sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Punahuulet x 10

Täydellisen punaisen huulipunan löytäminen - taitolaji vai tuurista kiinni? Viime vuosina kirkkaanpunaista huulipunaa on näkynyt kaikkialla, niin tavistyypin käsilaukussa kuin ajan hermolla olevilla katumuotisivustoilla. Punainen huulipuna on aina ajankohtainen ja sen mielialaa kohottava vaikutus on taattu. Sen oikean valitseminen vain voi aiheuttaa päänvaivaa. Itse olen useaan otteeseen jumittanut meikkihyllyjen edessä pohtien eroja eri koostumusten ja sävyjen välillä, eikä ostopäätös ole koskaan syntynyt kovin helposti.

Tästä huolimatta huomasin laatikoissani pyörivän jo kymmenen erilaista punaista huulimeikkiä! Osan olen ostanut, osan saanut kavereilta, osan blogia varten kokeiltavaksi. Ajattelin, että pieni yhteenveto voisi olla paikallaan ja auttaisi ehkä muitakin.


Kuvassa vasemmalta oikealle MAC-klassikko (ensimmäinen punainen huulipunani!), Rimmel Lasting Finish by Kate, Lumene Natural Code Smile Booster, Yves Rocher Moisturizing Cream Lipstick, Yves Rocher Grand Rouge, Lumene Raspberry Miracle sekä Chanel Rouge Allure Laque. Sotilaallisen rivistön alapuolella MIYOn Kiss Me, Milanin Lip Flash ja Max Factorin Colour Elixir. Rimmel, Yvesit, Lumene, MIYO ja Max Factorin kynä ovat noita edellä mainittuja, markkinointimielessä saatuja lahjuksia.

MAC Lipstick (Ruby Woo)
  • Saatavuus: Helsingin ja Turun Stockmannit (tilattavissa myös muille Stockmanneille tai Stockmann Beauty -myymälöihin), MAC-pisteet maailmalla
  • Hinta: 20,50 euroa
  • Sävy: Melko neutraali, keskitumma punainen.
  • Koostumus: Erittäin kuiva, todella pysyvä, pigmenttinen. Samanoloinen kuin öljypastelliliiduissa, niissä ala-asteen kuvataideopetuksesta tutuissa.
  • Tuoksu: Sama, aavistuksen vaniljainen tuoksu kuin muissakin MACin huulituotteissa.
  • Tuntu: Kuivahkon ja melko raskaan tuntuinen huulilla. Tarvitsee alleen huulirasvan. Käytön aikana erityisesti huulten keskiosa kuivuu ikävästi ja huulipunasta irtoaa pienen pientä murua. Juuri niin kuin niistä öljypastelleista.
  • Pysyvyys: Todella hyvä. Huulipuna ei juuri kaipaa ylläpitoa. Yleensä laitan lisää ruokailun jälkeen tai teen koko huulimeikin uusiksi siinä vaiheessa kun kuivuus alkaa tuntua ikävältä.
  • Muuta: Suhteellisen uniikki Vintage Matte -koostumus, jättää huulille todella mattaisen pinnan. Upean näköinen! Kuivuudesta miinusta, mutta juuri laitettuna näyttää täydelliseltä. ♥
 
arvosana: 4/5

Rimmel Lasting Finish by Kate Lipstick (01)
  • Saatavuus: mm. Anttila, Sokos
  • Hinta: 7,90 euroa (Sokoksen verkkokauppa)
  • Sävy: Lämmin, tummahko punainen.
  • Koostumus: Parhaita huulipunakoostumuksia mitä tiedän. Pehmeä, erittäin pigmenttinen, aavistuksen nahkea muttei ollenkaan liukas. Kosteuttava ja hoitava.
  • Tuoksu: Makeahko, huulipunamainen, hento.
  • Tuntu: Tuntuu huulilla todella hyvältä: miellyttävältä, huomaamattomalta, mutta samalla napakalta. Pysyvyys ei huoleta käytön aikana, mutta huulet eivät silti kuivu yhtään.
  • Pysyvyys: Mainio. Ei kestä ruokailua yhtä hyvin kuin kuivempi Ruby Woo, mutta ylläpidosta selviää pienellä lisäilyllä syömisten ja juomisten jälkeen.
  • Muuta: Ehdottomasti lempihuulipuniani! Muutkin tykkäävät, joten näitä voi olla vähän vaikea bongata. Jos löydät, suosittelen kokeilemaan. Enemmän kuin hintansa arvoinen.
 
arvosana: 5/5

Lumene Natural Code Smile Booster Lipstick (15 Vintage Red)
  • Saatavuus: Tavaratalot ja marketit
  • Hinta: 8,90 euroa (Sokoksen verkkokauppa)
  • Sävy: Viileä, keskitumma punainen. Tummempana sävyä voisi sanoa miltei viininpunaiseksi. Väri on ehkä pikkuisen samea, ei räikeä ainakaan.
  • Koostumus: NC:n huulipunien parhaimmistoa. Sarjan shimmeriset punat ovat hieman liian kuivia omaan makuuni, tämä on mukavan voidemainen. Levittyy huulille aika ohuena ja vähän läpikuultavana, saisi olla nahkeampi.
  • Tuoksu: Makean hedelmäinen, sama kuin muissa NC:n huulituotteissa.
  • Tuntu: Ihan mukava, kevyt. Ei pidä huulia pehmeinä yhtä pitkään kuin vertailun parhaimmat punat, hiukan kuivattava.
  • Pysyvyys: Perustasoa. Pysyy hyvänä ehkä pari tuntia, välillä täytyy muistaa korjailla.
  • Muuta: Oman ihoni sävyyn lämpimämmät punaiset sopivat paremmin, tämä oli liian "epävärinen". Kun violetit huulipunat toimivat minulla kuitenkin.
 
arvosana: 3/5

Yves Rocher Moisturizing Cream Lipstick (32 Rouge Coquelicot)
  • Saatavuus: Yves Rocherin myymälät ja nettikauppa
  • Hinta: 12,50 euroa
  • Sävy: Aika neutraali, ehkä ihan hitusen viileään päin.
  • Koostumus: Hyvä. Pehmeä, kosteuttava, liukuu huulille hyvin, sopivan nahkea. Pigmenttiäkin ihan mukavasti. Olin positiivisesti yllättynyt tämän laadusta!
  • Tuoksu: Tavanomainen, vahamainen huulipunan tuoksu.
  • Tuntu: Erittäin miellyttävä. Ei kuivata ollenkaan, huomaamaton mutta huoleton. Tarttuvuutta voisi olla pikkuriikkisen lisää.
  • Pysyvyys: Kestää hyvin, ruoan ja juoman jälkeen korjailtava.
  • Muuta: Mukana Pupulandia-blogin Jennin YR:lle suunnittelemassa meikkilookissa viime syksynä.
arvosana: 4/5

Yves Rocher Grand Rouge (31 Rouge Vif)
  • Saatavuus: Yves Rocherin myymälät ja nettikauppa
  • Hinta: 13,90 euroa
  • Sävy: Lämpimähkö, kirkas peruspunainen.
  • Koostumus: Onnistunut täysin nappiin! Itse tykkään tästä hirveän paljon. Puna on hyvin pigmenttinen, mutta silti kevyt. Koostumus tuntuu hoitavalta ja miellyttävän pehmeältä. Sopivan nahkea.
  • Tuoksu: Samantyylinen old school -huulipunatuoksu kuin tuossa toisessakin Yvesin punassa. Kenties ihan vähän makeampi.
  • Tuntu: Kosteuttava, pehmeä, pysyvän tuntuinen. Erittäin mukava.
  • Pysyvyys: Kestää perusjutut hyvin (YR lupaa kestoksi kuusi tuntia), mutta syönnin jälkeen tätäkin on korjailtava.
  • Muuta: Tämän kevään uutuus! Sävyvalikoima mukavan laaja (18 erilaista).
 
arvosana: 5/5

Lumene Raspberry Miracle Lipstick (06 Marjametsä / So Berry)
  • Saatavuus: Tavaratalot ja marketit
  • Hinta: 13,50 euroa (Sokoksen verkkokauppa)
  • Sävy: Lämmin, korallinen punainen.
  • Koostumus: Ohut, kevyt, hoitava, läpikuultava. Sävyttävän huulivoiteen oloinen, mutta pigmenttisempi.
  • Tuoksu: Marjaisa, makea, miellyttävä.
  • Tuntu: Tuntuu huulilla kuivemmalta kuin mitä pehmeä koostumus antaa ymmärtää. Kevyt, mutta aistittavissa silti selkeästi.
  • Pysyvyys: Tätä olen kokeillut vain pikaisesti, mutta olettaisin pysyvyyden olevan perustasoa. Pientä korjailua päivän mittaan, mutta koostumus on sopivan napakka eikä tunnu liian liukkaalta.
  • Muuta: Väri ei ollut ominta minua. Lämpimät punaiset sopivat minulle hyvin, mutta korallisuudessaan tämä ei jotenkin iskenyt. Koostumuskaan ei ihan täyttänyt odotuksia.
 arvosana: 3/5

Chanel Rouge Allure Laque (75 Dragon)
  • Saatavuus: Valmistus lopetettu, hyvällä tuurilla eBaysta.
  • Hinta: Riippuu myyjästä ja kysynnästä.
  • Sävy: Tummahko, lämmin punainen. Hieman metallinhohtoinen, upea.
  • Koostumus: Superpigmenttinen! Liukas ja hyvin levittyvä, ei ollenkaan tahmea.
  • Tuoksu: En erota tuotteessa tuoksua.
  • Tuntu: Tuntuu huulilla kevyeltä, miltei huomaamattomalta. Ihan aavistuksen nahkea, kuten huulirasva. Ei kuitenkaan ole kovin kosteuttava, tekee mieli lisätä usein.
  • Pysyvyys: Ihan surkea. :D Tarttuu hampaisiin, astioihin, hiuksiin ja kaikkeen paitsi huuliin like no other. Voimakkaan värin kanssa täytyy olla koko ajan varuillaan ja käsipeili on välttämätön.
  • Muuta: Tämä on aarteeni! Huokailin Dragonin perään vaikka kuinka kauan raskimatta kuitenkaan ostaa. Valmistuksen jo loputtua sain tämän ystävältäni, jolla ei ollut omalleen enää käyttöä.
 
arvosana: 4/5

MIYO Kiss Me Lipgloss (09 Hollywood)
  • Saatavuus: Face Helsinki, Nelly.com. Muut jälleenmyyjät täällä.
  • Hinta: 5,95 euroa (Nelly.com)
  • Sävy: Kirkas, voimakas, neutraali punainen. Erittäin kiiltävä. Näyttää mahtavalta!
  • Koostumus: Huulikiilloksi poikkeuksellisen pigmenttinen. Ohut, liukas, ei tahmea.
  • Tuoksu: Tuoksuu karkille, kirsikkaesanssille.
  • Tuntu: Mukava, kosteuttava, helppo.
  • Pysyvyys: Heikko. Ohuena ja tahmaamattomana huulikiiltona ei pysy huulilla kovin hyvin sellaisenaan. Toimii varmasti paremmin huultenrajauskynän tai huulipunan päällä, pigmentin puolesta ei tosin tarvitse kumpaakaan.
  • Muuta: Kirjoitin tästä viime kesänä enemmän, teksti löytyy täältä.
 
arvosana: 4/5

Milani Lip Flash Full Coverage Shimmer Gloss Pencil (05 Hot Flash)
  • Saatavuus: Amerikan Yhdysvallat, Cherry Culture (mahdollisesti myös muut nettikaupat, esimerkiksi Drugstore.com, en ole itse kokeillut)
  • Hinta: Cherry Culturessa kirjoitushetkellä 5,99 dollaria
  • Sävy: Upea, näyttävä metallinhohtoinen punainen. Melko neutraali, hiukan enemmän lämmin kuin kylmä.
  • Koostumus: Kuivahko mutta myös tahmea ja napakka. Hoitava, ei kuivata juurikaan.
  • Tuoksu: En erottanut tuotteessa tuoksua.
  • Tuntu: Varma, mukava. Tästä ei tarvitse käyttäessä huolehtia yhtään. Huulet tuntuvat pehmeiltä, mutta tuotteen tuntee silti koko ajan (mielestäni ei kuitenkaan ikävällä tavalla).
  • Pysyvyys: Erinomainen. Vaatii lisäilyä ainoastaan ruokailun jälkeen. Pysyvyydeltään vertailun paras.
  • Muuta: Näitä minulla on useassa värissä, tykkään kaikista tosi paljon! Näppäriä käyttää ja näyttävät hienoilta. Miinusta ainoastaan teroittaessa hukkaan kuluvasta värimassasta. Käytän näitä yleensä siveltimellä, niin teroitusväli pitenee. Aikaisempi teksti kynistä täällä.
 
arvosana: 4/5

Max Factor Colour Elixir Giant Pen Stick (30 Designer Blossom)
  • Saatavuus: Tavaratalot ja marketit
  • Hinta: 12,90 euroa
  • Sävy: Kaunis, läpikuultava, neutraali punainen.
  • Koostumus: Huulikiillon ja huulivoiteen välimaastosta, todella miellyttävä, pehmeä ja hoitava. Sopivan nahkea, ei tahmea kuitenkaan. Pigmenttiä ei kovin paljon.
  • Tuoksu: Mieto, ei häiritse.
  • Tuntu: Todella mukava ja helppo, kuin huulirasvaa. Olo ei tunnu meikatulta.
  • Pysyvyys: En osaa sanoa, olen testannut tätä vasta vähän aikaa. Luulen, että pysyvyys on samaa luokkaa kuin tahmeassa huulikiillossa, eli melko hyvä.
  • Muuta: Kevään uutuus tämäkin, tarjolla kuusi sävyä. Milanin kynän tavoin myös tätä täytyy teroittaa, joten tuotteen ennenaikaisesta kulumisesta tulee pieni miinus.

 
arvosana: 4/5


Itse käytän huulipunaa edelleen vain erityisemmissä tilaisuuksissa, en ole vielä osannut ottaa sitä luontevaksi osaksi arkimeikkiä. Tuo Max Factorin kynä tosin toimisi pehmeänä laskuna, taidan alkaa harjoitella sillä. Näistä kymmenestä vertaillusta oma kolmen kärkeni on 1) Rimmel Lasting Finish by Kate, 2) Yves Rocher Grand Rouge ja 3) Milani Lip Flash. Muutkin ovat kaikki hyviä, mutta nuo mainitut erottautuivat selvästi edukseen. Haen huulipunalta ensisijaisesti itselleni sopivaa sävyä ja toimivaa koostumusta, kolmantena kriteerinä on punan kesto. Kolme suosikkiani täyttävät nämä vaatimukset paremmin kuin hyvin - tykkään kaikista tasapuolisesti!

Mikä on lempihuulipunasi? Pidätkö pigmenttisemmästä vai kevyestä lopputuloksesta? Onko värillä väliä?

P.S. Prahan tuliaisten arvonnassa onni suosi seuraavia: June, Attimo, Noora ja Leben. Muihin on otettu jo yhteyttä, mutta Attimo voisi lähettää osoitetietonsa sähköpostise (lazy.dynamitee(a)gmail.com), niin saan paketin matkaan. :)

* * *

Here's my collection of red lipsticks, glosses, laquers and such. I still tend to wear red lips in special occasions only, but I'm trying hard to break that habit and start using lipstick more regularly. My top three of the ones I own are 1) Rimmel's amazingly comfortable and pigmented Lasting Finish by Kate, 2) Yves Rocher's new release Grand Rouge and 3) Milani's super-metallic and pretty Lip Flash.

25 kommenttia:

  1. En ole aikaisemmin pahemmin lämmennyt huulipunille, mutta nyt jostain syystä on alkanut kiinnostaa. Tosin, en kirkkaan punaista punaa oikein osaa käyttää kuin erikoistilaisuuksissa. Lumikki-efekti kun on taattu, kun on kalpea ja mustahiuksinen. Ja joo, edellisen Cherry Culture- tilauksen mukana tuli L.A Colorsin halpishuulipuna, sävyssä Satin. Ja yhtäkkiä, se on ihan nappisävy. Joten on tullut hieman käytettyä, ihan arkenakin, huulipunaa. :)

    Ps. Sulla on kyllä sellaiset huulet, että niihin on kuin tarkoitettu huulipuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikki-syndrooma vaivaa minuakin välillä, ehkä juuri siksi olen vähän vältellyt huulipunia. Omien värien kontrasti kun on jo valmiiksi aika voimakas, kirkkaanvärinen huulipuna tuntuu usein vähän liialliselta. Mutta, baby steps...

      Poista
  2. Tän luettuani mulle tuli aivan järjetön tarve päästä käyttämään punaista huulipunaa. Aivan ihania nuo kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, siitä vain sitten huulia maalailemaan! Kiva että innostuit. :)

      Poista
  3. Juurikin tänään ostin uusimman, eli MACin Morange- sävyn, oranssia parhaimmillaan. Muut tällä hetkellä käyttämäni ovat MAC/Good to go (oranssi), MAC/ MAC Red, MAC/Divine Choice (ihana pinkki), Chanel/sellainen neutraalin ruskeanvaaleanpunertava ja sitten Lancomen vaaleanpunainen, aika hempeä sävy. Multa löytyy kanssa tuo Rimmelin Kate Mosh- punainen 01 :)

    Olen innostunut tässä viimeisen vuoden aikana käyttämään huulipunia, joskus laitan ihan vaan ripsiväriä ja huulipunaa enkä muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morange on tosi upea sävy! Itse en ehkä osaisi niin oranssia käyttää, mutta voin hyvin kuvitella kuinka makealta se sinulla näyttää. :)

      Poista
    2. Haha, aika hyvä :D

      Poista
  4. Äääh, oon ollut tosi kauan kiinnostunut kaikista noista tollaisista huulipunakiiltokynähommeleista ja olin tosi innoissani, kun näin Pirkan-kuukausilehdessä tuon MaxFactorin oman, mutta luulin, että se on sellainen mitä pystyy vääntämään ylöspäin :( Lumeneltakin on tainnut tuollainen kynä tulla niin ehkä ostan sen tai täytyy vielä vertailla. Ja ainahan sen teroittimen(missä on sellainen isompikin aukko, koska sellaista mulla ei ole) niin ostaa.

    Mutta se piti vielä sanoa, että todella hyvä postaus!! Mulla ei vaan noi arvosanat näkyneet oikein, vaan niissä kaikissa kohdissa näkyi viisi neliötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutin arvosanat numeroiksi, toivottavasti on parempi. :) Ne olivat sellaisia tähtisymboleita, mutta ilmeisesti eivät näy kaikilla oikein. :/

      Minäkin luulin, että nuo Max Factorin kynät olisivat olleet sellaisia kierrettäviä. Petyin vähän, kun eivät olleet. Lumenea en ole vielä kokeillut, täytyy ehkä.

      Poista
    2. Väänsin tuota MaxFactoria aikani kunnes loputa annoin periksi ja tajusin että sitä täytyy teroittaa. :) Lumenella on pyörityssysteemi, siinä suhteessa parempi kuin Max Factor. Lumenen tuotteet on kuitenkin enemmänkin huulikiillonomaisia, eli peittävyys ja pysyvyys on Max Factorilla parempi, ainakin niissä sävyissä mitä olen molemmilta testannut.

      Poista
  5. Olen viime aikoina siirtynyt entisesta huulikiiltoaddiktista huulipunankäyttäkäksi. Viimeisimmän ostoshurjastelun mukana tuli YSL Rouge Volupte sävyssä Red Muse, ja tämä taitaa kyllä olla rakkautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä häilyn siinä rajamailla: huulikiiltoon tulee edelleen tartuttua helpommin, mutta punat ovat alkaneet kiinnostaa enenevässä määrin. Kuulostaa hyvältä tuo YSL, täytyy laittaa sävy muistiin. Rouge Voluptet ovat kokeilulistalla muutenkin. :)

      Poista
  6. Tuo pysyvyys (tai ehkä enemmänkin sen puute..?) oli myös yksi syy, miksi rakkaussuhde ei syttynyt mun ja Dragonin välille. Upea ja kaunishan se on, siitä ei pääse mihinkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin tässä vasta pikku hiljaa lämmitellään... Mutta tosi mielelläni minä tuon sinulta adoptoin, kiitos vain kovasti vielä!

      Poista
  7. (Hmmm tulikohan kommenttini perille..?)

    VastaaPoista
  8. Olen juuri löytänyt oman täydellisen punaiseni: Revlon Love that Red <3. Mulla on myös noita Milanin kyniä, tykkään kovasti, mutta Hot Flash on juuri inan liian lämmin iholleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävyn kanssa on kyllä tarkkaa, olen huomannut sen itsekin. Lämpimämmät punaiset toimivat tosi hyvin, mutta niin myös kylmät pinkit ja violetit. Tärkeintä näyttää olevan, että sävy on puhdas ja kirkas, murretut eivät sovi minulle ollenkaan.

      Poista
  9. Pelastava postaus! Olen etsinyt sitä täydellistä punaa ikuisuuksia, ja nyt näyttääkin, että olet antanut tietä sen löytymiselle :) Pitääpä mennä ottamaan lisää selkoa noista punista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Mukavaa, jos tästä oli apua. :)

      Poista
  10. Jestas että täältä löytyi täydelliset huulet, täydellisesti rajattuina! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiitos ami! Rajattu niitä ei kyllä ole ollenkaan, kun yritin vain pikaisesti ottaa swatch-kuvia noista huulipunien sävyistä. ;) Mutta kiitos kehuista joka tapauksessa.

      Poista
    2. Ja piti vielä sanomani, että sinunkin huulesi ovat varsin kauniit. :)

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>