lauantai 3. joulukuuta 2011

Fyrinnae vol. 4

Tänä syksynä lanseerattujen uusien sävyjen (merkitty alempana asteriskilla*) myötä innostuin taas tilaamaan Fyrinnaelta. Ja olin jälleen lähellä pyörtyä pakettia avatessani. Tämä voi olla tekstiltään tylsin postaus koskaan, sillä sanat eivät enää vain riitä. Jokainen tilaamani sävy on ihana, upea, mahtava ja kaunis. Puhumattakaan kaikesta siitä kimalluksesta. Jos onnea saa ostettua näin edullisesti, niin I'm sold!

Tavallisten luomivärisävyjen lisäksi Fyrinnaella on Arcane Magic -niminen sarja, jonka superkimmeltävät ja moniulotteiset sävyt vaihtavat hienoisesti väriään valonlähteestä riippuen. Sama sävy voi myös näyttää erilaiselta valossa ja varjossa, joten yhdelläkin saa taiottua elävän silmämeikin. Tämä tilaus oli ensimmäinen kosketukseni AM-sävyihin enkä ole vielä ehtinyt testailemaan niitä kovin perusteellisesti. Kimallus ei taaskaan oikein toistu makroasetuksilla otetuissa kuvissa, mutta lisäsin swatchien sekaan myös pari epätarkkaa otosta, joista glitterin näkee paremmin.

  • Madame & Eve's on mustapohjainen sävy, joka hohtaa valosta riippuen joko hopeaisen vihreänturkoosina tai tumman luumun värisenä. Olen näkevinäni siinä myös kullan kimallusta.
  • Sorceress on glitteristä johtuen koostumukseltaan karkeampi kuin Fyrinnaen luomivärit yleensä. Tummanharmaa, siniturkoosina hohtava pohjaväri, jonka seassa punaista, violettia ja turkoosia glitteriä. Huomattavasti sinisempi kuin Madame & Eve's.
  • Dark Fantasy on käsittämätön, kaikissa sateenkaaren väreissä öljymäisesti kiiltelevä kullanhohtoinen tummanvihreä. Jalokivimainen.
  • Faerie Glamour on siniturkoosina hohtava violetti punaisella ja sinisellä glitterillä.
  • Trickery on kullanhohtoinen lämmin beige, vähän likainen 'old gold' -sävy. Kimallus vaihtaa väriä vihertävästä persikkaiseen.
  • Steampunk* on ollut valikoimassa aiemminkin, mutta siitä julkaistiin uusi, paranneltu versio tänä syksynä. Tumma, rusehtavan luumuinen pohjaväri hehkuu lämpimän kultaisena, jopa hieman oranssina. Tai pinkkinä, ota tuosta nyt selvää. Seassa on myös ainakin kullanväristä glitteriä.
  • Alchemist's Curse* on niin ikään uusi sävy. Ja huomattavan rakeinen, tämä tulee varisemaan ilman tahmeaa pohjustusta. Musta, ehkä pikkuisen punaisena hohtava pohjaväri sekä valtavasti oranssinpunaista ja pinkkiä glitteriä. Valosta riippuen näyttää punertavalta tai kullanhohtoiselta.
  • Sequined Master on hopeainen punertava violetti, jossa on ainakin vaaleansinistä ja hopeista glitteriä, mahdollisesti myös muun väristä kimallusta.
  • Conjuror on vaaleansinisenä/turkoosina hohtava luumuinen violetin sävy erittäin kauniilla duochrome-efektillä.
  • Wake Not the Dead* on jälleen yksi karkeampi glitterpommi, mutta huh huh, millainen pamaus se onkin! Pohjavärinä on punertava vaaleanvioletti, joka on kuorrutettu valtavalla määrällä kullanväristä, pinkkiä ja vaaleansinistä kimalletta. Pohjavärissä on myös mukana aavistus hopean tai kullan väristä hohdetta.
Arcane Magic -sävyjen lisäksi valitsin mukaan muutaman söpöyden myös perusvalikoimasta. Tai no, söpö on ehkä väärä sana kuvaamaan kaikkia, kyllä näissä nimittäin on asennettakin.

  • Newcastle on superkiiltävä ja sähkyvä, vähän tummempi kullan sävy. Paljon kultaista hohdetta ja glitteriä, mutta sävynsä ansiosta silti arvokkaan näköinen.
  • Aztec Gold on huikean jännittävä. Pohjaväri on tumma sammaleenvihreä, mutta seassa on erittäin paljon kultaista, kuparista, jossain valossa jopa oranssia, hohdetta. Häivyttäessä muuttuu enemmän vihreäksi, kerrostettuna likaisen kultainen.
  • Lucky Charmed on sekin kullanhohtoinen sammaleenvihreä, tosin täysin eri tavalla. Mukana ei ole oranssista vivahdetta, vaan sävy on selvästi vihreä. Muistuttaa Dressed to Killia, mutta on hillitympi, ei yhtä metallinen tai kimaltava ja vähän kultaisempi. Hienoista shimmeriä tässäkin on, mutta ei varsinaista glitteriä.
  • Book of the Dead* on lämmin metallinen beige (tai vaalea pronssin sävy) sateenkaaren väreissä kimmeltävällä hienon hienolla shimmerillä. Kuin tummempi versio Nijirosta.
  • Snow Leopard on kaunis, hillitty, kermaisen satiininen, lämmin harmaanruskea. Taupe-fanien (I know you're out there!) ehdoton hankinta.
  • Sake & Sashimi on tumma, lämmin ruskea kullan värisellä hohteella sekä kultaisella ja vaaleansinisellä(!) kimalluksella. Nettisivujen mukaan tässä kuuluisi olla vihreää glitteriä, mutta omaan silmääni näyttää kyllä siniseltä.
  • Purgatory* on todella vaikuttava metallinhohtoinen punainen mustalla pohjalla. Gently out of Time -blogin Tiahaar julisti rakkauttaan Purgatorylle viime kuussa ja liityn kuoroon enemmän kuin mielelläni. Sävy on ehkä hieman synkkä, mutta erittäin kaunis.
  • Velvet Vampire eksyi tähän joukkoon, kun ei mahtunut muiden AM-kavereidensa seuraan. Taas aavistuksen karhea glitter-sävy, mutta upea siitä huolimatta. Pohjasävynä vanha roosa, lisänä ainakin pinkkiä ja kullanväristä kimallusta.
  • Dorian Grey* on koostumukseltaan vähän epätasainen, mutta levittyy lopulta nätisti. Pohjalla on satiininen musta, jonka sekaan on sujautettu reippaasti hopeanväristä ja vaaleansinistä hohtoa sekä glitteriä.
  • Jaguar tuli tilaukseni mukana ilmaisena näytteenä. Hyvä että tuli, sillä sävy on aivan ihastuttava tumma turkoosi kultaisella shimmerillä sekä kullan ja turkoosin värisellä kimmellyksellä.
Loppuun vielä erikseen yksi tilauksen tähdistä, joka oli valkoinen satin-sävy Marshmallow Puffs. En ole koskaan nähnyt näin peittävää ja pigmenttistä valkoista! Luomiväri hohtaa hennosti ja on kermaisen pehmeä, ei ollenkaan kuivan liitumainen tai pölisevä. Täydellinen valkoinen!

* * *

Little eye candy in the form of Fyrinnae swatches. After seeing the amazing new shades in this year's Halloween collection I placed a decent sized order of sample jars. I love all of them! Swatches of the other shades I have can be found here, here and here.

12 kommenttia:

  1. Hei mahtavaa, olen itsekin ajatellut tilailla jotakin Fyrinnaelta, ja tässä postauksessa oli monta sävyä joita olen itsekin suunnitellut ostoskoriin päätyväksi. Muutama taisi tulla lisääkin ;)

    VastaaPoista
  2. Rakastuin, Ihastuin ja liityin 400. lukijaksi! :)

    VastaaPoista
  3. Viimeksi juuri tänä aamuna kirosin peittävän valkoisen puuttumista. Jos en epäilisi itsehillintäni pettämistä (ei jestas kuinka ihania värejä, Jaguar on täydellinen), niin voisin ehkä tilata tuon Marshmallow Puffsin.

    VastaaPoista
  4. Melli, en voisi kyllä enempää suositella, Fyrinnae on parhautta! Tuossa englanninkielisessä pätkässä linkkasin myös aikaisemmin tekemäni swatch-postaukset, niistäkin saattaa löytyä apua ostosteluun. :)

    IDY., olet mitä lämpimimmin tervetullut! Nautin juhlallisen mukillisen aamuteetä tasaluvun kunniaksi. :)

    Mariia, itsehillinän pettäminen on täysin realistinen uhka noilta sivuilta tilatessa. :D Sample-purkit eivät onneksi ole kovin hintavia ($2/kpl), joten kyllä niitä aina "muutaman" voi ottaa kokeiluun.

    VastaaPoista
  5. Uuh, silmäkarkkia. Purgatory vei sydämeni, samoin Dorian Grey (osittain nimensä takia).

    Ootko muuten tehnyt erilaisille silmänväreille sopivia silmämeikkejä blogiin? Vastavärisäännöt ovat tutut, mutta silti on kiva nähdä eri tekijöiden suosituksia ja vinkkejä. Hyvin omia vihreitä silmiäni korostavaa meikkiä en ole vieläkään löytänyt tai osannut itse kehitellä.:/

    VastaaPoista
  6. Hei, tuli tässä mieleen, että oletko koskaan tilannut Cherry Culture-nettikaupasta mitään? Ihastuin aivan valtavasti sen valikoimiin! Mikäli sulla on jotain kokemuksia sieltä, niin pystyisitkö vastaamaan yhteen mua mietityttävään kysymykseen? Eli: tuleeko hintaan(+postimaksuun) vielä jotain tulli-/verolisäyksiä? Kiitos :)

    VastaaPoista
  7. Painajainen, tarkoituksellisesti en ole erivärisillä silmille suunniteltuja meikkejä tehnyt, mutta voisin kyllä toteuttaa sarjan vielä joskus. Se millaiset sävyt itse kullekin sopivat, on tietysti myös henkilökohtaista, mutta ainahan voi antaa vinkkejä vähän yleisemmällä tasolla.

    teresa, Cherry Culture on lemppareitani! Olen tilannut sieltä monen monta kertaa, lähinnä Milania ja NYXiä.

    Kauppa on Yhdysvalloissa, joten tilauksia koskevat samat tulli- ja arvonlisäverokäytännöt kuin muultakin EU:n vero/tullialueen ulkopuolelta tilatessa. Alle 43 euron arvoisiin tilauksiin (sis. postikulut) ei tule ylimääräisiä maksuja, sen kalliimpiin lätkäistään päälle alv. Arvonlisävero kosmetiikalle on 23 %, mutta alle 10 euron suuruisena sitä ei peritä (siitä siis tuo sattumanvaraiselta vaikuttava n. 43 euron raja). Lisätietoa tullin nettiosto-oppaasta (s. 8):

    http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/asiakasohjeet/ostaminen_ulkomailta/tiedostot/019_yksityish.pdf

    VastaaPoista
  8. En yhtään ihmettele jos sanat loppuvat. IHANIA!!!
    Olen pitkään himoinnut Fyrinnaen meikkejä, mutta kun tänä syksynä yritin tehdä tilauksen niin maksuvaiheessa sivusto väitti luottokortini numeron olevan väärä :/

    VastaaPoista
  9. Anonyymi, onpa ikävää. :( PayPalillahan voi onneksi maksaa, jos tulee tuollaisia ongelmia, mutta olisihan se kätevää, jos omaa korttiaan pystyisi käyttämään. :O Ihania nämä kaunokaiset tosiaan ovat, toivottavasti saat vielä joskus omasi. :)

    Anniina, niin ovat. <3

    VastaaPoista
  10. aaaaargh miks toi fyrinnaen sivu v*****lee mulle ?? aina kun on lisänny yhden tuotteen ostoskoriin, niin palatessa selaamaan listaa tuotteista ostoskori tyhjentyy.. liian ovela sivusto mulle lol :D

    VastaaPoista
  11. Sivun vaihteleva toimivuus/toimimattomuus on ärsyttävä huono puoli muuten loistavassa kokonaisuudessa. Eli ei ole kyse käyttäjästä. ;)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>