torstai 10. heinäkuuta 2014

Kootut selitykset ja kesälemppari

Huhheijaa! Enpä muista aikaisemmin olleeni näin pitkään poissa blogien parista, etenkään omastani. Edellisen postauksen jälkeen olen tehnyt oikeastaan vain töitä, enkä ole juuri ehtinyt harrastaa muuta kuin kesälomasta haaveilua. Joka vihdoin on täällä, jei!

Tahattoman blogitauon aikana ehdin myös jo miltei ahdistukseen saakka analysoida itseäni bloggaajana, kauneusblogien nykytilannetta ja omaa suhdettani purkkimafiaan eli kotimaiseen blogiyhteisöön. Tajusin alkaneeni vähän ahdistua kaikista kokkareista ja kekkereistä, postituslistoista ja tiedotespämmistä sähköpostissani. Jokainen tapaamani kauneusbloggaaja on poikkeuksetta ollut ihanaa, lämmintä ja ystävällistä seuraa, mutta en ole koskaan ollut kotonani PR-tilaisuuksissa paperikassi kädessä. Aluksi ilmaiset purkitkin olivat vain kivoja ja jänniä, mutta nurkissa lojuessaan ne ovat aina pidemmän päälle alkaneet ahdistaa.

Vaikka en ole koskaan suostunut sellaiseen blogiyhteistyöhön, jossa minulta bloggaajana on edellytetty jotain tai haluttu minun kirjoittavan korvausta vastaan, blogi oli jossain vaiheessa päässyt ajautumaan aika kauas siitä, mitä se oli heinäkuussa 2009. Olen halunnut säilyttää aidon innostuksen sekä kirjoittamista että käsittelemiäni aiheita kohtaan, mutta yhtäkkiä huomasin blogin alkaneen aiheuttaa myös syyllisyyttä. Ei ehkä paras fiilis, jota harrastuksestaan voisi saada. Harmitti, kun en töiltäni ehtinyt blogin ääreen kuin kerran, pari kuukaudessa. Postipaketit ja goodiebagit alkoivat myös tuskastuttaa, kun kaikista tuotteista ei kiinnostanutkaan kirjoittaa, tai ne eivät sopineet minulle. Tai en muuten vain ehtinyt. Kukaan ei tietenkään kysellyt postausten perään, mutta tiesin toki, että sellaisia olisi toivottu.

Toisin sanoen, hengähdystauko teki hyvää. Yritän vastedes olla ahdistumatta, ja tehdä vain sellaisia blogijuttuja, joista saan iloa ja hyvää mieltä. Kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu, ja vain aiheista, joista en millään malta olla kertomatta. Kuten nyt esimerkiksi tästä poskipunasta.

Aiemmin kesällä hihkuin blogin FB-sivulla, kun olin mielestäni löytänyt maailman parhaan kesäposkipunan. Ja vielä omasta meikkilaatikostani! Ostin Narsin Cactus Flowerin jo viime vuoden keväällä, mutta aloin käyttää sitä vasta tänä kesänä. Tämä siksi, että olen aina pelännyt voidemaisia poskipunia, koska en ikinä ole saanut niillä kaunista jälkeä. Sormilla taputtelemalla puna ei ole levinnyt tasaisesti eikä häivyttynyt nätisti, ja sen levittäminen on aina saanut myös alla olevat meikkikerrokset liukumaan edestakaisin, jolloin lopputulos on ollut ikävän laikukas.

Koska Cactus Flower on voidemaiseksi poskipunaksi kuivahko, keksin kokeilla levittää sen tavallisella poskipunasiveltimellä. Töpöttelen punan paikoilleen pehmeällä ja tiheällä sudilla, ja se levittyy ja häivyttyy kuin unelma! Jäljestä tulee läpikuultava, tosi hehkuva ja luonnollinen. Olen sittemmin kokeillut tätä levitystapaa mös muihin voidemaisiin puniin, ja onnistuneesti käyttänyt muutamaa huulipunaakin poskipunana. Toimii joka kerta, tumpelo on onnellinen. :)

Kullanhohtoinen korallinsävy on pakkauksessaan ja swatchissa aika hurjan näköinen, mutta iholla keveä ja kaunis. Valitettavasti minulla ei ole tätä epätarkkaa vessapotrettia parempaa todistusaineistoa, mutta ehkä kuvasta saa jonkinlaisen käsityksen. Aion kesälomareissulla taatusti kurkkia läpi muutkin Narsin voidemaiset punat - niin ihastunut olen tähä kaktuksenkukkaani!

En uskalla luvata mitään, mutta toivon saavani loman myötä uutta intoa tämän pikku palstani ylläpitoon. Mukavaahan tämä bloggaaminen kuitenkin on - kirjoittamista oli oikeasti ehtinyt jo tulla ikävä. Hauskoja heinäkuisia päiviä teille, jotka täällä vielä pyöritte!

26 kommenttia:

  1. Voi että, onneksi en ole ainoa, joka ajattelee "nykypäivän" kosmetiikkabloggaamisesta samalla lailla! Kuitenkin bloggaamisessa on pohjimmiltaan tärkeintä se, että pääsee vuodattamaan omaa innostuneisuuttaan ja saamaan siitä iloakin, ei pelkästään ne (saadut) tuotteet. Harva suomalaisista kosmetiikkabloggaajista tekee tätä kuitenkaan työkseen ;) Ota vaan rennosti, kyllä täällä luetaan aina yhtä innokkaasti sun laadukkaita postauksia!

    Mutta, tuo poskipuna! Ohh, todella kaunis, juuri sellainen punaiseen taittava korallipinkki, josta tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän palata rentouteen, ehkä sekin onnistuu paremmin nyt kun kiire on hetkeksi hellittänyt. Kiitos vertaistuesta. :)

      Poista
  2. Mun blogissa on näkynyt lähinnä meikkejä, koska niistä olen ehdottomasti innostunein. En aio kirjoittaa arvostelua tuotteesta, josta minulla ei ole mitään sanottavaa. Asia edellä, ei tuotelahjukset! :)

    Tervetuloa takaisin ja VITSIT mikä puna!! Tarvitsen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja meikkejä muuten olikin, kävin eilen selaamassa blogistasi kaikki lukematta jääneet jutut. Varsinkin se kuparisella pigmentillä tehty oli huikea! Kiitos tervetulotoivotuksista!

      Poista
  3. Kunhan et meistä ahdistu, sitten mafian on aika katsoa peiliin. :) Kiva kun olet täällä taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En, Sonia, en tietenkään. :) Kiva olla täällä taas!

      Poista
  4. Hello, stranger! Hihkaisin ääneen, kun näin Lazy Dynamiteen aamun lukulistalla. :)

    Ihan hupsuja aatoksia olet pyöritellyt - ei kukaan odota sun olevan kasvoton ja tahdoton hahmo purkkimassaa. Teet justiinsa niin kuin tykkäät, kunhan se tuntuu hyvältä.

    Kiva ku oot taas täällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista, Petra! Kiva kuulla, että on kaivattu. :)

      Poista
  5. JES! Kiitos postauksesta, tätä on odotettu. Olet yksi suosikkibloggaajistani ja kasvoille levisi tyhmä ääliöhymy kun huomasin että sinulta tuli uusi postaus. Älä vain lopeta, tulee ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En lopeta, bloggaaminen on lempiharrastuksiani. Kunhan vain aikaa riittäisi. Kiitos kivasta palautteesta, onpa mukavaa olla suosikki. ;)

      Poista
  6. Hei, ihanaa kun olet palannut!

    "Yritän vastedes olla ahdistumatta, ja tehdä vain sellaisia blogijuttuja, joista saan iloa ja hyvää mieltä. Kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu, ja vain aiheista, joista en millään malta olla kertomatta."

    Olen kanssasi 1000% samaa mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! Välillä on ihan hyvä pysähtyä ja selvitellä motivaattoreitaan. :)

      Poista
  7. Välkommen tillbaka! Ihanaa, kun ehdin jo vähän pelätä että oletko lopettanut kokonaan. <3

    Ihan samoja ahdistuksen aiheita olen viime aikoina pyöritellyt kuin sinäkin. Omalla kohdallani se on johtanut kaupallisen yhteistyön - ja purkkien - merkittävään vähentämiseen, molemmat ovat olleet helpottavia ratkaisuja. Ja prosessi jatkuu, kohti sitä puhdasta iloa ja innostusta taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuntuu jo vähän kevyemmältä, kun päätin olla ajattelematta noita kaupallisia kuvioita niin paljon. Keskittyy vain enemmän omaan tekemiseen, niin eiköhän tästä taas ihan hyvä tule. :) Kiitos tervetulotoivotuksista!

      Poista
  8. Sydän ihan pompsahti, kun näin uuden tekstisi! En lue blogeja minkään kautta vaan tykkään käydä ihan "vanhanaikaisesti" kurkkimassa josko lempiblogeihini (ja juuri niihin tämä kuuluu!) olisi tullut uusia tekstejä. Viikottain olen käynyt kurkkimassa, josko jo olis uutta luettavaa. Välillä jo vähän jännännytkin, että kumpa mitään ei olisi sattunut, joten mahtavaa saada taas lukea tekstiäsi ja nähdä taidokkaita kuviasi :). Olet ehdottomasti lempimeikkaajiani :). Mukavaa ja stressitöntä lomaa sinulle!

    -klaudia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Jospa tämä blogi tästä taas pikkuhiljaa aktivoituisi. :)

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>