keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Vihreä vappuvirnistys

Tämä postaus vilahti vahingossa eetterissä jo sunnuntaina, kun kämmäilin ajastuksen kanssa. Tarkoitus oli siis tulla vasta tänään, joten tässä nyt toiseen kertaan niille, jotka ehtivät viikonloppuna kurkkia. :) 

Sain jo hyvän aikaa sitten Yves Rocherilta kokeiltavaksi pienen kasan Couleurs Nature -sarjan luomivärinappeja, mutta niiden testailu on jäänyt. Kevät onneksi houkuttelee värien pariin, ja sain sudittua parikin kivaa meikkiä. 

Vaikka olin lukenut kehuja näistä luomiväreistä, koostumus pääsi silti yllättämään positiivisesti. Ei sillä, pikku hiljaa uudistuneelta Yvesiltä osaa jo odottaa laatutuotteita, mutta kuitenkin. Sävyt on yllä swatchattu ilman pohjustajia, ja värit toistuvat huippuhyvin! Vasemmalla on testailumeikissä käyttämäni Lumenen persikkainen Wild Rose Volume -huulikiilto, siitä oikealle luomivärit sävyissä 52 Vert Paon, 62 Eucalyptus ja 122 Orange Flash Mat. Erityisesti tuon mattaoranssin pigmenttisyydestä olen vaikuttunut. Vihreät sävyt ovat ihanan pehmeästi ja tasaisesti levittyvää satiinis-metallis-helmiäiskoostumusta. Valikoimassa on lisäksi myös kolmas, selvästi glitterisempi luomivärilaatu (scintillant), mutta nämä matta ja satiini ovat suosikkejani. Kuvassa oikeanpuoleisin sävy on NARSin korostustuote kullanhohtoisessa sävyssä Albatross. Kiitos spinning-tuntien, saan siitä nykyään hyvin itsepintaisen korvamadon.

Kokonaisuudesta tuli näin keväinen! Pikkuisen liian tumma meikkivoidekaan ei haittaa niin paljon, kun muutkin värit ovat trooppisia. :D Poskipunana on Sleekin korallinvärinen Crochet (Lace-nimisestä Blush by 3 -paletista) ja huulimeikkinä yllä mainittu Lumenen kiilto. Sen sävystä ei ole harmainta haisua, sillä tämä on niitä parin vuoden takaisia, joissa sävynumero oli nerokkaasti painettu sinettiteippiin, jonka olen tietysti heittänyt menemään. Eipä näitä toisaalta taida enää edes saada mistään, joten väliäkö hällä. 

Silmämeikissä levitin vaaleampaa vihreänturkoosia melkein koko liikkuvalle luomelle ja tummempaa sävyä ulkonurkkaan. Sisänurkassa ja kulmaluulla on korostuksena Albatross, jonka kaunis hohto näkyy näissä kuvissa tosi hyvin. Turkoosin luomivärin ja kulmaluun väliin tupsuttelin oranssia, joka toimi tässä meikissä mielestäni aivan erityisen mukavalla tavalla. Ripset on kasattu useammasta jämäpalasta ja parista yksittäistupsusta - saattavat siksi sojottaa vähän hassusti.

Sivulta katsottuna kulmaluun hohde erottuu paremmin. Samoin tuo turkoosin ja oranssin sekoittuminen, joka onnistui yllättävän kivuttomasti ja tekee luomivakoon vähän ekstravarjoa. Yritin myös tehdä pientä siipirajauksen tynkää, mutta en edelleenkään ole siinä kovin lahjakas. Meikki tuntui kuitenkin kaipavan sellaista.

Bonuksena vielä tämä otsikossa mainittu virnistys. Yritän aina pitää meikkikuvissa pokerinaaman ja olla hienosti eteerinen, pääasiassa että silmämeikki erottuisi paremmin. Ja koska en osaa olla kuvissa luontevasti. Tässä kuvassa poseeraukset menivät pieleen, kun mies heitti sohvalta jonkun päättömän vitsin. Mutta voihan sitä välillä hymyilläkin, vaikka sitten vapun kunniaksi. :)

15 kommenttia:

  1. No wau! Joka kerta salaa mielessäni mietin, että voi, kun Nekku edes kerran hymyilisi kuvissa. Olen meinannut jopa pyytää sitä. Sun eteerinen näyttää mulle vähän apaattiselta, sori. :) Ihan mahtavaa, enemmän vaan hymykuvia, silmämeikki erottuu kyllä oikein hyvin. Onhan sulla kuitenkin nuo upeat lähikuvat aina erikseen. Ja poseeraus ei ole ollenkaan mennyt pieleen, vaan on juuri niin luonnollinen kuin spontaani hymyily saa aikaan. -Tara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Pitänee pyytää lisää vitsejä taustajoukoilta. :D Valokuvissa oleminen on minulle aina tosi vaikeaa, eikä selfieiden ottaminen käsivaralla ilman peiliä ole sekään ihan omin lajini. Onneksi välillä onnistuu. :)

      Poista
  2. Todella kiva kevätmeikki! Ja ihanan näköinen tuo meikkipohja, mitä tuotteita olet siihen käyttänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meikkipohjassa on käytetty Rimmelin Lasting Finish Nude -meikkivoidetta ja edellisessä postauksessa kehumaani MACin MSF Natural -puuteria. Peiteaineena on muistaakseni Diorin Diorskin Nude.

      Poista
    2. Mitä sävyä käytät tuosta meikkivoiteesta? Osaatko sanoa mitkä niistä sävyistä ovat keltapohjaisia? Itse oon tosi keltainen (:D) ja tuntuu että kaikki Rimmelit ovat joko liian vaaleanpunaisia tai harmaita mulle. :(

      Poista
    3. Minulla on sävyt 100 Ivory ja 200 Soft Beige. Tässä meikissä käytin jälkimmäistä yksinään, mutta tähän vuodenaikaan se on vielä hiukan liian tumma minulle. Yleensä sekoitan molempia sävyjä keskenään, jotta saan omalle iholleni sopivan värin. Ivory on melko neutraali, vaalea sävy. Ei mielestäni yhtään pinkki, mutta se voi kyllä näyttää harmaalta, jos ihosi on voimakkaasti keltapohjainen. Soft Beige taas on huomattavan keltainen, ainakin itselläni. Oma ihoni on sävyltään aika neutraali, mutta vähän keltaiseen kallellaan. Muista meikkivoidesävyistä en valitettavasti osaa sanoa, kun olen kokeillut vain näitä kahta.

      Poista
    4. Kiitos vastauksesta. :) Mulla on Rimmelin mattameikkivoiteesta tuo Soft Beige, ja siinä tapahtuu juurikin tuo harmausilmiö. Kuinkahan hemmetin keltainen mä oikeen olenkaan! :O Täytynee ostaa vaikka keltaista sormiväriä ja lätkiä se naamaan aamuisin, tiedä vaikka sopis hyvinkin... :D

      Poista
  3. Heissan, oikein kaunis kokonaisuus ja luonnikas hymy :)

    Ihania värejä on noissa Yvesin napeissa, ja jos kerran laatukin on noin hyvää, niin houkuttelisi kokeilla. Mutta mitens sen tuoksun laita on? Yvesilla kun vähän kaikki tahtoo tuoksua aika vaffasti. Ei sillä, se ei ole ylitsepääsemätön este, mutta mieluummin ottaisin varsinkin silmämeikkini ilman.

    Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole kovin hajusteherkkä, mutta ei näissä luomiväreissä mielestäni ole juurikaan tuoksua. Ehkä kannattaa käydä testailemassa myymälässä, jos siihen vain on mahdollisuus. Mutta oma nenäni ei tosiaan erota mitään kummallista. :)

      Poista
  4. Nämä sun silmämeikit on kyllä niin upeita! :) Mä tykkään turkoosista silmämeikistä varsinkin kesäisin. En muista mikä paletti Diorin kausikokoelmasta sisälsikään turkooseja sävyjä, mutta mulla meni varmaan kaksi kesää putkeen, kun kulutin sitä urakalla :D Tuosta on tosin jo pari kolme vuotta, mutta nyt voisi taas pitää turkoosintäyteisen kesän, haha. Kaivan ainakin paletit esiin, jos sitä innostuisi ;)

    PS. Oli kiva tavata sut tänään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mia! Ehdittiin tavata toistekin, ennen kuin sain aikaiseksi vastata näihin kommentteihin. :) Mutta kivaa oli! Turkoosi on itselläni ihan jokakesäinen juttu. Alan himoita sitä heti kun aurinko vähän alkaa lämmittää. Sama juttu myös korallin sävyjen kanssa.

      Poista
  5. Niin ihana tuo viimeinen kuva :)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>