sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Rusinat pullasta

Yksi tämän talven suurimmista suosikeistani on kesällä tuoksufoorumin kautta ostamani L'Occitanen Immortelle de Corse. Välimerelliseen Voyage en Méditerranée -sarjaan kuuluva hajuvesi lanseerattiin viime vuoden marraskuussa, mutta Suomessa sitä ei ilmeisesti ole ollut myynnissä. Immortelle on oodi samannimiselle aromaattiselle kukalle, joka kasvaa Korsikan saarella. Tuoksu on hurmaavan herkullinen, oikeastaan enemmän jo gourmand kuin puhtaasti kukkainen.
Fragrantica listaa nuoteiksi immortellen ohella ruusun, teen, hunajan, benzoiinipihkan, iiriksen ja myskin. Ensituoksu on samanaikaisesti vihlovan makea ja terävän karvas, kuin erittäin vahva musta tee maustettuna valtavalla määrällä hunajaa. Terävyys taittuu tuoksusta melko nopeasti jättäen jälkeensä pehmeän, lämpimän hunajaisuuden. En ole koskaan haistanut immortelle-kukkaa muualla kuin tässä hajuvedessä, mutta tässä sitä onkin käytetty siekailematta. On sanottu, että tuoksu olisi miltei yksi yhteen kukan kanssa, mutta vertailupohjan puuttuessa on tyydyttävä hakemaan yhtymäkohtia muualta, tutusta kokemusmaailmasta.
Ensimmäinen tuoksun aikaansaama mielikuva oli jännittävä. Kuin olisin astellut herkkukauppaan, jossa myydään makeita kuivattuja hedelmiä: enimmäkseen viikunoita, rusinoita, luumuja ja aprikooseja. Hedelmien tuoksuun yhdistyy aavistus pippuria ja muita lämpimiä mausteita sekä erilaisten teesekoitusten aromeja. Punnitse ja Säästä -myymälä lasipullossa, siis. :) Vakavasti puhuen tuo ensivaikutelma oli aivan uskomattoman hurmaava, ostin tuoksun käytännössä siltä seisomalta.
Immortelle on siitä jännittävä gourmand-tuoksu, ettei siinä ole ollenkaan tunkkaisuutta. Siis sellaista raskasta vaniljaa tai ambraa, joka väärissä olosuhteissa tuntuu lähes tukahduttavalta. Tätä voisi hyvin käyttää myös kesäisin, mutta omassa mielessäni mausteisen sekahedelmäkiisselin tuoksu ankkuroi hajuveden keskitalven tietämille. Jos törmäät kompassipulloon matkoillasi, kehoitan nuuhkaisemaan. Ainakin, jos pidät makeasta. Tai joulusta.

Oletko sinä löytänyt uusia talvituoksuja?



* * *

My favourite fragrance for this winter is without a doubt Immortelle de Corse by L'Occitane en Provence. In my mind, it is an intriguing mix of honey, dried fruit, spices and black tea. Very sweet but not sickeningly so. It also feels very festive, perfect for the holidays.

8 kommenttia:

  1. Emporio Armanin She on minulle talvituoksu. Se on lämmin, ja hyväilevä. Juuri sellaista tarvitsee talvella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä haistella seuraavan kerran kun jollain kempparilla pyörin. Kun ei ole ennestään tuttu tuo. Lämpöisistä minäkin talvisin tykkään. :)

      Poista
    2. Se on kyllä aika yty tuoksu, että aloita varovasti! :D

      Poista
  2. Oi oi oi, tää kuulostaa niin herkullisen hyvältä..! Joulu, pullat, rusinat.. :D

    Ei mutta AH, jos tähän vain joskus jossain törmään niin varmasti nuuhkaisen :)

    VastaaPoista
  3. Hassua kyllä, minusta talvituoksuksi sopivat niin tummat ja mausteiset tuoksut kuin kevyet sitrustuoksutkin.

    Kuvasi on smyygistä! Nyt ei päivänvalo riitä edes smyygissä kuvaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ikkunalaudalla kuvailenkin melkein kaiken, se on luonnonvalon kannalta kivoin paikka. Viime viikonloppuna vähän yritin räpsiä taas, mutta ei tosiaan meinaa valo enää riittää. :(

      Itse en oikein osaa käyttää niitä kepeän raikkaita tuoksuja talvisin, alkaa vain palella entistä enemmän.

      Poista
  4. En ole löytänyt uusia tuoksuja, ja minulla alkaa olla jo ongelma!!! Tarvitsen uuden tuoksun, mutta olen kranttuakin krantumpi.. Ja tuntuu että tuoksuun pitäisi saada rauhassa tutustua ja tuoksutella.

    Meillä on muutes Moroccan Oilin öljyhoitoarvonta.. käys tsekkaamassa :)
    https://theartofesteticdesign.blogspot.com

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>