keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Suuri huulipunasyksy

Otsikko on harhaanjohtava, koska ei tämä syksy oikeasti ole yhtään sen suurempi huulipunasyksy kuin aiemmatkaan. Innostun vain punista enemmän, kun päivät lyhenevät ja ilma viilenee. Samalla tavalla kuin keksin muutkin voimakkaat värit uudelleen joka ikinen vuosi juuri näihin aikoihin. Kesällä mennään kevyesti ja nudella, mutta syyskuussa tekee jo mieli kaivaa laatikoista ne tummemmat sävyt. Arjessa päädyn yleensä lataamaan syksyn värejä silmämeikkiin, mutta juhlaan saavat huuletkin osansa.

Tämä blogiteksti on odottanut tulemistaan jo jonkin aikaa. En oikein osaa sanoa, miksi en ole kirjoittanut Yves Rocherin kultahylsyisistä Grand Rouge -punista kunnollista postausta aikaisemmin, mutta sain muistutuksen pari viikkoa sitten, kun blogifoorumilla kyseltiin tuotesuosituksia YR:lta. Hyvä niin. Tässä ollaan nimittäin Vain Elämää -tyyppisesti "isojen juttujen äärellä"; voisin melkein julistaa nämä huulipunat lemppareimmiksi ikuna. 

Alun perin sain Yvesiltä kolme huulipunaa kokeiltavaksi viime vuoden maaliskuussa. Yksi niistä on sittemmin lähtenyt eteenpäin vaikean sävynsä vuoksi, mutta saatoin ihan hitusen innostua ja ostaa loppuvuodesta kahdeksan uutta tilalle. Hups. Nettikaupassa näytti vielä olevan muutama sellainen värivaihtoehto, jotka voisin jossain vaiheessa napsia ostoskoriini. Rakastan näiden huulipunien koostumusta ja tahdon pakkomielteisesti omistaa jokaisen minulle sopivan.

12 Rose Eclatant, 13 Rose Somptueux, 21 Mauve Pastel, 22 Mauve Subtil, 23 Violet Profond
24 Violine Lumineux, 31 Rouge Vif, 33 Rouge Gourmand, 34 Bordeaux, 73 Rose Equivoque

Valokuvasin kymmenen huulipunaa kevättalvella (tämä on ollut pitkä prosessi...), ja sen jälkeen noistakin on yksi jo ehtinyt jatkaa matkaansa, oli pentele minulle liian lämpimän sävyinen. Osa punista on selvästi pigmenttisempiä kuin toiset: yllä olevista ainakin Mauve PastelVioline Lumineux ja Rose Equivoque ovat muita läpikuultavampia. Muissa sitten onkin väriä älyttömän hyvin. Koostumus on ihanan hoitava ja kosteuttava, mutta pysyy huulilla todella napakasti. Näitä voi kyllä myös helposti lisätä päivän mittaan ilman että lopputulos on kuivakka tai paakkuinen. Tuoksu on aika perus huulipunantuoksu, sellainen vähän vahamainen, ei kovin kummoinen. Mutta tuntu ja pigmentti, voi ah!

Sitten kaikki vielä huulilla. Kuvat jäivät vähän hailakammiksi kuin miltä sävyt oikeasti näyttävät - ylemmät swatchit ovat lähempänä todellisuutta.

Rose Eclatant on lämmin, aavistuksen korallinen, vaalea pinkki (ei vaaleanpunainen kuitenkaan, kaksi eri asiaa :) ). Voimakas pigmentti.

Rose Somptueux on viileämpi, tumman vadelmainen sävy. Voimakas pigmentti.

Mauve Pastel on nimensä mukaisesti vaalea malvansävy. Itselläni aika luonnollisen näköinen, vain hiukan omia huuliani vaaleampi. Ohuempi pigmentti, hento kultainen shimmer.

Mauve Subtil on astetta tummempi versio edellisestä. Edelleen luonnollinen ja hiukan läpikuultava, ei shimmeriä.

Violet Profond näyttää hylsyssä pelottavalta, mutta siitä saa taputeltua huulille myös ohuemman, kesymmän värin. Kerrostettavissa todella tummaksi, kuvassa asteen hillitympi versio. Keskivahva pigmentti.

Violine Lumineux näyttää sekin pakkauksessaan tummalta, mutta on huulille levitettynä läpikuultava ja marjainen. Tosi hyvä valinta tummien sävyjen kanssa arkailevalle, jos kuitenkin haluaa meikkiinsä ripauksen syksyä.

Rouge Vif on tajuttoman upea, voimakaspigmenttinen punainen. Lämpimämpi, muttei oranssi. Tähän ihastuin ensimmäisenä, ja siitä se ajatus sitten lähti.

Rouge Gourmand on ihan yhtä mahtava kuin sisarensa tuossa edellä - täydellinen punainen, hiuksenhienosti viileään kallellaan. Melko neutraali lopulta kuitenkin. Nämä molemmat kirkkaanpunaiset kannattaa ehdottomasti tsekata livenä, kuvat ovat jääneet valitettavan valjuiksi.

Bordeaux oli ainakin viime syksynä paljon esillä muissakin blogeissa, ja se todella on mainio syksyyn. Tumma viininpunainen, verrattavissa Violet Profondiin, mutta lämpimämpi.

Rose Equivoque on se, jonka annoin parempaan kotiin. Kaunis, vaaleahko ruosteenpunainen sävy, mutta auttamatta liian lämpöinen minulle. Hentoista metallisuutta tai shimmeriä oli mukana myös.

Siinäpä tämänhetkinen kokoelmani, jatkoa voi vielä seurata... :D Ovatko Grand Rouget tuttuja? Vai onko Yves Rocherin huulituotteissa jokin vielä parempi, joka kannattaisi testata?

16 kommenttia:

  1. Multa löytyy sävy Corail Incandescent (43), kenties joku kausisävy? En jaksanut tarkistaa YR:n sivuilta :D Tykkään kyllä! Sulla onkin aika vakuuttava kokoelma ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se oli juuri se korallin sävy, jonka ensimmäiseksi laitoin eteenpäin. Tosi nätti, mutta liian lämmin omaan makuuni.

      Kokoelma kasvoi viime syksynä melkein vahingossa, kun tajusin, kuinka monta ihanaa sävyä näissä oli, Nytkin olisi pitänyt pysyä pois nettisivuilta, kun tuli uusia himotuksia...

      Poista
  2. Mulla on Rouge Vif ja se on kyllä yksi upeimpia punia koskaan. <3

    VastaaPoista
  3. Vitsi miten täydellisiä swatch-kuvia! Mitkä huulet! <3
    Kivoja puniakin, ei siinä. :)

    VastaaPoista
  4. Sun huulet on kyllä ku tehty huulipunaswatcheihin! Mielettömän ihanat kuvat ja sävyt ja ah!

    VastaaPoista
  5. Huippua kun esittelit nämä, sillä juuri haahuilin YR:n sivuilla ja mietin minkä näistä punista laittaisin ostoskoriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita kaikki! :D Ei vaan, hyvä että voin olla avuksi.

      Poista
  6. Minullekin on näitä päässyt jotenkin kertymään. Minä en tosin ikinä muista mitä minulla jo on, kun toisinaan käyn YR:n sivuilla noita sävyjä tiirailemassa tilaus mielessäni. Pitäisi joskus ottaa asiakseen kirjata ne ylös. Tosin sävyjen numerot ja nimet ovat ärsyttävän vaikeasti luettavissa mielestäni, ellei sitten satu muistamaan ulkoa niitä ja pystyy arvaamaan puolet. ;-)

    Todellakin ihania huulipunia kaikin puolin, tykkään tosi paljon! Pidän myös YR:n Sheer Botanical-punista, ne ovat todella helppoja ja vaivattomia arkipunia joista aika monesta tarvittaessa löytyy myös ytyä eli osa on kerrostettavissa niin, että vaikka ne ovatkin aika kuultavia ohuesti levitettynä niin intensiteettiä löytyy kerrostettaessa. Tuntuvat tosi kevyen ihanilta huulilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo sävynimet ovat vähän ärsyttäviä, kun kaikki ovat vain rose jotain tai rouge jotain tai corail jotain jne. Vaikea muistaa. Sheer Botanicalit voisivat periaatteessa kiinnostaa, mutta yleensä tahdon huulipuniltani nimenomaan väriä ja pigmenttiä. Kuultavissa tarkoituksissa valitsen aina mieluummin huulikiillon.

      Poista
  7. Ihanan houkuttelevia kuvia, pari punaa pitää varmasti hankkia jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
  8. Mahtava postaus ja swatchit! Mulla on Coral Incandescent ja monta kertaa olen ihaillut sen koostumusta mutta harmitellut minulle liian lämmintä sävyä.. Pakko siis ostaa kokeiluun joku toinen, viileämpi sävy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se minullakin oli, mutta ei passanut omiin väreihini yhtään. :/ Näistä kaksi ensimmäistä sopisivat varmasti sinulle tosi hyvin. Ja miksei muutkin, mutta nuo pinkit näyttävät mielikuvissani ihan Helenalta. :)

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>