sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kauden kultahatut

Olen saattanut joskus kertoa, että syksy ja joulu ovat lempivuodenaikojani. Talvikin on mukavaa, mutta joulu nyt ihan erityisesti. Pahemman sortin kotimyyränä nyhjään sohvan nurkassa kirjan kanssa myös kauniina kesäpäivinä, mutta syksyisin kotoilu on yleisesti hyväksyttävämpää eikä kukaan ole patistamassa ylös, ulos tai lenkille. Kaikkein eniten pidän loppusyksyn tunnelmasta. Mausteisista tuoksuista, lämpimistä villapaidoista ja peitoista, kotoisista mauista ja syvistä, murretuista väreistä.

Apua syksyn ja talven tunnelmointiin sain muutama viikko sitten Yves Rocherin lähettämästä paketista, johon oli kääritty ajankohtaisia kausituotteita. Testattavaksi saamistani tuotteista suosikeiksi hivuttautui tämä kynsilakkatrio, jota oli pakko päästä heti kokeilemaan. Kuvastakin huomaa, etten malttanut noudattaa kunnon bloggaajan "kuvaa ensin, käytä vasta sitten" periaatetta, vaan olin sutinut kaikkia kolmea kynsilleni jo etukäteen.

Viileänharmaa Gris Intense ja tumma viininpunainen Prune ovat molemmat creme-lakkoja ilman kimalteita - helmiäisenhohtoinen Opale puolestaan on tarkoitettu ensisijaisesti muiden värien päällä käytettäväksi efektilakaksi. Toimii kyllä kauniisti myös yksinään. Yvesin vakiovalikoimassa on näistä Vernis Brillance -lakoista useita värivaihtoehtoja, mutta joulun alla suosituista perustuotteista lanseerataan uusia sävyjä kultapakkauksin. Kynsilakkojen lisäksi kausituotteissa on tarjolla muun muassa kullattu versio melkoista blogisuosiota saaneesta Sexy Pulp -ripsiväristä sekä pari uutta sävyä lempparihuulipunastani Grand Rougesta. Huulipuniin aion palata tarkemmin vielä myöhemmin, sillä viime keväänä valikoimiin tullut erinomainen GR-laatu vaatii ehdottomasti oman postauksensa.

Tässä kynsille on lakattu kaikkia kolmea lakkasävyä. Pikkusormelle ja keskisormelle on molemmille sudittu kaksi kerrosta värilakkaa; nimettömällä ja etusormella on lisäksi päällimmäisenä kerros Opalea. Vaaleanpunertava helmiäiskuorrute on mielestäni todella kaunis, ja aion kokeilla sitä vielä monen muun sävyn kaverina. Viileä, tummahko harmaa on sävyltään asiallinen ja tyylikäs, mutta silti hienovaraisen särmikäs. Syvä luumunpunainen puolestaan on aivan täydellinen, etenkin jos pidät tummista statement-kynsistä, mutta arkailet mustan kanssa. Lyhyissä kynsissä sävy on erityisen napakka ja ryhdikäs.

Tässä todiste siitä, kuinka Opale pärjää omillaankin. Sävy jää läpikuultavaksi, mutta sillä saa aikaan huoliteltua ja kaunista jälkeä (valitettavasti kynsinauhani eivät hehku yhtä nätisti). Kuvassa lakkaa on levitetty kolme kerrosta. Yves Rocherin creme-lakkoja olen käyttänyt aikaisemminkin ja niistä olen aina saanut peittäviä jo kahdella kerroksella. Lakat myös kestävät omilla kynsilläni kauniina pitkään. Sivellin on sopivan leveä ja pitkänmallisen korkin ansiosta sitä on helppo käyttää. Lisäksi on kivaa, että siveltimessä on pitkä varsi, joka ylettyy pullon pohjaan saakka, eikä viimeisten lakkatippojen kalasteluun tarvitse kepulikonsteja.

Mitkä sävyt viihtyvät sinun kynsilläsi syksyisin?

2 kommenttia:

  1. Prune näyttää upealta! Juuri tuon sävyisiä tykkään itse syksyisin käyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi kaunis! Itse lakkasin kynnet sillä sunnuntaina ja on pysynyt tosi nättinä (kaikki kun eivät kestä edes vuorokautta). Ihanan syksyinen. :)

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>