maanantai 24. toukokuuta 2010

Vanha rakkaus

Viime viikon Metal Mania -swatchien yhteydessä kyselin halukkuutta nähdä vastaavia myös muista omistamistani Coastal Scentsin paleteista. Koska joukossanne oli kiinnostuneita, otin siveltimen (kauniiseen) käteeni ja swatchasin ahkerasti käyttämäni Ultra Shimmer -paletin.Sävyt on entiseen tapaan swatchattu käsivarteen valkoisen pohjustuksen päälle, ja kuvia voi klikata suuremmiksi. Sävyt 16 ja 17 olivat niin samankaltaisia, että unohdin jälkimmäisen. :O Siksi siis numero 17 puuttuu swatch -kuvasta. Paletin kaikki värit ovat hohtavia tai kimaltavia, mutta osa sävyistä on selvästi toisia rakeisempia ja hileisempiä. Tällaisia ovat muun muassa 13, 33, 45, 56, 65, 67 ja 70. Kaikki sävyt ovat hyväpigmenttisiä ja rakenteeltaan pehmeitä. Olen kömpelyyttäni pudottanut paletin pari kertaa lattialle, minkä vuoksi muutama nappi on lohjennut. :(

Suurin osa sävyistä on ollut ahkerassa käytössä, mutta ehdottomiksi suosikeikseni ovat nousseet vaaleanpunaisella duochromella varustettu 12, korallinväriset 42 ja 31 yhdessä, kullanhohtoinen omenanvihreä 36, tummansiniset 72 ja 83, punertavat violetit 52 ja 85 sekä samettinen musta numerolla 88. Myös paletin kulta- ja pronssisävyt (10, 24, 35, 46, 56, 57, 65, 67, 78) ovat ihania, etenkin kesämeikeissä. Vähiten olen käyttänyt vihreitä, sinisiä ja turkooseja (pois lukien edellä mainitut ihanat sävyt).

9 kommenttia:

  1. Tosi hyvältä näyttää, pitäsköhän hankkia tämäkin :P Olen kovasti tyksinyt 120 ja 80 paleteista...

    VastaaPoista
  2. Minä ainakin oon tykännyt tästä todella paljon. Haaveissa olisi ehkä vielä se mattaversio, en nimittäin omista juurikaan mattaluomivärejä. Näihin näyttää tulevan himo. ;)

    VastaaPoista
  3. 88 on kyl ihana kun noissa on pigmenttiä paljon. :3 Ite tänään ekan kerran uskaltauduin kokeileen kirkkaimpia vihreitä ruskeiden piilarien kanssa ja tyksin lopputuloksesta. :DD

    VastaaPoista
  4. Voin kuvitella, että näytti kivalta. :) Kesällä aioin itsekin rohkaistua noiden vihreiden ja turkoosien suhteen, ovat niin kivan pirteitä.

    VastaaPoista
  5. Heipä hei!

    Olen melko uusi tuttavuus blogisi parissa ja tiedustelisinkin, että mistä olet hankkinut nämä Coastal Scents palettisi?

    Taiteilet upeita juttuja meikeillä.. ja ihanan herkullisia sävyjä täynnä tuo paletti!

    VastaaPoista
  6. Hei vain,

    Olen ostanut paletit Coastal Scentsin nettisivuilta (www.coastalscents.com, linkki myös sivupalkissa >>). Sävyt ovat tosiaan mahtavia, vaihtelunhaluiselle nämä paletit ovat huippuja!

    VastaaPoista
  7. saisko mistään muualta ostettua tämmöstä ko en ite oikein osaa tilata mistään ulkomaisesta nettikaupasta mtn O.o

    VastaaPoista
  8. Hmm, olen nähnyt tätä ainoastaan niissä ulkomaisissa nettikaupoissa. :( Esimerkiksi Nelly.comissa oli näitä ainakin aikaisemmin, olisiko sieltä helpompi tilata?

    VastaaPoista
  9. Heippa vaan! Anonyymille joka kirjoitti ylempänä eikä halunnut tilata ulkomaisesta nettikaupasta, en tiedä onko tästä enään mitään hyötyä mutta noita coastal scentsin palettaja saa tilattua myös suomalaisesta verkkokaupasta www.pretty.fi :stä, tässä suora linkki coastal scentsin tuotteiden sivulle:
    http://www.pretty.fi/coastal-scents-m-110.html

    Ja tässä suora linkki matta-luomiväripaletin sivuille:
    http://www.pretty.fi/coastal-scents-original-palette-luomivaripaletti-p-2714.html

    Hintaa löytyy 22,90€ + toimituskulut n. 3,50€, tuotteet ovat perillä 3-5 arkipäivän kuluttua tilauksesta. Huomatkaa että tämä koskaa tietenkin vain Suomea, ulkomaille tuotteita ei postiteta. =)

    Toivottavasti oli jotain hyötyä, itsekin olen nimittäin coastal scentsin palettien suuri ystävä ja tilasin omatkin palettini nimenomaan täältä!

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>