lauantai 18. toukokuuta 2013

Pieniä haasteita (+ täytettä kalenteriin)

Annie muisti Blondinelle-blogissaan minua haasteella, johon ajattelin rustailla vastauksia nyt ihan pikaisesti ennen Euroviisuja. Huomenna jatkan tämän viikonlopun "oikean" blogitekstin parissa. Olen tehnyt vastaavan yhdentoista kysymyksen tentin aika lailla vuosi sitten (itse asiassa kaiken kaikkiaan viisi kertaa :D), mutta kerta kiellon päälle. Tai oikeastaan kaksi, sillä olen edellisen kerran jälkeen saanut saman haasteen myös My Make-Up Steps -blogin Icalta, mutten ole ehtinyt varsinaisesti huomioida sitäkään.

Ideana on vastata haastajan esittämiin kysymyksiin ja keksiä sen jälkeen yksitoista uutta heille, joille haasteen haluaa itse heittää. Tapani mukaan luistan taas aivoja raastavasta mietintätyöstä ja kauniisti pyydän kaikkia halukkaita vastaamaan aiemmin keksimiini kyssäreihin, jotka löytyvät vanhemman postauksen yhteydestä täältä.


Annie:
  1. Paras suklaa? Jos valkosuklaa lasketaan suklaaksi, niin sitten se. Ilahduin myös, kun jokin aika sitten huomasin lapsuusaikaisen suosikkini, ilmakuplaisen Stratos-patukan palanneen kauppojen hyllyille.
  2. Oudoin tapa? Tähän kysyin apua mieheltäni. Hän vastasi, ettei osaa enää määritellä, mitkä asiat minussa olisivat outoja ulkopuolisen silmin, koska hänen oma käsityksensä normaalista ja tavallisesta on yhdessäolomme aikana jo venynyt niin paljon. :D Sain kuitenkin yhden esimerkin. Minulla on tapana laulaa kokonaisia lauluja käyttäen vain yhtä kertosäkeessä esiintyvää lausetta. Yleensä sellaisissa tapauksissa, kun en muista muita sanoja, mutta usein ihan muuten vain. Ensimmäinen mieheni tetoon tullut luritus taisi olla PMMP:n Lautturi ("Viekää minut sinne missä hän on, viekää minut sinne missä hän on..."), jonka oikeista sanoista minulla ei edelleenkään ole mitään hajua.
  3. Lempi merkkivaate/asuste? UGGin villasukkatohvelit, ne sellaiset neulepintaiset talvikengät. Ovat kestäneet menossa mukana jo kuusi vuotta, kohta täytyy varmaan hankkia uudet.
  4. Kirja vai elokuva? Riippuu vähän tilanteesta. Yleisellä tasolla kirja, mutta niille on viime aikoina jäänyt vähemmän aikaa.
  5. Komein julkkismies? Edward Norton tai Alexander Skarsgård.
  6. Kumpi, liian kuuma kesä vai liian kylmä talvi? Liian kylmä talvi. Siedän kuumuutta todella huonosti.
  7. Missä maissa olet käynyt? Kyproksella, Kreikassa, Amerikassa, Englannissa, Tanskassa, Ruotsissa, Italiassa, Itävallassa, Alankomaissa, Belgiassa, Ranskassa, Irlannissa, Australiassa, Norjassa, Intiassa ja Tsekeissä.
  8. Biisi, joka kuvaa parhaiten tämänhetkistä mielentilaasi? Vitsi, että olen huono tällaisessa. Biisi, joka soi kuulokkeissa tällä hetkellä, on Dire Straitsin Your Latest Trick, mutta siihen melankoliaan en oikein osaa samaistua. En keksi.
  9. Lempilehtesi? Vaikea valita. Luen pääasiassa naistenlehtiä ja Arkkitehti-lehteä, edellisistä suosikkini taitaa (ainakin nyt) olla brittiläinen Red.
  10. Unelmien autosi? Minulla ei ole autounelmia, ei sitten minkäänlaisia.
  11. Vaikein kysymys näistä edellisistä? Numero 8. En osannut.

Ica:
  1. Kauhein kokemasi tilanne? Nämäpä alkavat hilpeästi. Isäni kuoli parantumattomaan sairauteen kymmenisen vuotta sitten. Istuin vuoteen vierellä pitämässä kädestä. Ei saa käsittää väärin, en olisi halunnut olla missään muualla, mutta ymmärrettävästi tilanne oli aika kamala.
  2. Kosmetiikkatuote jota ilman et voi elää? Skippaan sampoot ja deodorantit itsestäänselvinä vaihtoehtoina ja valitsen turhamaisesti poskipunan.
  3. Mitä samaa näet itsessäsi ja äidissäsi? Olemme molemmat suorapuheisia emmekä arkaile tuoda mielipiteitämme esiin. Kummallakin tosin on innostuessaan taipumus sanoa sanottavansa vähän turhankin äänekkäästi. Ulkoisessa olemuksessani olen perinyt äidiltäni ainakin hiusten värin ja laadun, kulmakarvani, leuassani olevan luomen sekä kasvojeni ja huulieni muodon.
  4. Mitä odotat ystävyydeltä? Vilpittömyyttä, välittömyyttä ja suoruutta. En jaksa kuluttaa aikaani jossiteluun tai kiukutteluun. Arvostan myös, että sovituista asioista ja aikatauluista pidetään kiinni. 
  5. Kuinka kauan kulutat päivässä aikaa kauneudenhoitoon + meikkaamiseen? Riippuu pitkälti päivästä. Tavallisena työpäivänä menee aamuisin vajaa tunti naaman ja tukan kanssa, iltapesuun kuluu ehkä 15 minuuttia.
  6. Kuinka monta tuotetta käytät päivittäin hiusten hoidossa, aina pesusta viimeistelyyn? Sellaisina päivinä, kun pesen hiukseni, tuotteita on tällä hetkellä käytössä kahdeksan. Sampoo, hoitoaine, kosteuttava muotoiluvoide + hiusöljy, muotovaahto (tms.), hiuspuuteri, kuivasampoo ja hiuslakka.
  7. Viime kesän paras muisto? Yhtenä poikkeuksellisen kesäisenä päivänä vietimme oikein miellyttävän piknikin lähipuistossa. Myös uuteen ihanaan kotiin muuttaminen ja Springsteenin Brucen keikka stadionilla olivat mahtavia juttuja.
  8. Huulipuna, -kiilto vai -rasva? Perustele! Huulirasva, laitan sitä aina kaiken huulimeikin alle. Mielialasta riippuen päälle kiiltoa tai punaa.
  9. Odotetuin joululahja? En muista mitä sain viime jouluna. :/ Ainakin ostimme mieheni kanssa toisillemme lahjaksi uudet kaiuttimet olohuoneeseen ja niitä myös odotettiin innolla. Eli ne kai sitten.
  10. Jos saisit 10 miljoonaa, mitä tekisit sillä? Aiemmassa postauksessa minulle tarjottiin viittä miljoonaa - näin halusin ne käyttää: "Maksaisin asuntolainan pois, ostaisin uuden asunnon ja remontoisin sen, ostaisin miehelleni golf-osakkeen, lähtisin road tripille Amerikkaan. Kävisin kampaajalla ja jalkahoidossa, ostaisin loppumattoman varaston ehjiä sukkahousuja." Tekisin edelleen kaikki nuo samat asiat. Niiden lisäksi laittaisin osan rahoista säästöön ja antaisin osan äidilleni ja siskolleni. Alkaisin freelancer-tutkija/kirjoittajaksi, matkustaisin lisää ja kävisin keikoilla, ostaisin paljon levyjä ja kirjoja ja kävisin useammin elokuvissa.
  11. Mitä odotat tulevaisuudeltasi? Onnellisia päiviä.

* * *
Sitten vielä tämä tärkeä kalenteriasia. Jos satut ensi lauantaina Tampereen seudulle ja menojalkaasi vipattaa, tiedossa olisi poikkeuksellisen kivat bileet. Wet n Wild juhlistaa uutta Fergie Centerstage -meikkikokoelmaansa yökerho Fat Ladyssa, ja kunnianarvoisana beauty ambassadorina olen toki itsekin paikalla. Bileet ovat avoimet kaikelle kansalle, kunhan olet täyttänyt 20 vuotta (tai olet erityisen hyvä neuvottelemaan ovimiesten kanssa). Ohjelmassa on teeman mukaisia meikkejä ja kilpailuja sekä yleistä hilpeyttä. Ovet avataan kello 22.00.

Moikataan kun tavataan!

1 kommentti:

  1. Minun piti sanoa silloin eilen, että minäkin käyn aika ajoin kurkkimassa tätä sinun blogiasi! :) Mukavaa, kun tulit moikkaamaan! :) Vastasin juuri kommenttiisi, mutta kivaa kesää täällä myös! :)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>