Tonttuilin viime viikonloppuna tehokkaasti ja sain jo hankittua valtaosan joululahjoista. Olen saanut joulutohinan käyntiin toden teolla myös kotinurkissa - järjestellyt, koristellut ja penkonut kaappeja. Syksyn mittaan niihin on taas päätynyt jos jonkinlaista tavaraa, joista kaikelle itselläni ei millään ole käyttöä. Nappasin muutaman ajankohtaisen tuotteen aikomuksenani kääriä ne joulupaketteihin joillekin teistä. Olen saanut kaikki suoraan merkkien edustajilta, ja lähes kaikki ovat kaupoissa nyt (rajausväri ainoana poikkeuksena).
Arvon kolme joululahjaa lukijoiden kesken, osallistuaksesi sinun täytyy kertoa nimesi tai keksiä nimimerkki. Sähköpostiosoite on hyvä ilmoittaa myös, jotta saan paketit lähtemään mahdollisimman ripeästi. Tarkoitus kun olisi toimittaa nämä jouluksi perille. :) Osallistut kommentoimalla tähän postaukseen ja kertomalla mikä joulussa on parasta. Aikaa on muutama päivä, arvonta sulkeutuu ensi sunnuntaina 15.12.2013 kello 12.00.
Arvon kolme joululahjaa lukijoiden kesken, osallistuaksesi sinun täytyy kertoa nimesi tai keksiä nimimerkki. Sähköpostiosoite on hyvä ilmoittaa myös, jotta saan paketit lähtemään mahdollisimman ripeästi. Tarkoitus kun olisi toimittaa nämä jouluksi perille. :) Osallistut kommentoimalla tähän postaukseen ja kertomalla mikä joulussa on parasta. Aikaa on muutama päivä, arvonta sulkeutuu ensi sunnuntaina 15.12.2013 kello 12.00.
Kaksikymmentä hohtavaa luomiväriä, viisi mattaista kulma-/luomiväriä, puuterin, aurinkopuuterin, poskipunan ja korostustuotteen sisältävä uutuuspaletti on osa tämänvuotista joulukokoelmaa. Luomivärien sävyt ovat kauniita ja kasvomeikkienkin valikoima vaikuttaa monille sopivalta.
Lähikuva luomiväreistä (pahoittelen ylivalottunutta valkoista ja vaaleansinistä). Mukana on muutama neutraalimpi ja monta ihanan värikästä!
Toisella puolella palettia on viisi mattaväriä, joita voi käyttää joko kulmien muotoiluun tai silmämeikkiin. Sopivatkin hyvin noiden kimaltavien kaveriksi, hillitsevät hiukan. ;) Aurinkopuuteri näyttää aika yleispätevältä ruskealta, vasemman alanurkan sampanjanvärinen korostustuote todella kauniilta, samoin kuin oikean alareunan vaalea, persikanpinkki poskipuna. Kaikki tarvittava joulunpunaiseen huulimeikkiin. Pakettiin kuuluu kirkkaanpunainen rajauskynä (Stiletto Red), tonttulakin värinen huulipuna (Gatsby Glamour) sekä kaksi erilaista huulikiiltoa. Punaisessa Berry Delightissa on tavallinen applikaattori, kiilto on kimalteetonta ja koostumukseltaan todennäköisesti hiukan läpikuultavaa. Valkoiselta näyttävä Icing On The Cake on pakattu tuubiin ja siinä on sinisenhohtoista kimalletta läpikuultavalla pohjalla.
Kolmannessa setissä on mukana Yves Rocherin jouluisen kausikokoelman Eyeshadow Collector -luomiväri-trio sinivihreissä sävyissä (Variations Végétales), Wet n Wildin Fergie-sarjan tummanruskea geeli-eyeliner (Cocoa Richè) sekä Joe Blascon musta Ultra Pro Mascara. Ripsiväristä on tykätty ainakin Keyword: Love -blogissa, Jonnan arvion tuotteesta voi lukea täällä.
Tässä vielä luomiväripaletti sisältä: kermanvärinen, keskisininen ja havunvihreä sävy. Värit ovat hohtavia, mutta niissä ei ole kimalletta. Paletti itsessään on kultaisena ihanan juhlava, mutta hiukanhan tuossa on hukkatilaa. :DArvon paketit numerojärjestyksessä, eli ensimmäisenä hatusta vedetty nimi saa paketin numero yksi, toiseksi arvottu setin numero kaksi ja kolmanneksi tullut tuon kolmannen. Aika loogista. Jos syystä tai toisesta et tahdo jotain näistä, ilmoitathan asiasta kommenttisi yhteydessä. Palataan asiaan sunnuntai-iltana!







