sunnuntai 7. elokuuta 2016

Mitä on kuulunut ja kulunut

Moikka moi! 

Blogin historian toistaiseksi pisin tauko lienee syytä katkaista kertomalla vähän kuulumisia. Vuoden 2016 ensimmäinen puolikas on ollut varsin puuhakas sekä työ- että kotirintamalla, eikä harrastuksille ole taaskaan juuri jäänyt aikaa. 

Ensinnäkin, mieheni muutti vuodenvaihteessa töihin Berliiniin, mikä on vaatinut jonkin verran organisointia toimivan parisuhteen ylläpitämiseksi. Olemme molemmat suhanneet lentokoneella edestakaisin kuukausittain, mutta syksystä alkaen olen suunnitellut asuvani Saksassa myös vähän pidempiä jaksoja kerrallaan. 

Toiseksi, töissä on ollut tosi mielenkiintoista ja kivaa. Olen suunnitellut vaativahkoa ja haastavaa kohdetta tiukalla aikataululla, ja se on vienyt mukanaan. Niin hyvässä kuin pahassa. On mahtavaa oppia joka päivä uusia asioita ja kehittyä ammatillisesti, mutta toisaalta ikävää havahtua hereille aamuyön tunteina miettimään jotain yksittäistä sähkökourua tai ovenkahvaa. Kesäloma kului pään surinaa nollaten.

Yritin miettiä, että mitä kolmanneksi, mutta siinäpä ne. Kaksi isoa juttua, jotka ovat vieneet mehut ja vapaa-ajan siinä määrin, että kodissamme (kaksio, toim. huom.) oli vielä viime viikolla yksi huone, jota ei ollut imuroitu kertaakaan tänä vuonna. Mistään blogijutuista nyt puhumattakaan. Olen silti koko ajan kaivannut kirjoittamisen ja kauneushutun pariin, ja pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että tästä voisi taas tulla jotain. Kassellaan.

Viime vuonna traagisesti kosahtanut kovalevy näyttää tehneen lopun kosmetiikkatilastoistani, enkä ole enää kunnolla päässyt excelöinnin makuun. Olen silti säilönyt loppuneita purkkeja, ihan vain mielenkiinnosta. Koska kirjoitan muutenkin niin harvoin, en ole aikaisemmin nähnyt tarpeelliseksi täyttää palstatilaa käytettyjen puteleiden koosteilla, mutta nyt kasasin tammi-kesäkuun purkit eteisen lattialle ja tutkailin. Vaikka jonkinlaisena puolivuotisraporttina, jos ei muuten.




Ajattelin ensin ryhmitellä näitä kuukausittain, mutta totesin sitten että tuoteryhmäkohtainen jaottelu on selkeämpi. Tässä meikkiasiat. Merkkasin tähdellä sellaiset tuotteet, joista tykkään tosi paljon ja joita ehdottomasti aion ostaa jatkossakin. Tässä potretissa sellaisia ovat (vasemmalta oikealle, ylhäältä alas, klikkaamalla suuremmaksi):
  • L'Oréalin ihana Lumi-pohjustaja, josta tyhjeni sekä vanhan mallinen että uudempi pakkaus,
  • Clarinsin matkakokoinen Beauty Flash Balm, jota olen ostanut jo uuden, useammankin,
  • Urban Decayn Naked-peiteaine, jota ilman en osaa olla,
  • Anastasian varjostusväri sävyssä Java (juttu koko paletista täällä),
  • IsaDoran Inliner Kajal sävyssä Blonde, jota käytän joka päivä,
  • ja kokonaiset viisi kappaletta Maybellinen vedenkestävää Falsies-ripsiväriä. Puolustaudun sillä, että joulu-tammikuussa minulla oli jostain syystä kaksi avattua ripsiväriä, en oikeasti osta uutta ihan joka kuukausi.



Ihonhoitotuotteista tässä kuvassa ovat pesu- ja meikinpoistojutut sekä kasvovedet. Niistä lemppareitani:
  • Herbinan vaahtoputsari, joka puhdisti hellästi muta hyvin, oli edullinen ja tuoksui kivalta,
  • L'Oréalin Sublime Glow -puhdistusöljy, jota käytän meikin poistamiseen yleensä aina,
  • Kaksi matkakokoista Sophie La Girafe -vauvaöljyä, jotka ovat eksyneet väärään kuvaan. Näitä käytin ravitsemaan talvikuivaa ihoa, en puhdistuksessa.
  • Lumenen vedenkestävälle silmämeikille tarkoitettu silmämeikinpoistoaine, jota käytän jatkuvasti. Nivean vastaava on tosin vielä hitusen parempi, mutta sitä ei saa joka kaupasta.
  • Lumenen kosteuttava kasvovesi. Ihana. Raikastavasta versiosta (oranssi pullo) olisin tykännyt muuten, mutta se kirveli silmiä.

 
Kasvojen ja vartalon voiteluun käytin tällaista settiä. Joukossa oli tosi paljon blogin kautta kokeiluun saatuja minikokoja, mutta niihin oli vaikea saada tuntumaa, koska tuotetta oli tuubeissa verrattain vähän. Suosikkeja:
  • Misshan etanavoide ja -kasvovesi, joista kirjoitin keväällä,
  • Sophie La Girafe -kasvovoide, joka on edelleen maailman parhainta, varsinkin talvi-iholle. Ylistin rasvaa aikaisemmin täällä.
  • ja Sophie La Girafe Protection Cream, joka sekin on loistava.
  • La Roche-Posayn vartalovoide* (kuvassa vasemmalla) olisi koostumuksensa puolesta ollut supersuosikki, mutta en itse oikein pidä hajusteettomista tuotteista.

 
Hiusmömmöjen suurkuluttajana sain puolen vuoden aikana loppumaan näin monta tukkatuotetta! Parhaita olivat:
  • Klippoteketin hiuslakka, joka on halpaa kuin saippua ja stydiä kuin mikä,
  • L'Anzan mattavaha*, joka pitää lyhyen tukan kuosissaan tosi hyvin ja jota olen ostanut jo lisää,
  • Living Proofin tuuheuttava suihke*, joka sai tukan tuntumaan maagisen ilmavalta ja siltä, että sitä olisi kaksi kertaa enemmän,
  • Cutrinin sävyttävä hoitoaine* tummanruskeassa sävyssä Coffee Black. Hiusväristäni on kyselty paljon - se on sekoitus kulloinkin käsillä olevia suoravärejä ja sävyttäviä hoitoaineita. Käytän yleensä jotain sattumanvaraista tummanruskeaa, johon silloin tällöin sekoitan sinistä tai violettia, mikä viilentää sävyä ja saa aikaan savuisen vivahteen. Cutrinin tuotteessa ruskean sävy on omaan makuuni täydellinen, tarpeeksi tumma ja tarpeeksi viileä. Pigmenttiä on myös hyvin, hoitoainetta ei tarvitse muhitella päässä kauan.
  • sekä Schwartzkopfin Got2be-hiuspuuteri, jota ostan ihan koko ajan. Vastaava tuote kuin saman valmistajan Osis+ -puuteri, mutta halvempaa. Ainakin on ennen ollut, Osis+ -tuotteiden hinnat ovat viime aikoina tulleet alas, mutta en osaa sanoa kuinka paljon.
 

Viimeiseen kuvaan kasasin kaikki irtolaiset, jotka eivät menneet sujuvasti noihin edellisiin. Käsivoiteita, huulirasvoja, deodorantteja sun muuta. Täytyy erikseen mainita, että en tullut hirveän hyvin toimeen noiden hehkutettujen Hurraw-huulivoiteiden kanssa, tarvitsen tehokkaampaa tavaraa. Samoin tuo keskimmäinen Mádaran Bio-Active -deodorantti on maailman paskin. Ainakin omalla ihollani. Saa minut haisemaan ihan kamalalta. Sen molemin puolin olevat Herbal-deodorantit puolestaan ovat maailman parhaita. Suosikkeja siis:
  • Compeedin kantapäävoide* käsivoiteena. Tätä on kehuttu, ja ihan aiheesta! Loistava tuote kuiville käsille!
  • Decubalin Lips & Dry Spots -voide* on ihan älyttömän hyvä huulirasvana. Tosi riittoisaa myös, on kestänyt minulla ainakin kolme vuotta. Käytin talvella öisin, esti huuliani kuivamasta ja tipahtamasta pois. Teki niistä myös pehmeät, eikä päivälläkään kiristänyt niin paljon.
  • Beautyblenderin nestemäiselle Blender Cleanserille annoin tähden, vaikka olen sittemmin huomannut kiinteän version tehokkaammaksi ja kätevämmäksi. Tämä on silti tosi hyvä!
  • Mádaran parempi deodorantti (se HERBAL, ei Bio-Active! :D ) on ollut suosikkini jo vuosia. Ei ole antiperspirantti, ei pidä kainaloita kuivina, mutta hajuttomina hyvin pitkään. Alumiinittomia antiperspiranttejakin kuulemma on jo markkinoilla, saa vinkata jos on joku hyvä tiedossa. 
  • Seche Vite -pikakuivattava kynsilakka. Tämäkin vanha ja luotettava suosikki. Huonoina puolina paksuuntuminen ja kutistuminen kynsillä silloin tällöin, mutta muuten ässä. Tälle olisi kai parempia vaihtoehtoja, mutta en ole vielä testaillut.

Palaan loppuvuodesta asiaan seuraavalla tyhjien purkkien koosteella. Samalla saa yhteenvedon myös koko vuoden aikana käytetyistä tuotteista. Ostetuista en ole enää pitänyt kirjaa, mutta tuntuu että olisin ollut maltillisempi kuin aikaisemmin. Koska matkustelu ja kahden kodin pitäminen on vienyt rahaa, olen yrittänyt olla ostelematta turhuuksia ja keskittyä vain ihaniin asioihin. Niistä yksi tulossa seuraavassa postauksessa (joka tulee toivottavasti ulos jo ensi viikolla eikä ensi vuonna). ;)

Oli ilmeisesti jotain kirjoituspatoutumia, kun tämä näin venähti. Mitä sinulle kuuluu?

Osa tuotteista on saatu kokeiltavaksi blogin kautta. Tekstissä mainitut lahjukset olen merkinnyt asteriskeilla (*).

10 kommenttia:

  1. Kiva kun oot bäkkii :) huippismäärä tyhjentyneitä mutta voihan se näyttää vaan paljolta jos siinä puolen vuoden ajalta on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oln itsekin yllättynyt kun tyhjensin kaikki kuukausittaiset pussukat kerralla lattialle. :) Kiva että on kaivattu!

      Poista
  2. Kiva kuulla susta taas blogin muodossa! :) Tosin toi mitä kerroit tuossa alussa, niin en ihmettele jos ei bloggaamiseen oikein ole ollut paukkuja :)

    Tuotevinkki: jos haluat _oikein stydiä_ hiuspuuteria, niin suosittelen enemmän kuin lämpimästi kampaamosarjaa label.m, jonka Resurrection Dust on maailman tujuin puuteri. Sitä löytyy myös brunette versiona :) Hinta about 25€.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos puuterivinkistä! Luulen, että Got2ben vahvuus on minulle riittävä, mutta voisihan sitä joskus kokeilla. :)

      Poista
  3. Tuota got2be-puuteria tuntuu kehuvan yksi jos toinen ja kommenteista huumaantuneena ostin itsellenikin, mutta reisillehän se meni. En saa sitä toimimaan, hiuksiin ei yksinkertaisesti tule mitään eroa, ellei sitten n. sentti kertaa sentti -alueella ole hieman tahmeampi tyvi, mutta siinä se. Suunnittelin heittäväni sen seinään tai roskiin, mutta en osannut päättää, ja pirulainen istuu vessan kaapissa muistuttamassa harhaostoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa harmi. :( Riippuu varmaan hiuslaadusta. Minulla on niin ohut ja liukas, että tuokin puuteri tuntuu kyllä, vaikka ei tupsuttelisi paljoakaan.

      Poista
  4. Welcome back! Kai olet hyödyntänyt Saksan halpoja kosmetiikkamarkkinoita, DM, Rossmann ym? ;)

    -Tiltu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! Juu, olen hyödyntänyt. Olen ostanut Saksassa käyttämäni päivittäiskosmetiikka-arsenaalin suoraan paikan päältä. Kätevää, kun ei tarvitse käsimatkatavaroilla matkustaessa kuljettaa mitään nesteasioita. Niitä hyllyjä on myös loputtoman mielenkiintoista tutkia. :)

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>