perjantai 9. joulukuuta 2011

LDMM: 222



Trilogian kolmas ja viimeinen meikki on vaihteeksi musiikkivideon inspiroima. Video on upeaa katsottavaa, vaikka idea on yksinkertainen. Itse kappalekin on käytännössä instrumentaalimusiikkia, laulu on vain soitin muiden joukossa. Ei ehkä ihan mainstreamia, mutta kaiken ei toisaalta tarvitse ollakaan.Tällä kertaa kuvissa ainoastaan silmämeikki, joka on itse asiassa jo toinen versio samasta aiheesta, ensimmäiseen en ollut oikein tyytyväinen. Saatan julkaista sen joskus myöhemmin, mutta tällä hetkellä itsekritiikki oli liian kova. Pohjalla on Urban Decayn mattamustalla Blackout-sävyllä tehty tumma smoky-meikki, kulmaluulla on korostussävynä aavistus saman merkin hohtavan persikkaista Flow'ta. Mustalle taustalle liimailin strasseja (Make Up Store) sekä askartelin kullanvärisiä palloja ripsiliiman ja irtoglitterin (NYX Hot Gold) avulla. Seassa on myös vaaleansinisella glitter-eyelinerilla (MAC Girl Groove) piirrettyjä pieniä "valopisteitä".Irtoripset ovat tuttuun tapaan Red Cherryltä (pari # 99), sisäluomen geelirajaus Inglotilta. Piirsin samalla rajausvärillä myös muutaman liioitellun ripsen alaluomelle, ne sopivat mielestäni hyvin muun meikin överiin tyyliin.

Tällä hetkellä yritän keskittyä hengittämään rauhallisesti ja pitämään itseni kasassa, sillä keikka on jo huomenna! Apua! Tarkoitus olisi vielä jatkaa iltaa tapahtuman Facebook-sivuilla tapaamieni muiden eturiviläisten kanssa. Eläköön sosiaalinen media! :)

* * *

The third look in this tiny series is inspired by a stunningly beautiful music video. At the moment I'm trying very hard to keep my sh** together, I can't believe that the concert is tomorrow! I'll probably just end up fainting like the girls in the sixties. :D

9 kommenttia:

  1. Todella, todella upea! :) Sulla on upeanmalliset silmät smokey eye - meikkeihin..!

    VastaaPoista
  2. MAHTAVA!

    http://dashantilife.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Vou, tosi hieno! Vaikka sun meikit onkin aina hienoja.. :)

    VastaaPoista
  4. Tosi upea meikki, tykkään hurjasti noista strasseista ja kullasta. Hieno lisä nuo piirretyt alaripset, sopivat hyvin meikkiin!

    VastaaPoista
  5. Siis aivan upea! Ja niin kauniit kuvatkin taas, voisin ihailla tuota vaikka kuinka kauan. Voi että kun olet taitava, niin hieno! :)

    VastaaPoista
  6. Martina, kiitos! Silmäni malli on tosiaan siinä mielessä kiitollinen, että minulle sopivat monenlaiset meikit. Ainoastaan sellainen siipimäinen varjostus vähän tökkii, kun silmät ovat niin pyöreät. Mutta toisaalta se kertoo vain harjoituksen puutteesta. ;)

    Dashanti, kiitti!

    Kissanminttu, ihanasti sanottu, kiitos. :)

    Vee, tack så mycket. :)

    Melli, minäkin olen kovasti kaiken säihkyvän ja kimaltavan perään. Meikki oli ihan kiva ilman noita ripsiäkin, mutta oli sellainen olo, että jotain velä puuttuu. Kiva että tykkäsit. :)

    Pumpulipupu, kiitos, ihana. <3

    VastaaPoista
  7. Ihanaa blingiä!! :) tollanen meikki ois just johonkin uudenvuoden kekkereihin passeli :--)

    VastaaPoista
  8. Totta, uutenavuotena jos milloin kelpaa vähän irrotella ja kimaltaa. :)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>