torstai 28. marraskuuta 2013

Syntisen kaunista

Kauneuden seitsemän kuolemansyntiä -haaste kierteli blogeissa jokunen aika sitten ja vaikutti niin hauskalta, että ajattelin napata sen myös tänne omalle tontilleni. Menköön nyt vaikka Sonian kollektiivisen haasteen piikkiin, jos ei muuten. :) Ajatuksena on listata omia kauneuspaheitaan ja heikkouksiaan kytkien ne löyhästi seitsemän tutun synnin ympärille. Kiirastuli alkakoon.

1. YLPEYS. Mikä kauneustuote saa sinut tuntemaan itsesi erityisen kauniiksi ja itsevarmaksi?

Otan tässä lähtökohdaksi päivittäin käytetyt tuotteet, en täysin naturellia tilannetta. Perusmeikissä poskipuna saa minut tuntemaan itseni viehättäväksi, siksi käytänkin sitä paljon. Joidenkin makuun ehkä liikaa, mutta omasta mielestäni juuri sopivasti. Ekstraspessuissa tilanteissa irtoripset ovat kaiken a ja o. Siis silloin, kun onnistun laittamaan ne nätisti. Räpsyripset korostavat silmiäni kauniisti sekä tuovat säihkettä ja glamouria.

2. KATEUS. Mitä ulkoista piirrettä, jota itse et omaa, kadehtit kaikkein eniten?

No juurikin niitä ripsiä. Tuuheita, pitkiä ripsiä. Omani ovat pitkään olleet todella kurjassa kunnossa - en oikein tiedä, mikä avuksi. Ripsiä irtoaa ja katkeilee, eivätkä jäljellä olevat suostu taipumaan kauniisti, vaan sojottavat harvoina ja käppyräisinä mihin sattuu. Olen vastikään alkanut kokeilumielessä syödä omega3-kapseleiden ohella myös biotiinia, toivon että se parantaisi tilannetta vähän.

3. VIHA. Mitä kauneustuotetta vihaat?

En osaa nimetä yksittäistä tuotetta, mutta varsinkin kiireessä vihaan ihan jokaista huonoa huonoa p*ska-ainetta, joka ei toimi niin kuin sen pitäisi. Meikkivoidetta, joka hikoillessa valuu noroina pois kasvoilta, huulipunaa, joka luistelee huulilla ja kasaantuu uurteisiin, pohjustusvoidetta, joka rullautuu pois ihollta - onhan näitä. 

Valokuvaan viitaten, irtoglitteriä silmämunassa olen huomannut vihaavani erityisen paljon. Myös noita yliohuita kulmakarvoja saatan nykyään vihata ihan pikkuisen, mutta ei puhuta siitä.

4. LAISKUUS. Minkä tuotteen/kauneusrutiinin jätät useimmiten käyttämättä/tekemättä laiskuuden takia?

Pahoittelen, jos shokeeraan paljastuksillani, mutta olen erittäin laiska ajelemaan ja epiloimaan ylimääräisiä ihokarvoja. Sääret ajelen vain kesäisin (enkä aina silloinkaan) tai käyttäessäni läpinäkyviä sukkahousuja. Kainaloita epiloin kerran, pari kuukaudessa, kun tilanne äityy sietämättömäksi. Tai jos tiedän heiluttelevani käsiäni hihattomissa mekoissa. Muista kikkuroista puhumattakaan. Ainoat, joiden kanssa skarppaan, ovat kulmakarvani. Niitä nypin viikoittain ja vahaan säännöllisesti.

Tuotteista jää useimmiten käyttämättä huultenrajauskynä. En vain ole oppinut sille, kun huulipunankin kanssa on edelleen totuttelemista. Kyniä kyllä piisaa, mutta en koskaan muista ottaa niitä käyttöön.

5. AHNEUS. Mikä on kallein kauneustuote jonka omistat, entä halvin?

Tästä en ole ollenkaan varma. Osittain siksi, että olen saanut paljon tuotteita, joiden arvosta minulla ei ole haisuakaan, osittain siksi, että kaikkien hintoja nyt vain ei voi muistaa. Kalleimmaksi yksittäiseksi hankinnaksi on Ebay-seikkailuineen ja Ruotsin tullin edesottamusten vuoksi todennäköisesti tullut Urban Decayn 15th Anniversary -paletti, jonka tilasin Tukholmassa asuessani. Se on onneksi niin ihana, ettei haittaa. Myös pari vuotta sitten hankkimani GHD:n muotoilurauta maksoi jonkin verran. 

Lasketaanko Lidlin käsidesi kauneustuotteeksi? Alle vitosen tuotteita löytyy kaapeista useita, mutta euron tai parin juttuja on vaikeampi muistaa.

6. YLENSYÖNTI. Onko sinulla useampi kappale jotain tiettyä kauneustuotetta ja jos on niin mitä?

Sampoita, hoitoaineita, suihkugeelejä, vartalovoiteita ja MEIKKEJÄ. Kuvassa violettien huulikiiltojen tilanne kaksi vuotta sitten. Sittemmin olen karsinut, mutta huulikiiltoja ja -punia on edelleen yhteensä varmaan siinä sadan kieppeillä, mikä on omalla käytölläni aivan liikaa. Poskipunia on yli neljäkymmentä erilaista, ja yksittäisiä luomivärisävyjä viimeisimmän laskennan aikoihin reilusti yli 500. Röyh.

7. HIMO. Jos sinulla olisi rahaa ostaa mikä kauneustuote tahansa, minkä ostaisit?

Ostaisin kalliita siveltimiä sekä erilaisia kauneushoitolapalveluita, mutta niitä ei varmaan voi laskea tuotteiksi? Överihintaisia hajuvesiä ainakin ostelisin mielin määrin (mutta ovatko nekään kauneustuotteita?). Esimerkiksi tuon kuvassa näkyvän, pyörryttävän ihanasti raparperilta tuoksuvan Aedes de Venustasin EdP:n, jonka myyntihinta liikkeen omassa nettikaupassa on 245 dollaria.

Nyt on puhdistautunut olo. Oletko sinä syntinen? Mitkä ovat paheitasi?

8 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Tuo Urban Decayn 15th Anniversary -paletti näyttää erittäin houkuttelevalta... :)

    http://beauty-highlights.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana. Tulee vain käytettyä tosi harvoin, koska paletti itsessään on hiukan kömpelö.

      Poista
  2. Olipas hauska näkökulma kosmetiikkaan, tykkäsin! Pitäisiköhän napata itsellekin tämä haaste tästä näin vain sivusta. :D

    (Raparperintuoksuinen hajuvesi kuulostaa oudolla tavalla hyvältä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa, nappaa! Tuo hajuvesi on oikeasti ihan älyttömän hyvällä tavalla hyvä, tykkäisit siitä varmasti. Piru vie, kun on noin tyyris. :/

      Poista
  3. Hehee. Hyvä postaus! Meinasi tosi mennä tekstit ihan ohi, kun juutuin tuijottelemaan kohdan 3. pökerryttävän kauniin sävyisiä silmämeikkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vapulta 2011. Meikki oli tosi nätti ja ihanan kimaltava, mutta glitteriä oli silmässä koko ajan. Alkuiltapäivästä oli pakko pestä pois ja vaihtaa neutraalimpaan, jottei näkö olisi mennyt. :/

      Tässä alkuperäinen postaus aiheesta: http://www.lazydynamitee.blogspot.fi/2011/05/vapun-silmatulehdus.html

      Poista
  4. Hajuvedet. Jos olisin rikas (tai mulla olisi rikas mies) ostaisin kaikki Armani Privé -sarjan tuoksut. Muun muassa. Nyt vaan paheilen haaveissani.

    Ja älynä huulipunia. Sikamaisen paljon huulipunia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samat himotukset kuin minulla! Hajuvesiä voisi tosiaan ostella vaikka kuinka paljon, aina löytyy uusia kivoja. Huulipunia klikkailin postitse itselleni viimeksi tänään. Ikään kuin tarvitsisin niitä vielä lisää... Mitäs ovat niin ihania!

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>