maanantai 5. joulukuuta 2011

LDMM: Golden Earth Girl

Valtaisasta hehkutuksestani huolimatta herra Costellon marraskuinen keikka siirtyi ensi kesäkuulle. Kummallista kyllä, en ollut kamalan pettynyt vaan enimmäkseen vain helpottunut, sillä en enää osannut suhtautua odotukseen yhtä innokkaasti kuin aikaisemmin. Syynä tähän oli yksi elämäni kohokohdista, joka jättää varjoonsa lähes kaiken muun tänä vuonna tapahtuneen kivan. Nimittäin järjestyksessään toinen kohtaaminen yksitoistavuotiaana syttyneen ensirakkauteni kanssa. Viikon päästä lauantaina. Eturivissä. Iih!

Pieni tribuutti on paikallaan, joten tein johdannoksi jälleen yhden LDMM-sarjan. Jotenkin nämä meikit syntyvät aina todella helposti - musiikista irtoaa insipiraatiota loputtomiin. Tänään meikin aiheena on mielestäni harvinaisen kaunis rakkauslaulu parinkymmenen vuoden takaa. Meikin innoitus on suoraan sanoituksesta: maanläheisiä sävyjä ja auringon kimallusta.Meikki onnistui mielestäni muuten ihan kivasti, mutta kasvojen suhteen oli todella huono päivä. Yritän käyttää vanhoja meikkivoiteiden jämiä pois blogimeikkailujen yhteydessä, ja tällä kertaa pohjameikki ei kerta kaikkiaan suostunut yhteistyöhön vaan paakkuuntui ja liukui pois kasvoilta minkä kerkesi. Pahoitteluni siis laikukkaista kasvoista, yritin siistiä valokuvia vähän jälkikäteen, mutta ainakin yllä olevassa kuvassa nenäni näyttää silti nuhaiselta.

Poskipunana on MACin Mineralize Skinfinish sävyssä Semi Precious Pearl, jolla saa kasvoille sekä lämpimän tiilenpunaista väriä että kaunista hohtoa. Huulille painelin ohuen kerroksen metallinhohtoista, kuparinväristä irtoluomiväriä (Fyrinnae Gilded Wings).Silmämeikistä tykkäsin, vaikka käytän vihreää luomiväriä hyvin harvoin. Pari päivää sitten esitellyn uusimman Fyrinnae-tilaukseni mukana tulleita värejä oli pakko päästä testaamaan. Tähän meikkiin poimin kaunista sammalenvihreää, tummaa ruskeaa ja lämmintä kultaa.Liikkuvalla luomella vihreä Lucky Charmed, ripsirajassa sekä alaluomella moniulotteinen lämmin tummanruskea Sake & Sashimi, sisänurkassa ja häivytyksessä kullanhohtoinen Book of the Dead. Kulmaluun korostussävynä käytin NARSin Albatrossia. Irtoripset ovat Red Cherrylta (# 1), sisäluomella Milanin tummanruskea Liquif Eye -kynä.Koska aurinko paistoi, loppuun vielä yksi epätarkempi mutta kimaltava otos. :)

* * *

Paul McCartney - Golden Earth Girl


Golden earth girl, female animal, sings to the wind resting at sunset. In a mossy nest, sensing moonlight in the air. Moonlight in the air.

Good clear water, friend of wilderness sees in the pool her own reflection. In another world, someone over there is counting fish in a sunbeam. In eggshell seas. Fish in a sunbeam, eggshell finish.

Nature's lover climbs the primrose hill. Smiles at the sky, watching the sunset from a mossy nest. As she falls asleep she's counting fish in a sunbeam, in eggshell seas. Fish in a sunbeam, eggshell finish.

As she falls asleep...

* * *

Another LDMM one, the first in a three part series I did in anticipation of Sir Paul's concert next Saturday. I have a front row seat! He's been the love of my life since I was eleven, so I felt a tiny tribute would be in order. :)

2 kommenttia:

  1. Tosi kaunis meikki, sopii sulle mun mielestä tosi hyvin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Arkailen usein vihreiden sävyjen kanssa vähän turhaan, ainakin nämä lämpimämmät vihreät näyttävät toimivan kivasti. :)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>