tiistai 17. tammikuuta 2012

Jalokivisävyjä

Vaikka yleensä yritän sinnikkäästi välttää uusien luomivärien ostamista, syksyn aikana niitä kertyi tavallista enemmän. En ole vielä edes ehtinyt tutustua kaikkiin kovin tarkasti, joten päätin jatkaa viime viikolla aloittamaani testailua muidenkin sävyjen parissa. Tänään vuorossa neljä yksinkertaista mutta näyttävää ja värikästä silmämeikkiä uusimmilla Fyrinnaen luomiväreillä, joista kirjoitin aikaisemmin täällä.
Syksyllä lanseeratuista uusista sävyistä tumman metallinen, punainen Purgatory oli kiistatta jännittävin tulokas. Tässä meikissä se on yhdistetty lämpimän tummanruskeaan Steampunkiin, sekin syksyllä (uudelleen) julkaistu. Silmän sisänurkassa on aavistus valkoista Marshmallow Puffsia, vaikka meikkiin olisi toki sopinut hyvin myös lämpimämpi korostussävy.
Arcane Magic -sarjan kimmeltävä punavioletti Wake not the Dead on tässä meikissä saanut kaverikseen mustapohjaisen Alchemist's Cursen, joka kimmeltää vaaleanpunaista ja oranssia glitteriä. Varjostuksessa kimallus ei juuri näy, varsinkin häivyttäessä se katoaa lähes kokonaan. Glittersävyt ovat parhaimmillaan kirkkaassa keinovalossa tai auringossa, kumpaakaan ei kuvaushetkellä ollut tarjolla. Sisänurkan korostuksessa edellä mainittu MP. Kokeilen Wake not the Deadia vielä joskus myös kirkkaampien värien kanssa, mielestäni musta varjostus syö värin kirkkautta liiaksi.
Kuvassa siniseltä näyttävä Faerie Glamour on sekin Arcane Magic -sävyjä, elävässä elämässä väri on sinisen ja turkoosin vivahteissa hohtava violetti. Silmän ulkonurkassa ja luomivaossa varjostuksena käytetty tummempi luomiväri on nimeltään Sorceress: tummanharmaa, niin ikään siniturkoosina hohtava AM-sävy. Sisänurkan highlighter on sama kuin edellä.
Neljännen meikin värit ovat mielestäni erityisen ihania. Liikkuvalla luomella on upea vihreäpohjainen kullan sävy Aztec Gold, ulkonurkassa ja luomivaossa kaunis, kullanhohtoinen tummanvihreä Dark Fantasy. Käytin kaikissa neljässä meikissä samaa valkoista sävyä silmän sisänurkassa, vaika tähänkin olisi sopinut paremmin esimerkiksi vaalea kulta. Mutta näillä mennään. :)

Mikä on suosikkisi? Itse kallistun ehkä tuon viimeisen kannalle, vaikka punainen vaihtoehto näyttää sekin aika kivalta.

* * *

Experimenting (well, not really, just doing makeup) with my latest Fyrinnae shadows. Although I got them in November, I haven't been able to properly play with them until now. These looks are simple and basic but I was intriqued to find out how the different shades would look like on my eyelids.

29 kommenttia:

  1. Huh, toi ensimmäinen silmämeikki on aika hurja :D Hienoja kaikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan se, mutta tuo punainen väri on kyllä upea. :)

      Poista
  2. ensimmäinen ja viimeinen, mutta muutkin on kyllä kauniita.

    VastaaPoista
  3. The first and third looks are my favorite! Though all of them are gorgeous! I really really want to try Fyranne(sp?) shadows! I have a huge wishlist and can't wait to purchase!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I love Fyrinnae, you should definitely get some! ;) I've only ordered samples, they are quite generous and come in neat (in every way) little jars. And are very affordable.

      Poista
  4. Kaikki ovat mielestäni ihania, mutta kaksi ylintä selkeästi ylitse muiden! Mä vaan aina ihailen sun taitoa näiden näyttävien meikkien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kovasti kiitoksia! Kiva että tykkäät, välillä tuntuu että blogissa pitäisi olla jotain jännittävämpääkin kuin tällaisia parin sävyn swatch-meikkejä. Mutta ilmeisesti kelpaavat hyvin nämäkin. :)

      Poista
  5. En osaa päättää mikä noista on kivoin, on kyllä ihanan herkullisia kaikki... Punainen ja keltainen on kyllä erityisen ihanat!
    Kiitos sinun ja ihastuttavan blogisi, olen tuhlannut lähiaikoina aivan liikaa rahaa luomiväreihin ja alkanut himotella kaikennäköisiä meikkejä ja hieman bloggaillutkin niistä (ja samalla tullut mainostaneeksi blogiasi :D). Aivan liian kivoja kuvia ja meikkauksia täällä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo rahan meno onkin blogien selailun pahimpia haittapuolia. ;) Kurkkasin blogiisi ja se näyttää tosi kivalta! Kiitos kauniista sanoista (enkä toki pane pahakseni mainostamistakaan :D).

      Poista
  6. Ei hitto tuo Purgatory on pakko hankkia :D Säväyttää joka kerta ku törmään siihen. Faerie Glamour näyttää kans upeelta. Oih, Fyrinnae ♥

    Kiitos kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ehdoton hankinta, näyttää vielä paremmalta livenä kuin kuvissa.

      Poista
  7. Punainen ja keltainen ehdottomasti <3 Aivan tajuttoman ihanat silmämeikit. Oli aivan pakko jopa kommentoida sinulle !! (Harvoin kommentoin kenellekkään ikinä mitään) Ah todella onnistuneita nuo muutkin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että päätit kommentoida, jokaisesta mukavasta kommentista tulee aina niin hyvä mieli. :)

      Poista
  8. Jestas, että on nättejä meikkejä. <3
    Omat lempparit on eka ja vika. Sinulle käy tuo tumma punainen aivan järjettömän hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kauniisti se sopii sinullekin, kuviasi katsellessa olisin halunnut oman tilaukseni käsiini saman tien. :D

      Poista
  9. Vautsi mitä värejä! Etenkin tuo punainen miellytti kovasti. Muutenkin kaikin puolin hienoja meikkejä jälleen kerran. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Fyrinnaella on poikkeuksetta todella upeta sävyjä. :)

      Poista
  10. Mahdoton valinta, mutta ehkäpä punainen ja sininen vaativat vielä viidennen katsomiskerran. Upeita, ihania ja inspiroivia, sun meikkikuvia katsellessa tekee mieli kokeilla jotain uutta. Step-by-step silmämeikki -postaus johonkin tällaiseen näyttävään lookiin olisi enemmän kuin ihana.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että viidennen. ;) Kiitos! Seuraavaksi tutorialiksi olinkin ajatellut jotain tällaista näyttävää, värikästä, mutta suht yksinkertaista parin sävyn meikkiä. Selaile sillä aikaa aikaisempia tuolta sivun yläreunan tutorialit-välilehdeltä, jos sieltä vaikka löytyisi jotain saman suuntaista.

      Poista
  11. Vautsi! Keltainen on aivan mahtava ja tuo punainenkin todella säväyttävä. Violetti tuo myös silmäsi värin kauniisti esille, vaikka toisaalta niin tuo sininenkin, vaikka siinä voimakkaat värit onkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tykkään voimakkaista väreistä meikeissä, ja ne sopivat minulle onneksi aika hyvin. Viime aikoina olen kuitenkin käyttänyt niitä valitettavan vähän, jos blogimeikkailuja ei lasketa. Pitäisi ryhdistäytyä. :)

      Poista
  12. Vau, nää on kyllä kaikki yhtä upeita..! Oon ennenkin sanonut, että sun silmille sopii todella hyvin tuollainen smokey-meikki :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smokyista pidän itsekin eniten, tuntuvat turvallisilta ja luonnollisilta etenkin juhlatilanteissa.

      Poista
  13. Upeita, upeita, ihan mielettömän upeita!

    VastaaPoista
  14. Jee!!!! Pystyn kommentoimaan!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  15. Oih, tuo punaruskea on upea! Hitsiläinen. Sitä aina kuolaa täällä ja vannoo, että kokeilee itsekn töihin jotain räväkämpää. Sitten kuitenkin aamulla nukkuu mielummin 20 minuuttia pidempään ja vetää hätäisesti ripsaria simmuihin, ennen kuin lähtee. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu varmaan paljon myös työpaikasta millaisessa tällingissä lähtee liikkeelle. Omaa meikkaamistani on rajoittanut ruotsalaisten monotonisen hillitty ulkoasu niin meikin kuin pukeutumisenkin suhteen, erotun joka tapauksessa joukosta, vaikka laittaisin vain poskipunaa. :D Tietenkin tuollainen itsensä muihin vertailu on ihan turhaa, mutta jotenkin en haluaisi vieraassa maassa herättää liikaa huomiota. :/

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>