Näytetään tekstit, joissa on tunniste treacle moon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste treacle moon. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Matkahaalinta II

En ehtinyt juuri huudella täällä blogin puolella, että pistäydyin helmikuun alussa Berliinissä. Syynä vierailuun oli eräs käsittämättömän huikea musiikkispektaakkeli, mutta ohessa ehti hiukan shoppaillakin. Keikasta muuten pari sanaa ja kuvaa Tiahaarin blogissa, satuttiin sattumalta kaupunkiin yhtä aikaa. Varsinaista ostoslistaa minulla ei ollut, mutta olin viimevuotisesta budjettikurimuksesta päästyäni antanut itselleni vapaat kädet toteuttaa taipumustani kosmetiikan haalintaan. Siitä huolimatta saalis jäi varsin kohtuulliseksi, hämmästyin jo itsekin. 

Tässä kaikki kosmetiikka, mitä vajaan viiden päivän reissulta tarttui mukaan. Aika kreisiä. Läjässä voisi olla enemmän tavaraa, jos olisin löytänyt jostain NARSia *nyyh*, jos olisin muistanut käydä Kikossa *facepalm* ja jos KaDeWe:in tuoksuosastolla ja erityisesti Hermésin putiikissa ei olisi ollut niin ynseää palvelua. Olin ostoaikeissa tositarkoituksella, mutta myyjää ei kiinnostanut, ei pätkääkään. Ärrinmurrin.

Tarjonnaltaan KaDeWe:in kosmetiikkaosasto oli kyllä varsin erinomainen, etenkin tuoksujen puolesta. Tosin Alexanderplatzin Galeria oli melkein yhtä hyvä, ja henkilökunta vähemmän kopeaa. Bongasin tavaratalojen hajuvesihyllyiltä ainakin L'Artisan Parfumeuria, Byredoa, Diptyquea, Annick Goutalia, Serge Lutensia, Keiko Mercheriä, Diorin Collection Privéetä ja Jo Malonea (kuten kuvasta näkyy). Muun kosmetiikan osalta edulliset Rossmann ja DM pesivät kalliimmat kauppakeskukset mennen tullen. Niissä parhaimpia tärppejä ovat värikosmetiikkasarjat, kuten Catrice, Essence ja Manhattan, sekä superhalpa saksalainen luonnonkosmetiikka.

Jo Malonen piste KaDeWe:issa oli jo etukäteen skautattu ja yksi matkan kohokohdista, sillä myös matkaseurani on hurahtanut näihin pikkupulloihin. Itse nappasin neljännen jäsenen omaan Malone-perheeseeni arvottuani ensin pitkään kolmen vaihtoehdon välillä. Mukaan lähti vihreän raikas ja kepeä Blackberry & Bay, mutta Wood Sage & Sea Salt sekä Wild Fig & Cassis tekivät valinnasta vaikean. Onnistuin karsimaan, koska viikunatuoksuja minulla on jo pari, ja suolatuoksukseni olen salaa kaavaillut Heeleyn Sel Marinia.

En osaa tarkkaan sanoa, mikä näissä Jo Malonen cologneissa viehättää, mutta ihania ne ovat. Tämä pienempi, 30 ml pullo on supertyylikäs ja juuri sopivan kokoinen. Tuoksut ovat pääosin melko kevyitä ja helppoja, mutta eivät silti millään mittapuulla tylsiä. Blackberry & Bayssä tuoksuvat kauniisti vihreät lehdet, karhunvatukka ja pirteät sitrukset - veikkaan tästä uutta suosikkia kevääseen ja kesään.

Treacle Moonin One Ginger Morning puolestaan on pitkäaikainen suosikki, ehkä lempparein suihkugeeli ikinä! Koska tätä ei valitettavasti enää saa Suomesta (korjatkaa heti, jos olen väärässä!), olen kantanut puolen litran tonkkia ulkomaanreissuilta. Viime vuonna Itävallasta roudattu loppui juuri parahiksi, niin sain hyvän syyn ostaa lisää. Mieskin tykkää tästä ihan hulluna, joten pullon on todella syytä olla kokoa "leka". Olen kirjoittanut blogissa myös kahdesta aiemmin omistamastani putelista, joten tyydyn itseäni toistaen toteamaan, että rakastan tätä. Koostumus on mukavan geelimäinen ja pirteä inkiväärin tuoksu aivan huikea!

Vichyn Dermablend-meikkivoiteesta olen ollut kiinnostunut jo tosi pitkään, mutta en ole saanut ostettua. Sain viime vuonna tuotesarjan Suomen lanseerauksen yhteydessä kokeiltavakseni kiinteän meikkivoiteen ja peitepuikon, mutta kumpikaan niistä ei oikein tullut toimeen kuivan ihoni kanssa. Nähtäväksi jää, saanko niistä joskus tehtyä postauksen. Kuvat olisivat valmiina, mutta en oikein keksi sanottavaa.

Tästä nestemäisestä oli paikallisessa apteekissa tosi hyvä tajous ja hinnaksi jäi vain 12,25 euroa. Odotin koostumukselta suuria, mutta ei tästäkään nyt ole tullut ihan ylintä lempparia. Jotenkin nämä rasvaisemmalle iholle suunnatut tuotteet - tai sellaiseksi tämän ainakin kuvittelen - eivät omilla kasvoillani pysy nätteinä koko päivää, vaan kasaantuvat ja kuluvat vähän rumasti. Olen päätynyt käyttämään tätä ikään kuin peiteaineen tapaan sellaisiin kohtiin, jotka kaipaavat ylleen enemmän pigmenttiä. Vaikka ihoni on kuivuutta lukuun ottamatta melko hyvässä kunnossa, punoitusta ja silmänalusien tummuutta on. Olen kuullut valittelua tämän (Suomen markkinoilla) vaaleimman sävyn tummuudesta, mutta itselleni ainakin on ihan passeli.

Rossmannin oman Alterra-merkin seerumi oli ihan superlöytö! Harmittaa ihan, etten ostanut useampaa: tämä maksoi alle kolme euroa! Erinomainen esimerkki siitä edullisesta luonnonkosmetiikasta. Pari postausta sitten kirjoitin mainiosta granaattiomenanaamiosta, joka sai minut kiinnostumaan mainitulla hedelmällä buustatuista tuotteista noin muutenkin. Tässä tehokkaasti kosteuttavan tuntuisessa seerumissa perustana ovat vesi, glyseriini ja oliiviöljy, mutta ainesosista löytyy muun muassa granaattiomenan siemenöljyä ja -uutetta (6. ja 7.), aloe veraa (8.), ja hyaluronihappoa (11.). Olen käyttänyt seerumia totuttuun tapaan öljyyn sekoitettuna, ja ihoni on kyllä tykännyt tästä todella paljon.

Sally Hansenin Cuticle Remover on ihan random, tätä saa kai Suomestakin? Olen vain pitkään miettinyt jonkun kynsinauhanpoistoaineen ostamista, ja tämä sattui yhtenä shoppailupäivänä sopivasti eteeni. Oli suhteellisen edullinen ja on toiminut ihan hyvin. Ei sen kummempia kommentteja. :)

Toinen Rossmannin huippulöydöistä oli Rival de Loop -merkin (jälleen ketjun oma brändi) Baked Bronzer -aurinkopuuteri sävyssä Sahara Sun. Kauniisti marmoroidussa puuterissa kiemurtelee pronssisen pohjasävyn lomassa kultaisia ja tummanvioletteja raitoja, mikä tekee sävystä jokseenkin uniikin. Ainakin omassa kokoelmassani. :) Kämmenselälle swatchattuna puuteri näytti todella kauniilta: koostumus on pigmenttinen, pehmeä ja ihanasti hohtava. En ole vielä ehtinyt tutustua lähemmin, mutta tästä voisi hyvinkin tulla kesälemppari. Hintaa aurinkopuuterilla oli alle viisi euroa.

Oletko sinä käynyt Berliinissä? Mitä pidit? Minulle kaupungin viehätys ei oikein auennut, mutta ankean harmaalla säällä oli varmasti vaikutusta. Mitkä ovat parhaimmat kosmetiikkatärppisi Saksaan matkustavalle?

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Somesta, hiihtolomasta ja awardseista

Kuten kaikilla kunnon bloggaajilla ja nykyajassa elävillä noin ylipäätään, minullakin on nyt älypuhelin. Sain sen joulupukilta, koska joulupukki tahtoi jakaa kanssani yhteisen kalenterin ja kauppalistan. Olin vähän tietoisesti vältellyt moista vekotinta, koska tiesin sen ruokkivan nettiaddiktiotani entisestään. Jo parin ensimmäisen viikon aikana puhelimen kanssa kävi täsmälleen kuten ennustin. Erityisesti Instagramista on ollut vaikea pysyä poissa.

Tällä hetkellä blogini löytyy muualta netistä seuraavasti:
  1. Facebook-sivulla (facebook.com/lazydynamitee) jaan uusimmat blogipostaukset ja muuta kauneusjuttuihin liittyvää. Kosmetiikka-aiheiset Instagram-kuvat päivittyvät myös Facebookiin.
  2. Instagramissa (lazy_dynamite) jaan valokuvia arjestani. Sekä blogin aihepiiriin liittyviä että kaikkea muuta.
  3. Twitteriin (@Lazy_Dynamite) päivittyvät blogipostaukset ja kaikki Instagram-kuvat (erotuksena Facebookiin, jossa näkyvät vain blogiin tavalla tai toisella liittyvät julkaisut). Muuten käytän Twitteriä hyvin harvoin, mutta sitä kautta voi seurata muuta sometteluani, jos kokee sen sopivaksi kanavaksi.
Olen tykästynyt nimenomaan instagrammailuun siksi, että kuvien ja ideoiden jakaminen on nopeaa ja helppoa. Yhteen blogitekstiin käytän yleensä aikaa viidestä kymmeneen tuntia, kun taas pelkkien kuvien lisääminen onnistuu minuuteissa. Stressaan blogini onnettomasta postaustahdista joka viikko, mutta hyvin harvoin onnistun kirjoittamaan mitään spontaanisti ja nopeasti. Esimerkiksi kolmena edellisenä sunnuntaina (sunnuntait ovat blogiaikaa) olen viilannut yhtä ainoaa juttua, jonka toivottavasti saan viimein ulos ensi viikolla. Ei kovin instaa.

Tämän spontaani(hko)n postauksen kuvat ovat viime viikon hiihtolomareissulta Innsbruckista. Päivitin matkakuulumisia innokkaasti - maisemien lisäksi oli jännittävää jakaa meikäläisittäin eksoottisia meikkiständejä ja -uutuuksia. Ostoksistakin nappasin kuvia melkein sitä mukaa kuin lompakkoani availin. Paria hajuvesihankintaa lukuun ottamatta tein kosmetiikkaostoksia kuitenkin tosi maltillisesti: toin kotiin vain muutaman edullisen kynsilakan sekä Treacle Moonin suihkugeelin ja vartalovoiteen, joita ei enää saa Suomesta. Rakastan tuota One Ginger Morning -tuoksua!

Viimeiseksi vielä yksi hiphei! Kuten sivupalkistakin huomaa, blogini on toistamiseen ehdolla Trendin ja Aussien Blog Awardseissa! Olen äärimmäisen otettu, mutta myös yllättynyt blogini saamasta huomiosta. Postaustehokkuus kun ei ole millään mittarilla samaa luokkaa ammatikseen kirjoittavien kanssa. Mutta hurraa, silti!

Oletko sinä Instagramissa? Vietitkö hiihtolomaa?

tiistai 23. elokuuta 2011

Lemppareita kylpyhuoneessa

Kylpyhuoneen kaapissa on lymyillyt monta suosikkituotetta, joita ei vielä ole blogin puolella näkynyt. Asia korjaantuu nyt. :) Kaikki alla olevat jutut ovat olleet käytössä vähintään pari viikkoa ja syystä tai toisesta todettu erinomaisiksi.Kesä alkaa pikku hiljaa väistyä syksyn tieltä, mutta loppukesän aurinkovoidesuosikki ansaitsee silti tulla esitellyksi. Hawaiian Tropicin Protective Sun Lotion suojakertoimella 50 suojasi tehokkaasti palamiselta ja tuoksui merkille tyypilliseen tapaan herkullisesti kookokselle. Voide on paksua ja tahmaista, mutta juuri näiden ominaisuuksien ansiosta sitä sai levitettyä kunnollisen kerroksen, joka pysyi iholla todella hyvin. Aurinkovoiteeseen tarttuvat roskat ja pöly eivät tietenkään ole mukavia, mutta suihkussa täytyy helteellä muutenkin käydä tavallista useammin. Käytin voidetta lähinnä dekolteella, niskassa ja hartioilla, muu vartalo pärjäsi vähemmän tuhdilla tavaralla.Sain TIGIn 750 ml Superstar-sampoopöntön loppumaan juuri sopivasti ennen muuttoa ja pääsin etsimään sille korvaajaa uudesta lähikaupasta. Päädyin ostamaan vielä entistäkin suuremman pöntön (900 ml), josta olen pitänyt kovasti. TRESemmén Colour Protection sampoo on väritöntä, koostumukseltaan mukavasti melkein geelimäistä ja tuoksuu miellyttävälle, hieman makealle "kampaamolle". Hiukset peseytyvät puhtaan ja ilmavan tuntoisiksi. Superstar (tai mikä ikinä sen uuden version nimi onkaan) on edelleen oma suosikkini tuoksunsa ja sulfaatittomuutensa vuoksi, mutta budjetin ollessa tilapäisesti kireämmällä TRESemmé vaikuttaa oikein kivalta vaihtoehdolta.Toinen lähikaupasta akuuttiin tarpeeseen ostettu uusi suosikki on Garnierin Mineral-deodorantti. Tuoksu on huomaamaton, dödö kuivuu suht nopeasti ja pitää kuivana pitkään. Mineraalibuumilla ratsastaminen ärsyttää, vaikka itse tuotteessa ei ole valittamista. Tai no, kyllähän tästä jää pieniä tahroja mustiin vaatteisiin, mutta se on vältettävissä, jos a) pukee paidan ensin tai b) malttaa odottaa kainaloiden kuivumista.Natura Median Ultra Hydration Creme Gel -ruusunmarjavoide oli huippulöytö! Löysin tämän ostaessani uutta kookosöljypurkkia Life-myymälästä alennusmyyntien "loppurysäyksen" aikaan. Voide oli 80 % alennuksessa, joten sitä oli käytännössä mahdotonta jättää ostamatta ottaen huomion kuinka paljon olen pitänyt Natura Median etanaseerumigeelistä. Hintaa jäi noin 8 euroa ja olen ollut tyytyväinen.

Koostumus on jännittävä, sillä tämä tosiaan on geelimäistä, mutta samalla hyvin ravitsevan ja kosteuttavan tuntuista valkoista voidetta. Sopii erinomaisesti herkälle ja pintakuivalle iholle, ja varmasti todella kuivallekin, ainakin lämpimänä vuodenaikana. Pumppupullo on itselleni nykyään ehdoton, en enää tahdo lähmiä voiteita purkeista. Pari pientä pumppausta riittää kasvoille ja kaulalle, mutta yöksi saatan laittaa enemmänkin.

Voiteen ainoa huono puoli on epämiellyttävä haju. Se ei ole voimakas, mutta tarpeeksi ikävä, että hengitän voidetta levittäessäni vain suun kautta. Tuote ei tietääkseni ole hajusteeton, mutta ihmettelen kyllä, miten kukaan ei osannut kehittää siihen mukavampaa tuoksua.Tässä on suurin suosikkini tämän jutun tuotteista. Bongasin Treacle Moonin suihkugeelejä Oulun Stockmannilta loppukesästä, kun kemppariosaston laajennus oli valmistunut. Hinta pyöri viiden tai kuuden euron tietämillä, puolen litran pullo on kivan näköinen (jos nyt jättää huomioimatta röyhkeän plagioinnin) ja tuoksu saa oloni euforiseksi. Jos pidät inkiväärin tuoksusta - jota itse rakastan - tulet ihastumaan One Ginger Morningiin. Inkiväärin lisäksi tuoksussa on tujaus sitruunaa. Ihania vaihtoehtoja oli useita muitakin, mutta pakotin itseni valitsemaan vain yhden. Valinta ei kuitenkaan ollut vaikea, voisin nuuhkia tätä jatkuvasti!Olen ollut kamalan skeptinen Seche Viten pikakuivattavan päällyslakan suhteen, sillä pidin kovasti aikaisemmin käyttämästäni Revlonin vastaavasta. Viime vuonna hamstraamani Revlonin pullot pääsivät kuitenkin loppumaan pari viikkoa sitten, ja ostin ensi hätään tämän Kicksissä poiketessani. Sivuhuomiona mainittakoon, että Kicksin klubikortti käy näköjään missä myymälässä tahansa maasta riippumatta. Ja toden totta, tämä lakka on kaikki kehunsa ansainnut! Levittyy hyvin, kuivuu salamannopeasti ja jättää tasaisen, kiiltävän pinnan. Voin silti suositella myös Revlonia, jos satut sitä jostain bongaamaan, on mielestäni lähes identtistä tavaraa.Viimeisenä pitkäaikainen luottotuote, MACin Brush Cleanser, jota kävin ostamassa uuden pullon entisen, tyhjentyneen tilalle. Käytän tätä siveltimien puhdistamiseen pesujen välillä, ja vaaleanpunainen neste on hoitanut hommansa kiitettävästi. Kaadan puhdistusainetta hiukan vanulappuun tai talouspaperille, johon pyyhin likaista sivellintä. En siis mitenkään tuhlailevasti huuhtele suteja tässä, pyyhin vain puhtaaksi, jolloin siveltimet myös desinfioituvat. Alkoholipitoisena aina kuivuu nopeasti, joten se sopii erityisen hyvin tilanteisiin, joissa samaa sivellintä haluaa käyttää pian uudelleen.

* * *

Some of my current favourite products from my bathroom cupboard. The loveliest of them is definitely the shower gel from Treacle Moon. It smells intoxicating, especially if you love ginger like I do.

b:section-contents id='footer-2-2'/>