sunnuntai 2. elokuuta 2009

Rokkisimmut

Näin kesällä mieleni on tehnyt meikata kevyemmin enkä ole jaksanut joka päivä panostaa silmämeikkiin. Lauantai-ilta on kuitenkin aina mitä mainioin veruke väkertää peilin edessä hieman pidempään. Eilen suuntasimme reggaebaarin patiolle aikomuksenamme jatkaa vielä matkaa keikalle Tuiraan. Ilta ei mennyt ihan alkuperäisten suunnitelmiemme mukaan, sillä päädyime pyöränhakumatkalla nelivitoseen. Emme jaksaneet tanssata ihan pilkkuun asti, mutta mukavaa oli. Kompensoin vaaleanpunaista prinsessahametta tummalla silmämeikillä.
Käytin luomilla Urban Decayn pohjustajaa, ja lisäksi piirsin mustalla kynällä (MAC Powerpoint Eye Pencil, sävy Engraved) paksut rajaukset tuomaan syvyyttä tummalle luomivärille. Pehmensin rajauksia sormin ja levitin mustaa hieman kimalteista luomiväriä (1) Coastal Scentsin paletista rajauksen päälle lähelle ripsiä. Liikkuvalla luomella käytin hiilenharmaata NYXin Ultra Pearl Mania –pigmenttiä (Charcoal), jonka häivytin ylöspäin CS-paletin hopeanvärisellä luomivärillä (2). Kulmaluulle levitin saman paletin valkoista väriä (3).
Rajauksiin käytin H&M:n kimalteista mustaa silmämeikkikynää ja silmän sisäpuolella MACin Powerpointia, jonka kiinnitin CS-paletin mustalla luomivärillä (4). Ripsissä on liian monta kerrosta Max Fatorin False Lash Effect –ripsiväriä.

Nämä ovat ensimmäiset meikkikuvani täällä, ja täytyy sanoa, että nostan hattua heille, jotka saavat meikkinsä kuvattuna sellaisena kuin se on oikeasti. Jotenkin sävyt näyttävät tietokoneen ruudulla surkean hailakoilta. Pitänee treenata kuvankäsittelyä jatkossa. :)

4 kommenttia:

  1. Hyvältä kuva näyttää ainakin mun näytöllä! ;) Ihanaa, miten silmän oma väri soljuu luomiväreihin asti, eikä silti näytä tunkkaiselta. Itsekin haluaisin joskus testata tuollaista, mutta lienee syytä suunnata ammattimeikkaajan käsiin - ainakaan omissa kokeiluissa en saa turkoosia tai vihreää sointumaan silmiini pätkän vertaa. Vaikka ilmeisesti sulla nyt tossa käytössä onki ollut hopeisia, ei sinisiä värejä.. Ehkä sen verran sitten tää näyttökin valehtelee ;)

    VastaaPoista
  2. Vähän tuo näyttää siniseltä tässä minunkin koneellani. Ja paljon vaaleammalta kuin irl. Mutta ihan ok silti.

    Mulla on myös ongelmia kylmien sinisten ja vihreiden sävyjen kanssa. Iho näyttää punottavan joka paikasta ja ilme on tunkkainen. Mutta mulla on missio saada ne värit toimimaan, vaikka yhdessä muiden värien kanssa.

    VastaaPoista
  3. Mitä, olet nyt saanut blogin pystyyn, etkä ole edes maininnut asiasta mun blogissani! Hyihyi sua ;< No, rupesin seuraamaan tätä heti.

    Asiaan: upea meikki ja todella, todella siisti kuva! Mukavan kirkkaina tuntuvat värit toistuvan UDPP:n päällä.

    Miten on tuo CS-paletti muuten toiminut teikäläisellä? Himottaisi meinaan minuakin ihan vaan pikkuriikkisen.

    VastaaPoista
  4. Sori, unohdin mainita. Päätin, että nyt jos koskaan. :) CS-paletista ei ole huonoa sanottavaa, hyvin on toiminut. Värit tosiaan toistuvat samanlaisina kuin miltä paletissa näyttävät, ainakin pohjustuksen kanssa. Ajattelin ostaa vielä sen hohtavamman niistä 88-paleteista. Coastal Scentsilla on myös huiput siveltimet, kannattaa kokeilla. Ja kitos kehuista. :)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>