sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Katastrofin kohdatessa

On Her Hangers -blogin BabyJane haastoi minut jo vuosi sitten listaamaan kymmenen meikkituotetta, jotka ostaisin heti uudestaan, jos kaikki meikkini syystä tai toisesta katoaisivat. Kamala skenaario, mutta yritetään nyt viimein. Koska olen kirjoittanut muutamasta listatusta tuotteesta aikaisemminkin, linkitän nuo jutut myös tähän tekstiin. Tuotteen nimeä klikkaamalla pääset alkuperäiseen blogimerkintään, jos sellainen on olemassa. Näillä kymmenellä syntyy arkimeikkini - käytän kaikkia lähes päivittäin.
Syy siihen, etten enää nykyisin tule juuri kokeilleeksi erilaisia meikkipohjia. Tämä on minulle kaikin tavoin täydellinen. Hoitava, kosteuttava koostumus, joka tuntuu iholla miellyttävän kevyeltä. Levittyy helposti, peittää hyvin mutta näyttää luonnolliselta. Harmahtavan vaalea sävy sointuu omaan ihooni saumattomasti. Koskaan ei ole tarvinnut pelätä rumia rajoja leukalinjassa tai laikukasta lopputulosta. Pysyy hyvin myös ilman pohjustusta. Tällä hetkellä käytössä olevan tuubin ostin viime vuoden joulukuussa ja pärjään sillä todennäköisesti vielä kuukauden tai pari.
Tämä puolestaan on ainoa peiteaine, jota käytän. Muutama vuosi sitten, kun ihoni oli huonossa kunnossa, tarvitsin vahamaisempia ja peittävämpi tuotteita - nykyisin pärjään erinomaisesti pelkällä Nudella. Vaalein sävy on itselleni juuri sopiva, silmänalusille saatan joskus listätä myös valokynää. Peiteaine levittyy loistavasti ja sulautuu ihoon like no other. Helppo lisätä tarvittaessa, ei paakkuunnu vaan kosteuttaa. Pysyy hyvin, eikä luistele. Riittoisa pakkaus kestää päivittäisessä, hövelissä käytössä helposti ainakin puoli vuotta.

3. Jokin irtopuuteri
Coastal Scentsin Silica Powder voisi olla hyvä valinta, oikeastaan minkä tahansa merkin piidioksidipuuteri toimii, jos raha ei ole este. Puuterin suhteen en muutenkaan ole kovin ronkeli, koska ihoni ei rasvoitu mitenkään kamalasti. Kunhan meikki nyt jotakuinkin pysyy kasvoilla. :)

4. Aurinkopuuteri
Olen tainnut aikaisemminkin todeta olevani aurinkopuuterin suurkuluttaja? Laatikosta löytyy useita, ja käytän jotain niistä päivittäin. Tuhoutuneiden tilalle voisin ensiksi ostaa esimerkiksi NARSin Lagunan tai Inglotin AMC Bronzing Powderin. Tai Joe Blascon Hi-Tone Intensifierin tai Wet n Wildin Mega Bronzerin tai Maybellinen Fit Me -sarjan puuterin. Vähän fiiliksestä ja rahatilanteesta riippuen. Kaikki toimivat todella hyvin ja ovat sävyiltään sopivia - eivät oransseja tai tunkkaisia.

Sävyssä Sin tai Exhibit A. Minulla on monia poskipunasuosikkeja, mutta mainitut sävyt ovat idioottivarmoja minkä tahansa meikin kanssa. Ja NARSin punat muutenkin kaiken hypen arvoisia. Exhibit A on kirkkaanpunainen mattasävy, jolla saa poskille kauniin, luonnollisen punoituksen. Sin on sävyltään hiukan viininpunaiseen kallellaan, sellainen suhteellisen neutraali. Molemmilla saa sekä kevyttä että voimakkaampaa jälkeä. Rakastan poskipunaa, en osaa olla ilman.

6. Harmaanruskea (matta)luomiväri
En ole löytänyt yhtä ainoaa suosikkia, tämä voisi olla esimerkiksi jokin Inglotin mattasävyistä. Toimisi sekä kulmien meikkaamisessa että luomivärinä. Inglotin luomivärit ovat Suomessa myytävistä hinta-laatusuhteeltaan parhaita, ihan kevyesti.

7. Vaalea helmiäisluomiväri
Tähänkään en osaa sanoa ehdotonta lempparia. Ehkä Inglotia, ehkä Urban Decayta, miksipä ei jotain muutakin. Urban Decayn Naked-paletin vaaleimman sävyn (Virgin) olen käyttänyt jo lähes kokonaan. Tämä uusi hankinta voisi olla jotain samankaltaista, himmeästi hohtavaa, mutta vielä vahvemmalla pigmentillä. Käyttäisin silmän sisänurkassa ja korostuksiin kasvoilla.
Paras ripsiväri! Löysin tämän Annien suosituksesta pari vuotta sitten enkä ole sittemmin käyttänyt muita. Jäykille ja tikkusuorille ripsilleni tarvitsen ehdottomasti vedenkestävää ripsiväriä, jotta taivutukset pysyvät kuosissaan. Falsies tuuhentaa erinomaisen hyvin, muttei silti tee ripsistä paakkuisia. Tällä taikoo kauniit säihkysilmät.
 
9. IsaDora Inliner Kajal (Blonde)
Käytän vaaleaa kajalia sekä silmän sisäluomella kirkastamassa katsetta että peiteaineen korvikkeena, kun korjailen meikkiä päivän mittaan. Huulimeikinkin pohjustan kevyesti tällä samalla kynällä, jotta huulten oma väri hiukan neutraloituu ja punan tai kiillon väri tulee paremmin esiin. Monikäyttöinen tuote, siis. Jos et ole vielä kokeillut vaaleaa sisäkajalia, suosittelen testaamaan pikimmiten! Virkistää ilmettä käden käänteessä. Käytin tässä IsaDoran omaa valokuvaa, sillä tällä hetkellä käytössä olevasta kynästä on jälkellä enää niin pieni tynkä, ettei sitä kannattanut kuvata.

10. Lumene Wild Rose -huulikiilto
Lumenen Wild Rose -kiillot ovat edelleen parhaita kokeilemiani. Tahmaisuusaste on juuri oikea ja pysyvyyskin kiitettävää tasoa. Kiillot tuoksuvat hyvälle ja niissä on kauniita sävyjä. Pakkaus on kompaktin kokoinen ja siinä on toimiva vaahtomuoviapplikaattori. Ehdottomasti parasta näissä kuitenkin on hoitavuus. Vaikka huulirasva unohtuisi, kiilto pehmentää huulet nopeasti ja ne pysyvät miellyttävän tuntuisina pitkään.

Nakkaan haasteen eteenpäin Eyeshadow and flame -blogin Ilunalle, Viilankantolupa-blogin Petralle, Dixi-blogin Helenalle, Miten niin liikaa? -blogin Elisalle ja Pakolliset-blogin Mohnille. Kertokaa oma kriisitilanteen ostoslistanne. :) Kommenttipuolella saa toki myös ottaa kantaa. Mitä ilman et pärjäisi?

P.S. Nioxin-arvonnassa voittanut saarah, otathan minuun pikaisesti yhteyttä sähköpostitse, jos tahdot lunastaa palkintosi! Käy kurkkaamassa ohjeet täältä.

16 kommenttia:

  1. Olipa kiva postaus! Mäkin taidan tehdä tällaisen joskus, kun kerkiän kuvailemaan ja kirjoittelemaan :))

    VastaaPoista
  2. Hih,kiitos! Ihana haaste,pistää todella miettimään! Tämän toteutan riemulla ja huolella :D

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus! Olisi se kyllä kallis paikka jos koko meikkipakki tuhoutuisi...

    http://siameselipstick.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa kyllä. Itselläni ei taitaisi yhden kuukauden palkka riittää uusimiseen, on syytä vaalia purkkeja huolella. :)

      Poista
  4. Mullehan on tosiaan käynyt noin, että meikkipussi lähti teille tietämättömille... :( Mun käsilaukku varastettiin reilut 4 v. sitten ja mukana oli tietysti meikkipussi ja ne tärkeimmät meikit. Suurin osa meikeistä oli kotona, mutta ne oleellisimmat tietysti meni, tuli suht kalliiksi hankkia uudet. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääh, voi ei. :/ Onpa kurjaa. Minulla ei onneksi kulje käsilaukussa kuin peiteaine ja sekalainen valikoima huulimeikkejä. Harmittaisi toki joka tapauksessa, jos ne pöllittäisiin, mutta eivät onneksi olisi ihan korvaamattomia.

      Poista
  5. Kiva postaus! :D Nyt vain odottamaan, että joku ehkä haastaisi. Hihii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä voin haastaa! Tee ihmeessä postaus omasta kympistäsi, jos vain huvittaa. :)

      Poista
  6. Mahtava haaste! :) Yritän päästä tämän kimppuun mahdollisimman pian.

    VastaaPoista
  7. UU googlettelin tuota BB creamia ja se vaikutti todella hyvältä etenkin vaalealle iholle! Suomesta sitä tuskin saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä titetääkseni saakaan. :/ Olen itse ostanut Bellogirliltä (bellogirl.net), myyjä on ollut luotettava ja toimitus nopeaa.

      Ja se on todella hyvä! Etenkin vaalealle iholle. :)

      Poista
  8. Kiitos haasteesta, teen mielelläni. Vaatii tosin hiukan mietintää, ihan hatusta vetämällä ei onnistu. ;-)

    VastaaPoista
  9. Done! :)

    http://viilankantolupa.bellablogit.fi/2013/10/10/katastrofin-kohdatessa/

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>