lauantai 27. lokakuuta 2012

High Tech

Vaikka Lazy Dynamite syntyi alun perin pääasiassa halustani kuvata meikkikokeiluja ja tallentaa niitä jonnekin, blogissa ei ole näkynyt meikkikuvia pitkään aikaan. Alkuvuoden tiukka säästökuuri ja jokakesäinen meikkiapatia ovat kääntäneet mielenkiintoni enemmän muun kosmetiikan puoleen, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, innostun väreillä leikkimisestä enemmän talven lähestyessä.
Tämä alustuksena aikomukselleni kertoa tarkemmin yhdestä värikkäämpien silmämeikkien kulmakivestä, Make Up Storen voidemaisesta High Tech Lighter -monitoimituotteesta. Wind it Up -blogin Martina kyseli tällaisen postauksen perään jo aikaa sitten ja toive muistui uudelleen mieleeni tässä ihan hiljattain. Kommenttiosastolla kun ihan vasta mietittiin, mistä luomivärien intensiivisyys näissä kuvissa oli peräisin, ja udeltiin josko olisin käyttänyt niissä digitaalisia vippaskonsteja. Pienestä pokkarikamerasta ja usein myös vaatimattomasta valaistuksesta johtuen muokkaan toki aina valokuviani hieman, mutta tarkoituksenani on silti näyttää kuvattava kohde mahdollisimman realistisena. Värien voimakkuus on siis peräisin purkista.Tarkemmin sanottuna tästä purkista. Olen kirjoittanut High Tech Lightereista aikaisemminkin - viimeksi tämän suosikkituotteitani esitelleen postauksen yhteydessä - mutta tuote ansaitsee ehdottomasti ihan ikioman hetkensä parrasvaloissa. Nimensä mukaisesti tämä hohtava voide on ensisijaisesti tarkoitettu erilaisiin korostuksiin, esimerkiksi kulmaluulle tai poskipäille, minkä lisäksi sitä voi käyttää huuli- tai silmämeikissä joko sellaisenaan tai yhdistettynä muihin tuotteisiin. Korostuksissa HTL toimii parhaiten suoraan paljaalle iholle tai meikkivoiteen päälle taputeltuna, puuteroidulla iholla lopputulos on helposti paakkuinen. Levittämisessä voi käyttää apuna esimerkiksi duofibre- eli skunkkisivellintä. Parhaiten onnistuu, kun tuotetta levittää ensin kämmenselälle, jossa se mukavasti lämpenee, ja töpöttelee siitä siveltimeen. Huulille HTL:lla saa joko hentoa hohtoa, vaikkapa huulipunan päälle, tai halutessaan myös voimakkaan metallisen lopputuloksen.

Silmämeikin pohjustamiseen tajusin kokeilla HTL:ia muistaakseni Linda Hallbergin vinkistä (Make Up Storella työskentelevä bloggaaja on muuten vastikään saanut tehdä merkille oman kokoelman, juttua siitä vaikkapa täällä.), eikä paluuta ole ollut. Hillitympien meikkien kanssa en yleensä käytä pohjustajaa ollenkaan, koska silmäluomieni iho ei rasvoitu päivän aikana. Voimakaspigmenttisten luomivärien alle laitan juhlameikissäkin korkeintaan vain kerroksen Urban Decayn Primer Potionia, mutta jos pigmentissä on toivomisen varaa tai jos luomiväri on kovin glitteristä, otan apuun myös HTL:n. Iltameikissä käytän tuotetta juuri edellä mainitulla tavalla: alle UDPP tai jokin vastaava luomivärinpohjustaja, päälle ohuen ohut kerros High Tech Lighteria. Päivisin pärjään itse tarvittaessa pelkällä HTL:lla, mutta jos luomesi rasvoittuvat, suosittelen alle kunnollista pohjustusta.
Esimerkkikuvassa pastellivärejä IsaDoran viime kevään Rainbow Pearls -paletista, jonka värien heikkoa toistuvuutta iholla monet ovat ihmetelleet. Yläkuvassa luomivärien alla UDPP, alakuvassa HTL. Mielestäni värit ovat ihan nättejä sellaisenaankin, mutta tahmealla pohjalla ne pääsevät todella oikeuksiinsa. Useat hohtavat, hileiset ja kimaltavat luomivärit käyttäytyvät juuri näin, ne tarvitsevat alleen jotain mihin tarrata kiinni. Tällaiselle pohjalle luomivärit on tärkeää painella tai taputella, edestakaisin sutimalla ei saa kaunista jälkeä.

Jos High Tech Lighteria käyttää ainoastaan luomivärien pohjustamiseen, yksi purkki kestää todennäköisesti koko elämän. Minulla on silti kaksi: vaaleanpunainen Neptune (ilmeisesti ei enää tuotannossa) sekä helmiäishohtoinen valkoinen Stardust. Neutraaleina molemmat sopivat hyvin kaikenlaisten värien alle, mutta tummien silmämeikkien ystäville Make Up Store tarjoaa tuotteesta myös esimerkiksi mustaa ja sinistä sävyä.

Tahmaisina nämä hohtovoiteet myös jakavat mielipiteitä. Tykkäätkö sinä? Millä tavalla olet itse käyttänyt tuotetta?

P.S. Ensimmäisen kollaasin kuvat ovat alun perin näistä postauksista: klik + klik.

Edit 16.11.2012: Vaikka tämä tuote toimii minulla moitteettomasti, kaikki ei sovi kaikille. Jos silmäluomesi ovat raskaat tai niiden iho rasvoittuva, kannattaa käväistä Charming Nailsin puolella lukemassa kirjoittajan arvio.

* * *
Sometimes, when eyeshadows don't perform as well as you would want them to, a little help is needed. My helper comes in a small black plastic jar. High Tech Lighter from Make Up Store is a creamy and tacky highlighting product that can also be used as a lip colour or as an eyeshadow base (you will want to apply a "proper" base as well, especially if your eyelids get oily throughout the day). It helps chalky and glittery eyshadow to adhere better and turns weakly pigmented shadows into spectacular gems.

32 kommenttia:

  1. Jos joku on ihmetellyt Tuksun koko huulilla käyttämää megakiiltävää huulimömmöä, on se epäilyttävä lopputulos tullut myös tästä purkista. Joku muukin on siis rakastunut tuotteeseen :)

    Tuotehan on nerokas ja todella monikäyttöinen, jos tuotetta osaa käyttää oikein. Itse olen himoinnut talvisiin meikkeihin sitä sinistä versiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin muuten kirjoittamassa tuosta, mutta en löytänyt enää alkuperäistä lähdettäni. Meikkaajalla, joka taiteili JT:n häämeikin, oli niihin aikoihin blogi (sittemmin jo kuopattu), jossa hän kertoi "tyttöjen" ihastuneen HTL:iin huulilla. Jopa siinä määrin, etteivät muut tuotteet enää kelvanneet. En tiedä, olenko yksin mielipiteeni kanssa, mutta överiydessään se megakiiltävä huulimömmö on jo aika cool. :)

      Poista
    2. Et ole yksin.. ;D

      Poista
  2. Aika vaikuttava ero noissa Isadoran luomiväreissä!

    Ootko muuten käyttänyt luomivärin alle Goshin puikkoluomareita? Niitä moni bloggaaja tuntuu käyttävän ja niillä ite saan kans värit kivasti esille. Mietin vaan että mitenköhän paljon tän HTL:n lopputulos eroaa niistä..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut Goshin puikkoja muuten kuin swatchaillut kaupassa kädelle. En osaa siis sanoa, kuinka suuri ero lopputuloksessa on, mutta HTL kyllä vaikuttaa paljon tahmeammalta. Eli noin näppituntumalla voisin arvella etenkin jauhemaisten ja glitteristen luomivärien toimivan paremmin HTL:n kanssa. Mutta luulo ei ole tiedon väärti, pitäisi kokeilla Goshin luomivärejä ensin.

      Poista
  3. Ymmärtääkseni sulla on myös se pixie epoxy, voitko kertoa tyhmälle että miten sitä oikeasti kuuluu käyttää??, itse en jotenkin vaan osaa käyttää sitä oikein :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pixie Epoxy tosiaan vaatii vähän yritystä ja erehdystä, että käytön oppii. Tuote on ihan loistava eritoten glitterin ja kimaltavien irtoluomivärien kanssa, vielä parempi kuin HTL. Mattaluomivärien kanssa ei kannata edes yrittää käyttää PE:a, lopputulos on laikukas ja epätasainen.

      Jutun juju on ottaa tuotetta applikaattorista ihan minimaalisen vähän ja levittää se luomelle sormin. Sen jälkeen odotellaan hieman, aivan kuin ripsiliiman kanssa, että PE kuivahtaa vähän ja muuttuu liukkaasta tahmeaksi. Päälle kerrostetaan kunnolla luomiväriä ja se sekä levitetään että häivytetään painellen tai taputellen - sively ei oikein toimi.

      Rullaantumisen estämiseksi alle tarvitsee pohjustustuotteen eikä PE:a saa laittaa liikaa (luomiväri paakkuuntuu eikä levity kunnolla). Yleensä levitän tuotetta vain liikkuvalle luomelle, jotta häivyttäminen on helpompaa. PE:a voi käyttää myös valmiin meikin päälle, jos haluaa vaikka lisätä irtoglitteriä.

      Toivottavasti vinkeistä on apua, itselläni kesti jonkin aikaa, ennen kuin keksin kuinka homma toimii.

      Poista
  4. Mun HTL on jäänyt kyllä valitettavan vähälle käytölle, koska se ei kestä mun rasvaisilla luomilla, vaikka olisi UDPP alla. Harmi, sillä nuo tosiaan saa värit tarttumaan luomille todella hyvin ja näyttämään upeilta. Odottelen postista nyt Too Facedin Shadow Insurancea, niin pitää kokeilla, jos sen kanssa HTL pysyisi mullakin paikallaan luomilla.
    Huulilla olen jonkun kerran käyttänyt, mutta huomattavasti kevyemmällä kädellä kuin Tuksu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ikävää, toivottavasti onnistuu paremmin sitten Shadow Insurancen kanssa. Onko sinulla muuten tuo Fyrinnaen Pixie Epoxy, jonka perään Ruu yllä kyseli? Jos on, niin onko se toiminut rasvaisella silmäluomen iholla?

      Poista
    2. Kyllä löytyy Pixie Epoxykin ja se toimii kyllä mulla ihan loistavasti! Sitä yleensä käytän aina jauheluomivärien kanssa tai ainakin niiden kimaltavampien ja se on tosiaan aika luotettava munkin superrasvoittuvilla luomilla :)

      Poista
    3. Pitääpä muistaa, jos ja kun joku vielä kyselee vinkkejä. Itse kun voi luonnollisesti suositella vain omalle ihotyypilleen sopivia juttuja.

      Poista
  5. Mua kiinnostaisi myös tietää että tarvitseko tätä jos käytän jo Goshin puikkoja :) sori jos meni ohi mutta paljon tämä tuote maksaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinnasta ei kyllä ole oikein muistikuvia, varmaan jotain 15 ja 20 euron välillä. Voisin melkein lähettää tätä sinulle kokeiltavaksi jossain pikkupurkissa, voisit sitten raportoida, kuinka eroaa Goshin puikoista. Itselläni kun ei juuri ole kokemusta niistä.

      Poista
    2. Ihana olet :) miepä laitan vaikka FB:ssä osoitteen :)

      Poista
    3. Tätä raporttia jäänkin sitten mielenkiinnolla odottelemaan :)

      Poista
  6. Tää on paras meikkivinkki, jonka olen koskaan saanut. Ja bongasin sen juurikin sinun blogistasi aikanaan. :) Tää systeemi toimii kuin häkä. Pitäisi vaan hommata joku neutraali vaalea sävy. Nyt olen käyttänyt aika keltaista kultaa, joka sopii kyllä ruskeiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä vaaleat sävyt eivät oikeastaan näytä luomivärin alla juuri miltään, joten sopivat hyvin kaikkien värien kanssa. Mutta kiva kuulla että sinullakin on toiminut, itse tykkään näistä tosi paljon. :)

      Poista
  7. Olipas mielenkiintoista, varsinkin kun omistan tuon IsaDoran Rainbow Pearlsin. Nyt on varmaan hankittava siihen alle avuksi tuo High Tech Lighterkin. :)

    Ihana päivän piristys nähdä näitä värikkäitä silmämeikkejäsi kollaasina, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä. :) Jospa tässä pian saisi taas ladattua tuoreempiakin kuvia. Rainbow Pearls saa kyllä ihan uusia ulottuvuuksia HTL:n kanssa, kannattaa kokeilla.

      Poista
  8. Muakin kiinnostaa millainen tämä on verrattuna Goshin puikkoihin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin voisit toimia testihenkilönä! Jos haluat, voin postittaa sinulle pienen purkillisen HTL:a, voit sitten raportoida blogissasi. Minulla kun ei noita Goshin puikkoja ole, enkä usko tarvitsevanikaan (paitsi tietenkin, jos testisi osoittaa ne paremmiksi :) ).

      Poista
    2. Voisi olla hauska kokeilla, mutta postausten tekeminen on nyt niin jäissä, että taitaa olla parempi odotella CN:n (todennäköisesti huomattavasti nopeampia) tuloksia.. :)

      Täytyy kyllä käydä ostamassa oma, jos toimii vielä paremmin!

      Poista
  9. Noita Isadoria juurikin harmittelen, ettei ne värit erotu kunnolla! Mut kun Kuorotipu tuossa mainitsi noista Goshin puikoista, niin pitäsköhän kokeilla tänään yhdistää, en oo vielä meikannu.

    Kiinnostuin kyllä tästä tuotteesta, saatanpa sen ostaa joskus, kun tulee MUS:n tuotteet vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on harmitellut moni muukin. HTL tuo kyllä surkeimmistakin luomiväreistä pigmentin esiin, on siihen tarkoitukseen ihan nappituote!

      Poista
  10. En mä tiedä miten ne ihmiset ihmettelevät, ettäkö ei olisi aitoja kuvia. Minäkin saan reaalimaailmassa helposti irti yhtä intensiivistä jälkeä vähän mistä tahansa paletistani, viimeistään pohjustajalla. Valokuvissa en sitten saakaan yhtä lailla värejä toistumaan. :D Oodi pohjustajille! ...vaikka hyvä luomiväri riittää jo itsessäänkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta. Pohjustus on usein kaiken a ja o. Arkimeikissä menen usein ilman, mutta silloinkin oikeastaan vain Inglotin tai UD:n luomiväreillä, muita en edes yritä käyttää sellaisinaan.

      Poista
  11. Aivan loistava tämä, kiitos että muistutit HTL:n olemassa olosta! Se on kyllä aivan mahtava monitoimituote. Täytyykin kaivaa se laatikon uumenista takaisin käyttöön.. itselläni on sävy Venus. Tykkään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vain. :) Joskus ne kivatkin tuotteet unohtuvat laatikon pohjalle, mutta onneksi aina välillä muistuvat mieleen.

      Poista
  12. Tää ei nyt yhtään liity tähän postaukseen, mutta mulla tuli nyt mieleen kysyä yhtä asiaa joka liittyy valokuva-meikkiin. Kun otetaan salamalla kuva, niin mikä ois hyvä peiteaine silmänalusille (missä ei ois titaanidioksidia?). Enkä nyt tarkoita mitään virallista kuvienottotilaisuutta vaan ihan vaan, että menee viettämään vaikka iltaa baariin kavereiden kanssa ja päätetään ottaa yhteiskuva. Kiitos jos jaksaisit vastata! Oon niin kyllästynyt siihen, että valokuvissa mun silmänaluset loistaa, mutta ne on niin tummat, että pakkohan ne ois jollakin peittää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaiset valokynät ja kirkastavat tuotteet ovat ainakin ehdoton nou-nou. En ole kokeillut kovin montaa peiteainetta, koska lempparini DiorSkin Nude on niin täydellinen. Sitä voin suositella, vaikka siinä pieni määrä titaanidioksidia onkin (tulee INCIssä aika myöhään). Ainakin itselläni käyttäytyy valokuvissa moitteettomasti ja sulautuu ihoon todella huomaamattomaksi. Keveydestään huolimatta peittää hyvin - ei ehkä kuitenkaan ihan kaikkein tummimpia silmänalusia - ja pysyy paikallaan erinomaisesti. Tuubi on aika hintava, mutta kestää käytössä kauan, helposti melkein vuoden. Kannattaa käydä kysymässä näyte esim. Sokokselta tai Stockmannilta, niin voi kokeilla ennen ostopäätöstä. Valikoimassa on kolme sävyä, joista vaalein toimii itselleni ympäri vuoden.

      Poista
    2. Kiitos paljon vastauksesta! Tää on vaan niin ikävä ja nolo vaiva :(

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>