yksilökohtaista...?

    Mutta täytyy sanoa, että nyt heräsi kyllä mielenkiinto noita huulikiiltoja kohtaan!

    Ja ihan samaan syssyyn: sulla on aivan mahti blogi, jota luen hyvin innoissani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ylempänä tulikin jo todettua, että ei ilmeisesti ole parhain mahdollinen tuote, jos silmäluomet ovat yhtään öljyiset. :/ Huulikiiltoja voi onneksi kokeilla ihotyypistä riippumatta! Eivät vie ainakaan konkurssiin, jos vaikka pari hankkisikin. ;)

      Kiitos kehuista, mukava kun kommentoit!

      Poista
  5. Mulla on tuo sama eyeliner ja tykkään siitä kans hirveästi. Yllätyin tosiaan sen laadusta, ehkä annan vähän miinusta mun makuun liian jämäkästä siveltimestä ;) Mutta todella kestävä ja intensiivinen väri..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas tykkään juuri tuosta jämäkästä siveltimestä, Rimmelin eyeliner on toinen suosikkini, jossa sellainen on. Ja väristä tosiaan vielä lisää plussaa!

      Poista
  6. Mulla on tuo eyeliner ja tykkään siitä. Nyt olen käyttänyt kyllä enemmän geelilinereita vaihteeksi. Mä levitin tuon linerin kyllä erillisellä siveltimellä, jotenkin tuo kuivahti tuossa siveltimessä liian nopeasti ja oli liian jämäkkä mun makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole koskaan oikein tullut sinuiksi ostamieni eyeliner-siveltimien kanssa (enkä kyllä oikein vielä eyelinerinkaan...). Ehkä ne ovat kaikki olleet liian paksuja tai hapsottavia, mutta en vain ole osannut. Tuollainen jäykkä ja teräväpäinen huopa-asia on ollut juuri sopiva.

      Poista
  7. Mulla oli ensin tuo eyeliner, ostin sen epähuomiossa vaikka en tykkää vedenkestävistä jutuista noin yleensäkään. Ja olihan se vaikea poistaa, mulla kun ei ole vedenkestävän meikin poistoainetta :/ Tykkään siis enemmän saman merkin normi-eyelinerista, siinä on ohuempi sivellinkin. MegaLiner on nimeltään se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ostan aina ennemmin vedenkestäviä kuin vesiliukoisia silmämeikkijuttuja, silmäni kun vuotavat aika herkästi. Joten sitä meikinpoistoaineittakin oli jo valmiina. :) Pitää kyllä ehkä vielä kokeilla myös sitä "tavallista" lineria, ohuempi sivellin on aina hyvä asia.

      Poista
  8. Mulla on ollu etsinnässä täydellinen eyeliner jo vaikka kuinka pitkään, nii tää postaus oli oikeesti niin aarre! Pakko käydä ostaa tollane ja itekki testata koska mulla ei pysy mikään ''ei vedenkestävä'' silmissä! :) joten kiitos tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Onpa kiva, että tästä oli hyötyä. :)

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>