lauantai 17. lokakuuta 2015

Kesähaalinta II

Otsikko on harhaanjohtava, enää ei oikeasti ole kesä. Jos joku sattui luulemaan. Kuvat on kyllä otettu jo heinäkuussa, mutta ovat ressut joutuneet odottamaan julkaisua jo jonkin aikaa. Eivät sentään ihan ensi kesään. :D



Siskoni kävi kesälomallaan Amerikassa, mikä kaltaiselleni meikkiholistille tietysti merkisti vimmattua ostoslistan kirjoittamista. Tällaiset tuliaiset lopulta sain - olin oikein tyytyväinen. Sekä Kat Von D että Tarte ovat merkkeinä kiinnostaneet jo pidemmän aikaa, mutta niitä on hiukan vaikea saada tilattua Suomeen. Nyt pyysin siskoani tuomaan molemmilta kokeiluun luomiväripaletit sekä pari muuta kehuttua tuotetta. Bonuksena mukaan hyppäsi myös Loracin glitterneste 3D Liquid Lustre, joita ihastelin jo viitisen vuotta sitten, kun itse edellisen kerran vierailin Jenkkilöissä.



Tänä vuonna olen pitkästä aikaa ollut oikeasti kiinnostunut uusista luomiväreistä - eritoten kauniista ja hienoista luomiväripaleteista. Kat Von D:n Innerstellar on juuri sellainen. Se houkutti sävyiltään merkin paleteista eniten, vaikka muutkin kuulemma ovat mainioita. Ehkäpä jonain päivänä haalin niitä vielä lisää - listallani ovat ainakin Monarch ja Shade & Light, mutta tästä on hyvä aloittaa. Paletissa on kaksitoista luomiväriä, joista kaksi ovat mattaisia ja loput satiinisia. Sävymaailma on yleisilmeeltään melko viileä: harmaita, taupeja ja pari violettia. 

Suuremmissa napeissa on pari yleispätevää korostussävyä sekä kaunis harmaanruskea. Luomivärit ovat nättejä, mutta hiukan jauhoisia, mistä olen kuullut pientä narinaa muualtakin. Ilmeisesti tämä on ollut ongelmana nimenomaan Innerstellarin kanssa, mutta mielestäni sävyt toimivat silti ihan hyvin. Ainakin pohjustajalla.




Halusin testata myös hypetettyä Tattoo Lineria, varsinkin kun sitä saa myös tummanruskeana (sävy Mad Max Brown, huippu nimi!). Nestemäiset rajaukset eivät yleensä ole minun juttuni, mutta ruskeaa väriä on ollut huomattavasti helpompi käyttää kuin perusmustaa. Olen myös aivan rakastunut kynän kuitukärkeen, jollaiseen en ole aikaisemmin törmännyt missään. Tässä ei siis ole sivellintä eikä huopakynämäistä kärkeä, vaan ikään kuin niiden välimuoto, ohuista muovisista harjaksista yhteen nivottu kuitupää. 

Kynä ei kuivu yhtään ja sillä saa erinomaisen tarkkaa jälkeä. Lisäksi väri todella pysyy paikoillaan kuin tatuointi, mutta on silti helppo puhdistaa vedenkestävälle silmämeikille tarkoitetulla poistoaineella. Olen piirrellyt tällä ohuen ohutta viivaa aivan ripsirajaan, mikä on toiminut arkimeikissä tosi kivasti. Kynä on osoittanut tarpeellisuutensa erityisesti kuluneen viikon aikana, kun olen yrittänyt varjella kärsineitä ripsiäni enkä ole taivuttanut niitä tai käyttänyt ollenkaan ripsiväriä (crazy, I know!).



Tämän tilauksen tähti oli, ainakin näin jälkeen päin tarkasteltuna, ehdottomasti Tarten Tartelette-paletti. Paletissa on kokoelma ylikauniita mattaluomivärejä maailmankaikkeuden parhaalla koostumuksella, tällä ei vain voi mennä pieleen! Minulla ei ollut paletista sen kummempia odotuksia, mutta tahdoin tutustua Tarten luomiväreihin ja samalla laajentaa omaa mattavärien kokoelmaani. Aiemmin kun olen hamstrannut lähinnä satiinisia ja kimaltavia.

Olen äärettömän onnellinen, että ostin juuri tämän paletin. En ole koskaan kokeillut näin laadukkaita ja ihania mattaluomivärejä. Koostumus on kummallisen ohut, mutta silti erittäin, erittäin pigmenttinen. Eikä ollenkaan pölisevä tai jauhoinen. Kirjoitan tästä vielä tarkemman esittelyn, mutta sanonpahan vain, että olen huomattavan vaikuttunut. Suosittelen kaikille!



Amazonian Clay -poskipunista ostin neutraalin Exposed-sävyn sekä ruusunvärisen Blushing Briden. Koostumus on aika lailla samanlainen kuin luomiväreissä: ohut ja pigmenttinen. Ei ole vaikea ymmärtää näiden suosiota, mutta en itse ehkä vakuuttunut siinä määrin kuin olin odottanut. Olen käyttänyt molempia, montakin kertaa, mutta jostain syystä eivät ole nousseet ihan ykkössuosikeiksi. Mikä ei tosin ehkä ole juuri näiden poskipunien huonoutta - laskin pari viikkoa sitten kaikki punani ja niitä on kyllä jo pienen kylän tarpeisiin. Jos ette tuomitse, voin kertoa että minulla on niitä kuusikymmentäviisi (65). Kuusikymmentäviisi poskipunaa. There, I said it. :D




Sitten vielä tämä 3D Liquid Lustre. Olen vähän ihmetellyt, ettei tästä ole koskaan ollut sen kummemmin puhetta blogeissa tai youtube-videoilla. Kysessä on nestemäinen kimallusasia (virallisesti kai top coat), jota annostellaan pipetillä. Voi käyttää esimerkiksi luomivärin päällä tai jos on oikein villillä tuulella, niin vaikka poskipäille. Kuivuu iholla melko nopeasti ja pysyy paikallaan tosi hyvin. Limited edition -seteissä on tietääkseni ollut myynnissä useampiakin sävyjä, omani on vakiovalikoimaan kuuluva, kullanhohtoisena kimalteleva valkoinen Diamond

Oli kuulemma ollut paikallisen Sephoran viimeinen, mutta kyllä näitä vielä myynnissä on. Jännästi puolityhjä pullo muuten, en ollut kuvaushetkellä käyttänyt tuota vielä ollenkaan. Näyttää ihan siltä kuin olisivat myyneet testerin, mutta pahvipakkaus vaikutti avaamattomalta. Hmph. :/

Mitä sinä olet viimeksi haalinut ulkomailta? Oliko näissä jotain erityisen kiinnostavaa?

2 kommenttia:

  1. Musta tattoo liner olisi ihana! Tykkään kokeilla erilaisia rajaustuotteita, sillä rajaukset ovat meikkini kulmakivi, ja tätä olen himoinnut pidemmän aikaa.

    Vaikuttava poskipunakokoelma, omani koostuu peräti kahdesta, joista toinen on Nyxin Taupe varjostuksiin..:D Jotain kylmänsävyistä olen ajatellut ostaa, sillä tuo olemassaoleva ei taida edes sopia mulle.

    VastaaPoista
  2. Olen juurikin Edinburghissa ja tein muutaman kosmetiikkaostoksen juuri tänään: Barry M:n viininpunaisen mattakynsilakan, Benefitin They're real! -ripsarin ja Sleekin I-Divine luomiväripaletin sävyssä Vintage Romance. Ulkomailla on ihana shoppailla kosmetiikkaa! Tuo Tarten paletti kiinnostaa kovasti...

    Helkky

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>