torstai 5. heinäkuuta 2012

GlossyBox 5/12

Toukokuun GlossyBox jää tällä haavaa viimeiseksi, sillä muuton myötä myös osoitteemme Ruotsissa jäi historiaan. Toiveissa tosin on herätellä tilaus henkiin loppuvuodesta, mutta katsotaan myöhemmin kuinka sen kanssa käy. :) Pahoittelen puhkipalanutta kuvaa, syystä tai toisesta muistikortiltani ei löytynyt tämän parempia. :( Laatikon sisältöä muokattiin avaamisen jälkeen, kun teimme ystäväni kanssa vaihtareita. Sain itse alun perin näytekokoisen tuoksupullon ja vartalovoiteen Viktor & Rolfin Flowerbombista, mutta minulla oli molempia jo ennestään. Ystäväni puolestaan sai pienen pullon Love & Toastin luomutuoksua, josta hän ei niin välittänyt, mutta johon minä ihastuin. Eli yllä oleva kuva on täysin lavastettu. :D Tuoksun lisäksi toukokuun laatikossa oli GlossyBoxin oma poskipunasivellin, BareMineralsin poskipuna, hiusgeeli Philip B:ltä sekä MSCHICin huultenrajauskynä.

No, ensin lyhyesti tuosta siveltimestä, siitä ei ole kamalan paljon sanottavaa, ei edes kuvia. Jäin vähän ihmettelemään, mitä olivat GB:lla miettineet, meikkiväline on nimittäin täysi susi. Synteettiset karvat ovat muovisen tuntuisia ja karheita eikä suti ole edes kovin tiheä. En siis tarkoita, että synteettisyys tekisi siveltimestä huonon, monet tekokuituiset siveltimet ovat erittäin laadukkaita. Tuntuu vain, että tämän tuotteen kanssa ei ole edes jaksettu yrittää. Jos itse haluaisin markkinoida yritystäni lanseeraamalla sen nimissä meikkisiveltimiä, olisin panostastanut hiukkasen enemmän. No further comments.
BareMineralsin meikeistä minulla ei ole juurikaan aiempaa kokemusta. Olen joskus käyttänyt purkillisen tai kaksi merkin mineraalimeikkipohjaa, josta pidin kovasti, mutta muuten olen kiertänyt tuotteet tarkoituksella vähän kauempaa. Mielikuvani niistä on toki positiivinen, mutta mielestäni hinnoittelu on täysin ulkona tästä galaksista, kun ottaa huomioon kuinka valtava valikoima edullista ja laadukasta (mineraali)kosmetiikkaa nykyään on tarjolla.
Jauhemaiset poskipunat voi mielestäni jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: pigmenttisiin ja hohtaviin. Joissain punissa tietysti yhdistyvät molemmat ominaisuudet, mutta useimmat pystyy silti luokittelemaan jompaan kumpaan ryhmään. BareMineralsin sävy Velvet Dawn lukeutuu kiistämättä jälkimmäiseen, se sopii hohtavuutensa ansiosta mainiosti myös korostussävyksi poskipäille, kun sutii kevyesti. Sävy on lämpimän kuparinen vanha roosa, jossa ei tosiaan ole pigmenttiä mitenkään erityisen paljon. Jos väriä haluaa kerrostaa, kerrostuu myös valoaheijastavuus. Itselleni tuote sopii todennäköisesti parhaiten käytettäväksi jonkin voimakkaamman värisen poskipunan päällä, metallinhohtoiset posket eivät ole ihan omin juttuni.
MSCHIC on merkki, johon haluaisin kovasti tutustua paremmin. Olen joskus ostanut Seppälälle tehdystä meikkikokoelmasta geeli-eyelinerin, mutta en ole koskaan saanut käytyä yhdelläkään jälleenmyyjällä hypistelemässä merkin "oikeita" tuotteita. Pelkkien kuvien turvin en ole halunnut asioida nettikaupassakaan, kun meikkejä olisi kuitenkin mahdollista tutkailla myös livenä. Viimeisen vuoden aikana MSCHIC on saanut aika mukavasti näkyvyyttä ruotsalaisissa blogeissa, GlossyBox näyttää olevan markkinointistrategian seuraava askel. Suomalaisista brändeistä ainakin Lumene on muuten uudistanut imagoaan lahden toisella puolen erityisen onnistuneesti nimenomaan kauneusblogien välityksellä. Pisteet heille!
Pure Lip Liner on huultenrajauskynäksi pikkuisen kova, tosin sillä saa huomattavasti tarkempaa jälkeä kuin pehmeämmillä kynillä. Sävy (Santa's Little Helper) on kaunis peruspunainen, ei erityisen kylmä eikä lämmin. Pari punaista rajauskynää minulla on jo ennestään, mutta näille on aina käyttöä.Philip B oli minulle aikasemmin täysin tuntematon nimi. Mitenkään valtavasti en saanut netistäkään irti - kyseessä on ilmeisesti yhdysvaltalainen, kasvipohjaisia kampaamotuotteita valmistava yritys. Puuterituiskua-blogista löysin tällaisen reportaasin herra Philipin Suomen-vierailusta viime tammikuussa. Muutaman linkin selattuani mielikuvani jäi joka tapauksessa erittäin positiiviseksi, olisi mukava kokeilla kehuttuja sampoita (ainakin tätä!), hoitoaineita sekä tätä hiuksille ja päänahalle tarkoitettua öljyä, joka virkistävästi on täysin silikoniton.

Olin silti melkoisen hämmentynyt, kun laatikosta paljastui tuubillinen hiusgeeliä. Vieläkö (vai taasko?) ihmiset käyttävät geeliä? Pitkähiuksisena en ehkä ole ensisijaisinta kohderyhmää, mutta käytin tuotteen pois joka tapauksessa. En tosin muotoiluun, vaan kosteisiin hiuksiin, tuomaan rakennetta föönauksen alla. Toimi muuten ihan hyvin, tuubissakin ohjeistettiin kokeilemaan myös tällaista käyttötapaa. Ennen kaikkea, boksi onnistui taas tavoitteessaan: otin selvää minulle ennestään tuntemattomasta merkistä, kiinnostukseni heräsi ja haluan kokeilla lisää. Olen helppo.

Google muuten kertoi, että Philip B -tuotteita voi tilata muun muassa täältä. Sokerina pohjalla oma suosikkini, Love & Toastin valloittava kesätuoksu Gin Blossom! Peittoaa esimerkiksi pari postausta aiemmin esittelemäni kesän muut tuoksusuosikit mennen tullen (Julmahuvi-fanit, pun intended :D). Tätä googletellessani huomasin, että tuoksun ja koko brändin takana on sama ihana nainen, joka luotsaa myös konsepteiltaan ainakin yhtä hurmaavia TokyoMilkia ja Lolliaa. Ei siis ihme, että olen rakastunut. ♥

En tiedä, ovatko tällaiset sokkipaljastukset kauneusblogiin sopivaa tekstiä, mutta pidän ginistä tositositosi paljon. Väärinkäsitysten välttämiseksi täsmennettäköön kuitenkin, että nautin sitä varsin maltillisesti, yleensä joko sitruunan & soodan tai tonic-veden kanssa. Sitruksinen Gin Blossom on suosikkikesäjuomaani tuoksumuodossa, mikä on loistavinta pitkään aikaan! Alkoholin haitoiltakin välttyy, kun voi suihkauttaa GT:nsä iholleen. Parasta.

Oletko kokeillut jotain tässä mainituilta brändeiltä? Tykkäätkö MSCHICin tai BareMineralsin tuotteista? Oliko Philip B sinulle ennestään tuttu?

* * *

May's GlossyBox was the last one I got this year, since we recently moved back home from Sweden and the company doesn't deliver to Finland. Yet. My absolute favourite was the lovely summer scent from Love & Toast, it smells exactly like a refreshing glass of (gin and) tonic! I also got very interested in trying some more of Philip B's hair care products, my first impressions - based on 30 minutes of googling - were really positive.

21 kommenttia:

  1. Minä olen ihan koukussa MSCHICin tuotteisiin. Päivittäiskäytössä vino pino KIDE-bokseja, meikkipohja, highlighter, poskipuna sekä tulossa jossain postin syövereissä myös aurinkopuuterihenkisempi highlighter. Lisäksi löytyy sekalainen valikoima sekä siveltimiä, että luomivärejä ja yksi pohjustusprimer. Postauksiakin löytyy aiheesta tuolta omalta tontiltani. :)

    Olen harvoin kosmetiikassa merkkiuskollinen mutta tämä on varmaan lähimpänä sitä koskaan kaikista merkeistä Goshin kynsilakkojen lisäksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä KIDE-juttuja olisi nyt ollut nettikaupassa aika hyvässä alessa. Ne ovat olleet oman kokeilulistani kärkipäässä, mutta normihintaisina ovat vähän turhan tyyriitä. Mutta olen kuullut niistä vain pelkkää hyvää. Myös se kiinteä mineraalimeikkipohja kiinnostaisi. Ja poskipunat. Ja huulipunat.

      Kiitos suosittelusta, nyt on varmastikin vain ajan kysymys, milloin MSCHICit löytävät tiensä meikkilaatikkooni. :)

      Poista
    2. Sama juttu täällä, olen bongaillut tarjouksia koska vähän oman kosmetiikkabudjettini ylärajoja hipovat normaalihintaisina. Sitä kiinteää pohjaa on kehuttu tosi paljon, itse en ole sitä kokeillut koska käytän talvella (kalpeampana :D) tuota KIDEttä mutta kaikki mitä olen kuullut siitä on ollut hyvää. :)

      Poista
  2. Jos tuo ginituoksu on lähellekään Gin Lemonin hajua, niin en kyllä pysty tulemaan lähellekään :D Shokkipaljastus: traumat Gin Lemonista teini-iässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrä kaukaa! Sitä se juuri on. :) Itse olen traumatisoitunut lonkerosta, en ole juonut sitä yli kymmeneen vuoteen. Enkä greippilimpparia.

      Poista
    2. Mä join lonkeroa pitkästä aikaa wappuna. Eikä se nyt ihan hirveetä ollu, toisin ku muistin :D Jotenkin siitä tulee vaan aina mieleen laivaristeilyt.

      Poista
  3. Olen rakastunut viime viikkoina MSCHICin Mineral Undereye Brighteneriin. En ole koskaan käyttänyt valokyniä aktiivisesti, mutta tuote lienee jotakin sinne päin, kuitenkin parempi kuin mikään satunnaisesti testaamani.

    Heitin muuten tuon karmean siveltimen roskikseen. Sudin sillä joku aamu nopsasti poskipunaa ja nyt siveltimiä pestessä totesin, että sudista lähtee loputtomasti irti mustaa väriä.
    Kirjoitin muuten sun boksista tulleista tuoksuista pari viikkoa sitten: http://trendi.fi/blogit/nimi/Vippaskonsti/postaus/?BlogEntry=25862 Kiitos niistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa hyvältä tuo Undereye-juttu, laitan senkin listalleni.

      Taidan itsekin heittää tuolla sudilla vesilintua, jemmasin sitä vain niin kauan, että saan kirjoitettua tästä boksista. Ja luin toki juttusi Flowerbombista, olin vain taas muka niin kovin kiireinen, etten jäänyt kommentoimaan. Kiva että tykkäsit niistä, tuoksu on omiakin lemppareitani. :)

      Poista
  4. Kovasti tekisi mieli itsekin tilata tuo GlossyBox, mutta jotenkin pelkään että mukana tulee tuotteita joista ei tykkääkään ja sitten nurkkiin alkaa kertyä käyttämättömiä tuotteita, joita ei kuitenkaan raaski heittää pois :D Toisaalta olisi kiva päästä kokeilemaan kaikkea uutta, mistä ei välttämättä tiedä muuten.

    Mä oon tykänny BareMineralsin meikkipohjasta, mutta kun sanoit että parempia ja halvempiakin on olemassa, niin osaatko suositella jotain mineraalimeikkisarjoja, joita kannattaisi kokeilla? Netistä toki ostan noi BareMineralsitkin, joten ne ei ole ihan niin pahan hintaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on hauska kokeilla kaikkea uutta, tykkäsin bokseista juuri sen vuoksi. :) Vähän huonommankin tuotteen käyttelee näytekokoisena pois aika sukkelaan, lisäksi saan suunnatonta mielihyvää useasta loppuneesta tuotteesta.

      Meow Cosmeticsin mineraalipohjat ovat loistavia, Lily Lolosta pidän myös. Monet tykkäävat Everyday Mineralsista tai Alimasta, mutta niitä en ole kokeillut itse. Värikosmetiikan puolelta lemppareista lempparein on Fyrinnae, vaikka merkin tuotteet eivät olekaan ihan puhtaasti mineraalipohjaisia.

      Poista
    2. Kiitos, täytyypä katsella ainakin tuota Meow:a ja kurkata noita Fyrinnaenkin meikkejä.

      Poista
  5. MSCHIC houkuttelee minuakin kovasti ja samoin kuin sinä, en ole viitsinyt vielä tilata kun haluaisin nähdä tuotteita ensin livenä, vaikka paljon olen niistä hyvää lukenut. Ouluun on tullut muutamiin kampaamoihin ja kauneushoitoloihin merkin meikit myyntiin, mutta itse kuulun siihen asiakasryhmään, jotka haluaivat itse rauhassa katsella ja hypistellä ilman, että myyjä hengittää niskaan. Kysyn sitten apua jos tarvitsen :D Uskon että tuollaisessa pienessä liikkeessä tilanne olisi juurikin tuo, että kampaaja/kosmetologi tulisi heti kehumaan tuotteita selkäni taakse. Ehkä pitää pyytää joku kaveri mukaan että välttyy sellaiselta "the awkward moment" -tilanteelta :D

    Noista Philip B tuotteista omistan itse vain yhden tuotteen, kiharille hiuksille tarkoitetun muotoilusuihkeen Maui Wowie beach mist, jonka pitäisi tehdä ihana huoleton surffitukka. Tuote on kai ihan ok, en ole sen suuremmin siihen rakastunut.
    Kuulin merkistä ensimmäisen kerran vuoden alussa kun merkin maahantuoja Carpelan Cosmetics tuli meille vierailulle kouluun. He ylistivät tuotteita maasta taivaaseen ja kertoivat samat jutut kuin puuterituiskua-blogissa. Siinä sitten innostuttiin tilailemaan luokkakavereiden kanssa. Muut tilasivat shampoita ja hotoaineita, kuulemma olivat olleet hyviä. Kovasti tekisi mieli testata muitakin merkin tuotteita.

    Heh, tulipa pitkä avautuminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkät avautumiset ovat sallittuja, jopa toivottavia. :) Itselläni on sama ongelma noiden pienien jälleenmyyjien suhteen, en aina halua, että minua "palvellaan" ihan joka sekunti. Useimmiten tahdon tutkailla tuotteita kaikessa rauhassa, ja kysyn myyjältä sitten kun löydän jotain kiinnostavaa.

      Luulen, että minun on vielä syksyn mittaan tilattava jotain Philip B:ltä, sarja vaikuttaa tällä hetkellä tosi kiinnostavalta.

      Poista
  6. heii :) Kyselisin vaan, että paljonko toi Glossyboxin koko vuoden tilausjuttu maksaa? Vähän houkuttaisi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boksin tilaus on jatkuva, mutta kukin laatikko veloitetaan luottokortilta erikseen, kerran kuussa. Tilauksen voi irtisanoa milloin vain. Ruotsissa GlossyBox maksaa 139 kruunua/kk, eli noin 16 euroa. Toistaiseksi konsepti ei ole vielä rantautunut Suomeen, mutta toivottavasti näitä saisi pian meilläkin. :)

      Poista
  7. http://www.adressit.com/glossybox_suomeen

    Tein tällasen adressin, jolla yritän saada GlossyBoxin Suomeen, käy ihmeessä allekirjottelemassa. :)

    VastaaPoista
  8. Minä sain joskus jonkun tilauksen yhteydessä kaupan päälle minipullon Philip B:n Peppermint & Avocado shampoota ja minituubin Drop Dead Straightening Baume:a. Shampoo oli mulla kerran reissussa mukana, mieleen jäi, että vaahtosi runsaasti ja pehmeästi ja tuoksui raikkaalle piparmintulle. Muuten en hirveästi kiinnittänyt huomiota tuloksiin. Drop Deadia en ole vielä kokeillut.

    Mielenkiinnon nuo kaupanpäälliset kyllä herätti, olisi kiva tutustua paremminkin Philip B:n tuotteisiin. Vaikuttaa hyvältä sarjalta ja minua viehättää tuotteiden konsepti. Harmi vaan, että ihan halpojahan nuo eivät ole joten perusteellisempi kokeilu joutuu odottamaan rahakkaampia aikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yhtä mieltä tuosta jälkimmäisestä kappaleesta. Aion ehdottomasti kokeilla muitakin tuotteita heti kun mahtuvat budjettiini. :)

      Poista
  9. Löysin yhden toisen blogista, että siellä on mainittu suomalainen yritys, joka tuo tämän konseptin suomeen. Sinne pitää ilmoittautua niiden jonotuslistaan. Saankohan laittaa tähän linkkiä? Yrityksen kotisivut on: www.cheribox.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sainkin jo vinkkiä tuosta boksista, linkitin myös blogin facebook-sivulla. Jään jännityksellä odottamaan, millaisen vastaanoton tämä uusi laatikko saa. :)

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>