sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Pikkunameja ja reissuterveisiä

Kuvassa on uusi lempirakennukseni: Prahan kaupungintalo, Obecní dům. Viikko sitten olin mieheni ja ystävieni kanssa neljän päivän matkalla Prahassa, jossa en ollut koskaan aikaisemmin käynyt, mutta jonne täytyy ehdottomasti vielä päästä uudelleen. Matkaseuralla - vaikka se mukavaa olikin - oli ymmärrettävästi hieman eri intressit kuin itselläni, enkä täten päässyt ihastelemaan ihan jokaista taloa, katua, taulua, kirkkoa ja linnaa, jotka olisin halunnut nähdä. Kosmetiikkaostosten suhteen oltiin onneksi kärsivällisiä, ja sain napattua mukaani muutamia juttuja sekä itselleni että teille.

Omat ostokseni esittelen myöhemmin (facebookissa tosin jo niitä vilautin, malttamaton kun olen), ensin on tuliaisten vuoro. Halusin hankkia jotain, sillä en ole vähään aikaan järjestänyt minkäänlaista arvontaa ja vakituisesti juttujani seuraavien lukijoiden määrä on taas kasvanut vaikka kuinka monella uudella tyypillä. Kiitos! Toistan ehkä itseäni, mutta harmittaa etten ole ehtinyt päivittää blogia niin usein kuin olisin tahtonut. Siksi onkin erityisen ilahduttavaa, että täällä silti jaksetaan notkua. :)

Yhden suuren palkinnon sijaan tahdon arpoa neljä vähän pienempää, jotta useammalla olisi mahdollisuus voittaa. Kaksi olen ostanut itse (tuolta Prahasta) ja kaksi palkinnoista on lähetetty minulle blogia varten. Koska en nykyisellä postaustahdillani millään ehdi kirjoittamaan kaikista saamistani tuotteista, ajattelin, että osan voi laittaa eteenpäinkin.

Osallistut arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen, minne haluaisit itse seuraavaksi matkustaa ja miksi. Aikaa on kaksi viikkoa, sunnuntaihin 28.4.2013 klo 24 saakka. Liitä mukaan sähköpostiosoitteesi, halutessasi voit myös kertoa, minkä alla olevista palkinnoista mieluiten tahtoisit.

*  *  *

Palkinto A

Essencen kesävärit hyppäsivät ostoskoriin kuin huomaamatta. Pakettiin kuuluu kaksi Colour & Go -kynsilakkaa: korallinvärinen 109 Off to Miami! ja Vaaleanvihreä 138 L.O.L (ääk, mikä nimi!). Lisäksi palkintosetti sisältää saman merkin Gel Tintin, joka on huulille ja poskille tarkoitettu nestemäinen stain. Nämä tällaiset ovat mitä parhampia kesäksi, sillä ne kestävät kuumassa säässä tai uimarannalla huomattavasti paremmin kuin tavalliset huuli- ja poskituotteet. Sävy 04, Pink Exposed, vaikuttaa pirteän marjaiselta ja sopii varmasti monelle.

Palkinto B

Vuonna 1998 saippuanvalmistuksen aloittanut Manufaktura on erikoistunut tsekkiläisistä raaka-aineista valmistettuihin kylpy- ja ihonhoitotuotteisiin. Valtaosa tuotteista on käsintehtyjä eikä niitä ole testattu eläimillä. Poimin palkintosettiin Original Wine Cosmetics -linjan tuotteita, joissa on käytetty muun muassa viinirypäleensiemenöljyä, viiniä sekä kuorivana ainesosana viinirypäleensiemenrouhetta. Paketissa on huulivoide, käsivoide ja kauniiseen puurasiaan pakattu palasaippua. Tuoksussa tuntuu punaviini, mutta se on myös hedelmäinen, ehkä hiukan kuin sangria? Tuoksuttelin näitä itse myymälässä ja pidin kovasti.

Palkinto C

Tässä palkinnossa on kolme Kicksin kevätuutuutta. Kynsilakka sävyssä Sugar Heaven on väriltään jotain vaaleanpunaisen ja vaaleanvioletin väliltä ja siinä on hentoa shimmeriä. Hohtava luomiväri on kaunis, hieman harmaaseen taittava keskiruskea nimeltään African Mineral. Kolmantena settiin kuuluu persikanvärinen huulia pullistava Lip Plumper -kiilto sävyssä Sweet. Pakkauksessaan tuo kiilto näyttää todella herkulliselta, toivottavasti sävy on vastaava huulillakin.


Palkinto D

Yves Rocherin vintage-inspiroituneella, papukaijakuosisella kesämeikkikokoelmalla on ihana nimi: Retropical. Kirkkaat värit ovat suoraan paratiisisaarelta ja pakkausten kuviointi nostaa hymyn huulille. Palkintoon kuuluu kolme kynsilakkaa (oranssi Hibiscus Rouge, pinkki Hibiscus Rose ja turkoosi Bleu des Bermudes), petroolinsininen/tummanturkoosi crackle-lakka (sävy Bleu Profond), kaksipäinen silmämeikkikynä (Vert d'Eau/Bleu Profond), supertrendikäs sähkönsininen ripsiväri (Bleu Outremer) sekä kesäisen pinkki huulikiilto (Hibiscus Rose). Pahoittelen muhjuista valokuvaa, mutta jospa siitä saisi selvää.

Nyt sitten vain kommentoimaan ja kaikki reissusuunnitelmat ja -haaveet kehiin! Itse aioin jumittaa tiukasti tietokoneella lopun iltapäivää, jos vaikka saisin naputeltua valmiiksi toisen osan tuohon edellisessä postauksessa aloitettuun tuoksusarjaan. Siihen asti, kuulemiin!

* * *

A small giveaway, only for Finnish residents.

87 kommenttia:

  1. Mä haluan Balille. Olen aina halunnut sinne. En tiedä oikein miksi... Varmaan toi nimi, ja se tropiikki.. Hyvänä kakkosena tulee Uusi-Seelanti. Nam.

    Tää tahtois joko palkinnon B tai palkinnon C. :) allthemshinythingsATyahooPISTEcom

    Pus och kram!

    VastaaPoista
  2. Seuraavaksi olisi tarkoitus matkustaan Osloon moikkaamaan kaveria, hän on saanut vauvan :). Olen ollut kerran aiemmin Oslossa ja tykkäsin kyllä, ainakin keskustassa on tosi kaunista ja kävimme myös lautalla jossain edustan saarella. Tällä kertaa olisi myös hauska hieman kätköillä siellä.

    Minua kiinnostaisi eniten palkinto B.

    sinistapintaa @ gmail . com

    VastaaPoista
  3. Praha on kyllä ihana, itsekin haluan joskus uudestaan sinne.

    Seuraavaksi haluaisin ehkä matkalle Lontooseen. En oo ollut ulkomailla melkein kahteen vuoteen ja mulla on ihan hirveä matkakuume. Lontoossa kiinnostais shoppailumahdollisuudet, enkä oo siellä käynyt kuin ohimennen, niin ois kiva tutustua kaupunkiin vähän paremmin.

    Palkinnoista tuo B vaihtoehto kuuloistais mielenkiintoiselta :)

    kosmetiikkakaaos@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vastaava tilanne: olen käynyt Lontoossa, mutta se oli vuonna 1996, eli muistin virkistystä tarvittaisiin.

      Poista
  4. Haluaisin matkustaa Ugandaan, koska mua kiinnostais mennä sinne tekemään vapaaehtoistyötä. Paikka jo itsessään kiehtoo mua, koska siellä on niin erilainen kulttuuri mitä Suomessa ja musta olisi hienoa olla mukana auttamassa niitä ihmisiä siellä ja tehdä edes pieni parannus siihen tilanteeseen.

    Toisena matkavaihtoehtona kiinnostais Budapest. Oon käynyt siellä kerran aikaisemmin ja sieltä jäi erityisesti mieleen paikallinen ruoka ja mukavat ihmiset.

    Palkinnoista eniten kutkuttais joko A tai D :-)

    heyamelie@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Uujee. :)

    Mulla ei varmaan tule reissuja ihan hetkeen. Islantiin piti mennä tänä kesän, mutta jäänee väliin. Ehkä otan haltuun ihan vain Tukholman ja ehkä Tallinnankin, se on niin aliarvostettu!

    Mutta Islanti ja Japani ja Berliini ainiin ja Skotlanti uudestaan, ehkä ne ovat ne lähimmät tulevaisuuden reissukohteet. :)

    A- ja B- palkinnot hivelevät selostuksillaan korviani eniten.

    VastaaPoista
  6. Lontoo! Voi, kun sinne pääsisin. Haluan sinne ennen kaikkea teatteri- ja museotarjonnan vuoksi, mutta en voi kiistää etteivätkö shoppailunähtävyydetkin kiinnostaisi myös... :)

    Palkinto A on valintani arvontaan. Ihania neonvärejä <3

    mitenniinliikaa ät gmail.com

    VastaaPoista
  7. Lontoo on ykkönen. Baareja, kulttuuria ja shoppailua. :) eikä olisi edes kovin pitkä matka istua koneessa. Toisaalla jos ei olisi rahasta kiinni niin joku eksoottinen paikka. Pari viikkoa palmujen alla. .. ooooh. :)

    Palkinto B olis tämän sohva reissaajan valinta.

    Terveisin leben
    Meikki_monsteri @luukku. Com

    VastaaPoista
  8. Olisi ihanaa matkustaa Italiaan ja kiertää maata, se on ollut unelmani jo pitkään. Se kulttuuri, ihmiset, etenkin ruoka houkuttelevat todella paljon. Tosin jos joskus sinne pääsisin, olen aika varma että tulisin 5kg paksumpana sieltä pois... :D

    Palkinto D kuulostaa kivoimmalta! :) Ihanan kesäisiä värejä.

    julia.korhonen@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italiassa on omat vaaransa. Olen itse päässyt käymään maassa viisi kertaa, ja kyllä se pasta tekee tehtävänsä... Mutta suosittelen, ehdottomasti!

      Poista
  9. Mä haluaisin USA:han, olen aina ollut tosi kiinnostunut kyseisestä maasta ja sen kulttuurista (ja olishan siellä aika hemmetin hyvät shoppailumahdollisuudetkin). En vaan tiiä oisko se just se seuraava matka, mutta joskus mä sinne aion vielä mennä :)

    Mua kiinnostaisi palkinnoista eniten varmaan tuo A :)

    rronjaa97@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlainen jenkki-road trip on haaveissa täälläkin. Niin monta kokemisen arvoista paikkaa - erityisesti New Orleans, San Francisco ja kaikki luonnonpuistot sun muut houkuttelevat.

      Poista
  10. Uusi-Seelanti on ehdoton ykköshaave, ois ihana päästä vaeltamaan niissä maisemissa missä LotR:t on kuvattu.

    A-palkinto kiinnostaisi eniten, D ei kovin kauaksi siitä kuitenkaan jää. :)

    Ja nyt kun ajattelin josko onni potkaisisi, niin kiitos ihanasta blogista, oon kauheen laiska kommentoimaan mutta tykkään todella paljon siun meikkikuvista! Niistä on monet kerrat saatu inspiraatiota ja ideoita omiin meikkailuihin. :)

    saphira91@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Oi, Praha on ihastuttava kaupunki kyllä!

    Olen vuosikausia haaveillut matkasta Kuubaan, olisi kiehtovaa nähä se ennen kun kaikki modernit villitykset rantautuu sinne.
    Toinen ja vähän realistisempi matkahaave olisi Pietari, se on jotenkin niin tuossa lähellä, mutta silti kauhean erilainen ja jännittävä.

    Palkinnoista en kyllä osaa valita mieleisintä, kaikissa on kiinnostavia juttuja.

    hiutale - shinyandglossy(ät)luukku.com

    VastaaPoista
  12. Edinburgh, olen käynyt siellä kerran aikaisemminkin, ja se paikka jäi kiehtomaan niin paljon että tahdon mennä sinne vielä takaisin :) A kiinnostaa eniten :)
    ruuruli@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tahdon Skotlantiin! Miehen saisi helposti houkuteltua mukaan golfilla ja viskillä. :)

      Poista
  13. Tällä hetkellä enoten kiinnostaa Lontoo. Olen käynyt siellä kaksi kertaa aiemmin ja siellä on vaan niin ihanaa! Haluaisin sinne shoppailemaan ja muutenkin katsomaan nähtävyyksiä vaikka olenkin siellä jo aikaisemmin käynyt :)


    Ihania palkintoja! Haluaisin sanoa että kaikki kiinnostaa mutta sanotaan että D (:

    tepsun123@hotmail.fi

    VastaaPoista
  14. mä haluaisin ihan joka paikkaan. Viime aikoina oon lukenu Pohjois-Koreasta paljon, ja ois mielenkiintoista päästä käymään sielä. En kyllä tiiä uskaltaisinko oikeesti. Mutta kuten sanottu, maailmassa on niiin paljon mielenkiintosia paikkoja että tahdon nähdä kaiken! Seuraava tuleva reissu sijoittuu Belgiaan, ja ootan sitä toooodella kovasti. Vuoden sielä ajattelin sitten viettääkkin ;)

    lauravolyym@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko luit Heidin jutun? http://crappyandroid.blogspot.fi/2013/04/kolme-paivaa-pohjois-koreaa.html

      Poista
  15. Haaveilen Lontoon matkasta. Hyvät shoppailumahdollisuudet, museoita ja halpaa ja hyvää ruokaa & juomaa.
    Palkinnoista eniten kiinnosti A ja B varmaakin siksi kun oli ennestään tuntemattomalta sarjalta.
    RipRap
    r_laitala@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Haluaisin NIIN kovasti matkustaa Australiaan Sydneyyn tapaamaan vuonna 1996 netissä tapaamaani ystävää. Emme ole koskaan livenä tavanneet, mutta olemme pitäneet yhteyttä kaikki nämä vuodet :)
    Palkinnoista kiinnostaa eniten palkinto A.
    meili on terhilukkari@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mäkin haluaisin Prahaan! Kaikki tutut, jotka ovat käyneet siellä, ovat kehuneet. Olemme ensi kuussa lähdössä pariksi päiväksi Kaunasiin. Ehkä Prahaan sit seuraavaksi...
    Palkinnoista kiinnostaisi eniten C ja D.
    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  18. Oi oi, palkinto B olisi ihana voittaa!

    Ja niin, se matka... Hmmm, saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta just nyt tekisi mieli käydä niinkin eksoottisessa paikassa kuin Tallinna. :) Jostain syystä olen haaveillut yhden yön Tallinnan reissusta nyt jo muutaman viikon. :)

    VastaaPoista
  19. Aika harvassa on ne paikat, mihin en haluaisi matkustaa :) Indonesia ja Australia kiinnostaisivat tällä hetkellä eniten. Ensin pitäisi vaan saada tarpeeksi pitkä loma, kun sinne asti ei viikon tai edes kahden vuoksi lentää. Oikeaa ajankohtaa odotellessa, on onneksi useampikin muualle suuntautuva reissu tiedossa tänä vuonna :)

    Palkinnoista eniten kiinnostaa A.

    emmi.tolonen@netti.fi

    VastaaPoista
  20. Haluaisin matkustaa johonkin paratiisisaarelle,uskomattoman luonnon ympäröimäksi.Esim Seychellit tai Malediivit olisivat juuri tällaisia paikkoja :)
    Palkinnoksi haluaisin eniten D :n
    anuroininen at hotmail dot com

    VastaaPoista
  21. Haluaisin vihdoin ja viimein päästä Pariisiin. Se on ollut unelmani jo pienestä pitäen. Ranskassa olen päässyt jo aiemmin käymään, olin ystävieni kanssa 2010 Nizzassa. Tarkoituksena oli aluksi, että oltaisiin sieltä matkattu pariksi päiväksi Pariisiin, mutta tuli esteitä sille suunnitelmalle. Pariisi vaikuttaa niin taianomaiselta ja olisihan ne ihan perinteiset nähtävyydetkin siellä nähtävä! :)

    Palkinnot on mahtavia. A & C miellyttäisivät eniten, mutta kuten sanottua, kaikki hyviä palkintoja. :) Kivaa kuulla sinustakin taas uuden postauksen kera.

    marianne.salonen(a)hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pariisi on ihana! Olen itse pyörähtänyt siellä muutaman päivän, mutta paljon jäi vielä nähtävää.

      Poista
  22. New York on nyt tietenkin se mihin haluaisin, mutta budjetti ei riitä. Tiedän että pitäisin New Yorkin fiiliksestä, koska olen enemmän kaupunkilomien puolella kuin rannalla viikon makaava. Haluaisin päästä suurkaupungin tunnelmaan :)

    A palkinto olisi suosikkini :)

    bambooh@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Australia on ''uusista'' paikoista sellainen minne haluaisin lähteä. Tosin pidempi matka takaisin Lontooseen, Balille tai Thaimaahan ei olisi pahitteeksi. En tiedä mikä Australiassa kiehtoo, mutta olishan se nyt niin siitiä päästä sinne rannalle kyttäämään surffarijätkiä.. eikö?:D Ja ihan muuten vain!

    Eniiten kiinnostaisi varmaan A tai B palkinto, vaikka ne kaikki on kivoja(:

    meri.rantapaa@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Australia on supersiisti, surffareilla tai ilman! :)

      Poista
  24. Kyllä se suosikkikohde tällä hetkellä on New York, koska pakkohan sinne on ainakin kerran elämässä matkustaa. Ja taitaa siellä olla koko maailma muutenkin edustettuna pienoiskoossa. :)

    Ihania palkintoja, eniten kiinnostaa A.

    maalipurkilla@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Mä matkustaisin ihan minne vaan! Tukholman-risteily, Puola, Tsekki, Saksa ja etelän lomakohteet kiinnostaisi kaikki, kun ei ole tullut liiemmin matkusteltua ja nyt lukion päätyttyä olisi aikaakin... :D

    julia.lintunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Suoritin helmikuussa sukelluskortin, ja nyt pitäisi päästä hyville sukellusvesille. Egypti olisi tässä mielessä hyvä, ja muutenkin edullinen kohde. Ainoa miinus on, että olen ollut siellä pari kertaa aikaisemminkin :D Opiskelijan vaa'assa kuitenkin taitaa se raha painaa sen verran, että seuraavaksi varaukseen menee Egyptin matka.

    lauravirtanen9[at]gmail.com

    VastaaPoista
  27. Olen myös kovin pitkään vannonut Lontoon nimeen, ekaa kertaa kävin viime syksynä ja tuntui, että paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta. Koin myös omistuisen fiiliksen silloin lentokoneessa menomatkalla. Tuntui ihankuin oisin palaamassa kotiin ja maa ja kaupunki tuntuikin ihan omalta heti sen kamaralle astuttuani.
    Mutta muitakin kohteita tietysti löytyy, kiinnostaisi mennä pidemmällekin kuten Australiaan, Nykiin tai Losiin. Toisaalta kiehtoisi myös jokin sellainen maa, josta itsellä ei ole mitään ennakkokäsityksiä tai jos on jotain huonoja ajatuksia. Olisi kiva rikkoa rajoja ja mennä vähän omien mukavuusrajojen ulkopuolelle. Esimerkiksi Saksa maana ei ole koskaan kiinnostanut mua millään tavalla, mutta moni sitä kehuu.

    Palkinnoista kiinnostaisi eniten tuo B vaihtoehto :)

    kirsikkakahvi@gmail.com

    VastaaPoista
  28. kaikki palkinnot ovat ihania!
    Mieluiten tällä hetkellä suuntaisin Australiaan moikkaamaan sisaruksia ja isiäni, hirveä ikävä!
    Myös Egyptissä olen halunnut käydä aina, pyramidit ja kaikki faraot ja muumiot yms ovat kiehtoneet ihan lapsesta asti joten se on Egyptinreissu on haave jonka vielä joskus toteutan!

    rossu.93@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Seuraavaksi haluaisin ja aionkin matkustaa kuukauden ajan ympäri Eurooppaa junalla - interreilille siis! Tämä on ollut jo vuosia suunnitelmissa, ja nyt lukion jälkeisenä kesänä toteutan sen viimeinkin :) pääpaino reissussa on Italia-Ranskan etelärannikko-Espanja, ai en ole innoissani tästä??!

    ssonja.maria(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Saksaan ehdottomasti seuraavana! Kait se tylsästi Berliini olis :P
    -Norre

    ntjapp@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Hmm melkein mikä vaan paikka kävisi. Olen ollut 3 kk työttömänä ja kyllä kelpaisi aivot narikkaan loma jossain rantakohteessa. En haluaisi lomalla stressata siitä että pitäisi tehdä ja nähdä kaikkea vaan nyt haluasin vaan olla.

    maya87(a)netti.fi

    VastaaPoista
  32. Englantiin haluaisin koska olin siellä kolme vuotta sitten kielimatkalla ja olisi kiva käydä siellä uudestaan! :)

    Palkinto A olisi kiva :)
    tipsu_95@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Voi mä _haluaisin_ matkustaa vaikka minne! Ehkä seuraava omatoiminen matka, milloin ikinä onkaan, suuntaa juurikin Prahaan, se on ollut haavelistalla jo pitkään! Muutaman viikon päästä pääsen kuitenkin jo vähän reissuun (ihan niinku niitä ei tässä olisi muutenkin :P) kun lähden työmatkalle St. Etienneen, Ranskaan. Ihan hauska mennä tuollaisiin paikkoihin missä ei muuten tulisi varmaan koskaan käytyä :)

    Palkinnot A ja B kutkuttelisivat eniten :)

    VastaaPoista
  34. Mä haluan Leville <3 sydän jäi Lappiin kuukauden työharjoittelun jäljiltä.

    inthenearfuture@hotmail.fi

    VastaaPoista
  35. Tahtoisin matkustaa Uuteen-Seelantiin. Niin erilainen kulttuuri ja luonto, mitä täällä on :)

    helmisbeautyblog@gmail.com

    palkinnoista lemppari ois D :)

    VastaaPoista
  36. Tahtoisin seuraavaksi matkustaa Kyprokselle, oon ollu siellä aikasemmin kerran ja se maa vallotti mun sydämen ihan täysin :)
    laura.leppamaki@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, minäkin tahtoisin! Olen ollut siellä lapsena ja koko matkasta on jäänyt todella ihanat, joskin jo ajan kultaamat muistot. Laitan tehtävälistalle. :)

      Poista
  37. Johonkin lämpimään! Realistisesti Välimerelle, epärealistisesti johonkin kauas, kuten Aruballe! :D Tai sitten johonkin kivalle kaupunkilomalle, Nykkiin ja Eurooppaan.

    VastaaPoista
  38. Norjaan! Vuosia kestänyt norjalaisen bläkkiksen kuuntelu, skandinaavisen mytologian ja riimujen sekä ásatrún vaikutuksia vähättelemättä. Myös Islanti ja Färsaaret kiehtoisivat, ja Lappiin olisi kiva päästä uudelleen. Pohjoisen suuntaan siis.:)

    VastaaPoista
  39. Unelma kohteita on kyllä aivan liikaa, mutta kävin vasta Jenkeissä ja se paikka vei kyllä sydämen. <3 Myös Eurooppaa olis ihana kiertää.

    maikkulix@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Ei epäilystäkään, minne matkustaisin jos rahasta ei olisi pula: Yellowstonen kansallispuistoon! Sitä jylhyyttä ja luonnon voimaa ei voi varmasti edes kuvitella käymättä, joten pakko päästä sinne joskus!

    ebelidae(at)hotmail.com

    Ainiin, eihän tämä ollut vain "virallisille" lukijoille? Olen lukenut blogiasi iät ja ajat, mutta en minkään palvelun kautta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä arvonnat ovat aina ihan kaikille lukijoille. :) Vakituisille, satunnaisille, pitkäaikaisille, uusille, jokaiselle. Yellowstone kuulostaa mahtavalta, vähän siihen suuntaan tuolla aiemmassa kommentissani jo viittasin. Toivottavasti pääset pian. :)

      Poista
  41. Mä haluaisin kovasti lähteä Lontooseen, kun Ostolakossa Virve on postaillut niin kivoja juttuja sieltä. Shoppailureissulle siis :) Nyt hetkeen ei oikeen rantalomat nappaa..

    katsykissa (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Nama sinun postaukset on aina niin kivoja, etta kyllahan niita jaksaa odottaa vahan pidempaankin :) Mina haluaisin junailla kaymaan Skotlannissa ja pidemmista reissuista New Yorkissa.

    kmv30@hotmail.co.uk

    VastaaPoista
  43. mulla on aina ollut kauhee hinku päästä saksaan ehkäpä sinne sit joku päivä =)
    Kaikki palkinnot kivoja =)

    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  44. Moi, tutustuin tossa pari viikkoa sitten blogiisi kun etsin just sitä oikeeta blogia! Ja tää kyllä kolahti,meikit on just niin sitä tyyliä jota haen :) Pakko lukea lisääää~

    Haluaisin matkustaa..Oikeestaan ihan minne vaan koska jos olisin menossa nyt matkalle niin se tarkottaa sitä että olisin juuri mennyt naimisiin! Palkinto D miellyttää silmää eniten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, llillan! Toivottavasti viihdyt täällä vielä pitkään. :)

      Poista
  45. Voi ei! Lähetin äsken kilpailuvastauksen ja unohdin mainita sähköpostini! lilli.partanen@gmail.com ^o^

    VastaaPoista
  46. Hei!

    Kiitos kivasta blogista. Asiantuntevat ja hyvin kirjoitetut postauksesi kiinnostavat aina!

    Matkakohdevalinta on selvä: Japani! Olin siellä viime syksynä ja voin kertoa, että maa on kosmetiikkafriikin taivas...

    Eniten kiinnostaa palkinto b.

    Terkuin Attimo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Japani houkuttaa minuakin, ei vain jostain syystä ole ikinä ollut prioriteettilistani ykkösenä. Nyt tosin alkoivat kosmetiikkaostokset kiinnostaa...

      Poista
  47. Seuraavaksi taitaa reissu suuntautua matkaseuran toiveesta Lontooseen, mutta ainainen haave on ollut päästä San Franciscoon.
    Palkinto B houkuttelisi eniten.

    -Tiltu Kultu
    tiltu_kultu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  48. Mulla on kans ollu Japani ikuisuushaave kohteena, sinne kun pääsis joku kevät ihailemaan kirsikkapuiden kukintaa:)Parin vuoden ajan on jo tullut kirjoituksiasi luettua, mutta ei pahemmin kommentoitua.. Mieluisin palkinto olisi palkinto C:)
    -J-
    johak(at)netti.fi

    VastaaPoista
  49. Haluaisin tällä hetkellä Espanjaan, ihan vain siitä syystä että Suomen kevät alkaa hermostuttamaan.. Palkinto D olisi mieluisin :)

    VastaaPoista
  50. Ihania palkintoja kaikki!
    En ole juurikaan matkustanut, mutta Espanja houkuttaa. Enoni asuu siellä ja olisi kiva tutustua sukulaiseen joka on asunut melkein koo elämänsä siellä ja osaisi näyttää paikkoja.
    katja.suutarinen@luukku.com

    VastaaPoista
  51. Irlanti on kiehtonut miuta ihan pienestä pitäen, joten haaveilen käyväni siellä vielä joskus. Muutamat seuraamistani bloggaajista ovat myös vierailleet Edinburghissa, ja se on joka kerta näyttänyt niin mielenkiintoiselta paikalta, että on myöskin päätynyt must see -paikkojen listalle! :)

    Tämmöistä "lähimatkustelua" en olekaan harrastanut Ruotsia lukuunottamatta, sillä kaikki matkailureissuni ovat suuntautuneet kauemmas: Kanadaan (sukuloimaan), Japaniin (vaihto-oppilasvuosi) sekä Illinoisiin USA:ssa (vierailu senhetkisen poikaystävän luona). Uskokaa tai älkää, mutta se Tallinna on myöskin vielä näkemättä.... ;)

    Palkinnoista miellyttää eniten tuo C-vaihtoehto, ja sähköposti, jota kilpailuissa käytän on peikotar@netti.fi

    VastaaPoista
  52. Seuraavaksi olisi ihana matkustaa Japaniin: olisi ainakin totaalisen erilainen kuin mikään muu tähän astisista, ja taatusti kauniskin varsinkin näin keväällä. :-) Palkinnoista eniten miellytti vaihtoehto A.

    Satu
    savi-@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Heipsis!

    Haluaisin kovasti matkustaa keväiseen Tukhomaan miekkoseni kanssa <3 Länsinaapurin pääkaupunki on niin kaunis keväällä ja siellä leijailee sellainen eurooppalainen tunnelma, Katukahvilat, levykaupat, sushiravintolat ja yleisesti fiilis... Täydellistä!

    (Todellisuudessa matkustan seuraavaksi tytärpuoleni kanssa heinäkuun aurinkoon Sopotiin, Puolaan. Hiekkarantaa, jäätelöä, shoppailua. Kymmenvuotiaan neidin eka ulkomaanmatka ja kummatkin ollaan aika innoissamme! <3)

    Palkinnoista mieleisin olisi D. On niin söpösköjä :)

    kati @ kati.u.koskinen@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Olen jo pitkään halunnut matkustaa Kuubaan. Historiafriikkinä kommunistinen maailma kiinnostaa, samoin kun maan vähintäänkin jännittävä historia. Tietenkin samalla olis aika kiva käydä sukeltamassa lähellä olevassa joskus 1600- luvulla uponneessa Espanjalaisessa paatissa. Hitsit, nyt vasta alkoikin tekemään mieli tyhjentää tilit ja varata matka :p

    Palkinnoista eniten mielytti B.

    mariia.kukkula@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuba, ja etenkin Havannan vanha kaupunki ovat myös omalla must see -listallani. Yhdistettynä vaikka Key Westiin, tai miksei ihan yksinäänkin.

      Poista
  55. Mukava ja helposti toteutettava arjen katkaisu olisi parin yön mittainen pistäytyminen Tallinnassa. Ei vaadi suuria etukäteissuunnitelmia mutta on kivaa vaihtelua. Luxus-reissuna taas joku Afrikka vaikka. (palkinnoista mieluisin B)
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Olen aina halunnut päästä käymään Los Angelesissa, siellä olisi auringon paistetta meren rannalla ja kaikki ne nähtävyydet jotka kiinnostavat kuten Hollywoodin Walk of Fame, Beverly Hillsin Rodeo Drive, Universalin studiot ym.
    Vielä joku päivä minä sinne lähden!

    Palkinnoista itselleni toivoisin voittavani joko C tai D vaihtoehdot :)

    tp05halkat@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Kolmas yritys kommentoida...Pariisi! Seuraava reissu kestääkin kuukauden! Kaunis kaupunki josta löytää aina jotain uutta. Palkintoiveena on B tai C.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas kerta toden sanoo! Aikaisemmat kommenttisi eivät jostain syystä näkyneet missään, kummaa. :/

      Poista
  58. Itselläni olisi suuntana saksa, tapasin etelässä ollessani niin suloisen saksalaisen että minun on nähtävä hänet uudelleen! Ja muutenkin toukokuun lopussa olisi tarkoitus lähteä reilaamaan :)
    palkinto D vaikuttaisi ihanimmalta!
    H.hayrinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Oon jo ties miten pitkään halunnut matkata Yhdysvaltoihin, mutta ihan ei opiskelijan budjetti anna periksi sellaista rahamäärää vielä jota Jenkkien reissu vaatisi! Joten seuraavaksi haluaisin mennä ehkä uudelleen Tallinnaan josta vasta kyllä tulin, taikka Lontooseen :)
    Palkinnoista on vaikea valita suosikkia, mutta ehkä A. Tai sitten joku muu, en tiedä, ihania kaikki ♥
    shaslar@msn.com

    VastaaPoista
  60. Viva México! Lämpö, ruoka ja historia, nuff said. Palkinto A lämmittäisi eniten mieltä.

    msprunella@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Itse haluaisin matkustaa USAan California roadtripille! Mustang auto alle ja menoks! Rannat, kaupat ja nähtävyydet CHECK!! Pitkäaikainen unelma, jonka tulen todennäköisesti toteuttamaan kahdenkymmenenyhden ikävuoden täyttyessä jotta KAIKKI parhaat paikat olisivat oikeutettuja ;)

    Palkinnoista haluaisin minkä tahansa muun, paitsi A koska itselläni kynnet ovat niin heikossa hapessa aina, joten periaatteessa kynsiä ei olekkaan..

    VastaaPoista
  62. Ja unohdin tuohon edelliseen kommenttiin laittaa s-postin, pikkusini-@windowslive.com T: CALIFORNIA TYTTÖ ;D

    VastaaPoista
  63. Haaveenani olisi matkustaa Uuteen-Seelantiin kiertelemään! Maan upeat maisemat, luonnonnähtävyydet, kaupungit sekä kulttuuri kiinnostavat.

    Palkinnoista on vaikeata valita mieluisinta... mutta ehkäpä C tai D ovat suosikkejani.

    holyjumper(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  64. Eksyin blogiisi googletellessani suosituksia hyvistä nudepunista, ja tälle tielle olen jäänyt :) Blogisi lukemisesta tulee hyvä mieli, on rentouttavaa lukea välillä tällaisia ihania tyttöjen juttuja opiskelun ja työelämän vastapainona. Kiitti muuten Kicksin meikkien arvostelusta, en ole koskaan raaskinut ostaa NARSin Orgasm-poskipunaa vaikka mieli on tehnyt, joten ostoslistalla seuraavaksi Kicksin poskipuna Must-Have!

    Olen jo pidemmän tovin haaveillut pääseväni San Fransiscoon. Se kaupunki vain jotenkin huokuu niin iloista ja rentoa meininkiä, että haluaisin päästä siihen mukaan! Ja pieni kosmetiikkakoira on myöskin tässä haudattuna, olisi nimittäin superhienoa päästä tutkimaan ja hypistelemään kaikkia niitä ihania kosmetiikka- ja meikkituotteita, joiden tilaaminen Suomeen maksaa omaisuuksia!

    Palkinnoista eniten kiinnostaisi B ja D.
    jenni_mi ät hotmail piste com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista, Jenni! Piristi päivääni. :) San Franciscoon minäkin tahdon vielä jonain päivänä. Kukka vain tukkaan ja menoksi!

      Poista
  65. Haluaisin niin moneen paikkaan ihan vaan sillä perusteella, etten ole käynyt vielä aiemmin. Mutta Irlanti on jotenkin aina kiehtonut, joten siellä olisi erityisen hienoa päästä käymään!

    C-palkinto olisi eniten varmaan omaan tyyliin sopiva.
    tiia__91 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Mä oon ikuinen reissukuumeilija ja jos kaikki asiat olisivat puolellani niin matkustelisin enemmänkin. Mutta haaveetkin toki ruokkivat jonkin verran. Tällä hetkellä aika paljon kutkuttelisi mennä löhöämään aurinkoon, joten ehkäpä siis Thaimaahan.

    Mun suosikit palkintovaihtoehtoista ovat D ja B.
    eva-stiina (ats} hotmail piste com

    VastaaPoista
  67. Mun unelmana ois päästä kesällä (tai vaikka nyt heti) Barcelonaan. Ne kauniit kadut ja maisemat, ai että. :)

    C-palkinto näyttäis ehkä mulle eniten sopivimmalta.
    jenna.itkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Haluaisin ehdottomasti takaisin Karibialle löhöilemään St. Bartsin auringonalle! Ehkä kuitenkin tällä kertaa on todennäköisempää viettää kesällä viikkoa jossain päin Eurooppaan. :)

    VastaaPoista
  69. Unelmanani olisi päästä käymään Tokiossa uudelleen kevät aikaan. Vuosia sitten otin tavoitteen ja sain säästettyä matkarahat, jos sitä uudelleen yritäisi. Oli se vain mielenkiintoinne paikka, ja sääkin niin paljon lämpimämpi jo huhtikuussa. Noh.. Haaveita ja tavoitteita on hyvä olla. Toisaalta haluaisin käydä kaakkois-Aasiassa kunnollisella rantalomalla! Ei kun säästämään siis. :)

    Kivat palkinnot, B ja C tosin kiinnostavat minua eniten. :)
    ameochi(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  70. Haluaisin ehdottomasti Balille rantalomalle ja kiertelemään eri nähtävyyksiä, sillä olen hyvin kiinnostunut matkailusta yleensäkin ja olisi kiva päästä johonkin lämpimään, mutta kuitenkin paikkaan, jossa voi löhöilyn lisäksi tehdä jotain muutakin. :)

    C ja D palkinnot kiinnostavat eniten, mutta kyllä nuo kaksi muutakin olisivat mieluisia. :)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>