tiistai 29. marraskuuta 2011

Meikkitoive: Vuosikymmenet, 1960-luku

Vielä 1960-luvun alkupuolella meikkityylit seurasivat pitkälti aiemmilta vuosikymmeniltä tuttua Hollywood-glamouria punattuine huulineen ja hillittyine silmämeikkeineen. Muutos tapahtui vuosikymmenen puolivälin tienoilla, jolloin asetelma keikautettiin päälaelleen ja silmämeikit alkoivat muuttua yhä dramaattisemmiksi sekä mielikuvituksellisemmiksi.
Elokuvatähtien parissa tyypillinen 1960-luvun look oli vielä suhteellisen hillitty: silmiä korostettiin vahvoilla rajauksilla ja irtoripsillä, huulet meikattiin vaaleiksi. Meikkipohja oli edelleen melko vahva, se alkoi keventyä vasta 1970-luvulle tultaessa. Aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna 1960-luvun loppupuolen meikkitrendejä dominoivat värikkyys, näyttävyys ja vaihtelunhalu. Tämä taas johtui pääasiassa siitä, että television ja muiden modernien viestintävälineiden ansiosta maailmaan oli yhtäkkiä syntynyt uusi, vaikutusvaltainen kuluttajien ryhmä: teini-ikäiset. Ja heitä oli paljon.
Nuoret halusivat tehdä ulkoisella olemuksellaan selvän pesäeron vanhempiensa sukupolveen, joka nähtiin konservatiivisuudessaan auttamattoman jäykkänä ja vanhanaikaisena. Markkinavoimat saivat pian vihiä uusista tuulista, ja äkkiä kaupat olivat pullollaan erityisesti teineille markkinoituja tuotteita, muun muassa nuorten omia meikkisarjoja. Nuortenlehtien ansiosta omaa tyyliään oli entistä helpompi kehittää; ne tarjosivat runsaasti vinkkejä myös ehostautumiseen.
Oma suosikkini vuosikymmenen meikkityyleistä on varmasti se tyypillisin: jälkipolville muun muassa ANTM:sta tutun superidoli-Twiggyn kasvoilla nähty ikoninen mod-meikki piirrettyine silmäripsineen (tulipas monta linkkiä samaan lauseeseen :D). Meikistä on sekä värikkäitä että neutraalimpia versioita, mutta peruskaava oli aina sama. Meikkipohja oli ohut ja luonnollinen, raikkaan sävyistä poskipunaa käytettiin hillitysti. Huulet jätettiin meikittä tai vaihtoehtoisesti niitä vaalennettiin joko meikkivoiteen tai vaalean - joskus jopa valkoisen - huulipunan avulla. Usein huulipunat olivat myös helmiäishohtoisia. Silmiä korostettiin kaikin mahdollisin keinoin: vahvat rajaukset, irtoripset, värikkäät siniset ja vihreät luomivärit sekä paksut ripsivärikerrokset olivat kuuminta hottia.
Oma versioni meikistä on suhteellisen hillitty ja väreiltään neutraali. Meikkipohja on kevyempi kuin mihin olen itse tottunut, käytin vain ohuelti BB-voidetta ja peiteainetta. Poskilla on hyvin hentoisesti aurinkopuuteria sekä Everyday Mineralsin Wake Up Callia, joka tummasta sävystään huolimatta on luottotuotteeni luonnolliseen meikkiin.
Kulmakarvat halusin niin ikään pitää luonnollisina, niissä on vain vähän harmaanruskeaa kulmakynää. Tummapigmenttiset huuleni vaalensin peiteaineella jotta silmämeikki pääsi oikeuksiinsa.
Silmämeikin tein Inglotin mattaluomiväreillä. Liikkuvalla luomella ja kulmaluulla on vaaleaa sävyä (351), tavallista ylemmäksi feikatussa luomivaossa tummempaa harmaanruskeaa (363). En halunnut luomivaon varjostuksesta samalla tavalla graafisen tarkkarajaista kuin esimerkkikuvissa vaan häivyttelin sitä utuisemmaksi. Pidin silti muodon selkeänä, se kun on tämän meikin idea.Rajaus noudattaa silmän omaa muotoa nousten silmän keskiosassa hieman paksummaksi, mikä saa silmät näyttämään pyöreämmiltä. Ulkonurkkaa voi nostaa siipimäisesti ylöspäin tai antaa sen valua alaspäin, jolloin katse näyttää raukean alakuloiselta, mutta ah, niin viileältä. Yläripsissä on reilusti ripsiväriä, irtoripset (Red Cherryn pari # 99) tehostavat katsetta vielä lisää. Alaripsistä jätin ripsivärin kokonaan pois ja maalasin itselleni uudet räpsyttimet eyelinerilla.
Huulimeikki oli varsinainen 'no makeup': huulille on ainoastaan taputeltu hieman peiteainetta.

Alla vielä pähkinänkuoressa nelivaiheinen meikkitutorial supermallin tapaan. :)
P.S. Aiemmat tähän teemaan liittyvät meikit löydät "vuosikymmenet" -tunnisteen alta.

* * *

Welcome to the first of my two favourite decades (the other's coming up next)! Makeup in the sixties was all about eyes: eyeliner, lots of mascara, fake lashes, bright coloured eye shadow. Lips were left (or painted) nude and blush was used quite sparingly to keep the rest of the face relatively blank. Probably the most iconic of all sixties looks is the one made famous by Twiggy in circa 1965.

'Are you a mod or a rocker?'
'Uhm... no, I'm a mocker.'

5 kommenttia:

  1. Mun lempparikymmen!!! :) 60-luvun ehostuksessa on jotain ihanaa luovaa hulluutta ja siksi se olikin minun aiheeni meikkikoulussakin. ;)

    Hieno meikki ja muutenkin sellainen jota voisi tänä päivänäkin kyllä käyttää. Tosin juuri 60-luvuksi vähän hillitty. :D

    Kun saan vaan aikaiseksi sen omani vuosikymmenmeikkijutun, niin siellä vilahtelee kanssa Twiggy, joka oli minun inspiraationi meikkikoulun aikaan. ;) Minun mallikin oli AIVAN Twiggyn näköinen. :D

    VastaaPoista
  2. Tähänhän olisi voinut vetää vaikka minkälaista psykedeliaa, mutta halusin tehdä juuri tämän. Toisaalta todella tyypillinen aikansa kuva, toisaalta klassinen ja ajaton.

    VastaaPoista
  3. Oli muuten just upeaa, että teit meikistä kuitenkin ajattoman ja käyttökykyisen tähänkin päivään. :)

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos!! Juuri meikkasin itselleni melkein samanlaisen silmän kuin sinulla. Vähä jätin laimeammaksi noi alaripsen "viivat". Minulla on tulossa juhlat missä on 60 luvun tyyli! Ja olen kokeillut tässä eri meikkityylejä 60 luvulta ja tämä sopi erittäin hyvin minun pieniin silmiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla! Toivottavasti juhlistanne tulee hauskat. :)

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>