Täydellisen punaisen huulipunan löytäminen - taitolaji vai tuurista kiinni? Viime vuosina kirkkaanpunaista huulipunaa on näkynyt kaikkialla, niin tavistyypin käsilaukussa kuin ajan hermolla olevilla katumuotisivustoilla. Punainen huulipuna on aina ajankohtainen ja sen mielialaa kohottava vaikutus on taattu. Sen oikean valitseminen vain voi aiheuttaa päänvaivaa. Itse olen useaan otteeseen jumittanut meikkihyllyjen edessä pohtien eroja eri koostumusten ja sävyjen välillä, eikä ostopäätös ole koskaan syntynyt kovin helposti.
Tästä huolimatta huomasin laatikoissani pyörivän jo kymmenen erilaista punaista huulimeikkiä! Osan olen ostanut, osan saanut kavereilta, osan blogia varten kokeiltavaksi. Ajattelin, että pieni yhteenveto voisi olla paikallaan ja auttaisi ehkä muitakin.

Kuvassa vasemmalta oikealle MAC-klassikko (ensimmäinen punainen huulipunani!), Rimmel Lasting Finish by Kate, Lumene Natural Code Smile Booster, Yves Rocher Moisturizing Cream Lipstick, Yves Rocher Grand Rouge, Lumene Raspberry Miracle sekä Chanel Rouge Allure Laque. Sotilaallisen rivistön alapuolella MIYOn Kiss Me, Milanin Lip Flash ja Max Factorin Colour Elixir. Rimmel, Yvesit, Lumene, MIYO ja Max Factorin kynä ovat noita edellä mainittuja, markkinointimielessä saatuja lahjuksia.

- Saatavuus: Helsingin ja Turun Stockmannit (tilattavissa myös muille Stockmanneille tai Stockmann Beauty -myymälöihin), MAC-pisteet maailmalla
- Hinta: 20,50 euroa
- Sävy: Melko neutraali, keskitumma punainen.
- Koostumus: Erittäin kuiva, todella pysyvä, pigmenttinen. Samanoloinen kuin öljypastelliliiduissa, niissä ala-asteen kuvataideopetuksesta tutuissa.
- Tuoksu: Sama, aavistuksen vaniljainen tuoksu kuin muissakin MACin huulituotteissa.
- Tuntu: Kuivahkon ja melko raskaan tuntuinen huulilla. Tarvitsee alleen huulirasvan. Käytön aikana erityisesti huulten keskiosa kuivuu ikävästi ja huulipunasta irtoaa pienen pientä murua. Juuri niin kuin niistä öljypastelleista.
- Pysyvyys: Todella hyvä. Huulipuna ei juuri kaipaa ylläpitoa. Yleensä laitan lisää ruokailun jälkeen tai teen koko huulimeikin uusiksi siinä vaiheessa kun kuivuus alkaa tuntua ikävältä.
- Muuta: Suhteellisen uniikki Vintage Matte -koostumus, jättää huulille todella mattaisen pinnan. Upean näköinen! Kuivuudesta miinusta, mutta juuri laitettuna näyttää täydelliseltä. ♥
- Saatavuus: mm. Anttila, Sokos
- Hinta: 7,90 euroa (Sokoksen verkkokauppa)
- Sävy: Lämmin, tummahko punainen.
- Koostumus: Parhaita huulipunakoostumuksia mitä tiedän. Pehmeä, erittäin pigmenttinen, aavistuksen nahkea muttei ollenkaan liukas. Kosteuttava ja hoitava.
- Tuoksu: Makeahko, huulipunamainen, hento.
- Tuntu: Tuntuu huulilla todella hyvältä: miellyttävältä, huomaamattomalta, mutta samalla napakalta. Pysyvyys ei huoleta käytön aikana, mutta huulet eivät silti kuivu yhtään.
- Pysyvyys: Mainio. Ei kestä ruokailua yhtä hyvin kuin kuivempi Ruby Woo, mutta ylläpidosta selviää pienellä lisäilyllä syömisten ja juomisten jälkeen.
- Muuta: Ehdottomasti lempihuulipuniani! Muutkin tykkäävät, joten näitä voi olla vähän vaikea bongata. Jos löydät, suosittelen kokeilemaan. Enemmän kuin hintansa arvoinen.
- Saatavuus: Tavaratalot ja marketit
- Hinta: 8,90 euroa (Sokoksen verkkokauppa)
- Sävy: Viileä, keskitumma punainen. Tummempana sävyä voisi sanoa miltei viininpunaiseksi. Väri on ehkä pikkuisen samea, ei räikeä ainakaan.
- Koostumus: NC:n huulipunien parhaimmistoa. Sarjan shimmeriset punat ovat hieman liian kuivia omaan makuuni, tämä on mukavan voidemainen. Levittyy huulille aika ohuena ja vähän läpikuultavana, saisi olla nahkeampi.
- Tuoksu: Makean hedelmäinen, sama kuin muissa NC:n huulituotteissa.
- Tuntu: Ihan mukava, kevyt. Ei pidä huulia pehmeinä yhtä pitkään kuin vertailun parhaimmat punat, hiukan kuivattava.
- Pysyvyys: Perustasoa. Pysyy hyvänä ehkä pari tuntia, välillä täytyy muistaa korjailla.
- Muuta: Oman ihoni sävyyn lämpimämmät punaiset sopivat paremmin, tämä oli liian "epävärinen". Kun violetit huulipunat toimivat minulla kuitenkin.
- Saatavuus: Yves Rocherin myymälät ja nettikauppa
- Hinta: 12,50 euroa
- Sävy: Aika neutraali, ehkä ihan hitusen viileään päin.
- Koostumus: Hyvä. Pehmeä, kosteuttava, liukuu huulille hyvin, sopivan nahkea. Pigmenttiäkin ihan mukavasti. Olin positiivisesti yllättynyt tämän laadusta!
- Tuoksu: Tavanomainen, vahamainen huulipunan tuoksu.
- Tuntu: Erittäin miellyttävä. Ei kuivata ollenkaan, huomaamaton mutta huoleton. Tarttuvuutta voisi olla pikkuriikkisen lisää.
- Pysyvyys: Kestää hyvin, ruoan ja juoman jälkeen korjailtava.
- Muuta: Mukana Pupulandia-blogin Jennin YR:lle suunnittelemassa meikkilookissa viime syksynä.
- Saatavuus: Yves Rocherin myymälät ja nettikauppa
- Hinta: 13,90 euroa
- Sävy: Lämpimähkö, kirkas peruspunainen.
- Koostumus: Onnistunut täysin nappiin! Itse tykkään tästä hirveän paljon. Puna on hyvin pigmenttinen, mutta silti kevyt. Koostumus tuntuu hoitavalta ja miellyttävän pehmeältä. Sopivan nahkea.
- Tuoksu: Samantyylinen old school -huulipunatuoksu kuin tuossa toisessakin Yvesin punassa. Kenties ihan vähän makeampi.
- Tuntu: Kosteuttava, pehmeä, pysyvän tuntuinen. Erittäin mukava.
- Pysyvyys: Kestää perusjutut hyvin (YR lupaa kestoksi kuusi tuntia), mutta syönnin jälkeen tätäkin on korjailtava.
- Muuta: Tämän kevään uutuus! Sävyvalikoima mukavan laaja (18 erilaista).
- Saatavuus: Tavaratalot ja marketit
- Hinta: 13,50 euroa (Sokoksen verkkokauppa)
- Sävy: Lämmin, korallinen punainen.
- Koostumus: Ohut, kevyt, hoitava, läpikuultava. Sävyttävän huulivoiteen oloinen, mutta pigmenttisempi.
- Tuoksu: Marjaisa, makea, miellyttävä.
- Tuntu: Tuntuu huulilla kuivemmalta kuin mitä pehmeä koostumus antaa ymmärtää. Kevyt, mutta aistittavissa silti selkeästi.
- Pysyvyys: Tätä olen kokeillut vain pikaisesti, mutta olettaisin pysyvyyden olevan perustasoa. Pientä korjailua päivän mittaan, mutta koostumus on sopivan napakka eikä tunnu liian liukkaalta.
- Muuta: Väri ei ollut ominta minua. Lämpimät punaiset sopivat minulle hyvin, mutta korallisuudessaan tämä ei jotenkin iskenyt. Koostumuskaan ei ihan täyttänyt odotuksia.
- Saatavuus: Valmistus lopetettu, hyvällä tuurilla eBaysta.
- Hinta: Riippuu myyjästä ja kysynnästä.
- Sävy: Tummahko, lämmin punainen. Hieman metallinhohtoinen, upea.
- Koostumus: Superpigmenttinen! Liukas ja hyvin levittyvä, ei ollenkaan tahmea.
- Tuoksu: En erota tuotteessa tuoksua.
- Tuntu: Tuntuu huulilla kevyeltä, miltei huomaamattomalta. Ihan aavistuksen nahkea, kuten huulirasva. Ei kuitenkaan ole kovin kosteuttava, tekee mieli lisätä usein.
- Pysyvyys: Ihan surkea. :D Tarttuu hampaisiin, astioihin, hiuksiin ja kaikkeen paitsi huuliin like no other. Voimakkaan värin kanssa täytyy olla koko ajan varuillaan ja käsipeili on välttämätön.
- Muuta: Tämä on aarteeni! Huokailin Dragonin perään vaikka kuinka kauan raskimatta kuitenkaan ostaa. Valmistuksen jo loputtua sain tämän ystävältäni, jolla ei ollut omalleen enää käyttöä.
- Saatavuus: Face Helsinki, Nelly.com. Muut jälleenmyyjät täällä.
- Hinta: 5,95 euroa (Nelly.com)
- Sävy: Kirkas, voimakas, neutraali punainen. Erittäin kiiltävä. Näyttää mahtavalta!
- Koostumus: Huulikiilloksi poikkeuksellisen pigmenttinen. Ohut, liukas, ei tahmea.
- Tuoksu: Tuoksuu karkille, kirsikkaesanssille.
- Tuntu: Mukava, kosteuttava, helppo.
- Pysyvyys: Heikko. Ohuena ja tahmaamattomana huulikiiltona ei pysy huulilla kovin hyvin sellaisenaan. Toimii varmasti paremmin huultenrajauskynän tai huulipunan päällä, pigmentin puolesta ei tosin tarvitse kumpaakaan.
- Muuta: Kirjoitin tästä viime kesänä enemmän, teksti löytyy täältä.
- Saatavuus: Amerikan Yhdysvallat, Cherry Culture (mahdollisesti myös muut nettikaupat, esimerkiksi Drugstore.com, en ole itse kokeillut)
- Hinta: Cherry Culturessa kirjoitushetkellä 5,99 dollaria
- Sävy: Upea, näyttävä metallinhohtoinen punainen. Melko neutraali, hiukan enemmän lämmin kuin kylmä.
- Koostumus: Kuivahko mutta myös tahmea ja napakka. Hoitava, ei kuivata juurikaan.
- Tuoksu: En erottanut tuotteessa tuoksua.
- Tuntu: Varma, mukava. Tästä ei tarvitse käyttäessä huolehtia yhtään. Huulet tuntuvat pehmeiltä, mutta tuotteen tuntee silti koko ajan (mielestäni ei kuitenkaan ikävällä tavalla).
- Pysyvyys: Erinomainen. Vaatii lisäilyä ainoastaan ruokailun jälkeen. Pysyvyydeltään vertailun paras.
- Muuta: Näitä minulla on useassa värissä, tykkään kaikista tosi paljon! Näppäriä käyttää ja näyttävät hienoilta. Miinusta ainoastaan teroittaessa hukkaan kuluvasta värimassasta. Käytän näitä yleensä siveltimellä, niin teroitusväli pitenee. Aikaisempi teksti kynistä täällä.
Max Factor Colour Elixir Giant Pen Stick (30 Designer Blossom)
Itse käytän huulipunaa edelleen vain erityisemmissä tilaisuuksissa, en ole vielä osannut ottaa sitä luontevaksi osaksi arkimeikkiä. Tuo Max Factorin kynä tosin toimisi pehmeänä laskuna, taidan alkaa harjoitella sillä. Näistä kymmenestä vertaillusta oma kolmen kärkeni on 1) Rimmel Lasting Finish by Kate, 2) Yves Rocher Grand Rouge ja 3) Milani Lip Flash. Muutkin ovat kaikki hyviä, mutta nuo mainitut erottautuivat selvästi edukseen. Haen huulipunalta ensisijaisesti itselleni sopivaa sävyä ja toimivaa koostumusta, kolmantena kriteerinä on punan kesto. Kolme suosikkiani täyttävät nämä vaatimukset paremmin kuin hyvin - tykkään kaikista tasapuolisesti!
Mikä on lempihuulipunasi? Pidätkö pigmenttisemmästä vai kevyestä lopputuloksesta? Onko värillä väliä?
P.S. Prahan tuliaisten arvonnassa onni suosi seuraavia: June, Attimo, Noora ja Leben. Muihin on otettu jo yhteyttä, mutta Attimo voisi lähettää osoitetietonsa sähköpostise (lazy.dynamitee(a)gmail.com), niin saan paketin matkaan. :)
* * *
Here's my collection of red lipsticks, glosses, laquers and such. I still tend to wear red lips in special occasions only, but I'm trying hard to break that habit and start using lipstick more regularly. My top three of the ones I own are 1) Rimmel's amazingly comfortable and pigmented Lasting Finish by Kate, 2) Yves Rocher's new release Grand Rouge and 3) Milani's super-metallic and pretty Lip Flash.
- Saatavuus: Tavaratalot ja marketit
- Hinta: 12,90 euroa
- Sävy: Kaunis, läpikuultava, neutraali punainen.
- Koostumus: Huulikiillon ja huulivoiteen välimaastosta, todella miellyttävä, pehmeä ja hoitava. Sopivan nahkea, ei tahmea kuitenkaan. Pigmenttiä ei kovin paljon.
- Tuoksu: Mieto, ei häiritse.
- Tuntu: Todella mukava ja helppo, kuin huulirasvaa. Olo ei tunnu meikatulta.
- Pysyvyys: En osaa sanoa, olen testannut tätä vasta vähän aikaa. Luulen, että pysyvyys on samaa luokkaa kuin tahmeassa huulikiillossa, eli melko hyvä.
- Muuta: Kevään uutuus tämäkin, tarjolla kuusi sävyä. Milanin kynän tavoin myös tätä täytyy teroittaa, joten tuotteen ennenaikaisesta kulumisesta tulee pieni miinus.
arvosana: 4/5