sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Virallinen viskikannanotto

Olimme eilen mafiasiskojen kanssa juhlistamassa One Of Beauty's Daughters -blogin synttäreitä ja blogin kirjoittajan myöhästyneitä tupareita. Itse olin liikenteessä tällä naamalla. Kamera ja kasvoni eivät kiireessä osanneet tehdä yhteistyötä, siksi tuollainen hassu kollaasi puolikkaita päitä. Päätin, että muiden meikkihöpsöjen seurassa uskallan ulkoiluttaa Make Up Storen uutta Atomic-huulikiiltoa, jota olen tähän mennessä vain ihastellut hylsyssään. Sinisen ja turkoosin sävyissä välkehtivä kiilto on järisyttävän upea, mutta itselläni ei ihan arkikäyttöön soveltuva. Tämän lauantai-illan meikin rakensin kokonaan sen ympärille.

Kuva ei tee oikeutta huulikiillon upeudelle, mutta suuntaa-antava on kuitenkin tyhjää parempi. Itsessään kiilto ei ole noin tumma ja pigmenttinen, vaan laitoin alle Macin tummanviolettia Cyber-huulipunaa. Tummien värien päällä Atomicin moniuloitteisuus tulee parhaiten esiin, mutta se toimii kyllä myös hiukan vaaleampienkin kanssa. Yksinään kiilto on läpikuultava, pohjaväriltään harmahtava violetti.

Silmämeikissä yritin hakea samoja sävyjä. Väritin alaluomen jollain violetilla kynällä (oli ehkä Rimmelin) ja tuputtelin päälle Inglotin violettia luomiväriä. Yläluomella on Fyrinnaen vihreänhehkuinen Jade Ghost, joka sekin toimii parhaiten tummaa taustaa vasten. Tällä kertaa käytin sitä suoraan iholle, jolloin efekti on vaatimattomampi. Luomivaossa on mattaruskeaa väriä.

Lisäsin vielä irtoripset, mutta en ollut niihin oikein tyytyväinen. Ne olivat aika pitkät, mutta eivät kuitenkaan kovin tuuheat. Olisivat vaatineet parikseen vakuuttavammat luomuripset, ehkä. Red Cherryn pari numero 43 ovat nämä.


Jaksoin taiteilla kynnetkin samaan malliin. Alla on China Glazen tummista tummin violetti Midnight Ride ja päällä tuputeltuna IsaDoran kimaltava ja helmiäisenhohtoinen vaaleanvihreä Dragonfly. Tykkään kovasti, vaikka pohjalakan violettisuus jä livenä vähän vaimeaksi.

* * *

Niin, se viskijuttu. Harvat asiat saavat minut kiihtymään siinä määrin kuin epäreiluus ja ihmisoikeuksiin kajoaminen. Luin viskifarssista eilen, ja ai saakeli kun pisti vihaksi! Muistakaa siis kaikki (täysi-ikäiset) käydä niiden kauneusmessujen ohella myös parin viikon kuluttua järjestettävässä Olutexpossa, joka kulki aiemmin nimellä Olut & viskiexpo. Siellä esitellään vaarallisia päihteitä, eikä siitä näinollen ole sopivaa kirjoittaa blogeissa. Ainakaan siitä VISKISTÄ. Mutta varmasti ovat tosi hyvät messut!

18 kommenttia:

  1. Sun meikki oli ihana! Otettiin eilen miehen kanssa kulaukset VISKIÄ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä mies otti minunkin puolestani, itse en pysty. :P

      Poista
  2. 1) Juuri hyvä meikki purkkimafian pippaloihin.! Sulle sopii kyllä tuollaiset tummat, jännät meikit.

    2) Miksi sulla 43:t näyttää noin hyviltä, mun silmissä ne oli ihan omituiset ja pisimmillään kutittelivat kulmakarvoja! :D Haha! Jotenkin sulla ne näyttää "miedommilta" kuin mulla :)

    3) Ihanat kynnet! Multa löytyy IsaDoran Angel Wings, jota taidan joskus kokeilla tuolla tavalla :)

    4) Ja viski. Ei edes aloiteta, en kestä. #virkamiestenurpoilua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1) Kiitos! 2) Minä taas olisin toivonut noita enemmän dramaattisuutta. Olivat pituutensa nähden jotenkin tosi leimit. :/ 3) Kannattaa testata, tuli aika jännä efekti. :) 4) Say no more.

      Poista
  3. Todella kiva meikki, ja siis noi huulet! Ihan mahtavasti tuot tuon huulikiillon esiin, sen olematta kuitenkaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olisin tahtonut, että se olisi näyttänyt vielä överimmältä, vähän niin kuin niissä Hallbergin Lindan kuvissa. :D Mutta hieno oli noinkin.

      Poista
  4. Ai että, tuo Atomic on kyllä niin järisyttävän hieno. Ehkä se on pakko hankkia. Järisyttävän hieno nainenkin, siellä linssin takana. Pakkohan niiden on vetää se komento takaisin, ei tää, ei näin. Huhhu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos. Jos et vielä ole ehtinyt, niin Atomic on kyllä syytä käydä äkkiä ostamassa pois. Ennen kuin loppuvat vallan. ;)

      Poista
  5. Näytit upealta! Sun kasvot kestää noinkin dramaattisen meikin ihan mennen tullen, aivan mahtava!

    Niin, ja viskifarssi on aivan naurettavaa pelleilyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mohn! Nättinä olit itsekin. :)

      Poista
  6. Aivan ihana meikki! Ja suurena viskin ystävänä en voi todeta muuta kuin voihan VISKI! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoho, voihan viski tosiaan! Kiitos. :)

      Poista
  7. Upea meikki ja koko ilmestys. Kuten niin moni jo totesikin, tällaiset meikit sopii sulle niiiin hyvin. Sussa on jotain samanlaista karismaa kuin Kate Bushissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos, en ollut tuota Kate Bush -vertausta kuullutkaan! Nyt kun googlettelin, niin ehkä meissä on jotain samaa. Kiitän kauniista sanoista. :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Heh. Vois olla myös sellainen "en tykkää" -nappi.

      Poista
  9. pakko sanoa, että jotenkin liikuttavaa ja suomalaisesta tajunnan todellisuudesta kertovaa, että ensimmäistä kertaa kun uskon lukeneeni täältä, että epäreiluus ja ihmisoikeuksiin kajoaminen saavat sut kiihtymään, se liittyy tuohon keissiin :D ei siinä, sananvapaus on tärkeä juttu. en tarkoita väheksyä mutta tää on vaan jossain määrin... koomista, paremman sanan puutteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se hassua, olen ihan samaa mieltä. Ei vain ole ollut tapana olla täällä kovin kantaaottava, kun yhteiskunnallisten epäkohtien puimiselle on kosmetiikkablogeja parempiakin foorumeita. ;) Tätä juttua kirjoittaessa tuota viskihommaa tuli joka tuutista, ja olin jotenkin ihan ihmeissäni (kiukutuksen lisäksi). Suomessa kun nuo sananvapausasiat ovat kuitenkin yleensä melko hyvässä jamassa.

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>