keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Suupielet rasvassa

En ole koskaan ollut suuri huulirasvan ystävä, olen yleensä luottanut vain kosteuttaviin huulikiiltoihin. Tässä kevättalvella huomasin kuitenkin ihastuneeni valtavasti yhteen pieneen huulirasvapuikkoon, jonka olin löytänyt kaappini perältä. Puikko oli Cherry Culturesta kaupantekijäisiksi saamani purkantuoksuinen Lip Balm, joka pehmensi huuleni paremmin kuin mikään aikaisemmin kokeilemani huulivoide. Vastoin aiempaa luuloani näitä huulirasvoja voi tilata CC:n nettisivuilta, vaikka ei muita ostoksia tekisikään. Yksi huulirasva maksaa pari dollaria ja valikoimassa näyttää olevan vaikka mitä ihania tuoksujakin. En ole saanut aikaiseksi tehdä tilausta (välttelen tuota kauppaa rahapulassani kuin ruttoa, sieltä tarttuu aina mukaan vaikka mitä ihanaa), joten olen yrittänyt metsästää korvaajaa suosikilleni muualta.Tähänastisen saalistukseni tulos näyttää tältä. Aloitin Love & Toastin kirpeänmakean omenan tuoksuisesta huulirasvasta, jonka bongasin Åhlénsin kosmetiikkaosastolta. Carmexin keltainen purkki astui kuvioihin seuraavaksi (Stockmannilta), ja pari päivää sitten sain siskoltani Burt's Beesin huulirasvan. Haluaisin suosia huulivoiteissani kasvipohjaisia öljyjä, mutta addiktoivat mineraaliöljypohjaiset nyt vain pehmittävät huuliani paljon paremmin. Myös Cherry Culturen huulirasvan sisältö koostuu pääosin mineraaliöljyistä (INCIn kolme ensimmäistä ainesosaa ovat petrolatum, mineral oil ja polybutene).Carmex on perinteinen ja huippusuosittu, joskin Suomessa kohtuullisen uusi huulivoide. Kokeilin tätä alun perin jonkun lehden mukana saamastani näytepussista ja tykästyin. Carmexia markkinoidaan pehmentävänä, suojaavana sekä rohtuneita huulia hoitavana, mitä se varmasti onkin. Ihoa suojaavien mineraaliöljyjen lisäksi tuotteessa on viilentävää mentholia ja antiseptista fenolia, jotka helpottavat kipua ja tulehdusta. Pidän tästä kovasti, mutta tavallisena huulivoiteena Cherry Culturen versio vie vielä voiton. Stockmannilta ei valitettavasti löytynyt tuubi-Carmexia, vaikka suomalaisilla nettisivuilla sitäkin mainostetaan. Puikkomuotoisena oli tarjolla sävyttävää huulivoidetta, mutta olisin halunnut ostaa tämän perusversion. En tykkää kaivaa huulirasvaani purkista, puikko on mielestäni paljon kätevämpi (ja ehkä myös vähän hygieenisempi).Love & Toastin Candied Apple Lip Butter tuoksuu jumalaisen ihanalle ja sisältökin nostaa hymyn huulille. Puikossa on muun muassa öliiviöljyä, mehiläisvahaa, jojobaöljyä sekä karite- ja kaakaovoita, kaikki nämä INCIn alkupäässä. Pakkauskin on söpö. Haluaisin mitä vilpittömimmin rakastaa tätä huulivoidetta, mutta se ei riitä kuiville huulilleni alkuunkaan. Olen yrittänyt käyttää näitä kasvipohjaisia tuotteita yhdessä Carmexin kanssa, ajatuksena jotenkin "lukita" ne mineraaliöljyjen alle, mutta toistaiseksi en ole onnistunut kovin hyvin.

Burt's Beesin Replenishing Lip Balm näyttää pelottavan väriseltä, mutta levittyy huulille täysin värittömänä. Se tuoksuu kivan pirteälle granaattiomenalle, tykkään! Love & Toastin tavoin tämäkin voide luottaa pääasiassa mehiläisvahan ja kasviöljyjen yhdistelmään. INCIstä löytyy auringonkukka-, kookos- ja rypsiöljyä, mutta myös kosteutta lukitsevaa, mineraalipohjaista lanoliinia (vasta edellä mainittujen öljyjen jälkeen). Valitettavasti tämä puikko ei omassa käytössäni ole edellistä parempi. Molemmat kosteuttavat huulia hetkellisesti, mutta vaikutus häviää pian. Edit. Lanoliini on peräisin lampaanvillasta, kuten anonyymi lukija ystävällisesti oikaisi. Jotenkin olin unohtanut eläinperäiset rasvat tyystin ja lokeroin kaiken ei-kasvipohjaisen mineraaliöljyihin. :/

Luulen, että päädyn vielä ostamaan noita Cherry Culturen huulirasvoja, mutta kulutan kuitenkin nämä nykyiset ensin loppuun. Ajattelin metsästää netistä myös huulivoidepuikon, joka olisi 100% karitevoita, se kun tuntuu sopivan huulilleni mainiosti (ja haluan nimenomaan sen puikon, en purkkia!). IHerbista saattaisi ainakin löytyä jotain.

Onko sinulla huulirasvasuosikkia? Kasvipohjainen vai vaseliini? Purkki, tuubi vai puikko?

* * *

I thought I could never fall in love with a lip balm, but it seems that day has come. My holy grail at the moment is Cherry Culture's own brand but I'm afraid to go near that site. All that lovely makeup somehow always finds its way into my shopping cart, even though I wouldn't need any. I've been trying to find a replacement for the lip balm but haven't quite succeeded. Mineral oils are addictive but they keep my lips softer than vegetable oils. Unrefined shea butter might be another good option, but first I'll have to go throught these. :)

25 kommenttia:

  1. Kaltaiseni huulirasva-addiktin vuosien empiiristen tutkimusten tulos on Lush:n Honey Trap. Löysin sen noin puolitoista vuotta sitten Lush:n myyjän suosituksesta ja sen jälkeen ei ole tarvinnut vieraisiin pöytiin haikailla. Parasta siinä lienee kuitenkin se, että huulirasvan tarve on vähentynyt ja jatkuva huulirasvan lisääminen on vaihtunut muutamaan kertaan päivässä. Pieni miinus siitä, että Honey trappiä saa vain purkissa, koska itsekin käyttäisin mieluummin puikkoa. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta! Tykkään Lushista muutenkin, on kiva saada vinkkejä uusista tuotteista, joita voisi ottaa kokeiluun.

      Poista
  2. Suosikkini on Blistexin Medilip joka on rohtuneille huulille tarkoitettu puikkomuotoinen huulirasva. Kosteuttaa kivasti ja aika pitkävaikutteisesti. Pidän myös siitä että miltei valkoinen huulirasva korostaa jännästi omaa huulten sävyä ("punaamalla") huulet luonnollisesti. Voide sisältää metholia ja eukalyptystä ja vaikka tuoksu tuntuukin hiukan se ei ole häiritsevä.

    Kaksi muuta peruskäytössä olevaa huulirasvaa on Labellon Classic (sininen puikko)yökäytössä ja Body Shopin kaakaota sisältäva puikko.

    En tykkää enää purkkimuotoisista huulirasvoista (vaikka tokihan teininä piti huulirasva kaivaa juuri purkista) ja merkkeinä on poikkeuksetta päivittäistavara kaupoista saatavia tuotteita. Mulle riittää ns. perusominaisuudet huulirasvoista, enkä viitsi hifistellä niiden kanssa. Body Shopin kaakaota sis. huulirasva on kyseisen tuoteryhmän kallein enkä sitäkään osta kuin erikoistapauksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas nuo "perushuulirasvat" eivät ole koskaan toimineet. :( Tuo Cherry Culturen puikko oli ensimmäinen, jonka kohdalla havahduin siihen, että niistä voisi oikeasti olla jotain hyötyä. Medilipistä olen kuullut hyvää muualtakin, mutta olen itse kokeillut Blistexiltä vain sitä purkissa olevaa ja sitä valkoista pikkutuubia.

      Poista
  3. Badger Balmit jo kymmenen vuotta. Luomukaupoista Jenkeistä, käsittääkseni myös iHerbistä. Niitä saa hylsyissä ja metallipurkeissa, jälkimmäinen on oma suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan korvan taakse, niitä Badger-tuotteita ovat muutkin kovasti kehuneet.

      Poista
  4. Tykkään puikkomuodosta ja mehiläisvahapohjaisista eniten, esim. Kesäniityn huulivoide, Munkens Bisalva tai Weledan Everon. Käytän kyllä huulirasvaa vain öisin, päivisin aina huulipunaa. Tosin nyt otin jo käyttöön huulipunan alle LRP:n spf 50-huulirasvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkosuoja olisi tosiaan myös plussaa. Harvemmin sitä tulee ajatelleeksi, että aurinkovoidetta kannattaisi käyttää huulillekin, vaikka ne vasta suojaa tarvitsisivatkin.

      Poista
  5. Mää tykkäsin ihan hirveesti iHerb tilauksessa ilmaseksi saadusta Now Foodsin Completely Kissable huulirasvasta. Puikko maksaa alle 2 dollaria ja sitä saa ainaki muutamassa maussa/tuoksussa. Mulla oli granaattiomena ja mun mielestä se tuoksui ihan chupa chupsin kirsikkatikkarille :) Jos on iHerbiin laittamassa tilausta niin kannattaa ottaa kokeiluun! Huulet tuntu ihanan pehmeiltä ja ainesosaluettelon alkupäässä näyttää olevan mehiläisvaha ja muutama luonnollinen öljy.

    VastaaPoista
  6. Eikös lanoliini ole lampaanvillarasvaa, eikai sitä nyt mineraaliöljyistä tehdä? :o Ainakin sitä näkyy monissa lk-huulirasvoissa, joissa ei käsittääkseni saa käyttää mineraaliöljyjohdannaisia.

    Omia suosikkejani ovat Urtekramin huulirasva, pehmentää vaikka miten rohtuneet huulet, sisältää juurikin kasviöljyjä ja on sopivan neutraali ja edullinen, suosittelen kokeilemaan :) Myös Melvitalla on ihan ok huulirasva, ainakin jos tykkää appelsiinin hajusta. Uusin ihastukseni on Madaran tuubi, en olisi uskonut että sellainen liru voisi toimia mutta niinhän tuo vain tekee ihmeitä! Dr. Hauschkankin huulirasvapuikko on ihan hyvä, mutta jää ikävästi huulille pyörimään ja maistuu kammottavalle... :) Kannattaa kokeilla noita kaikkia, ovat luonnonkosmetiikkaa ja toimivat minunkin toivottomilla huulillani! :) (Tosin tuntui, että kun siirryin noista "tavallisista" huulirasvoista, kuten Blistexeistä yms. pois, niin siihen tarvitsi vähän aikaa että huulet tottuivat että nyt onkin vain kasviöljyt käytössä, mutta sitkeys palkittiin :))

    Terv. Huulirasvafani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä oikaisusta, korjasin tekstin. Kiitos myös suosituksista, siinä tulikin monta hyvää. Näiden kommenttien myötä pitäisi ehkä aloittaa Suuri Huulirasvatesti. :D

      Poista
  7. Mäkin ottaisin mieluummin puikon, mutta olen jo hyvän aikaa törröttänyt huuleni tavan vaseliinipurkkiin. Luen kyllä aina välillä lehdistä tai blogeista, kuinka huonoa se on siihen tarkoitukseen, mutta en oikein jaksa välitää, kun se näemmä toimii parhaiten näistä mun noin kymmenestä käsillä olevasta huulirasvasta. Yritän välillä vaihtaa johonkin "parempaan" puikkoon, mutta hermostun, kun huulia kirvelee.
    Mä kanssa rakastan tota Cherry Culturen huulivoidetta, mutta enemmän makunsa takia kuin tehonsa. Tai voi se olla ihan tehokaskin, mutta en viime kerralla oikein päässyt testauksissani kovin pitkälle, koska se oli taskussani ja oli auennut itsestään. Olin aikamoinen tahmatasku. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cherry Culturen huulivoide on tosiaan aika pehmeää, voin kuvitella millainen keitos sinulla on taskussasi muhinut. :D Vaseliinia en ole koskaan kokeillut huulirasvana, en tiedä pitäisikö vain antaa piut paut kaikille neuvoille ja testata.

      Poista
  8. Ääh, himputin CherryCulture. Kauheasti pitäis tilaus tehdä mut lähes 20 dollariin nousseet postikulut ei ihan kamalasti nappaa varsinkaan jos haluaa pysyä edes etäisesti tullirajojen alla >:o/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä. Viimeksi kun tilasin, postarit määräytyivät painon mukaan, mutta kaksikymppiä on tosiaan jo aika paljon. :O

      Poista
    2. Pakko koota uusi ostoskori ja katsoa josko sinne ois lipsahtanu vahingossa jotakin painavaa niin et se nostais hintaa O_o

      Poista
  9. Mulla on varmaan 15 puikkoa tuolla.. :D Kaikki iHerbistä tilattuja. Makuja laidasta laitaan, merkkejä kanssa. Suosikkejani ovat kirsikanmakuiset, joita onkin vino pino. Takin taskuista löytyy aina puikko tai kaksi. Tykkään myös Carmexista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vielä se iHerb-tutkimusretki tekemättä, sieltä varmaan tarttuu mukaan "muutama" huulirasvakin, kunhan saan aikaiseksi.

      Poista
  10. Teininä taskussa kulki AINA vähintään yksi vaseliinipurkki. Ei mitään käsitystä montako tuli kulutettua. Nykyään vaikea kuvitella, että saatoin laappia sitä huulille _monta_ kertaa päivässä. :-O

    Nykyään käytän huulilla milloin mitäkin rasvaa. Dermosilin miesten sarjan huulirasvasta olen tykännyt, tuntuu kivalle, näyttää kivalle ja vaikuttaisi myös toimivalta.

    Vaseliinikaan ei ole poissa kuvioista kokonaan, sorruin sellaiseen pieneen valkopinkkiin purkkiin värillistä versiota perusvaseliinista, en tosin ole juurikaan käyttänyt.

    Tässä koneen vieressä nököttää Rosebud Perfume Companyn Smith's Strawberry Lip Balm, koukutuin siihen söpön purkin takia. Ja koska se ei ole ihan pelkkää vaseliinia vaan siinä on myös lanoliinia ja mehiläisvahaa (tosin vaseliinia se taitaa silti suurimmaksi osaksi olla). Ihan kiva, voisin käyttää enemmänkin jos vaan muistaisin kuljettaa mukana.

    Viimeisin ihastus on Kiss My Face lip balm, spf 15, sliced peach. Tulee käytettyä vaikka tuota aurinkosuojaa ei nyt ihan vielä kovin tarvitsekaan. Kosteutustehot aika keskinkertaiset mutta tuoksu on niiiiiiiiiin ihana!! Osa ainesosista on vissiin luomua. Tämän takia haluaisin nyt sitten kokeilla yhtä sun toista iHerbin valikoimasta löytyvää huulirasvaa...

    Laitan kotosalla huulille usein Kehäkukkavoidetta. Joulupukki toi sitä lahjaksi purkillisen, täysin luonnonmukainen sisältö (kehäkukka, oliiviöljy, mehiläisvaha, laventeliöljy) eikä mitään käsitystä kenen valmistama ja mistä sitä saa. Sopii kaikenlaiseen ihon rasvailuun. Jos sitä laittaa vähän tuhdimmin niin se pehmittää kuolleen ihosolukon huulten pinnalta hyvin tehokkaasti pois ja se lähtee irti lähes levynä. Kuulostaa omituiselta mutta en osaa selittää paremmin.

    Jos käytän egyptin taikaa niin samalla, kun levitän sitä kasvoille, laitan sitä myös huulille. Olen tykännyt, toimii. Voiteen luonteen takia käytän sitä siis yleensä ainoastaan yötä vasten.

    Käytän myös kaakaorasvaa (iHerbistä Cococare 100% Cocoa Butter, 28 gramman todella simppeli - joskin aika epäkäytännöllinen - tuubi, puoli ilmainen; $1.41) joka tuoksuu kivalle ja kosteuttaa ainakin sen hetken kun se huulilla pysyy. ;-)

    Frantsilan karitevoita laapin huulille jos purkki vaan sattuu osumaan silmiin joskus. Ihan kiva.

    Hmm, jännän paljon noita olikin nyt kun oikein listasi... :-O Tosin suurin osa multitasking-tuotteita eikä pelkkiä huulirasvoja. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa tosiaan paljon hyviä vinkkejä, kiitos! Tuo kehäkukkavoide ainakin kiinnostaisi kovasti. Egyptian Magicista ei ole omille huulilleni juuri ollut apua, kaipaisin eniten juuri sitä kuolleen ihon pehmittämistä.

      Poista
  11. Nuo CC:n huulirasvat on kyllä hyviä, pari purkanmakuista on tullut kylkiäisinä ja nyt tilasin suklaan ja aaaah.. :) Tosin tuo suklaa on työntynyt reilusti ulos putkestaan vaikka se oli ihan alhaalle pyöritetty. :O Sormella saa tietysti takaisin painettua.. EOSin pallomaiset huulirasvat ovat kyllä myös hyviä ja söpöjä pakkauksia. :)

    Tilasin Ebaysta pari huulirasvaa söpön pakkauksen takia, tuote itsessään osottautui ihan peeksi.. Carmexia täytyy kyllä kokeilla, mutta tuubimaisessa muodossa. Inhoan itsekin kaivaa sormilla purkista huulirasvaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaantuoksuinen huulirasva kuulostaa kyllä miltei liian hyvältä, senhän voi nälkäisenä syödä vahingossa kokonaan. :D Yksi EOS-pallo minullakin on ollut, mutta jostain syystä se ei ihan täysin vakuuttanut, vaikka hyvä olikin.

      Poista
  12. Burt's Bees ja Carmex on havaittu hyviksi täälläkin! Jälkimmäistä mulla on kirsikanmakuisena, se viilentää ihanasti ja on vakiintunut kesähellehuulirasvakseni. ;) Kun on aurinkosuojakin. Sulta sain CC'n bubblegum-rasvan ja sekin on ollut hyvä. Ehkä kaikkein paras on kuitenkin Lushin metallisessa purkissa oleva tehopakkaus, en muista makua mutta vaaleanpunainen tarra siinä on (ja muistaakseni viimeksi tsekatessani kyseistä makua ei enää saa). TBS'n rasvoille löytyy myös aina heikko kohta, vaikka ne eivät tehokkuudessaan ylläkkään ihan niiden huumaavien tuoksujen tasolle. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä Lushin voiteita täytyy päästä kokeilemaan, kun on jo kaksi luotettavaa kehujaa. :) En ole vieläkään päättänyt, pidäkö esanssikirsikasta vai en, joten kirsikka-Carmexin taidan passata.

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>