maanantai 10. toukokuuta 2010

Havaiji (+ miten teen silmämeikin)

Minulta on pyydetty sekä Havaiji-aiheista meikkiä teemajuhliin että erityisesti silmämeikin levittämiseen ja häivyttämiseen painottuvaa tutorialia. Nappasin inspiraatioksi seuraavan kuvan ja päätin yhdistää molemmat toiveet samaan postaukseen.Haivaijista itselle tulevat mieleen leit ja parikymmentä vuotta sitten kovasti muodikkaista paidoistakin tutut palmusiluetit ja värikkäät auringonlaskut. Kuvan auringonlaskun värit siirsin meikkiin lähes sellaisenaan. Lisäksi maalasin poskelle keltaisen kiinanruusun, joka lisää karnevaalihenkeä. Mustat palmut olisivat myös olleet jännä lisä, mutta tällä kertaa halusin kukkasen. :)Pahoittelen naamaviipalekuvia, mutta en halunnut kuvata kasvoja kokonaan, koska olin tehnyt meikin vain toiselle puolelle.Käytin meikissä Pure Luxen luomivärejä ja NYXin valkoista Jumbo Eyeshadow Penciliä (purkissa) pohjustukseen. Huulipunana on NYXin Round Lipstickin sävy Fusion.Aluksi pohjustin liikkuvan luomen levittämällä ohuelti Milkiä synteettisellä litteällä siveltimellä. Häivytin valkoisen sormin, sillä vaikka siveltimellä voidemaisen värin saa levitettyä tarkemmin, ihon lämmön vaikutuksesta häivytys onnistuu paremmin sormella painelemalla. Halusin käyttää valkoista pohjustusta, koska se saa värit näyttämään entistäkin kirkkaammilta.Luomivärin levityksen aloitin painelemalla keltaista Sunny Side Upia liikkuvan luomen keskiosaan. Kun pohjustus on tahmea ja luomivärit irtonaisia, väri on tärkeää painella paikoilleen edestakaisen sutimisen sijaan. Otan väriä litteän, jämäkän siveltimen toiselle puolelle ja kopautan ylimääräiset takaisin purkkiin. Painelen värin tiukasti pohjustukseen kiinni ja lisään väriä vähän kerrallaan kunnes lopputulos on tarpeeksi intensiivinen. Pienemmällä siveltimellä painelin ulkonurkkaan oranssia Tangerinea ja sisänurkkaan vaaleankeltaista Musea. Vaihtaessa väristä toiseen pyyhin siveltimen välillä talouspaperiin (oikeastihan siveltimiä pitäisi olla tarpeeksi monta niin, että uuden värin voisi aina levittää puhtaalla, mutta minulla ei ole). Hohtavat, ja eritoten irtonaiset luomivärit on helppo häivyttää, mutta siistin jäljen aikaan saamiseksi siinä kannattaa aina olla kärsivällinen. Häivytin värit toisiinsa vetämällä (huom! ei hieromalla tai hankaamalla) uutta väriä siveltimellä vanhan päälle.Luomivakoon painelin ensin pinkkiä Ouch!ia samalla pienellä siveltimellä. Laitoin väriä vain hyvin kapealle alueelle, minkä jälkeen häivytin väriä ylöspäin pyörittämällä värin reunaa puhtaalla pyöreäpäisellä, pehmeällä siveltimellä. Tarvittaessa väriä voi myös lisätä, mutta häivyttämisessä käytettävässä siveltimessä sitä ei kannata olla. Kulmaluun alapuolella värien häivytys on helpointa, kun käyttää pientä pyörivää liikettä ja pehmeää sivellintä. Asiaa auttaa myös, jos liikkuvalle luomelle käytettyä tahmeaa pohjustusta ei levitetä liian ylös, jolloin häivytettävä väri vain tarttuu siihen kiinni. Pinkin värin reunamille lisäsin Tangerinea, jonka niin ikään häivytin ylöspäin edellä mainitulla tavalla.Aivan kulmakarvojen alapuolelle piirsin vielä ohuen viivan NYXin Milkillä, jonka häivytin sormella. Pohjustuksen päälle painelin pienellä siveltimellä Musea, ja pyörittelin sen sekä oranssin Tangerinen väliin vielä Sunny Side Upia.Alaluomelle värit on helpointa levittää pienellä siveltimellä. Käytin Ouch!ia: paksummin silmän ulkonurkkaan, ja sieltä ohentuen sisänurkkaa kohti. Luomivakoa terävöitin pyörittämällä sinne häivytyssiveltimellä ihan hitusen tummanviolettia Utopiaa. Silmän sisäpuolella käytin NYXin valkoista kajalia.Ripsivärin jälkeen silmämeikki oli valmis.Posken kukkaan otin mallia valokuvasta. Valitsin kiinanruusun, koska se vaikutti olevan tyypillisen Havaijilainen kukka, ja kuvassa olevan kukan värit sopivat hyvin myös muuhun meikkiin.Hahmottelin kukan rajat ensin valkoisella kajal-kynällä, minkä jälkeen "maalasin" kukan täyteen Milkillä. Terälehtien ulkoreunoille painelin Sunny Side Upia.Kukan sisäosan täytin Musella, jonka päälle keskelle kukkaa painelin Ouch!ia mukaillen terälehtien muotoa.Yksityiskohdat maalasin eyeliner-siveltimellä ja mixing mediumiin (vesikin käy) sekoitetuilla Tangerinella ja Ouch!illa. Korostin kukkaa vielä levittämällä Ouch!ia ja Utopiaa pienellä siveltimellä juuri ääriviivojen ulkopuolelle.Viimestelin kukan liimaamalla Make Up Storen Bubblegum -strasseja vähän niin kuin heteiksi.

Ja ta-daa! Pitkän postauksen lopuksi Havaiji-meikki on valmis. :)

P.S. Lupailin kommenteissa tätä juttua jo viikonlopuksi, mutta tähän upposikin ihan hulluna aikaa, enkä ehtinyt postamaan kuin vasta tänään. :O

27 kommenttia:

  1. Onpas värikäs :) Hawaii-tunnelma on otettu hyvin haltuun (meinasin sanoa että capturoitu, pirun englannin väännökset!).

    Tsekkaahan blogini ;)

    VastaaPoista
  2. Tosi upea meikki ja hienosti tehty kaikki yksityiskohdat kukkaan!

    Miten oot muuten saanut Milkin purkkiin? :O

    VastaaPoista
  3. Olet ihan älyttömän taitava ja tunnut kehittyvän kokoajan huimaa tahtia :o. Meikki oikein hohkasi hawaii-tunnelmaa :). Kukkakin on tosi taitavasti tehty, vau ja vielä kerran vau.

    Minun on pitänyt hankkia ensimmäisen kuvarivisarjan sivellin ties kuinka kauan, mutta eipä ole tullut hankittua. Saisi vähän paremmin leviteltyä esimerkiksi noita pohjustusvärejä (sormella hankalampaa ja sotkuisempaa)

    VastaaPoista
  4. bubble, kiitos. Ja kiitos myös tunnustuksesta. :)

    Gloss, kiitti. :)

    keijukainen, kynän sai purkkiin lämmittämällä sitä hiustenkuivaajalla. Katso täältä:

    http://www.youtube.com/watch?v=-31yq6Qd4_8

    Panda, niin kai se on, että harjoitus tekee, jos nyt ihan mestaria, niin ainakin koko ajan paremman. :) Ja joo, tuollainen pieni sivellin on eittämättä hyvin kätevä voidemaisten tuotteiden kanssa.

    VastaaPoista
  5. Sun tekemät tutorialit on ihan loistavia. :) Näihin on niin selkeesti panostettu. Kiitos!

    VastaaPoista
  6. kiukkupussi, kiitos kiitoksista. :) Teen tutorialeja siksi niin harvoin, koska niihin tosiaan uppoaa aikaa. Haluan olla perusteellinen, että tutorial olisi mahdollisimman hyödyllinen niillekin, jotka eivät harrasta meikkaamista yhtä paljon.

    VastaaPoista
  7. Mä oon taas ihan sanaton. Herranjumala sä oot hyvä. Ei ilmeisesti ole ihan villi veikkaus että olet kuvaamataidollisesti erittäin lahjakas...? Arkkitehdin ammatissa pitääkin varmaan osata piirtää. :) Mä en _ikinä_ sais tuollaista kukkaa aikaiseksi. Näyttää niin helpolta, mutta vaatii oikeasti taitoja.

    Todella hieno tutorial, loistavat kuvat ja kertakaikkiaan upea Havaiji-meikki!

    VastaaPoista
  8. Kiitti paljon tästä Havaiji meikistä!! :) Auttoi tosi paljon, nyt odotan sormet syyhyten että pääsen (ehdin) harjoittelemaan tuota ensin ja sitten tekemään sen sinne juhliin! Kokonaisuudessaan onnistunut ja simppeli meikki ja hyvin sopii Havaiji teemaan. Ja hyvissä ajoin ehdit, ei haittaa vaikkei viikonloppuna ollut luettavissa. Kiitti vielä kerran! :D

    VastaaPoista
  9. Aivan upea meikki! Sä tosissaan osaat meikata, todella hyödyllinen postaus. Olisiko mahdollista, että joskus kertoisit vähän jotain siitä, millaisia siveltimiä käytät/suosittelet? :)

    VastaaPoista
  10. Sanni, kylläpäs sieltä tulee ylisanoja, kiitos. :) Taiteilusta olen aina tykännyt, ja kyllähän sitä tosiaan arkkitehdin koulutukseenkin jonkin verran liittyy. Meikkaus on itselläni oikeastaan vain aika luonnollinen jatke jo olemassa olleelle piirtelyharrastukselle. :)

    Anonyymi, no hyvä, että oli apua. Eikun hsrjoittelemaan vain. :)

    Chica, sivellinpostausta taitaa olla kyselty jo aikaisemminkin, voisin tehdä sellaisen joskus. Itsellä on tosin vielä melko vähän siveltimiä tai kokemusta niistä, mutta kirjoitan sitten sen pohjalta mitä tiedän.

    VastaaPoista
  11. Mä oon ihan masentunut siitä kun en osaa piirtää. :( Ainoat piirrokset joissa olen joskus onnistunut on My Little Ponyt joita piirsin lapsena mallista joka ikinen päivä. ^__^

    VastaaPoista
  12. No niin, huomaat siis, että harjoittelu auttaa. :D Älä masentele, kyllä sussa ainakin meikkien perusteella on potentiaalia vaikka minkälaiseksi taiteilijaksi. :)

    VastaaPoista
  13. Ooh, taas täytyy sanoa että vau! Tuo kukka on ihan hillitön :)

    VastaaPoista
  14. Oi, ihan huippu postaus! Mahtavaa, tosi hyödyllinen! :)

    Sitten vielä kysymys: mikä on mielestäsi paras pohjustus esim. noille Pure Luxeille? Mulla ongelmana on niissä pysyvyys, vaikka olen ihan normiluominen...

    VastaaPoista
  15. Kiitos. :) Irtoluomivärien kanssa pohjustuksen on oltava tahmainen, jotta väri tarttuu hyvin luomelle. Esimerkiksi voidemaiset luomivärit (vaikkapa nuo tässäkin mainitut NYXin kynät), jotka eivät kuivu iholla puuterimaisiksi, ovat hyviä. Itse tykkään todella paljon Make Up Storen High tech lightereista, jotka eivät ole varsinaisia pohjustustuotteita, mutta ohuesti levitettynä toimivat sellaisina loistavasti. Tahmean pohjan kanssa kannattaa aina olla tarkkana, ettei levitä liian paksua kerrosta, jolloin sekä pohjustus että luomiväri pakkautuvat ennen pitkää luomivakoon.

    VastaaPoista
  16. Sun kasvomaalaukset on kyllä aika yhtä mahtavia!

    VastaaPoista
  17. Ihana, miten nuo kirkkaat värit tuovat esiin siniset silmäsi.

    VastaaPoista
  18. Pidän itse noista sävyistä juuri sen vuoksi. Keltaiset, oranssit ja pinkit tulevat olemaan kovasti pop taas kesällä. :)

    VastaaPoista
  19. Mistä Pure Luxea voi tilata/ostaa?
    Entä Grimasia?

    VastaaPoista
  20. Pure Luxea saa merkin nettisivuilta, www.pureluxecosmetics.com. Grimasia myydään pilailukaupoissa, kannattaa käydä kysymässä ihan paikan päältä, jos paikkakunnallasi sellainen on. Jälleenmyyjiä on listattu myös Grimasin sivuilla (www.grimas.nl). Itse olen tilannut myös Punanaamion nettisivuilta (www.punanaamio.fi).

    VastaaPoista
  21. oho! hitto tämä on super siisti :o!

    VastaaPoista
  22. Voi jestas, miten ihana meikki.
    Olet taiteilija, todella!
    Miten kukaan osaa tehdä tällaista.
    Löysin sattumalta tämän sivun ja kuvat.
    Ja miten ihanasti neuvot toisiakin meikkiä tekemään.
    Olet enkeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olipa kauniita sanoja. :) Tuolta sivun ylälaidan välilehdistä voi halutessaan selailla muitakin tekemiäni meikkejä (meikkikuvat) ja niihin liittyviä ohjeistuksia (tutorialit).

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>