sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Wonderful Christmastime

Kuten jo kerroin, en palannut viikon takaiselta lomamatkalta aivan tyhjin käsin. Sen lisäksi, että oma kosmetiikkavarastoni kärsii nyt pienestä joulunalusähkystä, ajattelin ilahduttaa kolmea blogin lukijaa pienellä lahjalla. Ne eivät tosin ehdi aivan jouluksi, mutta ajatus kai on tärkein. :)Ensimmäisestä paketista löytyy taskukokoinen (120 ml) Philosophyn Candy Cane -suihkugeeli ja Sephoran pieni huulimeikkipaletti. Ostin suihkugeelistä itselleni täysikokoisen version, sillä piparmintun tuoksu on aivan ihana! Huulipalettikin vaikuttaa sävyjensä puolesta varsin monikäyttöiseltä.En ole avannut paletin pakkausta, mutta otin kuvan takakannen sävykaaviosta. Kuvan laatu on mitä on, mutta se antaa kuitenkin vähän osviittaa.

Toiseen pakettiin laitan Victoria's Secretin Body Glimmer -vartalovoiteen, joka näyttää tosin matkalaukussa pyöriessään ottaneen vähän osumaa. Tuoksu on nimeltään Plumdrop, miellyttävä, mutta ei liian makea. Lisäksi käärin pakettiin Philosophyn näytekokoisen (10 ml) Purity-kasvojenpuhdistusaineen.Sama puhdistusaine löytyy myös kolmannesta paketista, jossa sillä on kaverinaan Bath & Body Worksin vaniljantuoksuinen käsivoide.

Jos mielit jonkin kuvissa esiintyvän setin itsellesi, kerro tämän tekstin kommenttiosastolla, mitä kosmetiikkaa itse haluaisit (joulu)lahjaksi. Hinta, saatavuus tai muut ikävät realiteetit eivät ole esteenä. Vastausaikaa on kaksi viikkoa, arvon lahjojen saajat sunnuntaina 2.1.2011.

Halutessasi voit ilmoittaa, minkä paketeista ottaisit mieluiten. Muussa tapauksessa jaan lahjat arpomilleni vastaajille yllä esitellyssä järjestyksessä. Käytäthän vastauksessasi nimimerkkiä arvonnan helpottamiseksi.

72 kommenttia:

  1. jos hinta ei olisi esteenä ottaisin varmaan jotain super kallista jota ei raaskisi koskaan edes käyttää kun kauhistuisi heti että se loppuu :D eli en edes tiedä tarkemmin mitä se olisi, toden näköisesti joltain sarjalta jonkun meikki paletin, koska niin saa useampia värejä ja sävyjä :) En tiedä täyttääkö vastaius kriteerit, mutta jos täyttää niin ensimmäinen huulimeikipaletin sisältävä palkinto kiinnostaa eniten, vaikka kaikki hyviä ovatkin :) (tästäkin huomaa kiinnostuksen paletteja kohtaan :))

    VastaaPoista
  2. Olen jo pitkään haaveillut Sensain kaksoispuhdistuksesta ja alkuvuodesta aionkin sen hankkia.
    Ja koska olen parantumaton kosmetiikkahamsteri sen lisäksi haluaisin lisää Inglotin Freedom-paletteja, Thierry Muglerin Womanity-hajuveden, Urban Decayn Primer Potion Sin-version, BodyShopin karpalon-tuoksuista vartalovoidetta, TIGIn Curls Rock-kiharavoidetta (vaikka sitä ei enää vissiin valmisteta, mutta haluaisin silti), uuden Cliniquen High Impact-mascaran (alkaa olemaan edellinen loppu) ja tietenkin kassikaupalla lisää ihanaa ja edullista Balea-kosmetiikkaa jota raahasin Saksasta mukanani aikaisemmin syksyllä.

    :) ja maailman rauha kiitos! (vaikkei se liity kosmetiikkaan mitenkään)

    VastaaPoista
  3. Onpa herkulliset palkinnot!

    Jos voisin saada kosmetiikkaa joululahjaksi, haluaisin jonkin Urban Decayn luomiväripaletin ja MACin meikkejä.

    VastaaPoista
  4. Jee, voi että miten ihana että pääsitte kaikesta huolimatta reissuun!

    Varsinaista kosmetiikkaa en joulupaketeista kaipaa, mutta lahjakortit hoitoloihin ovat aina mieluisia.

    Jos voitan, haluaisin paketin numero 2.

    VastaaPoista
  5. NinaV, ihanaa tosiaan oli, vaikka matkaan tuli useampiakin mutkia. New York oli jälleen kerran upea ja mahtava ja vaikka mitä! Varsinkin näin joulun alla. Nyt vain pitäisi päästä pian uudelleen. :)

    VastaaPoista
  6. Uiih!! Ihanaa!! Kaikki lahjat vaikuttavat ihanilta!!
    -No itsen haluaisin sellaisen Herbina Marjaspa puhdistusemulsio ja kasvovesi + rimmelin kynsilakka. Ihan vain sen takia että se ei nyt ole kallein, ja jos nuo tuotteet ostaa erikseen, tulee yli 9,95e... Ja onhan nuo herbinat juurikin ihan hyviää.. En itse niin paljon meikkivoiteita ym. käytä, joten pienet peitteet ja puuterit ym. lähtevät helposti.(lasketaanko kosmetiikkaan??)
    -Ensimmäiset China glazen, O.P.I:n ja Color clubin kynsilakat, tai pari..
    -Muita ihanan värisiä kynsilakkoja, kuten rimmelillä ja mavalalla on yksi sellainen ihanan värinen.. mikä sen värin nimi mahtaa suomeksi olla..
    -ripsiväri, jossa on aineita, jotka ravitsevat ja vahvistavat ripsiä, mutta samalla se tuuheuttaa ja hieman pidentääkin (ei välttämättä ole edes olemassa, mutta toivoisin että olisi)
    -onko hiustuotteet kosmetiikkaa?? En oikein tiedä mitkä luokitellaan kosmetiikkaan?? Mutta jos, niin Tigi Bed Head Control Freak Seerum!!! Tuo on niin pakko saada, viim. syntymäpäivälahjaksi!!!!! :)
    -meikkipuuteri, joka on enemmänkin tavallinen kivipuuteri, mutta kostealla sienellä se muuttuu peittävämmäksi.. Ei sellaista kuin joku Lumene natural coden meikkipuuteri, koska se on jo valmiiksi sellaista "peittävämpää mössöä"
    Hmm.. mitäs muuta??..

    No nuo ainakin.. Nimimerkki Pinja.. pitääkö sähköpostiosoite?? No kysy sitten jos (ja kun) voitan. Minulle käy mikä vain noista!!

    VastaaPoista
  7. Kyllä hiustuotteen mielestäni ovat kosmetiikkaa, kategoriat ovat itsellänikin välillä vähän hukassa...

    Sähköposti ole välttämätön, utelen sitten myöhemmin. :)

    VastaaPoista
  8. Tahtoisin varmaanki Coastal Scentsin 88 Prism Paletten tai vaihtoehtoisesti jonkun ihanan tuoksun, vaikka taas uuden superison pullon loppumassa olevan Miss Dior Cherien tilalle !
    (On ollut ikuisuuden suosikkituoksu)

    Toki jos noista sinun paketeista saisin päättää minkä tahtoisin, olisi sen varmaan 3.
    1 ja 2 ovat kyllä myös ihania!

    VastaaPoista
  9. Minä en juuri toivo kosmetiikkaa lahjaksi - ehkä siksi kun saan kosmetiikkatuotteita "anoppikokelaalta" lahjaksi niin sitten ei toivo oikein enempää kun jää vain sitten käyttämättä. :) Vaikka toisaalta olisi kiva saada jotain überkalliita meikkejä joihin ei itsellä ole varaa, mutta luultavasti kestäisi aikaa ennen kuin uskaltaisi käyttää niitä. :,)

    Hienoa että lomamatkasta on palattu ehjin nahoin takaisin ja että nautit reissusta! :)

    VastaaPoista
  10. tällä hetkellä haluaisin lily lolon mineraalimeikkejä. Joita kyllä tilasin juuri vastikään mutta se on hitusen liian tumma joten mönkään meni :( noista ylemmistä ottaisin huulimeikkipaletin koska opettelen vähän vahvempien huulipunien käyttöä ja tällä hetkellä on vain yksi pinkihtävä huulipuna jolla harjoitella.

    VastaaPoista
  11. Ihania palkintoja! Just sellaisia, mitä näkee aina jenkkiyoutubereilla ja tahhhtoo itsekin ja nyt sie arvot niitä <3<3<3 tuhannesti sydämiä.

    Mie tahtoisin joulukosmetiikaksi m120 paletin, urban decayn primer potionia. Ihanuuksia joita ei tietenkään suomesta saa :( Urban decayn nakedin kelpuuttaisin myös enemmänkin kuin mielelläni.

    VastaaPoista
  12. Ooh, jos ei mitään rajoituksia saatavuudessa tai hinnassa niin Urban Decayn kaikki Book of Shadow:t, Diorin viisikoita ja Chanelin huulipunaa. Tai vaihtoehtoisesti reissu Sephoraan ja miljoona dollaria kosmetiikkashoppausrahaa <3

    VastaaPoista
  13. ihana arvonta!

    mulle noin ylipäänsä käy lahjaksi kosmetiikka kuin kosmetiikka, etenkin jos pakkaus on söpö :-D mutta toivoisin bare mineralseja lahjaksi ihan sen hinnan vuoksi, en raaski millään ostaa niitä itse kun paljon halvemmillakin mineraalimeikeillä pärjää niin hyvin ja en ole ihan vakuuttunut siitä onko ne bm:t nyt niiiin sairaan hyviä sitten kuitenkaan.

    VastaaPoista
  14. Itse toivon tänä vuonna hajuvesiä kaksin kappalein. Dieselin Fuel for Life ja Versacen Bright Crystal tuoksut ovat enemmän kuin tervetulleita:) Myös mineraali meikit houkuttelevat suuresti.. pitää katsoa jos niitäkin eksyisi pukinkonttiin =)

    Ihanaa joulua sinulle!<3

    VastaaPoista
  15. Oi! Ihana kisa :) Tahtoisin lahjaksi ehkä niin ison lahjakortin inglottiin, että voisin ostaa sillä pari kpl viiden freedompaletteja ja pääsisin kokeilemaan huulikiiltoja ja paria geelirajaustakin ;) Kaupan päälle kunnon sivellinsetti sigmalta!

    Taaai, kunnon herkkulahjapaketti, joka olisi täynnä Lushin tuotteita.

    Eniten minua kinnostaisi saada palkinto nro 1.

    VastaaPoista
  16. Ihana arvonta :) ehkä 2 tai 3 palkinto olisi kivoin :)

    Olen jo ostellut omat kosmislahjani, UD ja Lancome paletit mutta toivelistalla on uusia lakkoja joulun jälkeen sekä Tigejä + satunnaista kosmetiikkaa. Enimmät himotukset on siis hoidettu alta pois :)

    VastaaPoista
  17. Haluaisin Inglotiin ostoksille, ilman budjettia tottakai ;)

    VastaaPoista
  18. Haluaisin Narsin alabtross highlighterin, bumble&bumblen Creme de Cocon ja ison kasan Redkenin ja Khiel´sin tuotteita. Siis kaikkea ihanaa mitä Suomessa ei myydä..

    VastaaPoista
  19. melika-:

    Toivonkin jo Coastal Scentsin meikkejä, mutta lisäksi olisi kiva saada joltain kalliimmalta ammattisarjalta kasvojen puhdistustuotteet sekä kasvo ja silmänympärysvoide eli koko paketti! :)

    VastaaPoista
  20. Jos nyt laitetaan ihan överiksi, niin toivoisin Diorin viisikkoja, sekä Macin kaikki värinapit. =D Jos lakataan haaveilemasta liikoja, joku superkosteuttava kasvorasva talven kiduttamalle iholleni olisi myös tosi mukava lahja. =)

    VastaaPoista
  21. Osallistun mieluusti kaikkien arvontaan.

    Voi jestas, kumpa edes joku osaisi ostaa mulle lahjaksi JUURI OIKEAA kosmetiikkaa x) Ei sillä, monenlaista kuluu kyllä, mutta ne, mistä eniten haaveilen: Too facedilta mm. Absolutely Flawless-peiteaine, Primed&poreless -pohjustusaine sekä leopard love kit, jossa on 3 erilaista korostustuotetta pakattuna leopardikuosiin. Lisäksi haaveilen useista OPIn lakoista, esim. koko burleskikokoelma ;) Tai edes semmoinen mini-setti.

    VastaaPoista
  22. Haluaisin Urban Decayn Naked-paletin, sillä pidän neutraaleista ja siinähän tulee mukana myös matkakokoinen Primer Potion, ja Cliniquen Lash Power-ripsivärin (vanha on lopussa), ja Laura Mercierin Silk Creme-meikkivoiteen, jota haluaisin kokeilla. Ja MACin Powersurge-rajauskynän :)

    Ottaisin varmaan paketin 2

    VastaaPoista
  23. Ihanat arvontapaketit :) Kaikki kävisi tänne :D

    Jos joku haluaisi minulle jotain ostaa niin haluaisin jotain sellaista mitä itse en itselleni raaskisi ostaa kuten esim. Diorin luomiväripaletteja.

    VastaaPoista
  24. Jos saisi päättää mitä vain, toivoisin MAC:in tuotteita, Urban Decayn Primer potion (eyes), Migi nail art pens, Sally Hansen Thicken Up!

    :D

    VastaaPoista
  25. Ihana kilpailu (lyhyestä virsi kaunis) Osallistun mielelläni! Hyvää joulun odotusta sinulle ja silmämeikkejäsi odotellessa...

    VastaaPoista
  26. Kivointa olis saada jotain sellaista, mihin ei itsellä ole varaa! Suihkugeelit ja kosteusvoiteet myös ovat aina tervetulleita. Manly 120 -paletti olisi jotain ihan mahtavaa! Ja ei ihan kosmetiikkaa, mutta aiheeseen liittyen kuitenkin, GHD:N suoristusrauta on ollut toiveissa jo piiiiitkään.

    Jos olisin kerrankin onnekas ja voittaisin, ottaisin mieluiten paketin nro. 1.

    VastaaPoista
  27. Diorin luomiväripaletteja olen jo pitkään halunnut, mutta itsellä ei oikein ole laittaa kosmetiikkaan sellaisia summia. :<

    VastaaPoista
  28. Hmm.. Vaikeaa! :D Haluaisin ainakin Philosophyn tuotteita, MACin meikkejä ja jotain sairaan kallista naamarasvaa jota julkkikset käyttävät! :D

    VastaaPoista
  29. Harmaa, kiitos. :) Osallistuaksesi sinun tulisi vielä kuitenkin kertoa lahjatoiveistasi. Arpaonnea!

    VastaaPoista
  30. Voi,jos mikään ei olisi esteenä niin ehkä pukinkontista löytyis todella kattava lajitelma luonnonkosmetiikka Dr.Hauschkan ja Weledan puhdistustuotteista kasvovoiteisiin ja naamioihin ja tietty uusi UDPP,muutamia MACin meikkejä ja siveltimiä,OPIn kynsilakkoja ja Bare Mineralsin Foundationia seuraavan vuoden tarpeiksi :D

    Mutta kaikista tärkein olisi Kosmetologi-opiskelijan työvälineet+vaatteet jotka tulee hommata ennen koulun alkamista tammikuussa.

    Ihana arvonta =) jos onnetar sattuisi potkaisemaan niin tuo eka lahjasetti olisi aivan super-ihana,voin jo kuvitella Candy Canen tuoksun nenässäni!

    VastaaPoista
  31. Oh, ihana, kiva arvonta :)
    Kosmetiikkatoivelahjoja olisi UD:n silmämeikit ja myös Coastal Scentsin tahi Manlyn moninappipaketit... Myös joku _tehokas_ tuplaputsari ois jee jee! Ja tietenkin siveltimet ovat aina tarpeen, niitä kun ei ite raski jostain syystä ikinä ostaa...

    Toivottavasti pukki tuo kaikille toivomansa! :D Hyvät joulut :)

    VastaaPoista
  32. Hei!
    Haluaisin itselleni Sleekin Bad Girl paletin.Se ei ole kovin kallis, mutta saatavuus huono.
    Minulle kelpaa nuista mikä vaan,kiitosta vaan :)

    VastaaPoista
  33. Haluaisin lahjaksi jonkun niistä todella kalliista ripsiseerumeista, joissa on mukana sitä ainesosaa (silmäsairauteen tarkoitettu, joka on juuri se joka pidentä ripset), jonka vuoksi sitä ei Suomessa myytävissä seerumeissa ole.

    Haluan tämän koska
    A)Näitä on hirmuvaikea saada mistään koska tosiaan kun ovat reseptillisiä niin vaikka tilaisi ulkomailta voi jäädä tullissa kiinni ja käsittääkseni siitä voi tulla sanomista
    B)En kehtaisi itse kuitenkaan ostaa vaikka Suomeen tulisikin, koska pieni seerumipurkki joka maksaa n.150e ei menisi ihan heti edes omassa päässä läpi vaikka miten perustelisi
    C)Kaikkea mitä on lähes mahdotonta ostaa kosmetiikkamaailmasta, sitä himoitsee kaikista eniten!

    VastaaPoista
  34. Joululahjalistalla minulla oli tänävuonna Beyoncen Heat-hajuvesi. OPIn Nail Envy edellisen loppuneen tilalle ja Cliniquen Anti Blemish Solutions-meikkivoide. Plus tilasin jo itselleni etukäteisjoululahjana asokselta Too Facedin Naked Eye-paletin, tuskin maltan odottaa että se saapuu perille :)

    Osallistuisin 1. paketin arvontaan, kiitoooos!

    VastaaPoista
  35. Minä haluaisin varmaan eniten luomivärejä: Diorin viisikoita tai Coastal Scentsin 88 Piece Makeup Paletten.

    Naisella ei ole myöskään koskaan liikaa kynsilakkoja, joten pukki voisi tuoda myös OPIa, Colour Clubia ja Essietä kahmakaupalla!

    VastaaPoista
  36. Urban Decayn Naked -paletin, mikä on kaikkialta loppuunmyyty. Olis kuitenki kiva ylläri jos se löytäis tiensä mun lahjoihin ;)

    2. paketti kelpais mulle mainiosti. :)

    VastaaPoista
  37. Haluaisin tilata kasan himoitsemiani kynsilakkoja. Ihania joululakkoja olisi tarjolla vaikka millä mitalla, mutta tietenkään niitä ei saa Suomesta, eikä kaikkia ole millään varaa tilata...

    Kolmas paketti olisi tänne erittäin tervetullut :)

    VastaaPoista
  38. Olen jo pidempään katsellut coastal scentsin 88 matta palettia, urban decayn naked näyttää myös sellaiselta että se tulisi käytettyä.
    Törmäsin tässä hetki sitten myös tuoksuun johon tykästyin, vaikka aika tarkka olenkin tuoksuissa. Lanvinin Jeanne oli kyseessä oleva tuoksu, mutta ehkä pyydän sitä synttärilahjaksi keväällä :)

    VastaaPoista
  39. Ui, ihana kilpailu! <3 Kaikkea kosmetiikkaa on kiva saada lahjaksi, mutta jos saisi mitä vaan, haluaisin jonkin ihanan paletin Urban Decaylta (Naked kävisi mullekin) tai Too Facedilta, jotain ihanantuoksuista vartalovoidetta, Sephoran Tokidoki-siveltimiä, koska ovat niin söpöjä, niin ja OPIn Katy Perry -lakkoja, joita odotan kieli pitkällä.

    VastaaPoista
  40. mä haluaisin jotaki kallista kosmetiikkaa joululahjaksi, ihan vaan siksi että vois kokeilla onko niissä nyt oikeasti niin hirmusti eroa halpiskosmetiikkaan. : )

    VastaaPoista
  41. Olen jo pitkään halunnut erillistä glitteriä, jota voi laittaa silmämeikkiin tuomaan blingblingiä. Mistään en ole sitä löytänyt, etsintä jatkuu. Erilaiset kynsilakat ja Konadin laatat olisivat toivelistalla glitterin ohessa. Ja MACin meikit. Ja suihkugeelit. Ja vielä vaikka mitä :D Mutta nämä ovat ykköstoiveet.

    VastaaPoista
  42. Ihana arvonta:)) Itse haluaisin varmaankin täytettä uuteen MACin luomiväripalettiini, YSL:n huulikiillon, jonkun ihanan uuden tuoksun ja sen Urban Decayn kuuluisan Naked luomiväripaletin. Aina saa toivoa...:D

    VastaaPoista
  43. nehmundo, kannattaa testata eri merkkien glitter-eyelinerit, niitä voi käyttää myös "yleisglitterinä". Esim. Make Up Storelta ja Goshilta löytyy. Jos haluat selailla nettikauppoja, niin ainakin NYXin irtoglitterit olen todennut hyviksi, tulevat vain vähän epäkäytänöllisessä purkissa. Saa mm. Cherry Culturesta. Irtoglitter pelittää parhaiten joko jonkinlaisen mixing mediumin kanssa tai tahmeammalla alustalla, vaikka voidemaisen luomivärin päällä.

    VastaaPoista
  44. Haluaisin Dolge & Gabbanan Rose the one hajuveden ja Macin huulipunia/-kiiltoja ja poskipunia :) Myös Urban Decayn Naked paletti ois aika kiva :)

    Haluaisin mieluiten ykkös paketin.

    VastaaPoista
  45. Oi, ihania kaikki paketit! Nams. Ensimmäinen taitaa kuitenkin olla se suosikki ton candy canen takia <3

    Mielihyvin huolisin vakkarikosmetiikkaani varastoon, kun onnistuin syksyiset Stockan kauneusalennukset kiireessä missaamaan. Eli Kanebo Sensain meikkivoidetta ja Cliniquen ripsaria kiitos. Samoin perinteiset The Body Shopin butterit ja muut kelpaavat aina.

    Erityisen kiva olisi saada luonnonkosmetiikkaa. Ne kun ovat vähän sellaisia, ettei välttämättä itse raaski ilman hyviä kokemuksia ostaa isoa törppöä jotain ainetta, jos ei se sitten itselle sovikaan.

    VastaaPoista
  46. Tahtoisin Lushilta ihanaisia suihkugeelejä ja hius- ja kuorintatuotteita. Niiden tuoksu on ihan vastustamaton! Ja kuorinta nimeltä Buffy on oikeasti tehokas ja upean tuoksuinen. Muutama ystävä sanoi viimekesän festarimatkalla, kuinka tahtoisi vain nuuhkia minua suihkun jälkeen, kiitos Flying Fox- suihkugeelin ja Big Tease- hiusvahan. Haaveissa olisivat myös kokeilla Sensain laadukasta puhditussarjaa sekä Ecocert - sertifikaatin saanutta Estelle & Thild - ihonhoitosarjaa.
    Jos voitan, haluaisin pakkauksen numero 3.

    VastaaPoista
  47. Itse toivoisin joululahjaksi eniten kynsilakkoja ja muita kynsijuttuja, koska niitä en omista juurikaan. Syy tähän on 19vuotta kestänyt kynsien pureskelu, jonka uskon viimein pystyneeni lopettamaan kiitos rakennekynsien joita ei pahemmin tee mieli pureskella.. Lisäksi pukki saisi tuoda jotain ihmemömmöä tukalle että se pysyisi pidempään kirkkaan punaisena! Pystyyköhän pukkikaan tällaiseen ihmeeseen?

    Ja viimeiseksi toivottaisin sinulle vielä hyvää joulua :)

    VastaaPoista
  48. joulupaketista toivoisin kuoriutuvan pari tuoksua (etenkin versace, hugo boss ja burberry ovat mieleisiä...), nakedin tai urban decayn luomiväripaletin, ud:n silmämeikinpohjustajan, jonkun vihdoin minun iholleni sopivan meikkivoiteen (jospa joulupukki osaisi löytää oikean sävyn, kun kosmetiikkaliikkeiden myyjätkin ovat tähän asti siinä epäonnistuneet..), ja jotain pientä hemmottelua vartalolle. kosmetiikkavarastoni on minikokoinen, joten sen soisi kyllä kaikin puolin kasvavan kaikella ihanalla, joten melkein mikä tahansa kosmetiikka olisi tervetullutta! :D

    VastaaPoista
  49. Oi, toiveita tulisi ihan liikaa, jos niitä liikaa alkaa listaamaan.. (Osan toteuttaminen olisi myös netin kautta pelottavan helppoa. ;) Mutta erityisesti jouluksi olisi kiva saada esim. China Glazen Party Hearty ja Frosty, Lushin sesonkituotteita sekä ikihimotuslistalla olevista Benefitin poskipunista joku.

    VastaaPoista
  50. Kiireen ja kotiäitiyden keskellä olisi ihana saada jotain luksusta, hemmottelua, ehkä vähän kallista ihanuutta jota ei itse raaski ikinä ostaa. Tai sitten mitä tahansa vaniljan tai muun makean tuoksuista. :D

    Ja juu, paketeista ykkönen ja kolmonen muuttaisivat mielellään kylppäriini. Vanilja ja karkkikeppejä, oih! <3

    VastaaPoista
  51. Opin sellanen kynsilakkaständi vois olla aika ihana. Semmonen hoitolaan tarkoitettu, joka sisältäis parisataa sävyä :) Myös sellaiset puuterihelmet (miksikä niitä sanotaan?) ois ihanat, esim. Guerlainilta. Olen katsellut niitä jo aikanaan äidin Oriflame-esitteistä, mutta en ole vieläkään saanut aikaiseksi hankkia.

    VastaaPoista
  52. Itse toivoisin lahjaksi merkkihuulipunia ja -kiiltoja, kuten Dior, Chanel, Lancome... Myös muutama Diorin viisikko olis kiva.. ja MACin meikkejä! Meillä päin kun ei ole MACia missään :,( Itken aina verta sen asian takia. Santa Claus hear me on this!?

    VastaaPoista
  53. Näistä paketeista minua eniten miellyttää Victoria`s Secretiä sisältävä..
    Sitä toivoisin lahjaksikin.Ja lisäksi jotain hajuvesiä, joissa on superkaunis pullo (joita en itse raaski ostaa vain pullon takia...)

    VastaaPoista
  54. Mmm haluaisin ainakin DKNY-tuoksun, kivan huulipunan (miksi on niin vaikea löytää sopivaa väriä?), kasvoveden ja kuorinnan, poskipunan (kun edellisen hajotin) ja esim. geelirajauksen + luomivärejä. Osa on ihan tarpeellisia, mutta onhan tossa noitakin mitä haluaisi mutta ei jotenkin raaski ostaa :) ja varmaan keksisin lisää jos yrittäisin....

    Hyvää joulua! :)

    VastaaPoista
  55. Itse löytäisin lahjapaket(e)istani mieluiten luomukosmetiikka. Tosin Inglotitkin menisivät oikein hyvin... :)

    Näistä kivoista arvontapalkinnoista eniten miellyttää tuo ensimmäinen, kovin montaa huulimeikkiä kun en ennestään omista. :)

    VastaaPoista
  56. Ihana kilpailu ja ihanat palkinnot!

    Joulupukilta toivoisin Lancômen Hydra Zen -voiteita vaikka koko sarjan sekä jonkun ihanan lajitelman Ciaten tai Illamasquan kynsilakkoja :)

    VastaaPoista
  57. Pakko kommentoida, kun on noin ihanat palkinnot :) Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi, mutta nyt vasta rohkaistuin kommentoimaan. Joulupukilta toivoisin kovasti Chanelin huulipunaa ja kynsilakkaa - kirkkaanpunaisina tietysti!

    VastaaPoista
  58. Kiva että rohkaistut, kommentit ovat aina mukavia. :)

    VastaaPoista
  59. Mää varmaan toivoisin jonkun ison meikkipaletin missä ois paljon kaikkia ihania värejä. 8) joku hajuvesikin ois mukava kun en omista viel yhtään.

    VastaaPoista
  60. Toivomuslistalla voisi olla ainakin Dr. Hauschkan puhdistussarja (olen aivan ihastunut sarjan rasvoittuneelle iholle tarkoitettuun kasvoöljyyn), Korresin voiteita, ihan kaikkia Lushin saippuoita palanen ja Diorin Miss Cherie edp... Nyt joulupäivänä voi tosin todeta, että pukki ei tuonut mitään näistä eikä mitään muutakaan kosmetiikkaa! Olisipa siis onnea tässä arvonnassa :-D (eka palkintosetti olisi noista mieluisin)

    VastaaPoista
  61. Toiveenani oli saada Coastal Scentsin 88 paleteista metal mania, sekä shimmer. Jälkimmäinen kuoriutuikin lahjakääröistä ja MM on kuulemma vielä kotiutumassa jälkitoimituksena. Olen siis enemmän kuin tyytyväinen!

    Tuo toinen arvontapalkinto olisi mieluisin :)

    ps. en saanut tota profiiliani toimimaan täällä :o osallistun siis nimettömänä, mutta nimimerkkinä mycurse ja kyseleppä s-osoitetta jos arpaonni suosii...

    VastaaPoista
  62. Hmm. Mieluiten haluaisin vähän luksuksempaa luonnonkosmetiikkaa! Näitä uudempia ja hintavampia lk-merkkejä olisi niin kivaa päästä testaamaan.

    Hauskaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
  63. Olisin halunnut joulupukilta Björn Axenin ilmakihartimen mutta se jäi nyt tulematta. Myöskin Narciso Rodriguezin sikahintainen EdP for her olisi ollut kiva. Ehkä ensi jouluna...

    VastaaPoista
  64. Ihanat palkinnot, huulipaletti eniten mieleeni :D

    Pukki saa aina tuoda Urban Decayn tai Sleekin paletteja... Tai ekokaupan lahjakortin :D

    VastaaPoista
  65. Joulu tuli ja meni, mutta olisin enemmän kuin mielelläni kelpuuttanut luottokosmetiikkaani lahjaksi. Mm. Aussien aussome volume sarja, RENin kasvojenpuhdistus ja kosteutus ja Armani Code -hajuvesi kuuluvat omalle holy grail -listalleni.

    Kaikki palkinnot vaikuttavat erittäin mielenkiintoisilta ja itselleni ovat täysin uusia tuttavuuksi. Ei ole siis väliä mihin ihanuuteen haluaisin tutustua, jos onni osuisi kohdalleni.

    VastaaPoista
  66. Hihi joulu meni kyllä jo mutta haluaisin joululahjaksi NARSIN orgasm/laguna duon ja Turkish Delight kiillon! ehkä ensi jouluna sitten, kun en tänä jouluna tajunnut pyytää mitään :)

    Kaikkein mieluisin noista paketeista olisi viimeinen, koska rakastan Vanilla Bean Noel tuoksua !! :)

    VastaaPoista
  67. Jos saisin lahjaksi mitä tahansa kosmetiikkaa, tahtoisin pari kynsilakkaa, jotka jätin ostamatta syksyisellä Itävallan reissullani, ne on jääny todella ikävästi mieltä kaihertaan kun en edes merkkiä tajunnut laittaa ylös. Ainoa tieto niistä mulla on, että niitä myydään (myytiin?) Bipan kemppariliikkeissä.
    On ehkä siis pakko matkata takasin että saan ne 2 kynsilakkaa. Toinen oli ehkä täydellisin helmiäisvaaleanpunainen ja toinen oli tumma liilan ja sinisen välimaastossa oleva... huoh.

    Jos arpaonni osuu kohdalle niin tuo 2, missä on victoria's secretiä olisi kyllä ihanin.

    VastaaPoista
  68. Joulu tosiaan hujahti vauhdilla. Lahjaksi eniten olisin halunnut Coastal Scentsin Prism-palettia. Muut luomiväripaletit (ne 88) mulla on jo. Tuo puuttuu. Myös Armanin uudet meikit kiinnostaa.
    Palkinto nro 1 on mielestäni mielenkiintoisin.

    VastaaPoista
  69. Ainakin jotakin sellaista mitä en itse raaskisi ostaa. Myös Body Shopin iiihanan tuoksuiset vartalovoit kelpaavat aina, sekä miehen valitsema vaaleanpunainen tuoksupakkaus, jossa lukee Pretty. Jos et jo arvannut, niin jälkimmäinen löytyi tänä vuonna joululahjapaketistani. :)

    VastaaPoista
  70. Itse sain joitakin toivomiani kosmetiikkajuttuja joululahjaksi, mutta olisin vielä toivonut Too Facedin Shadow Insuracen. Ehkä sen vielä voisi tilata jostain :)

    -FVO

    VastaaPoista
  71. En toivonut tänä vuonna kosmetiikkaa joululahjaksi, koska koetan kulutella vanhoja tuotteita pois. Pyysin kuitenkin lämpörullia, jotka sainkin, ja itse lahjoin itseäni Tangle Teezerillä.

    Aika usein olen toivonut jotakin kiinnostavaa selektiivisen merkin ripsiväriä yms. äidiltäni lahjaksi. Ja kaikista tuotepakkauksista tykkään kyllä kovasti myös!

    VastaaPoista
  72. Jos oikein saa villiintyä, eikä rahasta ole kiinni niin...

    -UDPP, en ole vieläkään saanut aikaiseksi tilata...
    -Kynsilakkaa, kynsilakkaa, kynsilakkaa! Maailmassa on niin paljon kaunista lakkaa.
    -Unelmarasvaani sekä vartalolle että kasvoille: Kosteuttavaa, heti iholle katoavaa eikä tippaakaan tahmeaa
    -Oikeasti toimivaa selluliitinpoistovoidetta
    -Inglotin Freedom-paletteja
    -Oikeasti sopivan sävyisen poskipunan
    -Kaikkia ihania tukkajuttuja
    -Hajuveden, josta ei saa päänsärkyä, nykyään kaikista saa :(

    Kivana pikkulisänä toivon kampaajaa ja maskeeraajaa kotiini :))

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>