maanantai 19. joulukuuta 2011

Suosikit, osa 4: ihonhoito

Tarkoituksenani oli ainostaan kirjoittaa tämänhetkisistä ihonhoitotottumuksistani, mutta huomasin tekstin sopivan niin passelisti aiemmin julkaistujen suosikkipostausten joukon jatkoksi, että otsikoin uudelleen. Olen sivunnut aihetta aikaisemminkin, mutta käyttämäni tuotteet ovat sittemmin vaihtuneet useaan otteeseen. Tekstiä tuli melko pitkästi, toivottavasti ei haittaa. :)

Kaikki ovat varmasti kuulleet monta kliseiseltäkin kuulostavaa painokasta neuvoa ravinnon ja unen tärkeydestä ja siitä, kuinka ihon kauneus tulee sisältäpäin. Nuorempana viittasin näille ohjeille kintaalla, mutta parin viime vuoden aikana olen huomannut eron konkreettisesti.

Jostain syystä olen stressannut tämän syksyn koulujaksojen varhaisista herätyksistä niin, että olen arkisin kärsinyt jatkuvasti unen puutteesta. Tavallisesti nukun erittäin hyvin, joten olen huomannut eron erityisesti tummissa ja turvonneissa silmänalusissani valitettavan selvästi. Veden juonnin kanssa minun tulisi myös skarpata, mutta ruokavalioni on onneksi suhteellisen monipuolinen. Suurin muutos ihoni kunnossa on syntynyt, kun olen alkanut syödä enemmän rasvaa. Rasvaisemman ruoan lisäksi syön myös omega 3 -kapseleita, joilla on ollut välitön vaikutus ihoni ja kynsieni kuntoon. Muutama vuosi sitten ihoni oli talvisin hilseilevän kuiva, nykyään kuivat alueet ovat muuttuneet normaaleiksi eikä kutinaa tai hilseilyä enää ole.

Toinen neuvo, jota monien (itseni mukaan lukien) tuntuu olevan vaikea noudattaa, on sormien pitäminen erossa näpyistä ja mustapäistä. Koska en malta kuitenkaan olla härppimättä, käytän puristelussa apuna nenäliinaa, joka estää enimpien pöpöjen pääsyn sormista iholle sekä helpottaa toimenpidettä antamalla lisää pitoa. Jälkeenpäin käsittelen kaikki pahoinpitelemäni kohdat desinfiointiaineella.Käytän kasvojeni ihon hoitoon päivittäin noin 15 minuuttia. Aamuisin pesen kasvoilta yövoiteen jämät ja uneliaisuuden rippeet, käytän kosteusvoidetta ja levitän samalla myös meikinpohjustustuotteen. Suosikkiputsarini on Sensain Silky Purifying Creamy Soap, mutta koska tuubi on verrattain arvokas, en ole raskinut ostaa uutta vähään aikaan. Toisaalta, tuote on erittäin riittoisaa ja kestää päivittäisessä käytössä monta kuukautta. Miltei voidemainen saippua vaahtoaa pehmeästi ja pesee tehokkaasti, mutta on silti hyvin hellävarainen.Toinen suosikkini on Lushin Coalface, jota kokeilin alkusyksystä (kirjoitin tuotteesta täällä). En vain ole aivan sinut palasaippuamaisen puhdistustuotteen kanssa, tykkään enemmän tuubeista. Myös Coalface oli tehokas, hellävarainen ja riittoisa, voisin kuvitella ostavani uuden esimerkiksi mukaan matkoille. Kasvojenpuhdistustuotteissa minulle on tärkeää juuri tehokkuuden tunne ja hellävaraisuus, mutta haluan myös että käyttämäni tuote vaahtoaa. Vaahto luo ainakin itselleni illuusion perusteellisesta puhdistuksesta ja on mukavamman tuntuista kuin esimerkiksi puhdistusmaito, jonka jättämää limaista kalvoa inhoan.

Kasvovettä en käytä, koska en ensinnäkään koe sitä välttämättömäksi enkä toisaalta ole vielä löytänyt erityistä suosikkituotetta. Haluan, että kasvovesi olisi alkoholiton, rauhoittava ja kosteuttava, mieluiten vielä luonnonkosmetiikkaa. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan, voisin hankkia jonkun kokeiluun.Ehdotonta päivävoidesuosikkia en ole vielä löytänyt, tällä hetkellä käytössä on Weledan Iris-sarjan kuivalle iholle tarkoitettu voide, josta pidän, mutta en varauksetta. Voide on miellyttävän tuntuista, kosteuttavaa ja rauhoittavaa, imeytyy hyvin ja jättää iholle hieman mattaisen pinnan. Tuoksukin on mukava ja pakkaus käytännöllinen metallituubi. Miinusta tulee ainoastaan pakkauskoosta ja hinnasta: voidetta on tuubissa vain 30 ml ja hintaa oli kaupan hyllyltä haettuna lähemmäs parikymmentä euroa (ainakin täällä Ruotsissa). Tuossa kuvia etsiessäni tajusin tosin, että netistä tätä saa huomattavasti edullisemmin. Esimerkiksi tämä suomen kieltä pilkkanaan pitävä kauppa myy voidetta noin kympillä.

Käytän samaa voidetta koko kasvoille, en varsinaisesti usko silmänympärysvoiteisiin tai tehoseerumeihin. Haluan kuitenkin, että kasvovoiteeni on luonnonkosmetiikkaa, ihoni tuntuu pitävän siitä. Haen voiteeltani ensisijaisesti kosteutusta ja pehmitystä, anti age -ihmeillä minulle ei saa myytyä mitään. Kosteutettu ja hyvinvoiva iho näyttää joka tapauksessa nuoremmalta kuin kuiva, tukkoinen tai elottoman harmaa.Syksyllä ostamani Philosophyn The Present -meikinpohjustusgeeli on parasta mitä olen koskaan kokeillut. Olen testannut aikaisemmin ainakin viisi erilaista primeria eikä yksikään niistä yllä samaan. Minulla oli aluksi vaikeuksia löytää oikea tapa käyttää tätä, mutta nykyään en enää osaisi olla ilman. Laitan tuotetta heti kosteusvoiteen jälkeen, koska se helpottaa liimamaisen tahmean geelin tasaista levittymistä. Käytän noin herneen kokoisen nokareen, jonka yritän levittää ohuesti koko kasvoille. Pyörittelen geeliä huolellisemmin leukaan, nenän pieliin ja poskille, eli paikkoihin josta meikki todennäköisimmin lähtisi ensiksi karkailemaan. Tämän primerin tulee antaa kuivahtaa ainakin kahden minuutin ajan, minulla se on kasvoilla puolisen tuntia ennen kuin alan meikata. Meikki levittyy tasaisesti, vaikka sen huomaa ikään kuin tarraavan kiinni pohjustustuotteeseen. Meikkipohja ei tarvitse korjailua edes iltapäivästä, ellen ole niistänyt nenääni tai saanut leuan meikkiä hankautumaan kaulahuiviin.Iltaisin poistan meikin öljyllä, puhdistan kasvot ja levitän yövoidetta. Kylmäpuristettu kookosöljy on luottotuotteeni meikinpoistoon: se irrottaa meikin helposti, on melko edullista ja tuoksuu hyvälle. Pyörittelen öljyä kasvoillani hetken ja pyyhin sen pois vanulapuilla. Tämän jälkeen puhdistan ihon samalla tavalla kuin aamuisin. Koska käytän aina vedenkestävää ripsiväriä, viimeistelen puhdistuksen vielä silmämeikinpoistoaineella. Tykkään sekä Lumenen että L'Oréalin vedenkestävän meikin poistamiseen tarkoitetuista tuotteista, jälkimmäinen on tosin yleensä vähän edullisempaa.Yövoiteena käytän syksyllä esittelemääni Egyptian Magicia, josta pidän todella, todella paljon. Oliiviöljyllä, hunajalla ja muilla mehiläispesästä peräisin olevilla aineilla ihoa hellivä cocktail on erittäin rasvaista ja samalla myös hyvin hoitavaa. Ihoni on aamuisin pehmeä ja tasaisen värinen, eikä kylmä sääkään ole päässyt tekemään tuhojaan entiseen malliin.Laitan yöksi myös huulirasvaa, minkä olen huomannut tärkeäksi lisäksi etenkin talvisaikaan. Vanha suosikkini on Bebanthen, jonka ovat viime kuukausina haastaneet EOSin pallohuulirasva ja Carmex. Viimeistä olen tosin käyttänyt vain näytepakkauksellisen verran. Päivisin huulirasvan virkaa toimittaa yleensä huulikiilto.

Päivittäisen ihonhoidon lisäksi kuorin ihoani säännöllisen epäsäännöllisesti sekä käytän silloin tällöin erilaisia naamioita. Näiden kanssa minulla ei ole vakiintunutta rutiinia, kuulostelen mitä ihoni milloinkin tarvitsee. AHA- ja BHA-happojen voimin jylläävä aspiriinikuorinta/-naamio on edelleen ykkönen, käytän sitä nykyään pari kertaa kuukaudessa tai aina kun iho alkaa osoittaa tukkoisuuden merkkejä.Muiden naamioiden kanssa olen laiskempi, mutta pidän kovasti Lushin epäpuhtauksia poistavasta ja ihoa kirkastavasta Mask of Magnamintysta. Piparmintulla terästetty hellävaraisesti kuoriva savinaamio viilentää ja virkistää sekä tuoksuu ihanan raikkaalta. Ostin naamiota loppukesästä purkillisen, jonka käytin loppuun noin kuukausi sitten. Vaikka LUSHin naamiot ovat tuoretuotteita, ainakin omani säilyi jääkaapissa kolmisen kuukautta ihan hyvänä.Toinen naamiosuosikkini on äskettäin kokeilemani hunaja-maustenaamio, josta Mirssiina kirjoitti pari viikkoa sitten. Pakolliset-blogin Mohnin innoittamana uskaltauduin lisäämään hunajan joukkoon kanelin ja muskottipähkinän lisäksi myös neilikkaa. Naamio on antibakteerinen ja neilikan ansiosta ihoa rauhoittava (vaikka etenkin kaneli voi olla myös vähän ärhäkkää herkälle iholle), se kuorii hellävaroen ja jättää ihon pehmeäksi. Parasta tässä kuitenkin on huumaava joulun tuoksu. ♥Vartalon ihoa hoidan melko laiskasti. Yritän muistaa kuoria jalat ja käsivarret aika ajoin - homma hoituu yleensä kuorintahanskojen ja suihkugeelin avulla peseytymisen yhteydessä. Kuorinta-ainesuosikkia minulla ei ole enkä yleensä osta sellaisia, hanskat ovat varsin toimiva apuväline. Rasvaan ihon suihkun jälkeen kaapista kulloinkin löytyvällä vartalovoiteella. Tällä hetkellä käytössä on The Body Shopin mausteisen appelsiinintuoksuinen vartalovoi viime joululta. TBS:n Body Buttereita minulla on jemmassa useampi, pidän niiden koostumuksesta ja laajasta valikoimasta tuoksuja. Myös Victoria's Secretin vartalovoiteista minulla on hyviä kokemuksia, tilaankin niitä varmasti lisää, kunhan varastoni tästä tyhjenevät. Erityisesti tykkään Beauty Rush -sarjan Shimmer Swirl Creameista, jotka ovat herkullisen näköisiä, ihanan tuoksuisia ja todella hyvin kosteuttavia.

Mistä ihonhoitotuotteista pidät juuri nyt?

* * *

Some of my favourite skin care products at the moment. A new holy grail is Philosophy's 'The Present' makeup primer, it's amazing, keeps makeup in place like glue! Old favourites include coconut oil (which I use to remove my makeup), Sensai's Creamy Soap, Egyptian Magic and The Body Shop's body butters. I've also been loving a very season approppriate facial mask made of honey, cinnamon, nutmeg and cloves, the smell is unbelievable!

14 kommenttia:

  1. mä oon käyttänyt kasvovetenä tätä http://www.iherb.com/Reviva-Labs-Rosewater-Facial-Spray-for-Normal-to-Dry-Skin-8-oz-236-ml/15444 ja tykkään tosi paljon :)

    VastaaPoista
  2. Eikö vain olekin ihan tajuttoman ihanan tuoksuinen se maustenaamio! Olen ihan koukkuuntunut siihen. ;-) Ja ihokin tykkää!

    Tilasin jossain välissä iHerbistä muutaman ecotoolsin siveltimen ja samalla otin näytteen tuosta Egyptin taikavoiteesta ja rakastuin! Näytteestä riitti muutamaksi illaksi ja olen ihan myyty. Iho näyttää jotenkin aivan erityisen hyvälle kun tuota laappii naamalle ja yhtään se ei tuntunut liian rasvaiselta eikä tukkinut ihohuokosia. Nyt sitten vaan ihmettelen mistä sen saisin edullisimmin, se kun maksaa mielestäni suht paljon. Mutta että aivan ihana voide, kiitos miljoonasti vinkistä!

    Paula's Choicen happokuorinnat ovat myös ehdottomia suosikkejani ja tulevat varmasti olemaan maailman tappiin. ;-)

    VastaaPoista
  3. Paljonko Philosophyn primer maksaa ja mikä ihotyyppisi muuten olikaan? Olen lähdössä ensi vuoden puolella Tukholmaan ja siksi kyselen, sikäli kuin on aikaa etsiskellä putiikkia...

    VastaaPoista
  4. Tai no ei kiinnostakaan, siinä on laventelia :(

    VastaaPoista
  5. Täytyy sanoa, että apteekista ostettu La Roche-Posayn HYDRAPHASE INTENSE RICHE- kosteusvoide on nyt osoittautunut järjettömän hyväksi ihon pintakuivuutta vastaan. Eli se on kohoamassa yhdeksi HG-tuotteeksi minulla. Myös TBS:n E-vitamiini- sarjan päivävoide on kosteuttanut tarpeeksi. Ja Lushin Full Of Grace on sitten ollut öiseen ihonhoitoon se juttu.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi, kiitos vinkistä! kirjoitti...

    Mohn, se tuoksu on niiin ihana, pidin naamiota kasvoilla vaikka kuinka kauan, kun halusin vain nuuhkia (ja ehkä ihan vähän maistella).

    Egyptian Magicin kalleus on hyvin suhteellista. Näyttää siltä, että purkki kestää omassa käytössäni ainakin puoli vuotta (sitä on 118 ml) ja maksoin siitä HQ Hairissa vähän alle kolme kymppiä. Nykyään on ilmeisesti olemassa myös uusi, pienempi pakkauskoko, mutta en ole vielä tarkemmin katsonut mistä sitä löytää ja paljonko se maksaa.

    Minulla oli kokeilussa Paula's Choicen 1 % vahvuinen BHA-kuorinta, mutta annoin sen pois, kun se ei aspiriiniin tottuneella ihollani tuntunut oikein miltään. :D

    kyselijä, vastaan joka tapauksessa, jos jotakuta muuta kiinnostaisi. :) Ihoni on hieman pintakuiva sekaiho, tai oikeastaan melkein "normaali", jos sellaista ihotyyppiä onkaan. Rasvaisuutta on lähinnä nenän päässä ja poskilla, mutta ei sielläkään kamalasti. Hinta oli parin kympin tienoilla, en muista tarkkaan, mutta tuubi on todella reilun kokoinen (n. 60 ml).

    Milla, minun oli myös tarkoitus kokeilla sitä La Roche-Posayn voidetta, mutta päädyin kuitenkin tuohon Weledaan. Full of Grace on edelleen ostoslistallani, mutta en ole nyt kaivannut ekstrakosteutusta, kun EM on hoitanut hommansa niin hyvin. :)

    VastaaPoista
  7. Mä vannon ihan pelkästään mun Lushin holy grailien mukaan. Meikinpoisto ja jos oon laiska niin kosteutus ultrablandilla, siihen kaveriksi joko coalfacea/fresh farmacya riippuen ihon temppuilusta (tai dark angelsia, angels on bare skiniä tai herbalismia) ja päälle full of gracea aamuin illoin. Lushin fresh face maskit on myös hyviä (mask of magnaminty ei muuten ole fresh face mask koskaan ollutkaan koska ne on erilaisissa pikkupurkeissa). Vartalo hoituu kivasti king of skinillä joka on mun hg ihonkosteuttaja.

    VastaaPoista
  8. Juu, sitä pienempää kokoa saa vain heidän omasta verkkokaupasta. Eihän tuo taikavoide varmasti ole suhteessa yhtään kallista, mua aina vaan kirpaisee se kertaostoksen "iso" summa. Näytteessä oli 3 ml ja siitä riitti varmaan 4-5:een kertaan eli riittoisaakin on. Menin nyt sitten tilaamaan sen itselleni, iHerbissä hintaa tuli noin 25€.

    Kasvovedestä piti sanomani, että oletko koskaan kokeillut ruusvettä? Tässä yksi esimerkki:
    http://www.vihreakosmetiikka.fi/product_info.php?products_id=89

    Frantsilalta löytyy myös ihan kiva:
    http://www.frantsila.com/product/midsummer-rose-kasvovesi/

    Itse kokkailen oman kasvoveteni, on pitänyt siitäkin jo ikuisuus blogata. Käytän hunaja-omenaviinietikkaa ja sekoitan sitä esim. kamomillateen kanssa. Seuraavaksi ajattelin kokeilla vihreää teetä kamomillan sijaan. ;-)

    VastaaPoista
  9. Hei ihanaa, että jotkut muutkin ovat tykänneet tuosta hunaja- kanelinaamiosta! Se siis oikeasti toimiikin, kun siitä tykkää jo ainakin kaksi kauneusbloggaajaa :D

    TBS:n Body Butterit ovat myös mun vakiokamaa, itsevaahdotettu karitevoi alkaa pikkuhiljaa kyllä nousemaan niiden rinnalle. Myös kookosöljy on lemppariani etenkin tukassa.

    Hassua, miten sulla tuo Weledan voide on toiminut noin hyvin, omalle sekaiholleni se aiheutti sellaisia pikkuisia ihonvärisiä näppylöitä, onneksi kokeilin vain näytettä enkä täysikokoista tuubia :)

    Victoria's Secretin Shimmer Swirlsit näyttävät myös nameilta, tiedän nyt ainakin mitä pyytää siskolta tuliaiseksi Lontoosta ;)

    VastaaPoista
  10. Kuume, kiitos tästä. Lushilla on vaikka mitä kiinnostavaa ja kokeilemisen arvoista, itse en ole ehtinyt perehtyä tuotteisiin puoliksikaan niin perusteellisesti kuin haluaisin. Noita erilaisia putsareita tahtoisin ainakin testata enemmän. Ja ilmankos se naamio säilyi, olen jotenkin antanut itseni ymmärtää, että kaikki naamiot olisivat "tuoreita".

    Mohn, en ole kokeillut ruusuvettä, pitäisi ehkä. Kiitos vinkistä!

    Mirssiina, kyllä se toimii! Jos ei muuten, niin ainakin (joulu)mielialaa kohottavana. :) Itsevaahdotettu karitevoi kuulostaa houkuttelevalta, olen vierastanut sitä raakaa kamaa juuri siksi kun se on niin kovan oloista. Pitää perehtyä asiaan tarkemmin.

    Weledan voiteen kanssa minulla ei tosiaan ole ollut mitään ongelmia, onkohan siinä jokin ainesosa, joka aiheuttaisi allergisia reaktioita?

    VastaaPoista
  11. Hei, tulin ehdottamaan alkoholittomaksi kasvovedeksi Lumenen herkän ihon kasvovettä, vaikka se ei luonnonkosmetiikkaa olekaan. Viime käytön jälkeen pullon ulkonäkö on rumentunut roimasti, mutta koostumus on ilmeisesti pysynyt samana.
    Hinta oli ainakin ennen turhan korkea, mutta itse ostan Lumenea aina vain tarjouksesta (yleensä aina jossain kaupassa on jokin Lumene-kampanja menossa :D).

    Sopiiko tuo Philosophyn primer käytettäväksi mineraalipohjien kanssa? Entä meikkipuuterin tai paksumman meikkivoiteen (esim. stickimeikkivoiteet) alle?

    Oletko testannut tuota kookosöljyä ripsarin poistoon, kuulemma jotkut käyttävät siihenkin?

    t. Mimmi

    VastaaPoista
  12. Kannattaa kokeilla Herbinan Biohajoavaa Ruusuvettä. :)

    VastaaPoista
  13. Itse tilaan Weledat feelunique.comista, se on mulla asetettuna suosikkimerkiksi joten saan aina 10% alen niistä :) Se taitaa olla edullisin paikka. Iris-sarjan täyteläinen naamio on mun HG, kiinnostaisi kokeilla myös Iris-voiteita mutta jemmoja on liikaa, ehkä myöhemmin sitten :)

    VastaaPoista
  14. Mimmi, kiitos kasvovesivinkistä, pitää muistaa kokeilla Lumeneakin. :)

    Uskon, että Philosophyn pohjustaja tomii kaikenlaisten meikkivoiteiden kanssa, mutta mineraalipohjista en osaa sanoa. Primeri on aika tahmaista, joten jauhemaiset tuotteet voivat tarrata siihen kiinni laikuiksi. Toisaalta, tahmaisuus vähenee huomattavasti, kun aineen antaa rauhassa imeytyä ja kuivahtaa.

    Otan kookosöljyllä pois kaikki meikit, jotka vain irtoavat, myös silmistä. Muut silmämeikit lähtevät oikein mallikkaasti, mutta vedenkestävä ripsari tuottaa pikkuisen ongelmia, siksi siis vielä erillinen silmämeikinpoistoaine.

    Anonyymi, laitanpa muistiin. :) Kiitos!

    RockQueen, hyvä idea, Feel Uniquesta tulee muutenkin tilattua aika ajoin, yritän muistaa kosteusvoiteen seuraavalla kerralla. Jotenkin uuden ostoon vain aina havahtuu vasta sitten kun entinen on jo aivan lopussa. Silloin tulee helpommin käveltyä suoraan kauppaan. Kiitos myös naamiovinkistä, hoitavalle ja kosteuttavaalle onkin tarvetta aina talvisin.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>