lauantai 24. marraskuuta 2012

Naked Truth

Huh huh, kylläpä jännittää. En ole niitä ihmisiä, jotka tuntevat olonsa luontevaksi ilman meikkiä. Jopa roskia viedessäni sohaisen naamaan äkkiä peiteainetta ja poskipunaa, muuten stressaan koko matkan siitä, tuleeko joku naapuri vastaan. Turhamaisuudelleen voi tietysti keksiä loputtomasti tekosyitä, mutta itse tunnen oloni hyvin haavoittuvaiseksi täysin meikittä. Ikään kuin se sadasosamillimetrin peiteainekerros olisi vahvakin suoja maailmaa vastaan. Ja mikä hassuinta, en edes pelkää maailmaa tai muita ihmisiä. Jos joku kysyisi, vastaisin vähät välittäväni siitä, mitä muut (etenkin tuntemattomat) minusta ajattelevat tai millaisena he minut näkevät. Kunhan eivät vain - herra paratkoon - näe minua sellaisena kuin olen!

Luonteeltani koen olevani hyvinkin avoin ja helposti lähestyttävä. Olen valmis kohtaamaan ihmiset sellaisina kuin he ovat ja antamaan itsestäni niin paljon kuin toinen vain on valmis ottamaan vastaan. Ulkonäköni suhteen sen sijaan olen aina ollut erittäin kriittinen. Ihon punoitus täytyy peittää, silmäripset taivuttaa, hiukset tupeerata ja niiden pyörteet suoristaa, vatsa litistää sukkahousuilla ja niin edelleen. En ole koskaan odottanut vastaavaa muilta, vaan pikkutarkka kontrollintarve kohdistuu aina vain itseeni. Harva ystävänikään on nähnyt minua ilman meikkiä. Tukka hyvin, kaikki hyvin, vai miten se oli?
Tällä esipuheella osallistun minäkin Veeran heittämään haasteeseen, jossa bloggaajia kannustetaan näyttämään omat kasvonsa ilman meikkiä tai kuvankäsittelyä. Yllä olevan kuvaparin oikeanpuoleisessa kuvassa olen korjannut kirkkautta ja kontrastia kuvankäsittelyohjelmalla, vasemmanpuoleinen kuva on suoraan kameran muistikortilta (strategisesti rajattuna, tietenkin). En uskaltanut kuvata itseäni suoraan edestä päin, mutta en ole oikeastaan tehnyt sitä aikaisemminkaan. Kasvojen epäsymmetrisyyttä kun ei saa meikilläkään täysin korjattua. ;) 

Näinä itsensä hyväksymisen vaikeuden aikoina tämä haaste on mielestäni enemmän kuin paikallaan. Toivottavasti se antaa rohkeutta kaikille tarvitseville, ainakin itse sain jo ripauksen. Haluaisin itse haastaa mukaan kaikki kauneus- ja kosmetiikkabloggaajat, paljastakaa pakkelittomat poskenne! Bongasin tämän jo ainakin Saaran, Annien ja Myyn blogeista, ihania naisia kaikki. :)

Kuinka itse suhtaudut meikittömyyteen? Jokapäiväistä vai pelottavaa?

* * *

This is how my face looks naked. Usually, I wear at least some concealer and a little bit of blush. I feel insecure without makeup, although otherwise I don't have any issues with my self-esteem.

41 kommenttia:

  1. Sinäkin olet yhtä ihana :) ja rohkea kun uskalsit haasteeseen vastata :)

    Itse en haasteeseen lähtisi, siis en vaan pysty! En lähde ikinä viemään roskia meikittä ja tunnustan etten ole kotonakaan ikinä ilman meikkiä. Aina on edes kulmakarvat väritetty kevyesti.
    Kun on täysin vaalea, kulmissa ei ole mitään väriä, ihossa epäpuhtauksia/punoittavia finnijälkiä niin en viitsi järkyttää ihmisiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Eihän tähän haasteeseen toki kaikkien ole tarpeen ryhtyä, kukin tavallaan. Jos tuntee olonsa mukavammaksi ja haluaa meikata vaikkei kävisi muualla kuin keittiössä, olohuoneessa tai vessassa, niin miksipä ei? Jokaisella kun kuitenkin on vapaus tehdä ihan kuten itse haluaa.

      Poista
  2. Sä olet tosi kaunis myös ilman meikkiä etkä missään nimessä mitenkään väritön! Jos mä näyttäisin noin hyvältä meikittä laittaisin sitä vain juhliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. :) Olen itsekin sitä mieltä, että naamani on ihan ok naturellina, meikattuna vain tunnen oloni luontevammaksi ja enemmän "minuksi".

      Poista
  3. Kyllä se meikitönkin elo on ihan luontaisaa näin ikävuosien karttuessa.Jos aikoinaan ei kämpästä lähtenyt ilman meikkiä niin nyt se on enempi sääntö kuin poikkeus.
    On kivaa meikata,meikkejä ja kemppatuotteita laatikkotolkulla.Mutta se viitseliäisyys..huoh..
    Nurinkurista on se että parikymppisenä ei edes tarvitsisi meikata niin rajusti ja nyt 40 vee ois syytäkin pistää väriä ja tasoitusta naamaan =)
    Näiden "nakukuvien" arvohan vaan nousee.Tulevaisuudessa katselet niitä välillä kaihoten ja lopulta ihanasti muistellen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin muistaa arkistoida nämä otokset muuallekin kuin blogin kuvakansioon. ;) Kesällä menin itsekin vähemmällä meikillä, syksyn myötä sekä viitseliäisyys että innostus meikkaamista kohtaan on taas kasvanut. Kuten yllä mainitsin, olen mielestäni ihan kivan näköinen myös luonnontilassa, meikillä vain tuntuu mukavammalta.

      Poista
  4. Olen yleensä kotona meikittä, mutta aina ku jonnekki lähtee nii on pakko edes vähän meikata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu minullakin. Pienellä puuteroinnilla on aina jotenkin fiksumpi olo. :)

      Poista
  5. Itse haluaisin rohkaista kaikkia uskaltamaan. Minulla oli nuorena paha akne, jonka takia olin koulukiusattu. Yhdeksännellä luokalla sitten löysin vapautukseni peittävän meikkivoiteen avulla, ja aloitin meikkaamisen. Sen jälkeen minua ei nähnyt ilman meikkiä kukaan muu kuin vanhempani aamuisin, ennen kuin ehdin meikata.

    Parikymppisenä sitten aloitin e-pillerit (tavattuani nykyisen aviomieheni), ja akne hävisi. Sen jälkeen olen onnellisena kulkenut ilman meikkiä maat ja mannut. Oli vapauttavaa kun enää ei "tarvinut" meikata, vaan näytti ihan ihmiseltä ilmankin. Liian monta vuotta meni stressatessa siitä miltä näytti, nähden painajaisia siitä että unohti meikata ennen kuin lähti kaupungille (kirjaimellisesti).

    Nykyään meikkaan silloin kun huvittaa, mutta pakko ei ole. Aamuisin minulla on 15-20 minuuttia kellonsoitosta siihen, kun olen autossa matkalla töihin. Töissä sitten voi sutaista hieman meikkipuuteria ja ripsiväriä, jos siltä tuntuu. Kannattaa kokeilla, elämä on helpompaa kun ei ole aina pakko tehdä jotakin. Kuitenkin jää vapaus tehdä niin jos haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli pari vuotta sitten ikäviä hormonaalisia iho-ongelmia, silloin raskas pakkeli oli itsetunnolleni lähes välttämättömyys. Nykyään pärjään hyvin vähällä, mutta olo on aina miellyttävämpi kun on laittautunut edes hieman. On tosiaan huomattavasti vapauttavampaa, kun meikkiä voi laittaa sen verran kuin haluaa, eikä tarvitse stressata näppylöistä ja paukamista.

      Poista
  6. ohho. pakko sanoa, että tuntuu tosi oudolta ja käsittämättömältä, että joku ei oikeasti voi tai halua viedä roskiakaan ilman meikkiä. aina olen ihmetellyt jos kuulee sanottavan, että ei voi käydä lähikaupassa ilman meikkiä, mutta tuo on vielä enemmän. tekisi mieli alkaa tehdä kyökkipsykologin päättelyä tästä, mutta tuskinpa se nyt oikeaan osuisi :D itselleni on suht luentevaa olla ilman meikkiä. toki kun muuten tulee pukeuduttua hyvinkin huolitellusti ja virallisesti, niin sitten tuntuu vähän jännältä nähdä oma naama peilistä, joka ei olekaan niin vimpan päälle :D mutta rennommissa vetimissä ei tuotakaan ongelmaa ole. ja olen aika valjun näköinen ilman meikkiä, epätasainen iho, hurjan tummat silmän aluset ja "albiinomaisen valkeat" ripset ja kulmat :D kaipa sitä on tullut noita ulkonäköasioita sen verran käytyä läpi, ettei niillä vain ole väliä. ja onneksi olen tuntenut monia upeita naisia joille meikittömyys on sopinut täydellisesti ja ollut osa upeaa, itsevarmaa habitusta. muuten olen kyllä hieman epävarma, mutta ulkonäöstäni en. jännä juttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas on ihan toisin päin. Saattaa kuulostaa omahyväiseltä, mutta olen aina ollut varma, että olen ihan loistava tyyppi, mitä kaikki ihmiset eivät vain tajua. :D Vuosien varrella on sitten onneksi onnistunut ympäröimään itsensä ihmisillä, jotka ovat samaa mieltä. :) Pystyn toki tarpeen tullen viemään ne roskat ja käymään kaupassakin ilman meikkiä, mutta se ei ole ollenkaan mukavaa. Tunnen oloni varmemmaksi, kun olemuksessani kaikki, mihin voin itse vaikuttaa, on ojennuksessa.

      Poista
  7. Sulla on niiiin kauniit huulet! :)

    Itselleni haaste ei ollut yhtä paha paikka, koska lähden helposti täysin meikittä ja tukka sotkussa ruokakauppaan. Hätäisinä päivinä töihinkin riittää bb-voide, ripsien taivutus ja kulmien meikkaus.. Täysin meikittä voisi tulla liikaa "ootko sä kipeenä" -kommentteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja pus pus. ;)

      Hieman peiteainetta, puuteria ja poskipunaa on itselleni riittävä määrä meikkiä tunteakseni oloni ihmismäiseksi. Sillä olen mennyt monena päivänä töissäkin, varsinkin kesäisin. Jos on aikaa ja innostusta, tykkään toki meikata arkenakin vähän enemmän.

      Poista
  8. Pakko vaan todeta että vaikka kuinka rohkeaa tuo olisikin kaikilta, niin mitä tuo muuttaa ? Edelleen ne samat yleensä anonyyminä paskaa kommentoivat tulee tekemään niin jatkossakin, vaikka joka ikinen bloggaaja laittaisi "naku"kuvan itestään esille. Idehan tosin on hieno, sitä en kiellä, mutta hyvinkin skeptinen olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ymmärsin tämän niin, ettei haasteella ollut tarkoituskaan minimoida ikävien anonyymien kommentteja. Pikemminkin antaa itseluottamusta niille nuorille tytöille, jotka noiden kommenttien valossa vertaavat itseään meikillä ja photoshopilla kaunistettuihin valokuviin. Vaikka se voi fiksusta ja kypsästä ihmisestä tuntua itsestään selvältä, on tärkeää välillä muistuttaa, ettei kuvissa aina ole koko totuus.

      Poista
  9. Musta on mun blogissa niin monta meikitöntä kuvaa ja voin käydä viemässä roskat ilman meikkiä, lähikaupassakin käynyt meikitönnä, että eipä oikeastaan mun tarvitsisi muuta tehdä kuin linkittää vanhoihin postauksiin missä näkyy naama finneineen päivineen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kosmetiikkabloggaajat vaikuttavat tosiaan olevan piristävä poikkeus tässä suhteessa. Useihan meikkitutojen tai esimerkiksi meikkivoide-esittelyjen yhteydessä näytetään kuva meikkaamattomista kasvoista. Itse en ole tohtinut, enkä varmasti tee niin jatkossakaan, koska en vain koe meikittömien kuvien julkaisemista miellyttäväksi. Siis omasta naamastani otettujen, muita toki katselen mielelläni. :)

      Poista
  10. Mulle tulee sun meikittömästä kuvasta mieleen Cate Blanchett.
    Näytät ehkä hieman metsänkeijulta tai haltijalta.
    Aplodit muuten siitä, että kun muut ottaa semmosia kuvia, joissa töllötellään hymyillen tai ei kameraan ja räpsästään, ni sulla on ilme. Mä jään ihan pohtimaan, että mitähän mahdat nähdä silmiesi edessä. Enkä siis tarkoita mahdollista kylppärin peiliä vaan silleen sisäisten silmiesi edessä. Tää ilmepohdinta voi kyl olla seurausta siitä, et kun keksin ton haltijajutun, ni ehdin jo kuvitella ympärillesi lumotun metsän.
    Oot mun mielestä hyvin kaunis ilman meikkiä. Toki myös sen kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Cate on ehkä kauneimpia ihmisiä (tai haltioita) ikinä, kiitos! Tuo ilme tosin on enemmän sellainen "hitto kun on vaikeaa saada yhtään onnistunutta kuvaa" -epätoivo kuin mikään kohtalokas katse. :D

      Poista
  11. Sä olet kuin pieni keiju <3 ihana Nekku :)

    Mä lähdin tähän tempaukseen mukaan ja huomenna tulee ulos minun alaston totuuteni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Vaikka tämän ovat monet jo tehneetkin, osallistujia ei voi olla liikaa. :)

      Kiitos keijuvertauksesta, mielelläni olisin. :)

      Poista
  12. Minusta näytät aika samalta ilman meikkiä kuin meikin kanssa, mitä nyt nenä vähän kiiltää. :D Poikaystäväni muuten kommentoi sinusta kerran olkani yli, kun luin blogia, että olet kivan näköinen.

    Minulla on niin paljon "katkenneita" verisuonia kasvoissa, etten mielelläni ole ilman meikkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä kuulla että näyttää itseltään joka tapauksessa. :) Omin silmin katsottuna ero on varmaan suurempi kuin muiden mielestä.

      Minua häiritsee kasvoissani kuivan ja kylmän ilman aikaansaama punoitus ja ihon värin epätasaisuus, ilman sitä meikittömyys olisi paljon helpompaa.

      Poista
  13. Oot ihanan näköinen, jotenki tosi kauniit silmät sulla :) Ja tukka sopii kasvoihin hyvin!

    Yksikään nakukuva ei oo muuten blogeissa ollut ruma! Että sinäänsä jännä, miten monelle se meikittömyys on vaikeaa. Itselle myös. Mutta eihän meikkaus oo aina mitään kamalaa pakkelia, vaan kevyttä ja hyvät puolet esiin tuovaa, siistiyttä.

    VastaaPoista
  14. Kiitos! Ainahan sitä itse tarkastelee kasvojaan kriittisimmin. Kaikki nakuilijat ovat minunkin mielestäni näyttäneet tosi näteiltä ja alan pikkuhiljaa huomata, etten itsekään näytä pöhkömmältä. :) Pakkelointia pyrin välttämään, liian paksu meikki ei pue ketään.

    VastaaPoista
  15. Minullekin tuli kuvastasi mieleen keiju tai haltija. Aika jännä, että muutamalle muullekin tuli :)

    Sulla on kyllä kivat huulet! Olen aina haaveillut täyteläisemmistä pusuhuulista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä päätänkin tästä lähtien olla keiju. :)

      Poista
  16. En oo ihan varma mutta luulen etta nain sut kerran oulussa bussipysakilla, katoin vaan eka etta onpa kaunis nainen ja ihana silmameikki ja hoksasin sitte etta naytat jotenki tutulta. ^^ Muistelen etta sulla ois ollu semmoinen vaaleanpunainen tai joku puuterinvarinen kukka takissa, jos se edes nyt olit sina. x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tämä tapahtui keväällä tai kevättalvella 2011, on paljon mahdollista että se olin minä. Muistan ainakin tuolloin käyttäneeni vaaleanpunaista kukkaa mustan takin piristyksenä. :) Kesällä 2011 muutin pois Oulusta, sen jälkeen on tullut harvemmin seisoskeltua pohjoispohjanmaalaisilla linja-autopysäkeillä. Vuodenvaihteen kieppeillä olisi jälleen tarkoitus tulla pistäytymään siellä päin, tule moikkaamaan, jos bongaat taas. ;)

      Poista
  17. Kaunotar!!!

    Hengailen usein meikittä, suureksi osaksi laiskuuttani, osin siksi, että minusta on kivaa olla ihan sellaisenaan. Ehkä siinä on mukana uhmaakin, ihmiset saavat kestää katsella myös kiiltävää ihoani ja tummia silmänalusiani. Minusta monet ihmiset näyttävät paljon herkemmiltä, haavoittuvaisilta ja samalla maalauksellisilta ilman meikkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta mys tuntuu herkemmältä ja haavoittuvaisemmalta, kuinkahan saisin olon tuntumaan maalaukselliselta? :)

      Poista
    2. Herkkyys ja haavoittuvaisuus on hurmaavaa ja inhimillistä! Ja samalla ne merkillisesti korostavat ihmisen vahvuutta. Maalauksellisuudesta, kuvittele meikittömänä päivänä karanneesi (ei niin ankeaan) naturalismiin taipuvaisen taiteilijan maalauksesta ;D

      Poista
  18. Ihanaa, että sinäkin lähdit tähän mukaan. =) Kyllä se itseäkin jännitti, kun arastelen arpien takia ilman pakkelia liikkumista, vaikka muuten ilman silmämeikkiä voi ihan ilman ongelmaa juosta.

    Näytät kyllä niin samalta ilman meikkiäkin, yhtä nätti.

    Oletkos mahdollisesti jälleen Suomenkamaralla? Kun luulin nähneeni sinut jokin aika sitten hyppäämässä bussista keskustassa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen, muutimme Helsinkiin pysyvästi jo kesäkuussa. Eli ihan mahdollista, että olen hyppinyt busseihin. :) Jos bongaat vielä uudemman kerran enkä ole juuri hyppäämäisilläni, tule ihmeessä sanomaan hei!

      Poista
  19. Olet kyllä hirmu nätti, niin meikillä kuin meikittäkin! Jotenkin tosi kauniilla tavalla erikoisen näköinen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi että, kiitos tuhannesti! Ehkä parhaimpia kehuja ikinä, kuka nyt haluaisikaan olla tavallisen näköinen. ;)

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>