
Paul McCartney -trilogian toisessa osassa tunnelmaltaan vahva ja vaikuttava otos multitaskerin toistaiseksi uusimmalta sooloalbumilta. Tästä kappaleesta minulla oli voimakkain mielikuva, jonka "kääntäminen" meikiksi ei ollut yhtä yksinkertaista kuin aluksi luulin. Jotain
haunted house -tyylistä yhdistettynä naamiomaisiin kasvoihin ja sulavaan vahaan. Aika selkeää, eikö? :D Minulle kappaleesta välittyy painostava, jopa painajaismainen tunnelma, mutta se ei kuitenkaan ole ainoastaan ahdistava vaan myös jotain muuta, jota en oikein osaa pukea sanoiksi. Meikki syntyi joka tapauksessa juuri tuosta tunnelmasta ja pääni sisällä muotoutuneista mielikuvista - ei siis yksi yhteen laulun sanoituksista.

Silmämeikki on sekoitus hopean, harmaan ja violetin sävyjä, mukana on aavistus glitteriäkin. Halusin myös kokeilla mustia piilolinssejä uudemman kerran, ne kun tuovat asteen lisää outoutta meikkiin kuin meikkiin. Yritin pakata NARSin kullanhohtoista
Albatross-highlighteria aavemaiseksi hohteeksi silmämeikin reunoille, mutta eihän se kunnolla näy. Huulilla on NYXin vaalean harmaanvioletti huulipuna
Iced Lavender.

Lähdin tekemään silmämeikkiä fiilispohjalta ilman tarkkaa suunnitelmaa, yleensä minulla on aina jonkinlainen. Pohjustin silmäluomen kokonaan mustalla kynällä (MAC
Pearlglide Intense Eyeliner -
Black Swan) ja painelin sekä ylä- että alaluomen keskelle vaaleaa, hopeista luomiväriä (Fyrinnae
Chrome). Liikkuvalla luomella on myös vähän tummempaa hopeaa (Fyrinnae
Calavera Cupcakes). Muualla meikissä on tummaa harmaanviolettia (
Half Truth), tummanharmaata (
Ace) ja mustaa (
Blackout) Urban Decayn
15th Anniversary -paletista. Glitter on poikkeuksellisesti MACilta: käytin sekä punaisena kimmeltävää
Reflects Red -irtoglitteriä mixing mediumin kanssa että turkoosia
Girl Groove glitterlineria.
* * *
Paul McCartney - House of WaxLightning hits the house of wax, poets spill out on the streetto set alight the incomplete remainders of the future.
Hidden in the yard.
Thunder drowns the trumpets blast, poets scatter through the night.
But they can only dream of flight away from their confusion.
Hidden in the yard underneath the wall,
buried deep below a thousand layers lay the answer to it all.
Lightning hits the house of wax, women scream and run around
to dance upon the battleground like wild demented horses.
Hidden in the yard, underneath the wall,
buried deep below a thousand layers lay the answer to it all.
* * *
The Paul McCartney trilogy continues with something spooky from the multitaskers most recent solo album. I didn't have a precise plan for the makeup, just went with the general haunted feeling of the song.
Aivan ihanat noi valumat, nimenomaan aavemaiset ja mystiset. Mutta piilarit on kyllä ihan sairaan pelottavat. ;)
VastaaPoistaUPEAT SILMÄT.
VastaaPoistaooh WAU!! :)
VastaaPoistaolet aivan sairaan taitava!
June, kiitos. :) Piilarit ovst tosi friikit, melkein pelottaa katsoa itseään peilistä ne silmissä.
VastaaPoistaMilla, oudot ne ovat ainakin. :) Kiitos!
macy, kiitti, kiva että tykkäät. :)
UPEA! :)
VastaaPoistaOi vitsi. Ihanat noi piilarit! Musta ne ei ole pelottavat vaan upeat! Ja meikki on myös todella mahtava. Jotenkin raikasta, että ripset jää meikissä niin sivuosaan.
VastaaPoistatrendi.fi/vippaskonsti
ravenwaves, kiitos!
VastaaPoistaAliisa, tackar. :) Jätin kulmatkin tarkoituksella meikkaamatta, lopputulos näyttää ainakin omasta mielestäni hauskan vinksahtaneelta.
Outo on hyvä. ;)
VastaaPoistaTotta. :)
VastaaPoista