keskiviikko 12. elokuuta 2009

Fanitusta

Tämän hetken suosikkejani youtubelaisista ovat englantilaiset meikkitaiteilijasiskokset Samantha ja Nicola, jotka tekevät videoita yhteisellä nimimerkillä pixiwoo. Olen erityisen ihastunut Samanthan pehmeään ääneen ja kauniisiin kasvoihin. Alla olevassa videossa hän taiteilee ihanan kesäisen (kai vielä saa puhua kesästä, jookopliis?) meikin viime syksynä lanseeratun brittiläisen Illamasqua-merkin tuotteilla.



Illamasqua on nuoresta iästään huolimatta noussut Brittein saarilla huippusuosituksi brändiksi ja on parasta aikaa valloittamassa myös jenkkimarkkinoita. Merkillä on omia myymälöitä toistaiseksi vain muutama, ja Yhdysvalloissa sitä myydään Sephora-ketjun kautta. Toivon kovasti, että merkin suosio jatkuu, sillä ainakin itse olen myyty. Ihania värejä ja nerokkaita koostumuksia olisi kiva päästä kokeilemaan.
Suomeen Illamasquaa voi tilata merkin nettisivuilta. En ole vielä saanut hankituksi mitään, koska eri sävyt on sivuilla esitetty vähän kömpelösti. Itse ainakin kaipaisin valokuvia eri tuotteiden värivaihtoehdoista. Tällä hetkellä toivelistani kärjessä ovat videollakin esiintyvät Liquid Metal -voidevärit, etenkin kullanvärinen Solstice. Myös merkin kynsilakat näyttävät ihanilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

b:section-contents id='footer-2-2'/>