keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Myrskyn silmässä

Koska joulukuisesta Lucia-meikistä toivottiin tutorialia, tein sellaisen. Meikki on muuten samanlainen kuin aikaisemmin nähty, mutta vihreä väri on tässä vaihdettu violettiin ja kultainen luomiväri on sävyltään lämpimämpi. En halunnut esitellä blogissa täsmälleen samanlaista meikkiä toiseen kertaan, mutta näillä ohjeilla alkuperäinenkin onnistuu. Meikkiin tarvitaan neljä erisävyistä luomiväriä:
  1. musta (mieluiten matta)
  2. kermanvaalea helmiäissävy korostuksiin
  3. kulta
  4. vapaavalintainen neljäs sävy (tässä violetti).
Violetin ja vihreän ohella tässä meikissä toimisivat hyvin esimerkiksi viininpunainen, oranssi ja ruskea. Tummansininenkin saattaisi mennä. Joulukuussa toteutin meikin Coastal Scentsin 88 Ultra Shimmer -paletilla, nyt käytin Inglotia. Mukana olivat sävyt Pearl 446 (violetti), AMC Shine 25 (kulta), Pearl 393 (vaalea) sekä AMC 63 (musta).Vasemmanpuoleisessa kuvassa lähtötilanteena meikatut kulmat ja Make Up Storen High Tech Lighterilla pohjustetut silmäluomet, kuten tavallista. Voit käyttää mitä tahansa hyväksi havaitsemaasi tahmeaa pohjustustuotetta, HTL on oma luottotuotteeni. Pohjustuksen jälkeen aloitin painelemalla violettia luomiväriä litteällä siveltimellä liikkuvalle luomelle jättäen luomen sisänurkasta noin 1/4 meikkaamatta.Levitin violettia pienellä siveltimellä myös alaluomen uloimmalle kolmannekselle, häivyttäen väriä sisänurkkaa kohti. Tämän jälkeen otin pienen määrän samaa violettia pehmeään, pyöreäpäiseen siveltimeen, jolla pyörittelin väriä luomivakoon ja hieman siitä ylöspäin. En halunnut viedä violettia kamalan ylös, sillä kulmaluulle tulee vielä muutakin.Vaihdoin pienempään siveltimeen ja kultaiseen väriin, jota painelin sekä ylä- että alaluomelle silmän sisimmälle neljännekselle. Yritin saada violetin ja kultaisen luomivärin häivyttymään toisiinsa mahdollisimman nätisti, mikä onnistuu parhaiten pehmeillä helmiäisluomiväreillä meikatessa. Vihreässä meikissä häivyttäminen oli helpompaa, koska kontrasti sävyjen välillä ei ollut yhtä suuri. Oikeanpuoleisessa kuvassa olen lisännyt kultaista väriä myös kulmaluulle, heti violetin värin yläpuolelle häivyttäen sävyjä samalla toisiinsa. Kulmakarvan alapuolella on vielä tyhjää tilaa. Tässä on muuten myös hyvä vinkki niille, joiden kasvoilla kylmät silmämeikkisävyt vaikuttavat kovilta: lisää hitunen lämmintä kultaista tai vaaleanruskeaa sävyä, niin meikki pehmenee.Vaaleaa korostussävyä lisäsin pienellä siveltimellä aivan silmän sisänurkkaan sekä kulmakarvan alapuolelle. Viimeisenä meikkiin tuli mukaan musta mattaluomiväri, jolla tummensin silmän ulkonurkkaa ylä- ja alaluomelta. Musta toimii meikissä terävöittäjänä, sitä ei välttämättä tarvitse viedä luomivakoon tai kauas liikkuvalle luomelle, hyvin pieni määrä riittää.Lopuksi lisäsin ripsiväriä ja mustan geelirajauksen sisäluomelle. Ripset näyttävät vähän rumilta, koska ripsiväri oli kuivunut enkä ollut vielä löytänyt uutta. :/

* * *

A tutorial based on a green look I did in December. It's basically exactly the same, I merely substituted the green with a dark purple colour and changed the gold into a warmer shade. Purple and gold are a classic combination for a reason, I really like how this turned out. :)

6 kommenttia:

  1. Voi kun nätti meikki, pitääpä kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilepa! Violetin ja kullan yhdistelmä on aina kiva. :)

      Poista
  2. Hyvä ja selkeä tutoriaali + kaunis väriyhdistelmä. :)

    btw, minkälaisella kameralla otat kuvasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Kamerani on ihan peruspokkari, Canonin Ixus 90 IS. Otan kuvat luonnonvalossa makroasetuksilla ja korjailen väriä sekä kontrastia jälkeen päin Photoshopissa.

      Poista
  3. Täältä saa aina ihania meikkausvinkkejä, pitää kokeilla itsekin!

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>