sunnuntai 29. joulukuuta 2013

365 päivää kosmetiikkaa II

Vuodenvaihteen lähestyessä on jälleen koittanut tilinteon hetki. Viime vuonna aloittamani kosmetiikkatilastoinnin perinne jatkuu, ja taulukot palaavat uudistettuina sekä entistä hienompina! Kokemuksen kautta systeemi on hioutunut paremmaksi ja kosmetiikkakäyttäytymisestäni saa uusien sarakkeiden myötä entistä kokonaisvaltaisemman kuvan. Itse rakastan intohimoisesti arkistomyyräilyä, lomakkeiden täyttämistä, kaavioiden väsäämistä ja tilastointia, joten olen tästä lukujen pyörittelystä luonnollisesti ihan hillittömissä täpinöissä.

Olen vuoden alusta asti listannut jokaisen ostamani, käyttämäni, saamani ja pois antamani tuotteen. Lukumäärän lisäksi tiedossa ovat tuotteiden nimet, hinnat ja tilavuudet. Edellisenä vuonna erittelin ystäviltä saamani tuotteet markkinointimielessä lähetetyistä, mutta tässä uudessa tilastossa kaikki on niputettu saman sarakkeen alle. Pois annettujen saraketta jäin vuosi sitten kaipaamaan, koska sen avulla purkkivuosta saa todenmukaisemman kuvan. Sen lisäksi uusissa tilastoissa on kunkin tuoteryhmän kohdalla laskettu kokonaissaldo: olenko saanut käytettyä ja lahjoitettua pois enemmän kuin olen hankkinut ja saanut, vai olenko jäänyt pahasti plussan puolelle.

Koostin pitkästä ja sekavasta Exel-taulukosta kolme siistimpää esitystä blogia varten. Ensimmäiseen olen koonnut päivittäisessä käytössä kuluvia tuotteita ja ryhmitellyt ne karkeasti. Kappalemäärän lisäksi taulukossa näkyvät myös millilitrat niiltä osin, kun koin ne kiinnostaviksi ilmoittaa. Kunkin rivin lopussa on tuoteryhmäkohtainen saldo ja taulukon alaosassa kokonaissummat. Toisessa taulukossa on listattu turhemmat tuotteet, joita en katso itselleni välttämättömiksi. Kolmannessa tarkastellaan ainoastaan rahan kulutusta. Ihan kaikki vuoden aikana muistiin merkitsemäni ei näy kahdessa ensimmäisessä taulukossa (esimerkisi hiusvärit ja siveltimet olen jättänyt pois), mutta kolmannessa kaikki on kuitenkin laskettu mukaan.


Päivittäistuotteissa kokonaistulos on ilahduttavasti miinuksella, mikä siis tarkoittaa, että olen onnistunut pääsemään eroon useammasta tuotteesta kuin olen ostanut tai saanut. Olen käyttänyt ja antanut pois yhteensä 194 tuotetta ja ostanut vain 71. Saadut tuotteet kuitenkin heilauttavat loppusummaa ylöspäin niin paljon, että jään lopulta miinukselle vain seitsemän purkin verran.

Parhaiten on sujunut suihkugeelien kanssa, joita on tullut sisään 13 ja poistunut ilahduttavat 18 kappaletta. Kovin huonosti ei ole mennyt millään rintamalla: vain meikinpoistoaineissa (joita ovat kaikki kaksoispuhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa käyttämäni tuotteet), kasvokuorinnoissa ja hiuksiin jätettävissä hoitoaineissa olen kasvattanut kokoelmaani useammalla kuin yhdellä putelilla.

Kappalemääräisesti eniten olen ostanut hiuslakkaa ja seerumeita (8), kasvojenpuhdistusainetta, ripsiväriä ja kuivasampoota (6) sekä silmämeikinpoistoainetta ja kasvovoidetta (5), minkä olisin ehkä osannut kertoa ilman taulukkoakin. Eniten olen käyttänyt kasvovoiteita (15), joiden suuri määrä selittyy sillä, että valtaosa on ollut näytekokoja. Tämän voikin päätellä ilmoitetuista millilitroista: rasvaa on mennyt yhteensä noin 6,5 desiä. Seuraavaksi eniten käytössä on kulunut suihkugeelejä (10), kasvojenpuhdistusainetta ja hiuslakkaa (9) sekä seerumeita, käsivoiteita ja kuivasampoota (8).

Huulirasvojen ja hoitoaineiden kohdalla tilastossa on hassu keikahdus: vaikka en ole ostanut yhtään, olen silti saanut käytettyä loppuun kokonaiset kuusi kappaletta. Vääristymä selittyy saaduilla tuotteilla, joista eniten minulle on tullut kasvovoiteita (15, näistä suurin osa juurikin noita mainittuja näytekokoja), toiseksi eniten hoitoaineita (12) ja kolmanneksi eniten vartalovoiteita ja suihkugeelejä (10). Suihkugeelejä olen myös antanut eniten pois (8). Vartalovoiteita ja hoitoaineita (6) olen raskinut lahjoittaa eteenpäin toiseksi eniten, kolmanneksi eniten kasvovoiteita (6).

Hiuslakkaa olen suihkinut päähäni miltei kaksi ja puoli litraa!

Edit 2.1.2014: Kommenteissa ihmeteltiin, kuinka suuria deodorantteja oikein käytän. Taulukossa on näppäilyvirhe, olen kuluttanut loppuun yhden 85 ml deodorantin, en suinkaan lähes litraa. :D Vuoden aikana kokeilussa oli kolme erilaista dödöä, joista yksi päätyi suosikiksi ja kaksi muuta jäi käyttämättä loppuun. Uutta lempparia ehdin ostaa jo toisenkin pullon, mutta se on tällä hetkellä vasta puolivälissä.


Turhiksi tuomitsemieni tuotteiden suhteen kokonaistulos on ihan kamala, erittäin paljon plussalla. Yritin lohduttautua sillä, että olen käyttänyt ja antanut pois yhteensä 224 tuotetta ja ostanut vain 127, mikä sinänsä olisi ihan ok. Turhia tuotteita ei toki tarvitsisi ostaa yhtään, mutta ongelmansa kullakin. Saadut tuotteet heilauttavat tasapainoa jälleen hurjasti. Olen saanut 23 tuotetta enemmän kuin olen yhteensä käyttänyt ja antanut pois. Tarkoittaa siis sitä, että vaikka en olisi tehnyt ainoatakaan ostosta, olisin silti päätynyt plussalle.

Turhuuksien osalta parhaiten on mennyt huulikiiltojen kanssa (-12!), huonosti luomiväreissä (58, olen ostanut ja saanut lähinnä paletteja, mutta olen laskenut taulukkoon yksittäiset napit jokaisesta), kynsilakoissa (29), huulipunissa (19) ja poskipunissa (10). Kynsilakoista innostuinkin tänä vuonna toden teolla, mikä näkyy myös tilastossa. Lakkoja olen ostanut eniten (35), toiseksi eniten luomivärejä (44, ne paletit!) ja kolmanneksi eniten huulipunia (14, WHAT!), joita en edes osaa kunnolla käyttää.

Eniten olen saanut käytettyä pikakuivattavaa päällyslakkaa (4), mikä on kynsilakkaintoilun huomioon ottaen ihan järkeenkäypää. Myös epämääräisiä "muita hiustuotteita" (4), joihin olen laskenut lähes kaikki muotoilutuotteet, on kulunut useampia. Niitä menee päivittäisessä käytössä, mutta en mitenkään huomattavan paljon.

Ilmaiseksi minulle on tullut eniten luomivärejä (83, taas niitä paletteja), toiseksi eniten olen saanut kynsilakkoja (29), kolmanneksi eniten huulipunia (24). Luomivärejä olen myös antanut eniten pois (69), toiseksi eniten kynsilakkoja (32), kolmanneksi eniten huulikiiltoja (27). Kaikissa sarakkeissa isoimmat määrät näyttävät kasautuvan noiden samojen tuoteryhmien kohdalle. Käytettyjen tuotteiden kohdalla taulukossa on monta nollaryhmää, mikä useimmiten tarkoittaa sitä, että minulla on kyseisestä kategoriasta paljon eri tuotteita, joita vaihtelen tiheään tahtiin, eikä siksi yksikään ole kulunut loppuun. Vartalokuorintoja en oikeasti käytä ollenkaan, vaan suosin kuorintakäsineitä.

Rahaa meni suurin piirtein sen verran kuin olin odottanutkin. Viime vuonna yritin osa-aikaisten töiden ja opiskelun vuoksi olla tavallista säästeliäämpi, tänä vuonna kukkaronnyörit olivat löyhemmällä. Keskimäärin kulutin kosmetiikkaan noin 150 euroa kuukaudessa, mikä on vielä reilusti vähemmän kuin mitä keskivertosuomalainen kuluttaa vuodessa. :D Elokuussa tuhlasin kaikkein vähiten, koska heinäkuun palkka oli maksettu etukäteen, ja samalla rahalla oli pärjättävä kaksi kuukautta. Huhtikuussa shoppailin ulkomailla, marraskuussa mielenkiintoisissa bloggaajatapahtumissa ja joulukuussa veronpalautuksilla. Koko vuoden bruttotuloistani kulutin kosmetiikkaan 4,5 prosenttia - kokonaisen prosenttiyksikön vähemmän kuin viime vuonna. ;)

Millainen sinun vuotesi oli? Hurvittelitko vai ostitko maltilla? Käytätkö entiset loppuun ennen kuin ostat uusia?

Itsetutkiskelun kautta on puhdistavaa siirtyä kohti uusia seikkailuja ja tilastoja. Iloista uutta vuotta kaikille!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Kirahveista ihanin

Joulun ilouutinen! Olen löytänyt maailman parhaan kasvovoiteen! Se on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, se on kotimainen, se tuoksuu ihanalta, on hellävarainen ja koostumukseltaan täydellinen. Se on pakattu tuubiin ja se on S-Ö-P-Ö. En uskonut, että kasvovoiteeseen voi rakastua, mutta näin tässä nyt on päässyt käymään.

Sophie La Girafe Baby -sarja on suomalaisen Alva Organicsin tämän vuoden marraskuussa lanseeraama, ensisijaisesti vauvojen ihonhoitoon tarkoitettu tuoteperhe, jonka purkit ovat sekä toinen toistaan suloisempia että sisällöltään ihan mahdottoman hyviä ja toimivia (ainakin omien kokeilujeni perusteella). Supersuositun lelukirahvin ympärille kootun kosmetiikkalinjan ulkoasusta vastaa blogini bannerinkin taiteillut ystäväni Aino, jolta sain oman voidetuubini kokeiltavaksi. En tahdo kirjoittaa, että "sain blogin kautta", koska tuotteiden PR ei ole hänen vastuullaan eikä blogitekstistä ollut erikseen puhetta, mutta tuskin hän tästä kirjoituksesta pahastuukaan.

Tuotearvosteluna tämä teksti ei ole kovin moniulotteinen, sillä minulla ei ole tästä purtilosta mitään huonoa sanottavaa. Monet blogiani seuraavista tietävät, että suosin kasvovoiteissani luonnonkosmetiikkaa. Oikeastaan käytän nykyisin lähes yksinomaan ekosertifioituja tuotteita, kun on kyse sellaisista, joita ei huuhdella kasvoilta pois. Sopivat minulle ja tuntuvat toimivan omalla ihollani paremmin kuin muut kokeilemani. 

Tahdon kasvovoiteeni olevan sekä kosteuttava että pehmittävä, toisin sanoen ohut emulsio ei riitä, mutta öljytkään eivät toimi yksinään. Purkkeihin pakatuista tuotteista en suuremmin välitä, koska ilma ja valo harvemmin ovat voitelle hyväksi. Koostumuksen suhteen minulla on omat vaatimukseni, ja tuoksun olisi myös hyvä olla kohdallaan. Osa luonnonkosmetiikkatuotteista kun saattaa tuoksahtaa hiukan epämiellyttävälle. Kaikkien testaamieni kasvovoiteiden joukossa tämä pikku kirahvi on heti ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien ollut kiistaton ykkönen, etenkin kuivalle talvi-iholleni.

Koska:
  1. Ainesosat ova priimaa. Voiteen teho perustuu karitevoille ja useille eri kasviöljyille, mutta mukana on myös paljon vettä. Näin ollen tuote tuo iholle sekä kosteutta että rasvaa, joita molempia oma ihoni tarvitsee yhtä paljon. Öljyt sitovat kosteuden iholle ja pehmentävät, mutta eivät yksinään riitä kuivuudesta kärsivälle hipiälle.
  2. Koostumus on ihan paras. Voide on paksua, muttei jäykkää. Vertaisin hammastahnaan, jollei mielleyhtymä olisi niin outo. :D Tuntu ei kuinkaan ole yhtään tahmea tai öljyinen, vaan voide imeytyy nopeasti jättäen iholle pehmeän pinnan. Ei mitään kalvoja, kelmuja tai nahkeutta, mutta iho jää selvästi kosteutetun tuntuiseksi. Ja pysyy sellaisena koko päivän.
  3. Tuoksu on miellyttävä. Tuotteessa ei ole synteettisiä hajusteita, vaan voiteen tuoksu tulee miedoista eteerisistä öljyistä, joita on pieni määrä ainesosaluettelon loppupäässä. Tuoksu on kevyt mutta erottuva, ja tuo mieleeni lakritsin sekä mantelit. Herkullinen mutta hento, ei millään tavalla häiritsevä.
  4. Pakkaus on toimiva. Kuten jo sanoin, en pidä purkeista. Valkoinen kirahvituubi on hygieeninen ja lisäksi vielä niin kovin nätti.
  5. Hinta on kohdallaan. Suositushinta 50 ml tuubille on 15,60 euroa, mikä on varsin kohtuullista, kun ottaa huomioon millaisesta tuotteesta on kyse.
Koko Sophie La Girafe -tuoteperhe on ainesosiltaan täysin vegaaninen eivätkä tuotteet sisällä allergeeneja (kuten vahvoja eteerisiä öljyjä), sulfaatteja tai parabeeneja. Koska tuotteet on suunniteltu nimenomaan vauvojen herkälle iholle, ne ovat erityisen hellävaraisia myös aikuisilla. Kasvovoiteen lisäksi sarjaan kuuluu ulkoiluvoide, vartaloemulsio, vaahtokylpy, vauvaöljy sekä hiuksille ja vartalolle sopiva pesuaine. Tarkoituksena ei ole tuputtaa turhia kosmetiikkatuotteita pienille lapsille, vaan tarjota luonnollinen ja hellävarainen vaihtoehto, jos sitä kosteusvoidetta tai sampoota nyt sattuu tarvitsemaan

Itse ajattelin heittäytyä kerrasta lapselliseksi ja testata myös sarjan muita tuotteita. Kiinnostuitko sinä? Olitko kuullut Sophie La Girafe -sarjasta aikaisemmin?

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kiltit lapset (arpaonnekkaat)

Tip tap! Tällä viikolla käynnissä olleiden joululahja-arpajaisten suosio oli suur' ja osallistujia enemmän kuin yhdessäkään aikaisemmin järjestämässäni kisailussa. Kolme kommenttia jouduin valitettavasti hylkäämään, kun osallistumisaika oli jo ehtinyt mennä umpeen. Pikaisen ja summittaisen arvonnan tuloksena palkinnot jakautuivat seuraavalla tavalla:
  1. MariaGlow (Viva La Diva Stairway To Heaven Make Up Collection)
  2. Emp5u (Jouluinen huulimeikkisetti Kicksiltä)
  3. Shiny (Juhlava silmämeikkikolmikko)
Onnea voittaneille! Olen lähettänyt teille sähköpostia, toivottavasti vastaatte siihen mahdollisimman pian, niin saan paketit matkaan.

Palaan kunnollisen postauksen kera heti kun ehdin. Tahtoisin ainakin pari uunista ulos vielä ennen joulua, mutta nämä pyhiä edeltävät viikot tuppaavat aina olemaan yhtä paniikkia töiden ja juhlavalmisteluiden kanssa. Aion myös alkaa jo koota tämänvuotista Suurta Kosmetiikkayhteenvetoa, siinä nimittäin on taas hiukan listaamista...

Mukavaa joulunalusviikkoa!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Tonttuna

Tonttuilin viime viikonloppuna tehokkaasti ja sain jo hankittua valtaosan joululahjoista. Olen saanut joulutohinan käyntiin toden teolla myös kotinurkissa - järjestellyt, koristellut ja penkonut kaappeja. Syksyn mittaan niihin on taas päätynyt jos jonkinlaista tavaraa, joista kaikelle itselläni ei millään ole käyttöä. Nappasin muutaman ajankohtaisen tuotteen aikomuksenani kääriä ne joulupaketteihin joillekin teistä. Olen saanut kaikki suoraan merkkien edustajilta, ja lähes kaikki ovat kaupoissa nyt (rajausväri ainoana poikkeuksena).

Arvon kolme joululahjaa lukijoiden kesken, osallistuaksesi sinun täytyy kertoa nimesi tai keksiä nimimerkki. Sähköpostiosoite on hyvä ilmoittaa myös, jotta saan paketit lähtemään mahdollisimman ripeästi. Tarkoitus kun olisi toimittaa nämä jouluksi perille. :) Osallistut kommentoimalla tähän postaukseen ja kertomalla mikä joulussa on parasta. Aikaa on muutama päivä, arvonta sulkeutuu ensi sunnuntaina 15.12.2013 kello 12.00.

PAKETTI 1: Viva La Diva Stairway To Heaven Make Up Collection

Kaksikymmentä hohtavaa luomiväriä, viisi mattaista kulma-/luomiväriä, puuterin, aurinkopuuterin, poskipunan ja korostustuotteen sisältävä uutuuspaletti on osa tämänvuotista joulukokoelmaa. Luomivärien sävyt ovat kauniita ja kasvomeikkienkin valikoima vaikuttaa monille sopivalta.

Lähikuva luomiväreistä (pahoittelen ylivalottunutta valkoista ja vaaleansinistä). Mukana on muutama neutraalimpi ja monta ihanan värikästä!

Toisella puolella palettia on viisi mattaväriä, joita voi käyttää joko kulmien muotoiluun tai silmämeikkiin. Sopivatkin hyvin noiden kimaltavien kaveriksi, hillitsevät hiukan. ;) Aurinkopuuteri näyttää aika yleispätevältä ruskealta, vasemman alanurkan sampanjanvärinen korostustuote todella kauniilta, samoin kuin oikean alareunan vaalea, persikanpinkki poskipuna.

PAKETTI 2: Jouluinen huulimeikkisetti Kicksiltä

Kaikki tarvittava joulunpunaiseen huulimeikkiin. Pakettiin kuuluu kirkkaanpunainen rajauskynä (Stiletto Red), tonttulakin värinen huulipuna (Gatsby Glamour) sekä kaksi erilaista huulikiiltoa. Punaisessa Berry Delightissa on tavallinen applikaattori, kiilto on kimalteetonta ja koostumukseltaan todennäköisesti hiukan läpikuultavaa. Valkoiselta näyttävä Icing On The Cake on pakattu tuubiin ja siinä on sinisenhohtoista kimalletta läpikuultavalla pohjalla.

PAKETTI 3: Juhlava silmämeikkikolmikko

Kolmannessa setissä on mukana Yves Rocherin jouluisen kausikokoelman Eyeshadow Collector -luomiväri-trio sinivihreissä sävyissä  (Variations Végétales), Wet n Wildin Fergie-sarjan tummanruskea geeli-eyeliner (Cocoa Richè) sekä Joe Blascon musta Ultra Pro Mascara. Ripsiväristä on tykätty ainakin Keyword: Love -blogissa, Jonnan arvion tuotteesta voi lukea täällä.

Tässä vielä luomiväripaletti sisältä: kermanvärinen, keskisininen ja havunvihreä sävy. Värit ovat hohtavia, mutta niissä ei ole kimalletta. Paletti itsessään on kultaisena ihanan juhlava, mutta hiukanhan tuossa on hukkatilaa. :D

Arvon paketit numerojärjestyksessä, eli ensimmäisenä hatusta vedetty nimi saa paketin numero yksi, toiseksi arvottu setin numero kaksi ja kolmanneksi tullut tuon kolmannen. Aika loogista. Jos syystä tai toisesta et tahdo jotain näistä, ilmoitathan asiasta kommenttisi yhteydessä. Palataan asiaan sunnuntai-iltana!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Vadelmakimallusta

Vaikka juhlakausi taitaa olla hektisimmillään, en ole itse vielä päässyt kunnolla pikkujoulujen makuun. Muita kemuja on kuitenkin ollut tavanomaista enemmän, mistä kotimyyräilyyn taipuvaisena olen hiukan hämmästynyt ja varuillani. Pimeyden taltuttamiseksi näköjään tarvitsee useammankin skumppalasillisen. Koska juhlat ovat myös loistava syy käyttää aina vain enemmän glitteriä, en ole katsonut tarpeelliseksi valittaa.
Lauantaina juhlimme ystäväni syntymäpäiviä, mistä sain taas hyvin intoa meikkailuun. Tuunasin naamaani kerrankin ajan kanssa ja kaikessa rauhassa, ja keksin vielä kaivaa kamerankin esiin. Ikävä kyllä näin joulukuussa on tyytyminen tällaisiin hämäriin kylppärikuviin, mutta kaipa nämäkin ovat tyhjää parempia.

Päädyin pohjimmiltaan melko turvalliseen mustanruskeaan savusilmämeikkiin, mutta hoksasin maustaa sitä tujauksella vadelmanpunaista glitteriä. Lopputulos oli varsin toimiva ja viihdyin meikissäni hyvin koko illan. Poskipunana käytin Body Shopin pinkkiä Baked to Last -punaa sävyssä Petal, huulilla oli nykyinen luottonudeni: Rimmelin Lasting Finish by Kate -huulipuna, sävy numero 03.

 
Silmämeikki on tehty pääosin Inglotin luomiväreillä, joihin turvaudun yleensä aina silloin, kun en viitsi alkaa penkoa meikkilaatikoitani. Omistamani pari palettia ovat kätevästi saatavilla kylpyhuoneessa, minkä vuoksi muut luomivärit ovat arjessa jääneet aika vähälle käytölle. Koko liikkuvalla luomella on lämmintä keskiruskeaa sävyä 409, silmänurkassa kermanvaaleaa (393). Ruskea sävy on häivytelty ylöspäin Urban Decayn mattaisella vaaleanruskealla Nakedilla. Alaluomella glitterin alla on sekoitettuna Inglotin viininpunaista (450) ja violettia (446) luomiväriä, kimalluksen ympärillä mustaa (63). Glitter on Pure Luxelta (Raspberry Ice), ripset tuttuun tapaan Red Cherryn (#600). Musta geeli-eyeliner sisäluomella on L'Oréalin Superliner Gel Intenza, tykkään siitä tositosipaljon.

Kuvissa näkyy joten kuten myös uudehko frisyyrini. Palasin kuukausi sitten lukioaikaiseen polkkamittaan viihdyttyäni välissä yli kymmenen vuotta pitkätukkaisena. Muutoksesta on kai osin syyttäminen pyöreitä ikävuosia, mutta suurimpina vaikuttajina olivat onnistuneesti ponnareitaan pätkineet muut kauneusbloggaajat, Petra ja Päivi etunenässä. Kun muut niin minäkin, näin kulkee aikuisen naisen itsenäinen ajatus.

Millä sinä maustat juhlameikkisi?

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: Luukku 1

Kauneusbloggaajien joulukalenteri on täällä! Kaksikymmentäneljä päivää, monta ihanaa bloggaajaa ja joka päivälle uusia jouluaiheisia kauneusjuttuja. Sain itse kunnian aloittaa, mistä olen iloissani ja myös aavistuksen hermostunut. Huomisen luukun voit kurkata heti aamusta täällä - muiden päivien linkit löydät tämän postauksen lopusta. Lähtölaskenta vuoden kivoimpaan päivään alkaa nyt!

*   *   *   *   *
LUUKKU 1:  J O U L U O M E N A

Joulukuu tuo mukanaan maailman ihanimmat tuoksut. Glögi, piparit, luumuhillo. Hyasintit, joulukuusi, riisipuuro. Neilikka, kaneli, inkivääri. Myös useat hajuvesistäni assosioituvat nimenomaan joulun odotukseen - ne tuovat talvisen juhlan vaikka keskelle kesää, jos erehdyn käyttämään niitä totutusta poikkeavaan vuodenaikaan. Tätä nykyä jouluhajuvesieni ehdoton ykkönen on Nina Riccin Nina, jonka sain joululahjaksi kolme vuotta sitten. Olin alun perin toivonut erilaista pakettia, mutta joulupukin erehdys on sittemmin osoittautunut poikkeuksellisen onnekkaaksi. Suihkin ensimmäisen pullollisen loppuun parissa vuodessa, vaikka käytin sitä ainoastaan talvisin. Tämä nykyisen taisin napata mukaani viime keväänä, kun tiesin täydennyksen olevan tarpeen.

Kauniin omenanmuotoiseen pulloon pakattu Nina lanseerattiin ensi kertaa vuonna 2006. Tuoksu on makean hedelmäinen ja solahtaa näin ollen kivuttomasti fruity floral -kategoriaan. Itse tosin voisin luokitella tämän miltei gourmandiksikin, mutta raikkaaksi sellaiseksi.

Alku on nenää kipristävän sitruksinen, erityisesti limen tuoksu erottuu hyvin voimakkaana. Kirpeys kuitenkin laantuu melko äkkiä, ja päästään asian ytimeen. Pääosassa nimittäin ihan oikeasti on jouluomena. Ei mikä tahansa jonagold tai grannysmith, vaan tummanpunainen, vahapintainen, happaman karvas jouluomena. Eikä oikeastaan edes ihan tavallinen sellainen, vaan karamelliin dipattu candy apple. Koska karkkiomput ovat täällä päin hiukan vieras konsepti, voidaan ajatella omenan mukaan kaadetun koko laatikollisen toffeisia suklaakonvehteja. Yhdistelmä voisi helposti olla liian äitelä, mutta omenan happamuus ja sitrukset pitävät liian imelyyden tehokkaasti aisoissa.

Tuoksun pohjalla on vielä puisia vivahteita ja myskiä, jotka lopulta lämmittävät omenakarnevaalin varsin sivistyneeksi ja pehmeäksi. Vatsaa kutittelevasta aattoaamun jännityksestä on herkkuähkyn myötä päästy rauhalliseen iltaan lahjavillasukat jalassa. Jälleen tänä vuonna aion käyttää Ninaa ensimmäisestä adventista joulun pyhiin saakka, ja nauttia tuoksun tuomasta kihelmöivästä odotuksen tunteesta.

Onko sinulla oma joulutuoksu?

*   *   *   *   *

torstai 28. marraskuuta 2013

Syntisen kaunista

Kauneuden seitsemän kuolemansyntiä -haaste kierteli blogeissa jokunen aika sitten ja vaikutti niin hauskalta, että ajattelin napata sen myös tänne omalle tontilleni. Menköön nyt vaikka Sonian kollektiivisen haasteen piikkiin, jos ei muuten. :) Ajatuksena on listata omia kauneuspaheitaan ja heikkouksiaan kytkien ne löyhästi seitsemän tutun synnin ympärille. Kiirastuli alkakoon.

1. YLPEYS. Mikä kauneustuote saa sinut tuntemaan itsesi erityisen kauniiksi ja itsevarmaksi?

Otan tässä lähtökohdaksi päivittäin käytetyt tuotteet, en täysin naturellia tilannetta. Perusmeikissä poskipuna saa minut tuntemaan itseni viehättäväksi, siksi käytänkin sitä paljon. Joidenkin makuun ehkä liikaa, mutta omasta mielestäni juuri sopivasti. Ekstraspessuissa tilanteissa irtoripset ovat kaiken a ja o. Siis silloin, kun onnistun laittamaan ne nätisti. Räpsyripset korostavat silmiäni kauniisti sekä tuovat säihkettä ja glamouria.

2. KATEUS. Mitä ulkoista piirrettä, jota itse et omaa, kadehtit kaikkein eniten?

No juurikin niitä ripsiä. Tuuheita, pitkiä ripsiä. Omani ovat pitkään olleet todella kurjassa kunnossa - en oikein tiedä, mikä avuksi. Ripsiä irtoaa ja katkeilee, eivätkä jäljellä olevat suostu taipumaan kauniisti, vaan sojottavat harvoina ja käppyräisinä mihin sattuu. Olen vastikään alkanut kokeilumielessä syödä omega3-kapseleiden ohella myös biotiinia, toivon että se parantaisi tilannetta vähän.

3. VIHA. Mitä kauneustuotetta vihaat?

En osaa nimetä yksittäistä tuotetta, mutta varsinkin kiireessä vihaan ihan jokaista huonoa huonoa p*ska-ainetta, joka ei toimi niin kuin sen pitäisi. Meikkivoidetta, joka hikoillessa valuu noroina pois kasvoilta, huulipunaa, joka luistelee huulilla ja kasaantuu uurteisiin, pohjustusvoidetta, joka rullautuu pois ihollta - onhan näitä. 

Valokuvaan viitaten, irtoglitteriä silmämunassa olen huomannut vihaavani erityisen paljon. Myös noita yliohuita kulmakarvoja saatan nykyään vihata ihan pikkuisen, mutta ei puhuta siitä.

4. LAISKUUS. Minkä tuotteen/kauneusrutiinin jätät useimmiten käyttämättä/tekemättä laiskuuden takia?

Pahoittelen, jos shokeeraan paljastuksillani, mutta olen erittäin laiska ajelemaan ja epiloimaan ylimääräisiä ihokarvoja. Sääret ajelen vain kesäisin (enkä aina silloinkaan) tai käyttäessäni läpinäkyviä sukkahousuja. Kainaloita epiloin kerran, pari kuukaudessa, kun tilanne äityy sietämättömäksi. Tai jos tiedän heiluttelevani käsiäni hihattomissa mekoissa. Muista kikkuroista puhumattakaan. Ainoat, joiden kanssa skarppaan, ovat kulmakarvani. Niitä nypin viikoittain ja vahaan säännöllisesti.

Tuotteista jää useimmiten käyttämättä huultenrajauskynä. En vain ole oppinut sille, kun huulipunankin kanssa on edelleen totuttelemista. Kyniä kyllä piisaa, mutta en koskaan muista ottaa niitä käyttöön.

5. AHNEUS. Mikä on kallein kauneustuote jonka omistat, entä halvin?

Tästä en ole ollenkaan varma. Osittain siksi, että olen saanut paljon tuotteita, joiden arvosta minulla ei ole haisuakaan, osittain siksi, että kaikkien hintoja nyt vain ei voi muistaa. Kalleimmaksi yksittäiseksi hankinnaksi on Ebay-seikkailuineen ja Ruotsin tullin edesottamusten vuoksi todennäköisesti tullut Urban Decayn 15th Anniversary -paletti, jonka tilasin Tukholmassa asuessani. Se on onneksi niin ihana, ettei haittaa. Myös pari vuotta sitten hankkimani GHD:n muotoilurauta maksoi jonkin verran. 

Lasketaanko Lidlin käsidesi kauneustuotteeksi? Alle vitosen tuotteita löytyy kaapeista useita, mutta euron tai parin juttuja on vaikeampi muistaa.

6. YLENSYÖNTI. Onko sinulla useampi kappale jotain tiettyä kauneustuotetta ja jos on niin mitä?

Sampoita, hoitoaineita, suihkugeelejä, vartalovoiteita ja MEIKKEJÄ. Kuvassa violettien huulikiiltojen tilanne kaksi vuotta sitten. Sittemmin olen karsinut, mutta huulikiiltoja ja -punia on edelleen yhteensä varmaan siinä sadan kieppeillä, mikä on omalla käytölläni aivan liikaa. Poskipunia on yli neljäkymmentä erilaista, ja yksittäisiä luomivärisävyjä viimeisimmän laskennan aikoihin reilusti yli 500. Röyh.

7. HIMO. Jos sinulla olisi rahaa ostaa mikä kauneustuote tahansa, minkä ostaisit?

Ostaisin kalliita siveltimiä sekä erilaisia kauneushoitolapalveluita, mutta niitä ei varmaan voi laskea tuotteiksi? Överihintaisia hajuvesiä ainakin ostelisin mielin määrin (mutta ovatko nekään kauneustuotteita?). Esimerkiksi tuon kuvassa näkyvän, pyörryttävän ihanasti raparperilta tuoksuvan Aedes de Venustasin EdP:n, jonka myyntihinta liikkeen omassa nettikaupassa on 245 dollaria.

Nyt on puhdistautunut olo. Oletko sinä syntinen? Mitkä ovat paheitasi?

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Talviset punaposket

Olen hassun konservatiivinen eri vuodenaikoina käyttämieni meikkivärien suhteen. En esimerkiksi voisi ollenkaan kuvitella oranssia kynsilakkaa keskellä talvea. Tai tummanviolettia huulipunaa kesähelteillä. Tummemmat ja viileämmät sävyt kuuluvat mielessäni itsestään selvästi syksyyn ja talveen, pastellivärit kevääseen, kirkkaat ja lämpimät keskikesän helteisiin. Pastellivärien käyttökausi on erityisen rajattu: ei ennen kuin kevätaurinko häikäisee eikä missään tapauksessa enää hiirenkorvien jälkeen.

Näiden itse keksimieni sääntöjen puitteissa olen syksyisin aina luiskahtanut käyttämään yksinomaan marjanpunaisia, luumunvärisiä ja viiniin vivahtavia poskipunia. Pidän tällaisista sävyistä ihan valtavasti, ja hyväksi havaittuja lemppareita on kertynyt useampia. Kuvasin kuusi kappaletta alkutalveen sopivia punia kaksi viikkoa sitten, mutta en ole ennen tätä iltaa ehtinyt kirjoittaa niistä (tai mistään muustakaan).

Tässä swatchit (olisiko muuten "värimalli" osuva suomennos, mitä mieltä olette?) kaikista sävyistä, eivätkö olekin nättejä? Järjestys ei ole sama kuin ensimmäisessä kuvassa, mutta alla esittelen poskipunat yksitellen numerojärjestyksessä. Mukana on voimakkaan viininpunaisia, heleämpiä marjanväriä ja myös pari malvan sävyistä. Punien hintahaitari on lavea, Sleekin alle kuudesta eurosta Narsin noin kolmeen kymppiin.

1. Make Up Store Blush (Metal Cherry)

Ensimmäisenä voimakkaan tumma viininpunainen Make Up Storelta. Ostin Metal Cherryn alkuvuodesta alennusmyynnistä, eikä sitä ilmeisesti tällä hetkellä ole pysyvässä valikoimassa. Toivottavasti tuovat kuitenkin vielä takaisin, tämä on tosi kaunis! Kuten MUS:n poskipunissa yleensä, Metal Cherryssa on erittäin voimakas pigmentti ja siveltimen kanssa saa olla tarkkana. Koska väri on voimakas, tämä sopii hyvin myös tummemmalle iholle. Puna on hohtava, muttei varsinaisesti metallinhohtoinen eikä yhtään kimalteinen.

Lämmin punaisen sävy taittaa hiukan ruskeaan ja tuo poskille luonnollisen näköistä punoitusta. Dramaattisempaa lopputulosta kaipaaville tämä toimii mahtavasti myös meikin keskipisteenä ja näyttää voimakkaammin kerrostettuna hienolta, etenkin, kun silmämeikin jättää vähemmälle.

2. Sleek Blush (Pomegranate)

Sleekin Pomegranate on peräisin Heidiltä, joka ilmeisesti jonkin vakavan mielenhäiriön kourissa myi minulle kesällä useammankin Sleek-aarteensa. Hullu nainen (kaikella rakkaudella). Saisihan näitä toki näppärästi ja edullisesti netistäkin, mutta en vain ole koskaan saanut ostettua. Poskipunien koostumus on miltei voimaisen pehmeä ja intensiivisen pigmenttinen, joten muutamalle kulutetulle eurolle saa todella vastinetta.

Tämä puna on sävyltään merkittävästi edellistä vaaleampi ja mukana on roima annos pinkkiä. Metallinhohtoakin on reilusti, mutta itse ainakin pidän näistä hohtavista poskipunista. Pirteä, hedelmäinen sävy, joka sopii hyvin myös pakkassäihin. Kirpeällä säällä oikein tummat värit vierastuttavat, mutta tällaiset keveämmät tuntuvat kivoilta.

3. Mac Mineralize Blush (Love Thing)

Love Thing on tämän joukon seniori, vaikka ulkoasusta sitä ei ehkä vielä pysty päättelemään. Macin Mineralize-tuotteet - luomivärejä lukuun ottamatta - ovat ehdottomasti suosikkejani merkin valikoimasta, ja erityisesti nämä poskipunat ovat ihan loistavia. Koostumus on pehmeä ja pigmenttinen, joskin hitusen kuivempi kuin kahdessa edellisessä. Takaraivossani kytee pieni pakkomielle omistaa joskus kaikki vakiokokoelmaan kuuluvat Mineralize-poskipunat. Tällä hetkellä minulla on niitä vasta kaksi, mutta hijaa hyvä tulee...

Värinsä puolesta Love Thing on helposti verrattavissa MUS:n Metal Cherryyn. Molemmat ovat lämpimän viininpunaisia, Mac hiukan punaisempi, MUS inan ruskeampi ja luumuisempi. Siinä missä Metal Cherry hohtaa himmeän satiinisesti, Love Thingissa on selkeästi erottuvaa kimallusta. Hyvin, hyvin pientä ja kaunista kimallusta, mutta yhtä kaikki.

4. Milani Baked Powder Blush (Fantastico Mauve)

Milanin poskipuna on nettiostos Cherry Culturesta. Haalin näitä baked-punia aikoinaan useammankin, mutta vakikäytössä on enää pari, kolme. Yksi niistä on tämä omaa ihonsävyäni kauniisti imarteleva, puuterinen malvan sävy. Koostumus on hyvin lähellä edellä mainittua Macin punaa: tasaisesti levittyvä ja pienenpienesti kimaltava. Vähän noottia monimutkaisesta rasiasta, josta aukeaa kannen lisäksi myös pohja (siellä oli alun perin piilossa sivellin, mutta ei ole enää), muuten ei juuri moitteen sijaa.

Pakkauksessaan poskipunan väri on hiukan erilainen kuin iholle levitettynä, iholla punasta tulee kanervainen ja lämmin, kun napissa sävy on viileämpi ja violetimpi.  

5. NARS Blush (Sin)

Narsin Sin on ehdottomasti käytetyin poskipunani kuluneen vuoden aikana. Ihanista ihanin, kullanhohtoinen, utuinen malva. Sopii mihin tahansa meikkiin, tuo iholle upeaa hehkua ja luonnollisen värin, jota voi halutessaan kerrostaa hillitystä voimakkaaksi statement-punaksi. Jos minut tällä hetkellä pakotettaisiin valitsemaan poskipunistani vain yksi koko loppuelämäkseni, se olisi tämä. Ei epäilystäkään.

Ostin poskipunan Sephorasta Prahasta huhtikuussa ja olen käyttänyt sitä säännöllisesti joka viikko, poiketen vain välillä jonkin toisen lempparini pariin. Narsin punat ovat valitettavan tyyriitä, mutta toisaalta hinta ja laatu korreloivat niissä todella hyvin. Levittyvyys on kaikista kokeilemistani poskipunista helpoin ja tasaisin, pigmenttiä riittää, ja tässä keskihohtavassa koostumuksessa valo heijastuu luonnollisen kauniisti ilman glitterhippusia tai häiritsevää kimallusta. Täyden kympin puna, jota voin suositella varauksetta ihan kenelle tahansa.

6. Kiko Colour Explosion Multi-Tone Blush (Active Mauve)

Italian tuliaisina ystävältäni saama Kikon upea Multi-Tone -poskipuna on viime kesän kausikokoelmasta. Kuten kuvastakin huomaa, olen käyttänyt lähinnä tuota paletin vasenta reunaa, josta irtoaa himmeän satiininen, lähes mattainen sävy, joka häilyy jossain luumun ja kirsikan tietämillä. Oikean laidan vaalea väri on hillityn sampanjainen korostussävy, keskimmäistä väriä sutimalla saa poskilleen hennon ruusuisen hehkun. Värimallikuvaa varten on pyyhkäisty vain paletin tumminta sävä, koska se sopii parhaiten vuodenaikaan ja tämän postauksen teemaan.

Mattaisuudesta johtuen Kikon poskipunan koostumus on kaikista tässä esitellyistä kuivin, mutta väri levittyy silti nätisti ja helposti. Kahden vaalean ja yhden tummemman sävyn yhdistelmä paletissa on toimiva: on helppoa sekoitella sopivan intensiivinen väri kulloiseenkin tarpeeseen. Plussaa vielä kauniista rasiasta ja isosta peilistä. Kiko on niitä merkkejä, jonka soisi rantautuvan Keski- ja Etelä-Euroopasta pian myös tänne pohjoisemmaksi - edullista ja laadukasta värikosmetiikkaa ei ainakaan nykyisin ole tarjolla liikaa.

Vaikuttavatko vuodenajat meikkivalintoihisi? Mitkä ovat suosikkiposkipunasi tällä hetkellä?

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Nyt glitterit pienet loistaa

Kun nyt vaivihkaa on päästy sujahtamaan joulujuttuihin, niin jatkukoon. Jos jouluaiheinen touhotus ärsyttää, kannattaa palata tälle sivulle vasta ihan loppuvuodesta - tämä postaus ei nimittäin ole vielä viimeinen lajissaan. ;) Edellisessä tekstissä mainitut jouluvalot saivat toimia rekvisiittana, kun kuvasin pimeiden päivien piristykseksi muutaman kimaltavan pallon ja putelin.

Yves Rocher lähetti minulle talven ja joulun kausikokoelmistaan (jo aiemmin sivuamieni kynsilakkojen ja meikkien lisäksi) kokeiltavaksi muutaman vartalonhoitotuotteen. Kuvissa näkyvät karnevaalihenkiset glitterpallot ovat rajoitetun ajan myynnissä olevaa Collection Cacao -sarjaa ja tuoksuiltaan hedelmäisen suklaisia.

Kuusenkoristetta muistuttava pallon muotoinen pullo on veikeän näköinen ja sopii käteen mukavasti. Pullossa on tasainen pohja, joten se pysyy kyllä pystyssä suihkuhyllyllä tai ammeen reunalla. Parempi onkin, sillä pumppu tästä puuttuu. Yvesillä ovat taitaneet nykyään ottaa käytännöksi myydä suihkugeelien ja vartalovoiteiden pumput erikseen, irtopumppuja on tarjolla ainakin nettikaupassa, varmasti myös "oikeissa" liikkeissä. Jos pumppua ei tahdo ostaa erikseen, kannattaa kokeilla josko jonkin muun tyhjän pakkauksen pumpun saisi kieritettyä tuohon korkin tilalle. Kierrekorkillisen pyöreän pullon kanssa kun saattaa olla melkoisen vaikea toimia märin käsin.

Pallot ovat kauniita ja kimaltavat suihkugeelit tuoksuvat ällistyttävän herkullisille. En ole vielä aivan varma, tahdonko oikeasti pestä itseäni näillä jälkiruoantuoksuisilla kimallussaippuoilla, mutta nuuhkin niitä kyllä erittäin mielelläni. Keltaisen pallon sisällä yhdistyvät kaakao ja appelsiini, toisin sanoen Fazerina-suklaa. Punaisessa on kaakaota ja vadelmaa, mikä tuoksuu tietysti vadelmalla maustetulle tummalle suklaalle. Erittäin nameja molemmat, ja varmasti hyviä isonkin makeannälän tainnuttamiseen. Tai lietsomiseen, mene ja tiedä.

Molemmilla tuoksuilla on tuunattu myös vartalo-, käsi- ja huulivoiteita sekä nestesaippuaa. Kimmeltävää vartaloöljyäkin on tarjolla, ainakin appelsiinisuklaisena. Hillitymmän juhlinnan ystäville sarjaan kuuluu lisäksi kolmas, aavistuksen asiallisempi tuoteperhe, jonka tuoksuun on napattu kaakaon ohella pistaasia.

Rauhallisempaan tunnelmointiin sopii Les Plaisirs Nature -sarjan joulunaluskokoelma, jonka teemana tänä vuonna on kullalla ryyditetty vanilja. Tuoksunsa puolesta voin suositella Vanille CollectOR (tai Vanilla Gold) -tuotteita todella lämpimästi kaikille vaniljasta tykkääville. Ne eivät nimittäin ole yhtään pistäviä eivätkä liiaksi makeita - pehmeä bourbon-vaniljan tuoksu on itse asiassa hyvinkin aikuinen. Tuoksua saa kuvassa näkyvän vartalovoiteen lisäksi suihkugeelinä, poreilevana kylpykuutiona, hajuvetenä tai ihan vain tuoksukynttilänä, jos ihon valeleminen vaniljalla ei innosta.

Liialliselta aikuisuudelta onneksi välttyy näppärästi, kun voide on ladattu täyteen kultaista kimallusta. Omaan makuuni ja arkikäyttöön hippuja oli jo vähän liikaa: voiteen levittämisen jälkeen kämmenet ovat kultaiset ja kimallus näkyi häiritsevästi mustissa vaatteissa. Tuotteet sopinevat parhaiten pikkujouluja edeltäviin hemmottelutuokioihin, kun illan aikana on tarkoituskin säihkyä tavallista enemmän. Pullossa on samanlainen kierrekorkkisysteemi kuin noissa suihkugeeleissä, eli jonkinlainen pumppu tarvitaan.

Diskopallomeininki ei onneksi ole välttämätöntä, sillä kynttilä mahdollistaa tuoksusta nauttimisen ilman epätoivottuja sivuvaikutuksia. Itse olen vaniljan suhteen yleensä hyvin kriittinen, mutta tästä versiosta olen pitänyt.

Entäpä siellä? Vanilja, juu vai ei? Ja ennen kaikkea: glitter, jees vai nou?

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Monta yötä jouluun on

Saako jo sanoa J-sanan? Saahan? Alkusyksy on mennyt ohi ihan huomaamatta, ja olen melkein kokonaan unohtanut alkaa jännittää joulun tuloa. Eilen viimein havahduin lähestyvään marraskuuhun sekä kutkuttavaan tunteeseen vatsan pohjassa ja laitoin oitis joululaululistani soimaan Spotifysta. Mies oli onneksi tajunnut viritellä jouluvalot olohuoneeseen jo pari viikkoa sitten - en ymmärrä, missä horroksessa olen itse vaeltanut. Viime vuonna aloin sentään hysterisoida hyvissä ajoin elokuussa.

Lushillakin oltiin valmiina ajallaan: kävimme kanssabloggaajien kanssa katsastamassa talven kausituotteet heti lokakuun alussa. Mukana oli monta kestosuosikkia ja pari houkuttelevaa uutta tuttavuutta, mutta myös useita, joita jäin kaipaamaan edellisiltä vuosilta. Glögg-suihkugeeli ei tehnyt paluuta vieläkään (minulla on tosin edelleen kaksi pulloa jemmassa, vaikka tuotteiden ei luvatakaan säilyvän aivan näin pitkään...) eikä saippuakiekoista löytynyt yhtään piparmintun tuoksuista. Saippuakaupan päämajaan tiedoksi, että etenkin viimevuotinen North Pole oli IHANA, ja se on saatava takaisin vielä joskus.

Tutuista suosikkisaippuoista mukana olivat mantelinen Snowcake, maailman parhaimman karkin tuoksuinen Angel's Delight, kirpeän sitruksinen Snow Globe sekä viime vuonna lanseerattu Mr. Punch. Kolmesta ensin mainitusta kirjoittelin viimejouluisen saippuatilaukseni yhteydessä ja voin kyllä suositella kokeilemaan vaikka kaikkia. Sekahedelmäkiisselin tuoksuinen Mr. Punch on myös mukava, muttei aivan yhtä ihana kuin nuo toiset. Lisäksi sortimentissa oli tuttuja ja uusia kylpypalloja sekä suihkugeelejä, mutta en tänä vuonna paneudu niihin kovin tarkasti, vaan valikoin esiteltäväksi muutaman muun uuden, mielenkiintoisen tulokkaan.

Saippuauutuuksista kiistämättä herkuin on makean appelsiininen Orange Jelly. Tuoksu on aika samanlainen kuin Lushin omassa Sun-hajuvedessä: hyvin suoraviivainen ja aavistuksen karkkinen appelsiini - vähän kuin sitä marmeladia, jonka kuorensuikaleet lapsena ärsyttivät. Saippuan päällä on pehmeä, geelimäinen kerros, johon on upotettu kuivattuja appelsiiniviipaleita. Ostin tätä omaksi ja olen pessyt käsiäni appelsiinipalalla parin viikon ajan. Saippua on pehmeää, vaahtoaa hyvin ja tuntuu hellävaraiselta. Pieni miinus siitä, että saippuavesi on aivan yhtä kirkkaan oranssia kuin pala itsessään. Valkoista pesuallasta ja saippua-astiaa täytyy muistaa putsata säännöllisesti.

Toinen kiinnostava uutuus on leikkisän värikäs Noriko, joka poikkeaa Lushin totutusta tuoksulinjasta. Muun muassa ruusua ja ylang-ylangia sisältävä rauhoittavan kukkainen saippua on omaan makuuni juuri oikealla tavalla pehmeä, mutta voi oudoksuttaa sokerisen makeisiin tuoksuihin tottunutta. Ei varsinaisesti jouluinen, mutta ihanan lämmin kumppani talviseen suihkuun tai kylpyyn. Jännittävissä ainesosissa on mukana myös tofua ja sakea, mutta en ole varma onko niillä oikeasti hyödyllisiä vaikutuksia vai ovatko ne mukana vain japanilaisina kuriositeetteina. Tätä sain Lushilta kokeiltavaksi, ja olen tykännyt kovastikin.

Ihonhoitotuotteiden puolelta ehdottomasti paras kausiuutuus on punainen Santa's Lip Scrub, joka maistuu Coca-Colalle! Ei siis mitenkään jouluinen tämäkään, ellei oteta lukuun monikansallisen yhtiön sinänsä merkittävää vaikutusta nykypukin ulkonäköön. Mutta ihan mahdottoman herkullinen! Tuotteen pigmenttisyys häiritsee minua vähän, sillä omat huuleni eivät juuri lisäväriä tarvitse. Tällä kuorinnalla saa suukkosuustaan sekä pehmeän että tavallista punaisemman, koska tuotteessa on mukana myös väriä. Jos huulet eivät kaipaa kuorintaa, kannattaa katsastaa saman sarjan on kirkkaanpunainen Santa Baby huuliväri/-voide, joka sekin maistuu makean colaisalle.

Toinen jännä ihonhoitoasia tänä jouluna on supersuosikki Snow Fairyn (joka sekin on totta kai palannut jouluksi myyntiin) kirkkaanpinkki hierontapalaversio. Muun muassa karitevoilla ja manteliöljyllä ihoa hellivän palan tuoksu on sama makean karkkinen kuin suihkugeelissä. Mukana on myös reippaasti vaaleaa hopeista glitteriä, eli kimallusta vierastavien kannattaa pysyä turvallisen matkan päässä. Loistotuote pikkujouluihin valmistautuvalle, muttei ehkä kaikkein paras arkikäyttöön.

* * *

Oma saaliini oli tällainen. Ostin jokavuotisen pullon Snow Fairya sekä palan tuota mainittua appelsiinisaippuaa. Lush lahjoi näytteellä Let the Good Times Roll -kasvoputsarista ja Noriko-saippualla. Sain itse asiassa myös pikkupullon mausteisen appelsiinista Ponche-suihkugeeliä (jota sivusin vähän viime vuonna), mutta se unohtui kuvasta. Ei varsinaisesti haittaa, koska tämän blogimerkinnän tarkoitus oli esitellä vain niitä suurimpia suosikkeja. Ponche solahtaa omalla asteikollani "ihan mukava" -kategoriaan, mutta ei yllä kärkikahinoihin.

Let the Good Times Roll on sen sijaan todella, todella ihana. Popkornilla koristellulta piparitaikinalta näyttävä kuoriva kasvoputsari oli mukana jo viime vuonna, mutten silloin ehtinyt tutustua siihen lähemmin. En välttämättä olisi osannut ostaa tätä itse, mutta nyt kokeiltuani aioin kyllä hankkia uuden purkin ensi tilassa. Lushilla ollaan nimittäin oltu fiksuja, ja tuote on otettu mukaan pysyvään valikoimaan. Maissijauhoa ja kanelia sisältävä taikina tuoksuu toffeelta, putsaa hyvin ja kuorii samalla tehokkaasti. Nam.

Onko sinulla suosikkeja Lushin joulutuotteista? Mitä aiot hankkia (tai olet jo ostanut) tänä vuonna?

P.S. Miyazaki-faneille tiedoksi: Lushin tämän syksyn Halloween-kokoelmassa on maailman ihanimpia nokipalloja!
b:section-contents id='footer-2-2'/>