Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. lokakuuta 2011

Make Up Bible

Mariela Sarkiman tänä syksynä ilmestynyt Make Up Bible -kirja on puhuttanut blogeissa ja herättänyt ansaittua huomiota, sillä kirjakauppojen hyllyillä on jo vuosia ammottanut suomenkielisen, kattavan meikkioppaan mentävä aukko. Itsekin kiinnostuin ja pyysin kirjaa tuliaisiksi poikaystävältäni, joka pyörähti työmatkalla Suomen puolella noin kuukausi sitten. Hän ei kuitenkaan kiireiltään ehtinyt kirjakauppaan, joten opus päätyi joululahjalistalle. Kaikeksi onneksi minun ei tarvinnut odottaa jouluun asti, sillä kustantamo halusi lähettää kirjan minulle luettavaksi! Paketti saapui muutama päivä sitten, ja olen selaillut sivuja jo useampaan kertaan.En osaa kertoa mitään erityistä syytä (ehkä syynä oli vain se, ettei minulla ole kokemusta suomalaisista meikkikirjoista), mutta suhtauduin kirjaan etukäteen vähän epäillen. Toisaalta, olin myös varovaisen optimistinen; tiesin tekijätiimin olevan hyvä ja kirjaan käytetyn paljon aikaa. Skeptismi häipyi lukiessa, sillä kirja on erinomainen. Se on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä käsitellään meikkaamisen perustekniikoita, -välineitä ja -tuotteita höystettynä ammattilaisen vinkeillä. Jälkimmäinen osa on lyhyempi, siinä mennään otsikon mukaisesti "Pintaa syvemmälle" ja käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja mm. työ-, juhla- ja häämeikkeihin. Toisen osan aloittaa kappale kauneudenhoidosta ja ihon ikääntymisestä, jota seuraa muutama esimerkki eri-ikäisten naisten vaihtelevista tyyleistä.
Ensimmäisessä osassa on seitsemän lukua. Jokaisen luvun aluksi tarkastellaan meikattavan kasvojen osan rakennetta sekä esitellään sopivat työvälineet ja tuotteet. Kirja alkaa loogisesti kasvoihin, erityisesti erilaisiin kasvonmuotoihin tutustumisella. Luvussa esitetään lisäksi selkein kuvin ja esimerkein, kuinka omien kasvojen muotoa voi muokata varjostamalla ja korostamalla oikeita kohtia.
Toisessa luvussa kirjoitetaan meikkipohjasta: erilaisista meikkivoiteista, peiteaineista, valokynän käytöstä ja puutereista. Tuotekuvat ja niitä ryydittävät selostavat tekstit ovat kautta linjan selkeitä ja hyvin mietittyjä. Kirjan taitossa tosin häiritsee paikoin fonttikoon ja -tyypin jatkuva vaihtelu. Vaikka se ehkä tekee ilmeestä hauskemman ja kenties mielenkiintoisemmankin, olisin itse kaivannut välillä enemmän asiallisuutta.Kolmas luku opastaa poskipunan käyttöön edeten sävyn ja punatyypin valinnasta levitystekniikkaan. Pidin itse erityisesti siitä, että myös vaihtoehtoisia tapoja ja paikkoja poskipunalle otettiin esille, se yleisin tyyli kun ei aina sovi kaikille parhaiten.Silmämeikkiin paneudutaan perusteellisesti ja mielestäni myös hyvin ansiokkaasti. Kirjasta ei välttämättä löydy kovin erikoisia ja jännittäviä tapoja meikata, mutta tekniikasta oppii sitäkin enemmän. Luvussa käydään läpi klassinen silmämeikki, tummat savusilmät ja hieman yllättäen myös luomien foliointi kostean luomivärin avulla. Lisäksi neuvotaan silmien rajaamisessa, ripsiväri(harja)n valinnassa ja irtoripsien kiinnittämisessä.Luomivärisävyn valintaan on tehty avuksi taulukko, jossa annetaan vaihtoehtoja silmien oman värin tasapainottamiseen tai korostamiseen. Perinteisten silmien värien - sinisen, vihreän ja ruskean - lisäksi taulukkoon on otettu mukaan myös siniharmille, sinivihreille ja vihreänruskeille silmille sopivat sävyjä.Kulmakarvojen muotoilulle ja meikkaamiselle oli oma lukunsa, erityiskiitos siitä. Vaikka omat kulmani saattavat useina päivinä olla "lakupötköt", kulmien huoltaminen ja meikkaaminen on mielestäni yhtä tärkeä osa päivittäistä meikkiä kuin vaikka ripsiväri. Kirjan myötä myös innostuin myös vahaamaan kulmani ensimmäistä kertaa ja voin vain toivoa, että olisin tajunnut tarttua toimeen jo aikaisemmin.Huulimeikkiluku on sekin hyvin perusteellinen lähtien huulten muodon korjaamisesta sekä tasapainottamisesta ja päätyen sävyn valinnan kautta huulipunien koostumuksiin.Huomasin, että kirjan mukaan olen tietämättäni mieltynyt itselleni juuri sopiviin huulimeikkisävyihin (kuva yllä). Jos siis mietitään ainoastaan hiusten väriä. Joskus alitajuntakin osaa. :)
Kirjan kuvia on ilo katsella, ne on ottanut valokuvaaja Mikko Rasila. Kokonaisuus toimii, kirja on kattava ja monipuolinen. Tottunut meikkaaja ei todennäköisesti löydä mullistavia vinkkejä täysin uudenlaisiin meikkeihin, mutta kirjassa on valtavasti hyödyllisiä niksejä tekniikan hiomiseen. Lisäksi opus on huomattavasti paksumpi kuin odotin. Tykkään! Ja tykkäisin varmasti ihan yhtä paljon, vaikka olisin ostanut kirjan itse, jos se nyt jollekulle täytyy vääntää rautalaungasta. ;)

Oletko jo ehtinyt tutustua Make Up Bibleen?

P.S. Hihihi. :D
P.P.S. Aiheen vierestä, mutta Fyrinnaen nettikauppa aukeaa uudelleen huomenna. Tiedossa on todennäköisesti uutta(!!!) Halloween-kokoelmaa (swatcheja täällä), en malttaisi millään odottaa. :)

* * *

A new Finnish book, Make Up Bible (by Mariela Sarkima), is an in-depth guide to the basic techniques of makeup. It's really thorough and illustrated with beautiful photographs (by Mikko Rasila). I'd already added it to my wish list for Santa but instead got it sent to me last week by the publisher. Oh, joy!

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Beautiful Eyes

Rae Morrisin kirjoista innostuneena tilasin kahden jo omistamani jatkoksi hänen kirjoittamansa silmämeikkioppaan. Tämäkin kirja on täynnä inspiroivia tutorialeja ja hienoja valokuvia, mutta valitettavasti sisällöltään yksi yhteen syksyllä hankkimani Makeup - The Ultimate Guide -kirjan silmämeikkiosion kanssa eli itselleni tarpeeton.

Jos kaipaat vinkkejä ja ideoita piristämään meikkausrutiinejasi, kerro tämän tekstin kommenttiosastolla paras tietämäsi silmämeikkivinkki. Arvon kirjani kaikkien osallistuneiden kesken kahden viikon kuluttua 19.3. Ellet entuudestaan omista Morrisin Ultimate Guidea, suosittelen tätä kirjaa mitä lämpimimmin, se on sisällöltään silkkaa mahtavuutta.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Kirjakerho

Ihastuin viime syksynä australialaisen meikkitaitelijan Rae Morrisin kirjaan Makeup - The Ultimate Guide, ja innostuin tietenkin kovasti myös kuultuani Morrisin uusimmasta opuksesta. Express Makeup julkaistiin Australiassa loppuvuodesta, jolloin sen pystyi tilaamaan kirjoittajan nettisivuilta. Euroopassa kirja tuli myyntiin viime kuussa, Suomessa sitä saa esimerkiksi tästä kaupasta (Tuolta löytyi myös saman tekijän Beautiful Eyes, jonka olemassaolon huomasin vasta nyt! Toinenkin kirja-arvio siis lienee luvassa lähitulevaisuudessa.). Omani löysi perille tammikuun puolen välin tienoilla - omistuskirjoituksella varustettuna!Kirja jatkaa siitä, mihin edellisessä jäätiin. Ultimate Guide kertoi perusasioita meikkaamisesta, nyt samoja aiheita käsitellään yksityiskohtaisemmin. Alussa on kattava selonteko meikkipussin "pakollisista" tuotteista, joista jokaisesta Morrisilla on tarjota uusia, hyviä vinkkejä vanhojen tuttujen lisäksi.Muutamiin aiheisiin, joita ensimmäisessä kirjassa vain sivuttiin, paneudutaan tarkemmin. Siveltimille on varattu useampi sivu, erilaisista irtoripsistä käyttötarkoituksineen kerrotaan havainnollistavin kuvin ja oman osansa saa myös kaikkien meikkisyntien äiti: kummallisesti nypityt kulmakarvat.Väriopissakin mennään astetta syvemmälle. Esimerkiksi luomivärien sävyistä on nyt laadittu kätevät taulukot viileän ja lämpimän sävyisille sinisille, ruskeille ja vihreille silmille erikseen.

Pääpaino on silti edelleen upeissa meikkikuvissa ja niitä täydentävissä vaihe vaiheelta -tutorialeissa. Meikit ovat näyttävyydestään huolimatta nopeita, helppoja ja useimpien kotimeikkaajien toteutettavissa. Morrisin omin sanoin:
"In this book I've tried to take inspiration that is normally confined to the world of professional fashion and make it accessible everyday. Express Makeup is about creating beautiful looks fast - makeup for the real world where we don't always have the time we'd like to get ready before a night on the town."
Jos et ole vielä tutustunut tähän ihanaan naiseen, suosittelen kirjoja ja Morrisin youtube-kanavaa mitä lämpimimmin! Kuulisin mielelläni suosituksia meikki- ja/tai kosmetiikkakirjojen suhteen kommenteissa, lisälukeminen kun ei koskaan ole pahitteeksi. :)

* * *

Last autumn I fell in love with the book Makeup - The Ultimate Guide by Rae Morris. As soon as I found about her latest, Express Makeup, I had to get it. I ordered the book directly from her website and got it signed! It's definitely at least as good as the first one - full of helpful new tips and gorgeous photographs with step by step tutorials. If you are somehow not familiar with her wonderful work, I sincerely recommend these books and Rae's youtube channel.

Copyright: Rae Morris & Steven Chee, 2010.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Synttärilahja

Ostin viime viikolla itselleni lahjaksi jo kauan aikaa Akateemisessa Kirjakaupassa ihastelemani Rae Morrisin Makeup - The Ultimate Guide -kirjan (Apple Press, 2008). Monet selailemistani meikkikirjoista ovat olleet vähän liiankin "perusteoksia", ainakin siinä mielessä, että en itse ole kokenut saavani niistä mitään uutta. Morrisin kirja sopii mielestäni inspiraation lähteeksi ja jopa varsinaiseksi oppaaksikin myös kaltaisilleni ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet meikeistä huolestuttavan paljon keskivertoa enemmän.Kirjan kuvat ovat laadukkaita ja ennen kaikkea huiman kauniita. Kaikkien meikkikuvien ohessa on kuva kuvalta ohjeistava tutorial, jonka valokuvia ei meikkioppaille poikkeuksellisesti ole retusoitu.Tekstiosa on jaettu neljääntoista kappaleeseen, joissa käsitellään kaikkea meikkipakin (tai -pussin) välttämättömästä sisällöstä kulmakarvoihin ja irtoripsiin.Ohejistus luomivärien lukumäärästä hymähdytti, mutta irtoripsien oikea paikka oli kieltämättä hukassa.

Varjostus, korostus ja aurinkopuuterointi (bronzing) ovat kukin saaneet omat lukunsa. Tekstiä havainnoillistetaan tavallisten valokuvien lisäksi myös erilaisten kaavioiden avulla, ja meikkituotteista sävyineen annetaan konkreettisia esimerkkejä.Tekstin lomasta löytyy meikkaamisen perusteiden lisäksi hyviä ja yllättäviäkin vinkkejä, joista ehdottomasti parhaana pidin ruokasoodan käyttämistä kasvojen kuorintaan. Testattu on, ja toimii loistavasti!Huulikiillon käyttöä en itse lähtisi rajoittamaan, mutta on totta, että liiallinen kiilto suupielissä voi näyttää kummalliselta... Neuvo meikkivoiteen mätsäämisestä dekolteen ihoon totutun leukapielen sijaan saa tosin kannatusta myös täältä suunnalta.

Mielenkiintoisimpia lukuja olivat vanhemmille naisille suunnattujen meikkivinkkien Over 40 sekä Ten Minute Makeovers, joiden joukosta löytyi tämä helmi:
Kaikki kuvat räpsitty kameralla Morrisin kirjasta.
Copyright: Rae Morris & Steven Chee, 2008.

torstai 3. kesäkuuta 2010

The Grim Reaper (on a Starry Night)

Sain vastikään luettua loppuun yöpöydällä pitkään pyörineen Terry Pratchettin Mortin. Vuonna 1987 ilmestynyt Mort on osa Pratchettin (tähän mennessä) 38 kirjan Discworld -sarjaa (suom. Kiekkomaailma). Olen ollut fani siitä asti, kun vuosituhannen alussa luin yhden sarjan kirjoista lukion englannin tunnin kirjaesitelmää varten. Wikipedian mukaan kirjojen genre on "comedic fantasy" ja kirjoista kerrotaan seuraavaa:

"The books frequently parody, or at least take inspiration from J. R. R. Tolkien, Robert E. Howard, H. P. Lovecraft and William Shakespeare as well as mythology, folklore and fairy tales, often using them for satirical parallels with current cultural, political and scientific issues."

Itse olen tykännyt erityisesti tuosta huumoriaspektista - kirjoille saa aina nauraa ääneen. Huumori on terävää ja kieroa eikä aina mitenkään ilmiselvää, eli sitä parasta laatua. :) Mort kertoo tarinan pojasta, joka paremman oppisopimuskoulutuksen puutteessa pestautuu Kuoleman oppipojaksi.

"WHAT IS YOUR NAME?
'Uh' said Mort. 'Mortimer... sir. They call me Mort.'
WHAT A COINCIDENCE, said the skull."

Kiekkomaailman Kuolema on ehdottomasti lempihahmoni kaunokirjallisuudessa. Se pukeutuu perinteiseen tapaan tummaan kaapuun ja käyttää viikatetta, ja on ilmeisesti uskottavuuden vuoksi valinnut ulkoiseksi olomuodokseen luurangon (vaikka ulkonäöllä ei kuulemma ole väliä ammatin harjoittamisen kannalta). Kuolema ei tapa, vaan käy itsestään riippumattomien, kuolemaan johtaneiden tapahtumien jälkeen keräämässä sielut, jotta ne voivat jatkaa vaellustaan. Kuolemalla on joskus myös huumorintajua, lisäksi se on kummastuneen kiinnostunut ihmisten tavoista ja toiminnasta sekä pitää erityisesti kissoista.

"Death was standing behind a lectern, poring over a map. He looked at Mort as if he wasn't entirely there.
YOU HAVEN'T HEARD OF THE BAY OF MANTE, HAVE YOU? he said.
'No, sir.' said Mort.
FAMOUS SHIPWRECK THERE.
'Was there?'

THERE WILL BE, said Death, IF I CAN FIND THE DAMN PLACE."

Olen lukenut Mortin monta kertaa, ja se on lempikirjojani. Tällä kertaa viikatemies inspiroi meikkailuihin asti, ja tein hahmosta vaikutteita ottaneen tumman smoky-meikin Coastal Scentsin 56 Shadow Blush -paletilla. Paletista on luvassa swatcheja myöhemmin tällä viikolla.Meikki on melko yksinkertainen, mutta kivan näköinen, ja siitä tuli heti yksi omista suosikeistani. Pohjustin luomen mustalla kajalilla (paitsi silmän sisänurkkaan laitoin valkoista) ja käytin paletista mustaa, valkoista ja violettia. Rajauksissa on sama musta kajal (MACin Engraved), ja luomella CS:n Silver Hologram -glitteriä.

"'My granny says that dying is like going to sleep.' Mort added, a shade hopefully.
I WOULDN'T KNOW. I HAVE DONE NEITHER."
b:section-contents id='footer-2-2'/>