tiistai 21. syyskuuta 2010

Räpsyti räps räps

Vihjailinkin jo tuossa muutama päivä sitten, että surkean pieneen irtoripsivarastooni olisi tulossa täydennystä. Tuo täydennys saapui viime viikolla pienessä pahvilaatikossa. Tilasin Madame Madeline -nettikaupasta muutaman parin Red Cherryn ripsiä, jotka pienen testailun myötä ovat osoittautuneet mainioiksi. Yhden ripsipaketin hintakaan ei ole päätähuimaava, joten olen ostoksiini varsin tyytyväinen. Irtoripsipari kestää varovaisessa käytössä kymmenisen kertaa, joten näistä riittää iloa vielä pitkäksi aikaa. :)
Ajattelin tässä samalla myös lyhyesti demonstroida ripsien käyttöä, koska tiedän sen olevan monelle vähän haasteellista. Itse opin ripsille vasta viime vuonna, mutta niiden liimailu ei ole ollenkaan niin hankalaa kuin monesti annetaan ymmärtää. Erilaisilla ripsillä voi vaikuttaa meikin lopputulokseen uskomattoman paljon, ja niillä voi lisätä sopivasti dramaa myös arkipäivään. ;)
Ripsiparin lisäksi tarvitset pinsetit ja ripsiliimaa. Pinsettien merkillä ei ole väliä, mutta liimoista suosittelen lämpimästi Duoa, jota saa MACin myyntipisteistä. Olen aikaisemmin kokeillut sekä ripsipakettien mukana tulleita liimoja että Make Up Storen ripsiliimaa, ja eron todella huomaa. Duo kuivuu hitaammin, mikä antaa paljon anteeksi liimailuvaiheessa. Lisäksi liiman pito on todella hyvä.
Ensimmäiseksi kannattaa taivuttaa omat ripset ja laittaa niihin ripsiväriä. Jos ripsiä taivuttelee irtoripsien ollessa paikoillaan, feikkiripset voivat irrota. Ripsiväri puolestaan lyhentää niiden käyttöikää, koska irtoripsiä on hankala puhdistaa. Ripsiväriä voi toki halutessaan laittaa vähän myös irtoripsien kiinnittämisen jälkeen - tällöin omat ripset sulautuvat feikkeihin saumattomammin.

Ripset irrotetaan rasiasta vetämällä niitä sormella kevyesti alaspäin. Ripset saattavat vahingoittua, jos niitä lähtee repimään irti. Jos ripset ovat liian pitkät silmiisi, niitä voi kannattaa lyhyemmäksi ulkonurkan puolelta. Tässä vaiheessa ripsien muotoa voi muokata muutenkin, jossen kokee tarpeelliseksi. Jos ripsinauha vaikuttaa kovin jäykältä, sitä kannattaa taivutella jonkin verran etukäteen, jolloin se muokkautuu helpommin silmän muotoon. Tartu ripsistä kiinni pinseteillä kuvan osoittamalla tavalla. Kuvassa näkyy myös, miten vähän liimaa tarvitaan.Liimatuubista puristetaan vain sen verran, että liimaa tulee hiukan näkyviin. Tämä liimatippa vedetään ripsinauhan tyveen niin, että liimaa tulee kauttaaltaan suurin piirtein saman verran. Sopiva liiman määrä näkyy siis tuossa ylemmässä kuvassa. Jos liimaa on liikaa, sitä voi mennä silmiin eikä se kuivu tarpeeksi nopeasti.

Ripsien liimaamisessa ehdottomasti tärkeintä on odottaa liiman kuivumista. Kun liima on ripsissä, odotetaan liimasta riippuen 20-30 sekuntia, kunnes se muuttuu tahmeammaksi eikä ole enää niin juoksevaa. Jos ripsiä alkaa tökkimään paikoilleen, kun liima on vielä märkää, seuraa ainoastaan sotkua.Kun liimasta on tullut tahmeampaa, kallista päätäsi taaksepäin (tämä on oleellista onnistumisen kannalta) ja aseta irtoripset lepäämään omien ripsiesi päälle niin, että silmän ulkonurkan ja ripsinauhan väliin jää jonkin verran tyhjää tilaa. Jos ripset kiinnittää aivan ulkonurkkaan, reunimmaiset ripset voivat helposti saada silmän "roikkumaan".Asettele tämän jälkeen ripset paikoilleen, mahdollisimman lähelle omia ripsiäsi, pinsettien avulla. Paina ripsiä kiinni ensin keskeltä, sitten ulkonurkasta ja viimeiseksi sisänurkasta. Voit joutua painelemaan jostain kohdasta useamman kerran, mutta hyvän liiman avulla ripsien pitäisi tarttua paikoilleen melko pian. Jos jokin kohta ei suostu kiinnittymään, voit laittaa siihen vähän lisää liimaa vaikka hammastikun avulla, odottaa liiman kuivahtamista ja yrittää uudelleen. Koko ripsinauhaa ei kannata lähteä irrottamaan.

Ripsinauhan ja omien ripsien väliin mahdollisesti jäänyt ihokaistale kannattaa töpötellä mustaksi vaikka eyelinerilla. Ihonvärinen suikale ripsien välissä näyttää nimittäin aika karulta. :) Viime lauantaina valmis meikki irtoripsineen näytti tältä:Luomivärit ovat jälleen Coastal Scentsin Metal Mania -paletista, alaluomella NYXin violetti glitterliner.

Kun ripset irrotetaan, se tehdään samalla tavalla alaspäin vetämällä kuin ottettaessa ripset rasiasta. Liima nypitään varovasti pois ja ripset laitetaan takaisin rasiaan odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Jos haluat olla erityisen varovainen, ripsiä voi liottaa lämpimässä vedessä, jolloin liima pehmenee ja irtoaa helpommin. Yksittäisten ripsitupsujen käyttö tapahtuu käytännössä samoin kuin kokonaisen nauhan, pienempiä pätkiä vain on helpompi käsitellä. :)

Löytyykö sinulta irtoripsivinkkejä?

30 kommenttia:

  1. Kiitos Nekku tästä postauksesta! :) Mulla on aina yhtä tuskaa laittaa irtoripsiä, mutta tässä tuli hyviä vinkkejä! :)

    ps. tällä viikolla tulee lauantaisesta tapahtumastani postaus ja siinä samalla meikkikuvat miltä meikkini lopulta näytti :)

    VastaaPoista
  2. Olen kuullut tuota duo liima kehuttavan monestikin. Minkähän hintaista mahtaa olla?

    VastaaPoista
  3. Nonnu, kiitos kiitoksista. :) Kiva, että tästä oli apua.

    Anonyymi, en muista tarkkaa hintaa, mutta olisikohan ollut noin kahdeksan euroa. Hinta-laatu-määräsuhde on tosi hyvä, kun liimaa on tuossa tuubissa kuitenkin aika reilusti.

    VastaaPoista
  4. Onpas siinä räpsyttimiä! :D Jos itsellä ei olisi muovisia bambiripsiä kiinteästi asennettuina, kaivautuisin heti irtoripsivarastooni. Kiitos hyvistä vinkeistä ripsien asettelussa, monen monta kertaa itku silmässä olen koittanut saada ripsiä laitettua siististi paikalleen. :)

    VastaaPoista
  5. Hei kiitos vinkistä! Oon pitkään harkinnut "räpsyttimien" hankkimista, mutta epäilen ettei minulla olisi aikaa alkaa väkertämään niitä ilmiin joka aamu... Kuitenkin aikeissa olisi ostaa pari kappaletta! Tuo Duo -liima on ilmeisesti hyvä? Monessa postauksessa kehuttu. :) Bongasin kyseisen liiman Punanaamion sivuilta, hintaan 12e. Paljon ne liikkeessä on?

    VastaaPoista
  6. Jes, kiitos vinkistä! Oon pitkään jo miettinyt että kokeilisin irtoripsiä, mutta aina on ollut se epäonnistumisen pelko kun ei tiedä mitä tehdä. Mutta ehkä nyt uskallan kokeilla itsekin! :)

    VastaaPoista
  7. tiitiäinen, eipä kestä. Minulle oli noista vinkeistä paljon hyötyä silloin kun itse sähelsin ripsien kanssa ensimmäisiä kertoja.

    Siniiks, var så god. En minäkään toki joka aamu ripsiä liimaile. Lähinnä ne ovat juhlia ja blogimeikkejä varten. Duoa on kehuttu niin monessa paikassa, että todennäköisesti se nyt ainakin on liimojen parhaimmistoa. Luulen, että saat liiman MACilta edullisemmin kuin Punanaamiosta. Tuolla edellä jo kerroinkin, että muistelisin hinnan olevan siinä kahdeksan euron luokkaa. Muisti saattaa kyllä pätkiäkin...

    KR, olepa hyvä. Ripsien liimailuahan voi harjoitella vaikka iltapuhteinaan ennen nukkumaanmenoa. :) Yhtä ripsiparia kun voi kuitenkin käyttää useamman kerran, niin treenaamisessa ei edes häviä mitään. Rohkeasti vain testaamaan!

    VastaaPoista
  8. Kisoissa on tullut käytettyä irtoripsiä, nimenomaan nauhana, ja mulla on kyllä ongelmana aina se poisto. Pakko käyttää lämmintä vettä ettei omat ripset repeydy irti, ja siinä hötäkässä itse ripsetkin menevät sitten kyllä piloille. Sinänsä ei ole väliä, kun ostan melko halpoja eikä niitä vältsisti kisojen jälkeen voi muutenkaan enää käyttää, mut anyway.

    VastaaPoista
  9. Eihän sulla ole liikaa liimaa niissä? Mulla ei ole ikinä ollut ongelmia poiston kanssa, mutta voisin kuvitella, että homma on hankalampaa, jos omat ripset liimautuvat kiinni.

    Kannattaa muuten katsella ripsiä ebaystä, jos niitä kuluu kertakäyttöisesti ja paljon. Sieltä saa alle vitosella ainakin 80 parin paketteja, jos ei enemmänkin. Ja tuo Madame Madeline on myös kiva kauppa. Valinnanvaraa riittää eikä ole kallista.

    VastaaPoista
  10. Nonnu, kiitos, kävin poimimassa. :)

    Jonna, kiitti, pidän niistä kovasti itsekin.

    VastaaPoista
  11. Anteeksi, kun tulee vähän myöhässä, toivottavasti pystyt vielä vastailee kysymykseeni. Nimittäin, mitkä maksuvaihtoehdot käyvät kyseisessä Madame Madelinessa?

    Ihastuin muutamiin (toisin sanoen pariin kymmeneen) ripsiin ja onhan nekin pakko saada kokoelmaan :-) Kiitos ihanasta blogista!

    T. Satku

    VastaaPoista
  12. Aina saa kommentoida, oli miten vanhaa asiaa tahansa. :) Valvonnan kautta näen kuitenkin kaikki saapuvat kommentit, ja pyrin vastaaman jokaiseen.

    Madame Madelinessa voi maksaa joko luottokortilla tai PayPalilla. Itse tilasin Visalla.

    Ja paljon kiitoksia kiitoksista, kiva että tykkäät!

    VastaaPoista
  13. Kiitos todella paljon vastauksestasi! Tuo PayPal oli juuri se, jonka tahdoinkin kuulla vaihtoehdoksi! Jeeee, eikun tilaamaan! :-)

    T. Satku

    VastaaPoista
  14. Paljonko sulle tuli tuolta postikulut :)

    VastaaPoista
  15. En muistanut ulkoa, niin kävin tarkistamassa MM:n nettisivuilta. Postikulut vaihtelevät tilauksen arvon mukaan, omani olivat todennäköisesti 15 dollaria (10,77 euroa).

    VastaaPoista
  16. No eipä ollu sekään niin hurja toi postarit. Kiva!

    VastaaPoista
  17. Hei! Tilasin myös madame madelinen nettipuodista ripsiä. Tilauksen jälkeen sain tilausvahvistuksen ,jonka jälkeen sain erillisen sähköpostiviestin ,jossa pyydettiin lähettämään liitetiedostona kopio passista tai muusta henkilöllisyystodistuksesta. Minusta tuo kuulostaa epäilyttävältä. Kun itse tilasit tuotteita sieltä ,pyydettiinkö sinua toimimaan samoin? Entä miten toimit?

    Kiitos jo etukäteen!
    terkuin Mira

    VastaaPoista
  18. Ei minua pyydetty lähettämään mitään. Kuulostaa siltä, että haluavat jostain syystä varmistaa henkilöllisyytesi, mutta en osaa sanoa miksi. Liittyy varmaan joko tilauksen kokoon (jos tilasit valtavasti) tai maksuvälineeseen. Eihän sinun ole toki pakko sitä kuvaa lähettää, jos epäilet jotain hämärää. Pyydät vain rahojasi takaisin.

    VastaaPoista
  19. Olisi kiva jos viitsisit laittaa erilaisista irtoripsistä kuvia, miltä ne silmissäsi näyttävät :).
    Kiitoksia tosi paljon Isadora pearls-vinkistä, se todellakin saa silmät loistamaan.
    Olisi kiva, jos esittelisit blogissa siveltimesi ja meikkisi.
    Toivoisin myös lisää meikkikuvia, olet taitava meikkaaja :).
    Mitä mineraaliluomivärifirmaa suosittelisit, kellä olisi hyvä valikoima ja samplet purkissa?

    VastaaPoista
  20. Tuolta sivupalkin "meikkikuvat"-tunnisteen alta löytyy myös meikkejä erilaisten irtoripsien kanssa. Olen yleensä lisäksi kertonut, minkä merkin ripset ovat kyseessä (useimmiten juuri näitä Red Cherryjä) ja mikä on ripsiparin numero.

    Kiva että tykkäsit Pearls-paletista, meikkasin sillä itsekin tänään. Paletti on varma valinta päivinä, jolloin ei ehdi kamalasti miettiä, mitä luomiväriä käyttäisi.

    Siveltimiä minulla ei ole kovin paljon, olen aikeissa panostaa niihin enemmän rahatilanteen salliessa. Eniten käyttämistäni siveltimistä olen kirjoittanut täällä: http://lazydynamitee.blogspot.com/2010/08/sutinaa.html

    Meikkikuvia on tulossa lisää, tykkään itsekin tehdä niitä. Aika on vain ollut kortilla tänä keväänä, arkimeikkikin on oseimpina päivinä ollut vain vaaleaa luomiväriä ja ripsaria. Ideoita on varastossa, toivottavasti kesällä olisi aikaa toteuttaa niitä enemmän. Meikkien esittelyäkin voisin harkita, jos se kerran kiinnostaa. En ole kehdannut, kun ajattelen, että jotkut voivat tulkita sen leveilyksi.

    Olen tilannut samplepurkkeja vain Fyrinnaelta ja Pure Luxelta, joista ainakaan ensimmäinen ei ole varsinainen mineraalimeikkifirma, mutta melko lähellä kuitenkin. Rakastan Fyrinnaen luomivärejä, mutta tällä hetkellä heillä on pieni henkilöstövaje (kolmen hengen porukka on kutistunut yhteen), minkä vuoksi valikoima on melko suppea. Ajattelin tilata jossain vaiheessa TKB Tradingilta, heistä olen kuullut vain hyvää. Valikoima on todella laaja ja hinnat edulliset. Kannattaa testata.

    VastaaPoista
  21. Tilasin kans tuolta samastapaikkaa ripsiä, kiitos näiden sivuston, oli yllättävän halpaa :) mutta UNOHDIN TON LIIMAN :D eheeiii..mikä moka... noh pitää ostaa sitä jostain muualta.

    VastaaPoista
  22. Kyllähän sitä onneksi saa muualtakin. :) Minunkin pitäisi tehdä jo uusi tilaus, varastot kaipaavat täydennystä.

    VastaaPoista
  23. miten saisin laitettua ripset ilman et tartten mitään rajausta? näkyykö ne sitten rumasti jos ei oo muuta silmämeikkiä kuin ripsiväri ja ripset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ostaa ripsiä, joiden ripsinauha ei ole musta vaan väritön ja läpinäkyvä (kuten näissä joita tässä käytin). Ne ovat yleensä myös helpompia laittaa paikoilleen. Yritä myös saada ne liimattua niin lähelle omien ripsien tyveä kuin pystyt, niin ovat mahdollisimman huomaamattomat.

      Poista
  24. Pitäiskö si olla myös väritöntä ripsiliimaa? Noissa mun ripsissä tais olla läpinäkyvä nauha kyllä, mutta mula on musta liima. ja duon liimaa käytän ja se on kyllä paras kaikista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustan liiman kanssa täytyy kyllä melkein aina olla rajaus, että meikistä saa siistin. Väritön liima on siinä mielessä helpompi, että se tosiaan kuivuu ihan läpinäkyväksi.

      Poista
  25. Heipsis! Tilasin tuota duo liimaa netistä ja eilen sen sain postista. Sain räpsyttimetkin paikoilleen sillä ja se tuntu olevan tosi hyvää liimaa...mutta kun menin suihkuun,niin se liima suli pois :D sen pitäisi kuitenkin olla vedenkestävää,mutta osaatko sinä sanoa,onko sillä joku kuivumis aika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Duo on edelleen oma lempparini, se on tosi toimivaa. Vedenkestäväkin se on tietyissä rajoissa. Irtoripset on tarkoitettu poistettavaksi yhtä aikaa muun silmämeikin kanssa, niiden ei ole tarkoitus kestää paikoillaan useampaa päivää peräkkäin. Samat ripset voi tietysti käyttää uudelleen vaikka heti seuraavana päivänä, kun vain putsaa edelliset liimat pois.

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>