Näytetään tekstit, joissa on tunniste everyday minerals. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste everyday minerals. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Tunnusmeikki ja luottotuotteet

Kuukausi takaperin Elisa kyseli muilta kauneusbloggajilta tunnusmeikeistä ja kirjoitti aiheesta erinomaisen postauksen. Haasteeseen tartuttiin innolla ja se on näkynyt jo useassa blogissa. Jäin itsekin miettimään asiaa, mutta en ole ihan varma päädyinkö lopulta mihinkään vedenpitävään vastaukseen. Tunnusmeikillä tarkoitetaan tässä tapauksessa sellaista meikkiä, josta kantajansa tunnistaa sen kummemmin miettimättä. Nopeina esimerkkeinä vaikkapa Marilynin punainen huulipuna, Twiggyn räpsyripset tai Grace Jonesin supergraafinen kasarimeikki.

Jouduin pohdintojeni kanssa pieneen umpikujaan, kun en osannut päättää onko minulla varsinaista tunnusmeikkiä vai ei. Teen toki tietyt asiat joka kerta samalla tavalla, mutta en osaa sanoa onko meikkaustyylini erityisen tunnistettava. Esimerkiksi silmämeikin teen yleensä joka päivä eri tavoin tai ainakin eri väreillä. Muutamia itselleni tyypillisiä asioita osasin kuitenkin poimia, kun oikein pinnistelin. Elisan haasteeseen kuuluvien viiden kysymyksen ohella kokosin postaukseen kuvitukseksi "tunnusmeikissä" käyttämiäni tuotteita, joista suurin osa on päivittäisessä käytössä olevia luottotuotteita.



1. Millainen on tunnusmeikkisi?

Minulle tunnusomaisia meikkiasioita ovat valoa heijastava meikkipohja, reilulla kädellä sudittu aurinkopuuteri ja poskipuna, skarpit kulmakarvat sekä vaalea helmiäisluomiväri silmän sisänurkassa. Lähes poikkeuksetta sisäluomella on vaaleaa kajalia. Silmämeikki on useimmiten tumma ja huulilla jotain luonnollisen väristä huulikiiltoa. Siinä pähkinänkuoressa. Ihon kuulaus, kulmakarvat ja poskipuna ovat ehdottomia, niistä en voi poiketa. Kulmien on oltava tietyn muotoiset ja poskipunan tietyssä paikassa (värillä ei niin ole väliä), jotta tunnen oloni omaksi itsekseni. Kokonaan mattapintaiseksi puuteroidut kasvot eivät myöskään ole minun juttuni, vaikka sekin look pukee monia.


Silmät ja kulmat: Tarte Tartelette -luomiväripaletti, Urban Decay Eyeshadow Primer Potion (Anti-Aging), Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade* (Ebony), L'Oréal Brow Artist Plumper (väritön), Maybelline The Falsies Waterproof -ripsiväri.


2. Mitä korostat erityisen paljon tunnusmeikissäsi? 

Varmaankin kulmakarvoja ja silmiä. Minulla on suuret ja pyöreähköt kasvot, joita ryhdikkäät kulmat tasapainottavat. Anastasian Dipbrow mullisti kulmien meikkaamisen heti ensi kerrasta, kun sitä toissa vuona kokeilin. Ohuen, jämäkän siveltimen kanssa tuote on täydellinen semiluonnollisten, mutta särmikkäiden kulmakarvojen taiteiluun. Alkuun vaatii pikkuisen treeniä, mutta paluuta entiseen ei ole.

Pidän silmistäni, ne ovat mielestäni kauniit, joten tykkään korostaa niitä. Yleensä tämä tapahtuu tummahkolla luomivärillä ja paksulla kerroksella ripsiväriä - en ole koskaan oppinut rajauskynien tai eyelinereiden käyttäjäksi. Joskus tosin laitan silmämeikkikynää luomivärin alle, varsinkin jos silmäni vuotavat eikä luomiväri tahdo pysyä paikoillaan. Maybellinen vedenkestävä The Falsies on ehdoton suosikkiripsarini, en ole käyttänyt mitään muuta liki viiteen vuoteen. Draamaa tuubin täydeltä. Vesiliukoisia ripsivärejä en voi edes kokeilla, jos haluan tikkusuorien ripsieni pysyvän vähänkään taivutettuina.


Kuivahkon ihon heleä meikkipohja: Clarins Beauty Flash Balm, L'Oréal Lumi Magique Pure Light -pohjustaja, IsaDora Nude Sensation -meikkivoide, Urban Decay Naked Skin -peiteaine, Lush Tunteiden hehku -irtopuuteri*.


3. Mikä on meikin tärkein juttu?

Ensimmäisen kysymyksen yhteydessä taisinkin jo kertoa tärkeimmät. Hehkuva meikkipohja, napakat kulmakarvat ja strategisesti sijoiteltu poskipuna. En osaa valita vain yhtä, koska meikki olisi mielestäni joka tapauksessa ihan huono, jos jokin noista puuttuisi. 

Meikkivoide ei saa olla liian paksu mutta sen täytyy olla sopivan peittävä. Kuvassa oleva IsaDoran tuote on kiva, mutta minulla ei tällä hetkellä ole suosikkia, joka olisi ylitse muiden. Pohjustustuotteet ovat ratkaisevammassa asemassa. Clarinsin Beauty Flash Balmin löysin loppuvuodesta viime vuonna, se on loistava kuivan ihon meikinpohjustajana. Älyttömän kosteuttavan tuntuinen, ja meikki levittyy sen päälle tosi nätisti. L'Oréalin Lumi-pohjustaja tuo kasvoille ihanaa hohtoa. Levitän sitä ohuen kerroksen meikkivoiteen alle, kauttaaltaan koko kasvoille. Urban Decayn peiteaine ja Lushin irtopuuteri ovat molemmat varsinaisia tähtituotteita, jos tavoittelee keveää ja heleää, mutta samalla virheetöntä ja kestävää meikkipohjaa.

 
Valot, varjot ja väriä kasvoille: Everyday Minerals -meikkipohja* (Golden Bronze 7W, aurinkopuuterina), Sleek Makeup -poskipuna (Flamingo), Anastasia Beverly Hills -korostuspuuteri* (Sand).


4. Jos saisit kehittää oman meikkituotteen tai -sarjan pohjautuen omaan tunnusmeikkiisi, millainen se olisi?

Kehittäisin meikkivoiteen, jolla pärjäisin ilman erillisiä pohjustustuotteita. Se olisi todella kosteuttava, todella hohtava, todella ohut ja tarpeeksi peittävä. :) Muita tarpeita minulla ei meikkien suhteen ole. Olen löytänyt mainiosti toimivia tuotteita kaikissa muissa kategorioissa.


5. Minkä haluaisit nostaa oman tyylisi pohjalta seuraavaksi supertrendiksi?

Jaa-a. Tämä on vaikea. Aika moni meikilleni tyypillisistä jutuista on jo ollut trendikästä jossain vaiheessa. Uin ehkä eniten trendien vastavirtaan, jos sanon ääneen toiveeni tahmaisten huulikiiltojen paluusta. Tyyliin Juicy Tubes ja Dazzleglass. Olen aina pitänyt huulikiilloista enemmän kuin huulipunista. Mitä kiiltävämpi ja tahmeampi sen parempi. En kertakaikkiaan voi sietää keveitä kiiltoja jotka eivät tunnu huulilla tai tuntuvat huulivoiteelta. En yhtään. Ne kuluvat heti pois ja monesti jättävät huulet turhan kuiviksi. Haluan, että huulikiiltoa on huulilla kunnon kerros joka kiiltää kuin peili ja pysyy kuin tauti.

No mutta hei, onko sinulla tunnusmeikkiä? Onko minulla? Jos et ole vielä vastannut haasteeseen, vastaa pian! Joko omassa blogissasi tai tässä alla kommenteissa. :)

Asteriskilla (*) merkityt tuotteet on saatu blogin kautta.

maanantai 1. elokuuta 2011

Posketonta menoa (meikki-inventaario, osa 2)

Heippa taas! Muutosta on selvitty haikein mielin ja kesäautommekin kesti kunnialla 1150 kilometrin road tripin uuden kodin pihaan. :) Kirjoitan vielä pari näitä meikki-inventaariojuttuja (edellisessä postauksessa siis kynsilakat), kun laukut, laatikot, hyllyt ja pakki tuli kerrankin käytyä kunnolla läpi. Tänään ovat vuorossa kasvomeikit, seuraavassa tekstissä huulimeikit. Luomivärejä en ole vielä uskaltanut lähestyä, mutta koska ne lähtivät kaikki mukaan (yhtä palettia lukuun ottamatta), aion listata nekin ihan vain järjestelmällisyyttäni. :D
Kuva on vähän sininen ja kökkö, mutta jospa siitä saisi selvää. Ainakin suuremmaksi klikkaamalla.
  • Rimmel Silky Loose Face Powder (Transparent),
  • MAC Mineralize Skinfinish Natural (Light)
  • Lumene Ihon sävyn heleyttäjä (Honey Glow)
  • Fyrinnae Fluff
  • Dr Jart+ Silver Label Rejuvenating Blemish Base
  • L'oréal True Match Touche Magique
  • MSCHIC By Seppälä -meikinpohjustusgeeli
  • Lancôme Teint Miracle (010 Beige Porcelaine)
  • DiorSkin Nude Skin Perfecting Hydrating Concealer (001)
  • Smashbox Photofinish Foundation Primer
  • L'oréal Studio Secrets Smoothing Resurfacing Primer
  • DiorSkin Nude SPHC (002).
Näitä meikkejä olen käyttänyt oikeastaan vain meikatessani muita (pois lukien Revlonin meikkivoide, jota tykkään käyttää myös itselläni). Huomaa vaihtunut kuvausalusta, otin tämän valokuvan vasta kun blogini kuvauspöydäksi vakiintunut vanha ompelukone oli viety varastoon.
  • Max Factor Lasting Performance (105 Soft Beige, 100 Fair)
  • Revlon PhotoReady Makeup (003 Shell)
  • Grimas Camouflage Make-Up (ylhäältä alas: G0, G4, G1, IV5)
Aurinkopuutereita. NARS on jo käytännössä loppunut - sisältä löytyy enää vain murusia, mutta jatkan silti sen käyttöä sinnikkäästi.
  • Milani Baked Bronzer (ylhäältä alas: Golden, Soleil, Glow)
  • NARS Bronzing Powder (Laguna)
  • Wet n Wild Mega Bronzer (Light Sun)
  • Wet n Wild Mega Glo Illuminating Powder (Starlight Bronze)
  • Milani Glimmer Stripes (Honey Glimmer), tätä on menossa jo toinen
  • E.l.f. Healthy Glow Bronzing Powder (Warm Tan, Matte Bronze)
Poskipunia.
  • Max Factor Miracle Touch Creamy Blush (Soft Pink)
  • The Body Shop Baked to Last Blush (Coral)
  • Make Up Forever HD Blush (Quickie)
  • Everyday Minerals Blush (Summer Stroll)
  • NARS Blush (Orgasm)
  • Everyday Minerals Blush (Wake Up Call)
  • The Body Shop Baked to Last Blush (Petal)
  • isommassa purkissa sekoitus erilaisia mineraaliposkipunien näytekokoja, joita ei ole yksinään tullut käytettyä
  • Make Up Store Microshadow (Penny Lane)
  • NARS Blush (Exhibit A)
  • Fyrinnae Glow Blush (Enrapture)
  • Milani Glimmer Stripes (Berry Glimmer)
  • Fyrinnae Glow Blush (Enchant)
  • NARS Blush (Deep Throat)
  • MAC Mineralize Blush (Gentle, Love Thing)
  • NYX Powder Blush (Taupe)
  • Wet n Wild ColorIcon Blush (Pearlescent Pink)
  • Maybelline Expertwear Blush (Sweetheart Rose) Näitä Maybellinen poskipunia minulla on myös toinen, tummempi ruusunpunainen, mutta se oli piiloutunut kuvaushetkellä. Aikana ennen blogia käytin vain näitä kahta poskipunaa ja olinkin niihin vallan tyytyväinen.
  • Rimmel Soft Cream Blush (Baby Kiss)
  • Sephora Blush Me! (Abricot)
  • Nivea Stay Real Blush (Shades of Peach)
  • Fyrinnae Glow Blush (Bewithcing)
Sitten vielä tällainen blogissa ennennäkemätön ihana kuusikko. Tilasin Milanin Baked Blush -poskipunat jo aikoja sitten keväällä, mutta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa niistä. :( Tykkään näistä kuitenkin kovasti, yritän saada swatcheja ja juttua aikaan lähiaikoina. Ylärivi: Dolce Pink, Luminoso, Fantastico Mauve, Rose D'Oro, alarivissä Corallina ja Berry Amore.

Muutama korostustuote.
  • Kiko Shimmering All Over (Gold Flakes)
  • Make Up Store High Tech Lighter (Neptune, Stardust)
  • Fyrinnae Highlighter (Centre Stage, In the Spotlight, Confidence)
  • Benefit High Beam
  • Sephora Highlighting Bronzing Powder (Rose)
  • Nars Highlighting Blush Powder (Albatross)
  • NYX Mosaic Powder (Highlighter)
Guerlainin Météorites-puuterit unohdin kuvata, joten otin vanhan kuvan täältä. Ylhäältä alas Mythic, Pink Fresh ja Beige Chic.

Yhteenvedon tuloksena voinee päätellä, että poskipunia en todennäköisesti tarvitse lähiaikoina yhtään enempää, mutta aurinkopuutereita ja highlightereita voi ehkä vielä katsella sillä silmällä. :)

* * *

I have now succesfully moved countries (with my make-up). The second part of this make-up inventory consists of face and cheek products. It seems that I have plenty of blushes but there's still room in the bronzing and highlighting departments. :)

torstai 27. toukokuuta 2010

Sitrussilmät

Pikaista postausta kiireisen viikon keskeltä. Tein tänään ensimmäisen kunnollisen meikin Metal Manialla ja lopputulos oli varsin kirpeä. Sitruunaa, appelsiinia ja (veri)greippiä (sävyt 2, 24, 35 ja 43). Alan ehkä hieman toistaa itseäni, sillä värit ovat hyvin samankaltaiset verrattuna Hawaiji-tutorialissa käyttämiini sekä lähes identtiset viime marraskuun cocktailin kanssa. No, minkäs teet, kun meikkaajakin on sama. :) Jotain taisi jäädä alitajuntaan myös Sannin eilisestä postauksesta...Muu meikki jälleen esillä puolikkaan naamakuvan muodossa.Kasvoilla Diorskin Nude -meikkivoide sävyssä 020, puuteri miksattu Lily Lolon meikkipohjan sävyistä Blondie ja In the Buff. Poskilla Milanin Glimmer Stripes sävyssä 05 Honey Glimmer ja Everyday Mineralsin poskipuna Wake up Call. Silmän sisäpuolen rajauksessa IsaDoran kajalin suosittu sävy 56 Blonde, jota käytin itse asiassa myös huulien rajaukseen ja vähän vaalentamaan niitä. Huulikiiltona MACin lipglassin sävy Silly Girl.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Syksyinen meikki ja talviset suosikit

Testailin tässä eräänä iltana vähemmälle käytölle jääneitä Pure Luxen luomivärejä, taka-ajatuksena totuttaa itseäni vähä vähältä vihreän värin käyttöön. Meikistä tuli nätti (joskin kovin syksyinen), mutta tuollaiset murretut ja maanläheiset värit ovat ihan kamalan vääriä minulle. :( Harmittaa, koska näyttävät purkissa niin kivoilta.En muista enää ihan tarkkaan mitä sävyjä käytin, mutta kaunis vihreä yläluomen keskellä on nimeltään Tart. Ulkonurkassa on tummempaa sammaleenvihreää ja mustaa, sisänurkassa pronssin sävyjä, jotka näköjään mätsäävät kivasti ruosteenvärisiin täpliin silmissäni. :)

Halusin tehdä tästä postauksesta tällaisen vähän leikekirjamaisen katsauksen, koska en ole viime aikoina ehtinyt päivittämään niin usein kuin olisin halunnut. Syksyisten sävyjen meikkikokeilun ohella ajattelin kehua neljää kivaa tuotetta/tuoteparia, joihin olen kovasti tykästynyt viime aikoina.1. Models Own Lemon Meringue + Pure Luxe Muse. Ensimmäinen ihana parivaljakko on Seppälässä myytävien Models Own -kynsilakkojen valloittava pastellikeltainen Lemon Meringue ja täsmälleen samansävyinen Pure Luxen Muse. Olen käyttänyt Musea kynsien parina luomillani ihan yksistään, ja yleisilme on mielestäni ollut mukavan raikas.2. TIGI Bed Head Superstar Blow Dry Lotion + Small Talk. Tällä viikolla olen myös pitkästä aikaa innostunut pitämään hiuksiani auki. Hiukseni ovat melko ohuet (ja niitä myös on kohtalaisen vähän), minkä vuoksi pidän niitä yleensä kiinni. Ylläolevista tuotteista ne ovat kuitenkin saaneet mukavasti volyymia, ja olen selvinnyt koko päivän ilman hiuskriiseilyä. Olen sekoittanut sekä föönausnestettä että Small Talkia kämmenissäni samassa suhteessa, ja sohinut cocktailin puolikuiviin hiuksiin ennen hiusten kuivaamista. Toimii, ja tykkään.3. The Body Shop Raspberry Body Scrub. Hankittuani tammi-alesta Body Shopin vadelmakuorinnan olen löytänyt vartalokuorinnat uudestaan. Kukapa ei haluaisi läträtä vattuhillolla? :D Siltä aine nimittäin sekä näyttää että tuoksuu, siemenetkin on jätetty kuorintaa tehostamaan. Tahmaista tämä ei onneksi ole. :)4. Everyday Minerals Wake up Call. Lopuksi on vielä hehkutettava Everyday Mineralsin poskipunaa sävyssä Wake up Call. Näyttää tosin ikävästi siltä, ettei tätä enää olisi myynnissä. :( Omani sain pari vuotta sitten tilaamani näytesetin yhteydessä. Tämä on jäänyt ihanuutensa huomioon ottaen valitettavan vähäiselle käytölle, mutta olen nyt ottanut purkin suosikkimeikkieni hyllylle. Purkissa väri on vähän pelottava tumma karpalonpunainen kultaisella hohteella, mutta sillä saa poskille ihanan luonnollisen pakkasenpureman punan. Toimii varmaan hyvin myös luomivärinä, sävy vastaa aika lailla MACin Cranberryä.

Ensimmäinen ja viimeinen kuva ovat omiani, muut nettilöytöjä.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Postipaketista

Hain pari päivää sitten postista paketin, jossa oli joulukuussa voittamani arvontapalkinto. Paketista löytyi vaikka mitä kivaa:Tigin Superstar -hiuslakka oli yllätyksistä mukavin, koska olen pitänyt kovasti muista sarjan tuotteista, mutta en ollut vielä ehtinyt testata tätä. Superstar -sampoo ja hoitoaine ovat minulla jatkuvassa käytössä, kuten myös sarjan tuuheuttava föönausneste. Hiukseni ovat auttamattoman ohuet ja niitä vaikuttaa olevan koko ajan vähemmän :(, joten kaikki tuuheutusapu on tarpeen. Pienempi purkki kuvassa on Detrivoren silmämeikinpohjustusaine, jota olen kuullut kovasti kehuttavan.Lisäksi paketissa oli koko joukko luomivärisampleja (Sassy Mineralsin Pinch Me, Team Player ja Truth or Dare & Detrivoren Starlet) sekä yksi poskipuna (Everyday Mineralsin Summer Stroll).Yllä luomivärit ja poskipuna swatchattuina Detrivoren primerin päälle. Vasemalla Team Player ja Pinch me, jotka ovat hyvin samankaltaisia maanläheisiä sävyjä. Swatchattuina näyttävät ehkä enemmän vanhalta roosalta, mutta olivat luomilla hyvinkin ruskeita (oikeastaan punaruskeita ja yllättäen jopa vähän oransseja). Keskellä Starlet, voimakas matta fuksia. Tällaisista sävyistä pidän paljon, ja koska en toistaseksi omista kovinkaan montaa mattaluomiväriä, tämä oli erittäin tervetullut lisä meikkilaatikkoon. Truth or Dare on todella kaunis kullanhohtoinen sammaleenvihreä, ja Summer Stroll nätti korallinsävy. Näiden kaltaiset lämpimät sävyt ovat minulle usein vähän vaikeita, mutta luulen ainakin poskipunan pääsevän käyttöön montakin kertaa. Voin kuvitella, miten kauniilta se näyttää kesällä päivettyneempää ihoa vasten.

Primerin suhteen odotukseni olivat korkealla. Erittäin pätevä se tehtävässään olikin: piti luomivärit jämäkästi paikallaan koko päivän ja värit toistuivat voimakkaina. Ensimmäisen käyttökerran perusteella en kuitenkaan ole vielä ihan myyty. Tuote tuntuu ihmeellisen rasvaiselta/öljyiseltä, ja vaikuttaa siltä, että väriä saa pakata luomelle ihan tosissaan, koska aluksi "öljy" näyttää imeytyvän siihen. Suosikkinani säilyy siis edelleen Make Up Storen High Tech Lighter, mutta aion käyttää Detrivorea meikeissä, joihin en kaipaa ylimääräistä kimallusta.
b:section-contents id='footer-2-2'/>