torstai 20. tammikuuta 2011

Huopakynä paras kynä

Erilaiset lip stainit ovat kiehtoneet minua ajatuksen tasolla jo kauan, mutta Suomessa vaihtoehdot ajatusten realisoitumiseen ovat olleet melko vähissä. Ainoa löytämäni tuote on ollut The Body Shopin Lip & Cheek Stain (kerro ihmeessä, jos tiedät muitakin), mutta sitä en syystä tai toisesta ole onnistunut vielä testaamaan.Tiesin kuitenkin, että valikoima olisi runsaampi muualla, ja pidin reissussa silmäni auki. Kiikarissa olivat erityisesti tussimalliset stainit ja niitä löytyikin. Pikaisen hinta-määräsuhdevertailun jälkeen päädyin ostamaan omani Maybellinen hyllystä, mutta vastaavia löytyi myös ainakin Revlonilta, Covergirliltä ja Max Factorilta. Taitavat olla jenkkilässä tällä hetkellä niin hip ja pop, että näitä on vähän joka merkin valikoimissa (Soniakin esitteli loppuvuodesta omia tuliaisina saamiaan tusseja). Jospa tulisivat pian suomalaisiinkin kauppoihin.Olen huulimeikkivärien suhteen ennalta-arvattava: suosin lähes aina joko kirkkaita punaisia tai luumun ja marjojen sävyjä (tai sitten vaaleita huulikiiltoja, mutta en laske niitä nyt tähän). Swatch-kuvassa vasemmalta oikealle ovat Blushing, Plum Flushed, Cherry Pop ja Cranberry Crush. Kaikki näyttävät ja tuntuvat huulilla samalta kuin piirtäisi huopakynällä, mitä ainakin itse tuli lapsena harrastettua vaivihkaa muun taiteilun lomassa. Jälki on siis hyvin nestemäistä ja ohutta. Väri pysyy todella hyvin, mutta ymmärrettävästi tarttuu huulten kuiviin kohtiin. Eikä kuitenkaan kestä ruokailua kulumatta (anteeksiannettavaa toki, harvat tuotteet siihen pystyvät).Blushing on itselleni hyvin luonnollinen sävy, lähes täsmälleen omien huulieni värinen, kuten kuvastakin voi huomata. Hyvä päivinä, jolloin haluaa kokonaisuuteen pientä skarppausta, mutta silti luonnollisen lopputuloksen.Plum Flushed on, kuten sanottua, luumun värinen. Ja ihana onkin. Valokuvassa huuleni ehkä näyttävät lähinnä paleltuneilta, mutta olivat oikeasti silti aika kauniit.Kirkkaanpunainen Cherry Pop oli itsestäänselvä valinta. Statement-väri, mutta huomattavasti kevyempi kuin esimerkiksi maanantaina esittelemäni huulipunasävyt. Kaikissa näissä on se mainio puoli, että värin oikeastaan unohtaa sen jälkeen, kun sen on huulilleen maalannut. Ei tunnu missään. Ja hyvä niin.Cranberry Crush on sitten se viileämpi versio punahuulista. Sävyillä on todella osuvat nimet, kuvastavat jokaista aika hyvin, eikö?

Tällaiset tussit ovat hyvä vaihtoehto huulipunien kanssa arkaileville. Väriä tulee, mutta se on ohutta ja läpikuultavaa, eivätkä huulet tunnu meikatuilta. Joko olet ehtinyt kokeilemaan lip staineja (hyvää suomennosta kaivataan jälleen!)? Suosikkeja?

muoks. klo 20.30: Tässä vielä kuva näiden tussikärjestä, kun en tajunnut alun perin laittaa. Löytyi Maybellinen sivuilta.

12 kommenttia:

  1. ihan epistä että kaikkea kivaa saa Suomeen odottaa niin kauan ettei ne kiinnosta enää kamalasti sitten kun ne tulee, mikäli tulevat koskaan edes tänne asti :(

    VastaaPoista
  2. Huulimaaleja :D

    Kannattaa kokeilla Palladion Berry lip stainia, saa ainakin MakeupGeekin nettikaupasta (saa sieltä kaikkea muutakin kivaa <3), ihan huippu! Mulla on Berry, Rose, Pinky, orchid ja nude, ja tykkään kyllä. Ne on just noita huopakynämäisiä :D
    Sen sijaan Tarten lip stainit ei ole kyllä pysyvää nähneetkään, on pikmminkin kynämuodossa olevia huulikiiltoja :S

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ruu, sanopa muuta ja älä muuta sano.

    Jangsara, pitääpä joskus testata, ainakin näyttivät kovin söpöiltä. :) Muutenkin täytyy tsekata tuo MakeupGeekin kauppa, en ole vielä ehtinyt siellä pyöriä. Näytti tosiaan oleva vaikka mitä jännää.

    VastaaPoista
  5. Hei, loistavaa, kiitos Jangsaralle vinkkauksesta. Yhden tuotteen takia en lähde tilaamaan, mutta katsotaanpa mitä muuta sieltä löytyisi. Ärsyttävästi kiven alla ovat.

    Se The Body Shopin ei tainnut olla huopatussimainen, vai oliko? Siinä oli joku syy miksi en siitä innostunut.

    VastaaPoista
  6. Ei se ollut, siinä on sellainen huulikiiltoapplikaattori (doefoot, en nyt osaa suomentaa yhtään mitään tänään). Se kun on tarkoitettu myös poskille. Tulee enemmän mieleen esim. Benetint tai muut vastaavat.

    Ja hei, ainahan voi tilata saman tuotteen monessa eri sävyssä. :)

    VastaaPoista
  7. Hei, tosi mielenkiintoista! Näyttää kätevältä, olisin ehdottomasti kiinnostunut, jos Suomesta saa tuollaisia tusseja. Ehkä käyn tsekkaamassa sen Body Shopin. Käytitkö huultenrajauskynää, vai onko tussin kärki itsessään tarpeeksi kapea rajaamaan huulia? Ulkomailta en viitsi tilata, koska sävyjä on mielestäni vaikea hahmottaa kauppojen sivuilta tai blogeista (huulten oma väri vääristää todellista väriä paljon). Kuivattavatko nuo muuten huulia päivän aikana? -Mariia

    VastaaPoista
  8. Se Body Shopin versio ei ole tällainen kynämäinen, vaan samantyylisessä pakkauksessa kuin huulikiillot yleensä. Mutta kannattaahan se käydä katsastamassa.

    Tussin kärki passaa hyvin huulten rajaamiseen, rajauskynä ei mielestäni oikein edes sopisi näiden kanssa. Lip Stainit eivät sinällään kuivata huulia, mutta jos päälle ei laita kiiltoa tms., tunne on verrattavissa siihen, ettei huulilla olisi mitään. Eli jos on valmiiksi kuivat huulet, niin kuivat ne ovat näidenkin kanssa.

    Minä luotan siihen, että tämä on taas yksi meikkitrendi, jonka kanssa Suomessa tullaan vähän jälkijunassa. Eli ennemmin tai myöhemmin varmasti löytyy myös kotimaisten kauppojen hyllyiltä.

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta tälläiselle huulipunakammoiselle! :) Tykkään käyttää huulipunaa, periaatteessa, mutta sitten käytännössä en voi sietää huulipunan tuntua huulilla (en tiedä ymmärtääkö tästä ollenkaan mitä yritän ajaa takaa!). Lopulta aina käy niin, että päädyn pyyhkimään punan pois viimeistään tunnin-parin päästä kun alkaa ahdistaa. Ongelmansa kullakin :D

    VastaaPoista
  10. Vähän samanlaisia ongelmia on minullakin. Jos huulipuna tuntuu, sitä miettii koko ajan ja ahdistuu kun ei tiedä miltä huulet näyttävät. Nämä tosiaan ovat siitä hyviä, ettei olo tunnut meikatulta, vaikka huulet olisivat kirkkaanpunaiset.

    VastaaPoista
  11. Kävin postauksen innostamana hakemassa TBS:n Lip&Cheek Stainin eilen. Nyt parin kokeilun jälkeen voin sanoa, että olen tuotteen koostumukseen oikein tyytyväinen, sopii huulipunakammoiselle! :)

    Harmi vaan, että tarjolla oli vain kahta sävyä; valitsin niistä vähemmän shimmeriä sisältävän (käsittääkseni ne siis olivat periaatteessa samaa väriä, ero vain shimmerissä). Sävy on makuuni hieman liian pinkki, tykkäisin enemmän sellaisesta ihan kirkkaanpunaisesta. Tarkoitus on kuitenkin lähiaikoina tehdä BareMinerals-tilausta, klikkailen sitten samalla jonkun toisen sarjan vastaavan, mutta erisävyisen tuotteen vielä lisäksi :)

    VastaaPoista
  12. Kiva kuulla, että toimii, en muistanutkaan, että TBS:n tuotteesta oli myös hohtavampi versio. Voisi ehkä itsekin kokeilla joskus. :)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>