torstai 1. joulukuuta 2011

Suosikit, osa 3

Kolmannessa ja viimeisessä suosikkituotteitani kartoittavassa postauksessa keskityn silmä- ja huulimeikkeihin. Vaikka minulla on molempia määrällisesti paljon, ehdottomia lemppareita ei ole valtavan monta.

Mikä: Fyrinnae Eye Shadow
Mistä saa: nettikauppa
Mitä maksaa: samplekoot 1,50 euroa, täysikokoiset 4,40 euroa

Hurahdin Fyrinnaen luomiväreihin toissasyksynä, jolloin tein täpinöissäni ensimmäisen sample-purkkitilaukseni. Pikkupurkkeja onkin sittemmin kertynyt melko lailla (swatcheja täällä, täällä ja täällä), viimeisin satsi on vielä esittelemättä. :) Yhtään täysikokoista luomiväriä minulla ei vielä ole, sillä näytekoot ovat todella riittoisia. Suosikit täytyy jossain vaiheessa kuitenkin ostaa varastoon myös "oikean" kokoisina, etenkin metallivärit (parhaimpina esimerkkeinä kullanvärinen Griffonrider, hopeinen Chrome ja kuparinen Gilded Wings) ovat henkeäsalpaavan upeita. Valitettavasti sävyvalikoima on pienentynyt paljon alkuperäisestä - kirjoitin tästä enemmän edellisessä suosikkipostauksessa, mutta kaikki myytävät ovat erittäin kauniita ja moniulotteisia. Fyrinnaella pidän eniten juuri sävyjen yksillöllisyydestä: vastaavia et löydä kaupan hyllyiltä!

Mikä: Inglot Eye Shadow
Mistä saa: myymälät, nettikauppa
Mitä maksaa: neliönmuotoiset luomivärinapit à 5 euroa, Freedom System -paletit värien lukumäärästä riippuen 11-18 euroa (+ postikulut)

Inglotilta minulla on kaksi luomiväripalettia. Pidän konseptista, myymälöissä värinappeja voi poimia palettiinsa kuin irtokarkkeja. :) Mielestäni parhaita ovat pearl- ja matte-koostumukset, muut vaikuttavat helposti murenevilta. Pigmenttisyys on ennennäkemätöntä ja kaikki luomivärit - myös mattaiset - häivyttyvät todella helposti. Luomivärinapit ovat suuria ja riittoisia, hinta on enemmän kuin kohdallaan ja sävyvalikoima on erittäin laaja. Ainoa huono puoli on hankalahko saatavuus, myymälöitä kun on vain pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Tänä syksynä avattu nettikauppa tosin helpottaa Inglot-ostoksia huomattavasti, ehkä vähän liikaakin. ;) Yllä olevat palettini olen swatchannut vastikään täällä.

Mikä: Urban Decay Naked
Mistä saa: Beauty Bay, HQ Hair, Look Fantastic
Mitä maksaa: 37,10-40,70 euroa (+ postikulut)

En ole ainoa, joka tätä palettia kehuu, mutta se on todellakin ylisanansa ansainnut. Neljällä kympillä irtoaa kaksitoista upeaa sävyä, joilla tekee kaiken mahdollisen huomaamattoman neutraalista päivämeikistä dramaattiseen juhlalookiin. Yksittäiset napit ovat sitäpaitsi lähes samankokoisia kuin esimerkiksi MACin täysikokoiset luomivärit, ja huomattavasti laadukkaampia, mihin nähden paletin hinta on erittäin edullinen. Lisäksi tämä on helppo ottaa mukaan matkoille. Meikkasin ainoastaan Nakedilla koko viime kesän eikä kyllästyttänyt kertaakaan. Laatunsa puolesta nämä luomivärit ovat täysin samaa maata Inglotin kanssa: pehmeitä, pigmenttisiä ja helposti levittyviä. Ihania. Ensivaikutelmia ja swatcheja paletista täällä.

Mikä: Coastal Scents 88 Metal Mania Palette
Mistä saa: Coastal Scents, eBay, Pretty.fi
Mitä maksaa: 15-19 euroa (+ postikulut)

Lempparini Coastal Scentsin 88 luomivärin paleteista on viime vuoden keväällä ilmestynyt, upeista ja myös erittäin käyttökelpoisista sävyistä koostuva Metal Mania. Paletin värit ovat pääosin lämpimiä ja melko maanläheisiä, joukossa on lähinnä erilaisia ruskeita, violetteja, kullan, persikan ja korallin sävyjä mausteena pari vihreää ja hopeista nappia. Kaikki sopivat itselleni todella hyvin, ja MM olikin ahkerassa käytössä koko viime vuoden. Paletti on edullinen ja monipuolinen, sävyt hintaan nähden yllättävänkin laadukkaita. Uutuudenviehätystä ja innostunutta hihkumista swatcheineen täällä.

Mikä: Milani Liquif Eye Metallic Eye Liner Pencil
Mistä saa: Cherry Culture
Mitä maksaa: 5,20 euroa (+ postikulut)

Parhaita tietämiäni silmämeikkikyniä/kajaleja ovat Milanin Liquif Eyet. Kynät ovat hyvin pehmeitä, melkein kuin geelimäistä rajausväriä puikkomuodossa, mutta erittäin pigmenttisiä ja pysyviä. Kuivuttuaan eivät hievahdakaan paikoiltaan. Pysyvät myös sisäluomella huomattavan hyvin, etenkin jos luomen muistaa kuivata ennen värin levittämistä. Sävyvalikoima saisi olla laajempi, mutta muuten en kyllä löydä näistä moitteen sanaa. Ensimmäistä kertaa kirjoitin kynistä täällä.

Mikä: Make Up Store High Tech Lighter
Mistä saa: Make Up Store
Mitä maksaa: n. 12-16 euroa (hinta on spontaani arvio, korjaan mielelläni täsmälliseksi, jos joku osaa kertoa)

High Tech Lighterit on pakko mainita, sillä olisin tätä nykyä aivan hukassa ilman niitä. Monikäyttöinen voidemainen tuote sopii korostukseksi kasvoille, huulimeikkiin tai vaikka silmämeikin pohjustukseen, johon sitä itse käytän. Nyt kuitenkin varoituksen sana: tämä ei toimi pohjustajana yksinään! Etenkin jos silmäluomesi yhtään rasvoittuvat. Omat luomeni eivät ole kovin öljyiset, joten ohuen ohuena kerroksena HTL voi toimia ilman apuja, mutta pelaan usein varman päälle ja laitan alimmaiseksi kerrokseksi Urban Decayn Eyeshadow Primer Potionia tai muuta vastaavaa silmämeikin pohjustukseen oikeasti tarkoitettua tuotetta. HTL on nimittäin supertahmeaa ja ilman "oikeaa" pohjustusta allaan se voi helposti kerääntyä luomivakoon. Ja liian paksuna kerroksena kerääntyy varmasti joka tapauksessa. Less is more.

Millään toisella tuotteella en ole saanut luomiväreille vastaavaa intensiteettiä. Etenkin jauhemaiset luomivärit nappaavat HTL:iin kiinni kuin tauti. Ja pysyvät. Yhdessä purkissa on tavaraa 15 grammaa, joka pelkässä pohjustuskäytössä riittää todennäköisesti yhden elämän ajaksi. Ellei mene huonoksi ennen sitä. Pakkauksessa on luvattu säilymisajaksi 12 kuukautta, mutta mielestäni nämä eivät siinä ajassa mene miksikään. Voidemaisena tuote tietenkin elättää bakteereja, mutta spaatelia tms. käyttämällä "saastumista" voi jonkin verran välttää.

Mikä: Lumene Wild Rose Lipgloss
Mistä saa: tavaratalot, marketit, ym.
Mitä maksaa: tarjouksesta riippuen n. 7-10 euroa

Huulikiilloissa jaetulle ykkössijalle kiilaavat ehkä jopa vähän yllättäen Lumenen tutut Wild Rose -kiillot. Yleensä niitä löytää melko helposti myös tavaratalojen alelaareista, ainakin Anttilasta ja Sokokselta olen bongannut tarjouksia useammankin kerran. Näissä kiilloissa on mielestäni täydellinen koostumus: sopivan tahmea mutta ei liian, sekä erittäin hoitava. Kiillot tepsivät kuiviin huuliini huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi huulirasva. Sävytkin ovat kivoja, tykkään käyttää arkimeikeissä erityisesti noita maitomaisia (kuvassa keskellä), mutta pidän myös hohtavammista.

Mikä: MAC Lipstick (Satin), Lipglass, Lustreglass, Dazzleglass, Superglass, Lipgelée
Mistä saa: MAC
Mitä maksaa: huulipunat n. 0-20 euroa, huulikiillot n. 15-23 euroa (tämä on taas vain arvio, saa täsmentää!)

Laaja-alaisin suosikkimerkkini huulituotteiden osalta on MAC. Merkin huulipunat Satin-koostumuksella ovat mielestäni parhaita koskaan. Kaipaan huulipunilta hoitavuutta, sillä huuleni kuivuvat herkästi, mutta punat eivät saa olla liian voidemaisia, jotta ne myös pysyvät huulilla. MACin Satin-punien kanssa minun ei tarvitse miettiä huulipunaa koko päivänä, paitsi tietysti pikkuisen korjailla ruokailun jälkeen. Noin puolet MAC-punistani olen saanut vaihtokaupassa palautettuani ständille tyhjiä meikkipakkauksia (B2M), siksi siis info-osion alhainen lähtöhinta. :)

MACin huulikiillot ovat niin ikään parhautta. Pidän pysyvistä ja superkimaltavista kiilloista, sellaisia ovat MACilla erityisesti Dazzleglassit ja Superglassit. Poistamisen kanssa voi olla jopa ongelmia, itse joudun usein käyttämään meikinpoistoainetta saadakseni kaiken tahmaisuuden pyyhittyä pois. Perinteiset Lipglassit ja Lustreglassit eivät ole ihan samanlaista liimaa eikä niissä ole lisättyä glitteriä. Kaikki huulikiillot saavat lisäpisteitä hoitavuudesta, huulet pehmenevät todella mukavasti.

Mikä: Milani Lip Flash
Mistä saa: Cherry Culture
Mitä maksaa: 4,50 euroa (+ postikulut)

Näitä Milanin kyniä olen hehkuttanut jo niin monessa postauksessa, etten ehkä enää kehtaa. :D No, ne ovat kuitenkin täydellisiä. Käteviä ja helppoja käyttää, hoitavia, pysyviä, pigmenttisiä, kiiltävän metallinhohtoisia upeissa sävyissä. Nuff said.

Mikä: Stila Lip Glaze
Mistä saa: Beauty Bay, Look Fantastic, Feel Unique, HQ Hair
Mitä maksaa: täysikokoiset à 17,40 euroa, 8 minikiillon (à 1,5 ml) setti 18,60 euroa (+ postikulut)

Viimeisenä lempparina Stilan Lip Glaze -huulikiillot, jotka nekin ovat todella hyviä. Koostumus ja kestävyys ovat samaa luokkaa kuin esimerkiksi MACin peruskiilloissa, sävyt ovat herkullisia samoin kuin tuoksutkin. Jokainen sävy on nimetty hedelmän, marjan, leivoksen tms. syötävän tai juotavan mukaan ja tuoksu noudattelee kiillon nimeä. Huulikiilloista pitävälle voin suositella erityisesti tuollaista kahdeksan minikiillon pakkausta, joita on myynnissä vuosittain vaihtelevalla sisällöllä varsinkin joulun aikoihin. Valokynistäkin tuttu sivellinmekanismi on kätevä, vaikkakaan ei kovin hygieeninen. Henkilökohtaiseen käyttöön tosin sopii oivallisesti.

* * *

My favourite eye and lip makeup products. There are plenty of others that are almost as good, but these are my holy grail things. Three eye shadow brands that I adore are Fyrinnae, Inglot and Urban Decay, I'm pretty sure they can't get any better. Lipwise, I swear by Lumene and Stila lipglosses, Milani Lip Flash pencils and almost all lip products from MAC.

11 kommenttia:

  1. Kiitos ihan mielettömästi tästä postauksesta! Oon kaivannut vähän täydennystä pikkuiseen meikkiarsenaaliini, ja oli kiva lukea suositteluja hyväksi kokemistasi tuotteista, kiinnostuin itsekin noista :) Löysin blogisi jokin aika sitten, ja tuun jatkossakin seuraamaan innokkaasti!

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä! Onpa kiva että tästä oli sinulle hyötyä, katso ihmeessä nuo aiemmatkin suosikkipostaukset (ellet ole jo lukenut niitä). :) Ja mukavaa, että viihdyt blogissani, tervetuloa!

    VastaaPoista
  3. Ja täältäkin kiitokset sarjasta :)

    Itse olen pikemminkin ehostaja kuin meikkaaja, mutta juttusi ovat mullekin informatiivisia ja viihdyttäviä!

    VastaaPoista
  4. Eipä se tuota Inglottien saatavuutta paljoa paranna, mutta pakko todeta, että pääkaupunkiseudun ja Turun lisäksi niitä on ollut saatavilla myös Tampereella kutakuinkin vuoden päivät, mutta jostain syystä tietoa ei ole päivitetty tuonne linkkaamallesi sivulle.

    Meicos, siis se kosmetologikoulun yhteydessä oleva kauppa, Hämeenkadun loppupuolella eli Sokoksesta seuraava kortteli Hämeenpuistoon päin ja on toisella puolen Hämeenkatua kuin Sokos.

    www. meicos.fi

    VastaaPoista
  5. syysviiru, kiitos kiitoksista. :)

    LemonJuice, hämärästi muistan kuulleeni tuosta aikaisemminkin, mutta tekstiä kirjoittaessa ei välähtänyt. :) Kiitos tiedosta, siis. Inglotin omaa liikettä Tampereella ei taida kuitenkaan vielä olla?

    VastaaPoista
  6. Ei minun tietääkseni ainakaan eli ainoa Inglottia myyvä Tampereella on tuo Meicos.

    En ole koskaan Inglotin omassa myymälässä käynyt, joten en voi vertailla - mutta kyllä tuolla Meicosilla tuntuisi varsin kohtuullinen värivalikoima olevan.

    Jaksaa ihmetyttää, että mikä "vika" Tampereessa on, kun sitä sai odotella tuota Inglotin osittaista rantautumista jonkus aikaa ja Treen Stockkalla ei myydä MACia ja mitä vielä... :D :D

    Tokihan kaikkea voi tilailla, mutta kyllä se aika hankala on läppärin näytöltä arpoa, että miltähän tuo väri mahtaa minulla näyttää. Varsinkin huulipunat on mielestäni vaikeimmat arvottavat.

    VastaaPoista
  7. Pääkaupunkiseudun (ja tässä tapauksessa myös Turun) ulkopuolella asuvat ovat kyllä ikävästi paitsiossa näissä meikkijutuissa. Oulussa asuessani tuskailin usein, kuinka paikkakunnalla ei ole edes Sokosta. Tänä syksynä entiselle kotipaikkakunnalleni on ilmeisesti kuitenkin saatu Make Up Storen myymälä, pisteet siitä!

    Inglotin huulituotteista on valitettavan vähän kunnollisia swatcheja tarjolla, se vaivasi minuakin netistä tilatessani. Luomiväreistä on kuitenkin tosi hyviä mm. Temptaliassa.

    VastaaPoista
  8. Ajattelin tähän kirjoitella, että Cherry Culturelta saa tällä hetkellä myös Milanin Lip Flash huulikiiltoja, jotka ovat nähtävästi täysin vastaavia MACin Dare To Wear -huulikiiltojen kanssa. Viime kesästä asti olen niitä kytännyt ja nyt sitten vahingossa tsekkasin sivun ja siellähän niitä oli tarjolla. (Ne olivat joku limited edition juttu kesällä.) Tilasin samaan syssyyn pari noita kyniä ja yhden silmämeikkikynän. Nyt tuli hankittua vasta ekat Milanit.

    Olen siis ikävä ihminen ja kirjoittelen huulimeikkihoukutuksista tänne. ;)

    VastaaPoista
  9. No niin olet. :D Hitto, niitä samoja kiiltoja minäkin olen kuolannut (tästä taisi olla puhetta joskus aikaisemmin)! Olin jo luopunut toivosta, kun tosiaan "tiesin" niiden olevan LE-kamaa. Yritän silti sinnitellä ostolakossani vielä hetken aikaa, jospa ne olisivat tulleet jäädäkseen. :)

    Toinen juttu, jota _täytyy_ saada kokeilla heti kun annan itselleni luvan, ovat Urban Decayn Stardust-kiillot. Ne näyttävät niiiiin ihanilta!

    VastaaPoista
  10. Hei, olet monessa postaukessa kertonut ostavasi tuotteita CherryCulturesta, itse olen käynyt sivuston katsomassa ja voin sanoa että vaikuttaa erittäin hyvältä sivustolta, mutta en ole löytänyt postikulujen hintoja mistään? Osaisitko kertoa semmosta about, keskiarvioo postikuluille? :D

    VastaaPoista
  11. Muistaakseni postikulut lasketaan tilauksen painon mukaan, ne pyörivät ehkä siinä kympin tienoilla. En muista tarkkaan, kun viime tilauksesta on jo jonkin aikaa, mutta mitenkään kamalan kallista tilaaminen ei ole. Postikulut ovat näkyvillä (tai ne ainakin saa näkyviin) ostoskoria täyttäessä, joten ihan sokkona ei tarvitse tilata. :) Voin kyllä lämpimästi suositella Cherry Culturea, siellä on vaikka mitä jännää!

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>