keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Lähiluksusta

Moni varmasti tietää, että suosin kasvovoiteissani luonnonkosmetiikkaa. Olen useita tuotteita kokeiltuani huomannut ekosertifioidut ihonhoitosarjat luotettaviksi ja toimiviksi, lähestulkoon merkistä riippumatta. Minusta tuntuu, että ihoni pysyy puhtaampana ja kuulaampana kuin synteettisin voitein rasvattuna, ja olen kokenut tuotteet yleensä turvallisiksi käyttää. Kotimaiset luonnonkosmetiikkabrändit ovat tosin jääneet minulle valitettavan tuntemattomiksi, vaikka niitäkin on markkinoilla jo useampia (katso vaikka Pro Luonnonkosmetiikka ry:n listaus).Ilahduin näin ollen kovasti, kun sain kokeiltavakseni suomalaisen Lily Alexandran kasvovoiteen ja naamion. Sertifikaatti näiltä tosin puuttuu, kuulemma siksi, ettei pienellä toimijalla (vielä?) ole varaa sellaista hankkia (lisää aiheesta muun muassa täällä). Sen lisäksi, että tuotteet ovat Sipoossa valmistettuina jo varsinaista lähikosmetiikkaa, merkin imago on mielestäni ihan pirun tyylikäs. Niin pakkausten kuin nettisivujenkin ulkoasun huolellinen suunnittelu (kieliasua tosin voisi vielä tarkistaa) lämmittää mieltä - itselleni visuaalisuus on tärkeää ja ostan hyvän tuotteen lisäksi mielelläni myös kauniin purkin. Jostain syystä eleettömän kauniit pakkaukset ovat varsinkin luonnonkosmetiikan parissa vielä kovin harvinaisia, tällaisia soisi näkevän enemmänkin. Uudistava 24 tunnin voide on koostumukseltaan jännittävän vaahtomaista, se sulaa iholle miellyttävän ohuena, mutta tuntuu silti ravitsevalta. Ainakin näin kesäaikaan kosteutustehokin vaikuttaa erinomaiselta. Nettisivut kertovat voiteen sisältävän vahvan antioksidanttista, E-vitamiinipitoista vehnänalkioöljyä sekä aloe veraa (INCIssä neljäntenä ja viidentenä). Lily Alexandra -tuotteet ovat täysin hajusteettomia, mikä sinänsä on ihonhoitotuotteissa erittäin mainio juttu, mutta omaan makuuni myös vähän tylsää. Ja vaikka purkki olisi kuinka kaunis tahansa, hygieniasyistä pidän enemmän tuubeista ja pumppupulloista.

INCI: Aqua, Caprylic Triglyceride, Glyseryl Stearate SE, Triticum Vulgare Germ Oil, Aloe Barbadensis Gel, Stearic Acid, Glycerin, Butyrospermum Parkii Butter, Simmondsia Chinesis Oil, Sorbitol, Tocopheryl Acetate, Glyceryl Caprylate, Potassium Sorbate, Sodium Phytate, Lactic Acid

Pehmentävän kasvonaamion mainostetaan pehmittävän ihoa ja parantavan sen rakennetta. Sen kuulusi myös rauhoittaa ja kirkastaa ihoa sekä kosteuttaa tehokkaasti. Naamion annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia, minkä jälkeen se huuhdellaan pois. Tuotetta suositellaan käytettävän kerran viikossa. Kokeiluni perusteella naamio tuntuu ajavan asiansa hyvin, mutta kosteuttavan ja pehmentävän naamion pois huuhteleminen tuntuu haaskaukselta.

INCI: Aqua, Glyceryl Stearate SE, Cetyl Alcohol, Glycerin, Stearic Acid, Betain, Bambusa Arundinacea Stem Powder, Caprylic Triglyceride, Xanthan Gum, Tocopheryl Acetate, Glyceryl Caprylate, Potassium Sorbate, Sodium Phytate


Varsin mukavia tuotteita molemmat, kasvovoidetta olen käyttänyt säännöllisesti koko kesän ajan ja naamiotakin muutaman kerran. Jotain kummallista näissä silti on: en pysty käyttämään kumpaakaan suihkun jälkeen! Aamu- ja iltapesun yhteydessä tuotteet toimivat täysin moitteettomasti, mutta suoraan suihkusta tultuani ihoni reagoi kummallisesti. Muutun kasvoiltani punaiseksi kuin rapu, ja ihoa polttaa sietämättömästi. Olen kahteen otteeseen joutunut huuhtelemaan kasvovoiteen pois ja laittamaan tilalle jotain muuta (sekä viilentelemään ihoani aloe vera -geelillä). Ja ihan sama juttu naamion kanssa! Yritin tavata INCIä huolellisemmin, josko ainesosissa olisi ollut jotain outoa, mutta oma tietämykseni ei kyllä riitä moiseen.

Luonnonkosmetiikka on juuri tässä mielessä arvaamattomapaa kuin "tavalliset" voiteet - synteettisille ainesosille herkistytään harvemmin. En kuitenkaan olisi odottanut näin voimakasta reaktiota, kun tuotteiden kehutaan sopivan hyvin allergisillekin. Pienen googlailun perusteella en ole kokemuksieni kanssa yksin, moni muukin on kertonut punoituksesta ja polttavasta tunteesta. Käyttäjäkokemusten perusteella ongelmat vähenevät käytön myötä, mutta itse suosin tuotteita, joiden kanssa ongelmia ei ole alun alkaenkaan.

Oletko kokeillut tätä sarjaa? Miltä on tuntunut? Veikkauksia iho-ongelmien aiheuttajaksi?

* * *

For a couple of years, I've been using only eco-certified moisturisers on my face with good results. I was pleased to try products from Lily Alexandra and very, very impressed by the packaging of their skin care line. The 24 h moisturiser and the soothing mask both look and feel very luxurious, or at least they do in most circumstances. For some reason, I can not use them after I've taken a shower - my skin turns bright red and burns horribly. :( Can't figure out why, the ingredients seem pretty harmless.

11 kommenttia:

  1. Ensimmäisenä tulee mieleen että suihkussa sitä naamaa pitää vedessä kauempaa tai sitten lämpimässä höyryssä mitä suihkusta nousee. Voi olla että kun ihohuokoset aukeaa enemmän niin ne ei tykkääkään tuosta voiteesta. Tai käytätkö suihkussa eri tuotteita kuin muuten naamalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota minäkin ajattelin, kasvojenpesutuotteet ovat ihan samat suihkussa kuin muulloinkin. Vesihöyry varmaan pehmittää ihoa sen verran, että se on vastaanottavaisempi kaikille aineille. Kiinnostaisi vain tietää, mikä näissä tuotteissa nyt sitten on se "myrkky", jota ihoni ei siedä.

      Poista
  2. En ole itse kokeillut, mut tosi tyylikkään näköisiä tuotteita. :) Houkuttaisi kokeilla jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkausten ulkonäöstä minäkin annan näille paljon plussaa. Myös voiteen koostumus tuntuu todella ylelliseltä.

      Poista
  3. En ole kokeillut, mutta todellakin haluaisin! Tosin, nyt on yövoiteena ollut pitkään jo vanha kunnon kookosöljy ja päivävoiteena menee Simplen se kevyempi kosteusvoide. Vaan pitää laittaa tää korvan taa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitapa, kyllä tuo voide ainakin on tosi pätevä, jos nyt ei oteta lukuun noita ärsyttäviä iho-oireita. Kannattaa ainakin testata, jos tulee jossain vastaan.

      Poista
  4. Harmittaa, kun yksillä messuilla keväällä osuin merkin tiskille, ja kovasti kuulostelin mitä tuotteista esittelijä kertoi, kiinnostus heräsi, mutta silti jätin ostamatta, sattui sillä hetkellä olemaan rasvaa vielä joka lähtöön ja rahaakaan ei ylimääräistä oikein ollut. Olisi ollut todella hyvä messutarjous, olisikos ollut tuo 24-h voide, silmänympärysvoide, seerumi ja joku vielä, muut täysikokoisina, kai yksi pienempänä, jotenkin niin, 60euron pintaan koko paketti, niin halvalla nyt ei naamaa kovinkaan usein saa hoidettua. Että sitä pihiys osaakin iskeä aina väärässä kohtaa... Mutta kiitos kun kerroit kokemuksistasi, taidankin tilailla jotakin, jäi tuotteet kummittelemaan sen verran:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita on tosiaan helppo tilailla, kun Suomesta lähettävät. Itse ajattelin odottaa syksyyn ja yrittää bongailla juurikin noita messutarjouksia, ne ovat yleensä aika mukavia. Ainakin tuo mainitsemasi paketti kuulosti tosi hyvältä.

      Poista
  5. Nimi hämää. Miksei ole tyyliin Sipoon Saippua?! Pakkaukset näyttävät "ranskalaiselta markettikosmetiikalta" joita myydään ostareiden käytävillä ohikulkijoille. Olen ehkä hieman vanhanaikainen luomurouva kun näin ajattelen. Mutta kiva kun valaisit meikäläistä, ehkäpä joskus näitäkin kokeilen.

    VastaaPoista
  6. mä en koskaan pese pois tuota naamiota koska se on ihan turhaa :) mulla oli sama punastelu ja pistely-efekti.kuorinnassa on jtn muovirakeita, en tykkää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä itsekin kokeilla jättää naamio vaikuttamaan esim. yön yli sen sijaan että huuhtoisin sen pois. Aika monia kosteuttavia naamiota kuuluu voivan käyttää niinkin.

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>