sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Rairuohoa

Aloitin aiemmin päivällä sellaista ihan kunnollista sunnuntaipostausta, mutta keksimme miehen kanssa, että voisi katsoa jonkun elokuvan. Tietämättöminä eepoksen järkälemäisyydestä nauliuduimme vahingossa Sergio Leonen Suuren gangsterisodan (Once Upon A Time In America) ääreen, ja siinäpä se sunnuntaipäivä sitten menikin. Heitän tähän siis kevyemmällä sepustuksella toimivan silmän välipalaksi ja jatkan pidemmän tekstin parissa pääsiäsipyhinä. Pahoittelen, ettei meikistä taaskaan ole kokokasvokuvia. Olin lähdössä kiireellä, kun keksin valokuvien ottamisen. Ehdin ottaa yhden kasvokuvan, jossa näytän ihan pälliltä, sekä tämän yhden silmälähikuvan, joka onneksi onnistui ihan hyvin.

Silmämeikki on hyvin kevyt ja neutraali, mutta ripsien juuressä vihertää vähän. Koko liikkuvalla luomella on vaaleaa helmiäisväriä, luomivaossa lämpimänsävyistä vaaleanruskeaa ja alaluomella tummempaa ja viileämpää ruskean sävyä. Vaaleanvihreä ripsirajassa on Urban Decayn Electric-paletista, jonka hankin kuin varkain viime tammikuussa. En ole ehtinyt käyttämään palettia vielä kovin paljon, mutta jospa tässä kevättä kohti innostuisi värikkäämmäksi. Saatan kirjoittaa siitä pienen postauksenkin, on nimittäin oikein mainio kapistus.

Lyhyestä virsi kaunis, mutta pieni shoutout eli nosto vielä tässäkin kuvassa näkyville luottotuotteille. Kulmissa on jälleen Anastasian DipBrow, r-a-k-a-s-t-a-n sitä enkä voisi enää olla ilman. Maybellinen Falsies-ripsiväri vetelee viimeisiään, mutta näyttää silti aika kivalta. Jes! Olen muuten itse sitä sorttia, joka ei kovin helposti vaihda hyvää tuotetta sellaisen kerran löydettyään. Tuota samaa ripsiväriä olen ostanut kohta neljän vuoden ajan. Veikkaan, että kulmaväriäkin tulee vielä kulumaan useampi purkki, jos se vain pysyy valikoimissa.

Tuoreeks, terveeks, ja silleen! Palataan piinaviikolla!

4 kommenttia:

  1. olipas ihana ja inspiroiva meikki!! värit houkuttelevat, mutta eivät enää koko luomen ilotteluina. tuollaista ripsirajatyyliä pitääkin kokeilla!

    pälliltä ja pälliltä, oon satavarma, että olet vain ylikriittinen itseäsi kohtaan! :)

    mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripsirajassa kirkkaat värit ovat aika helppoja. :)

      Ja varmasti olen kriittinen, olet ihan oikeassa. :) Katsotaan toisiko uusi kamera helpotusta selfieiden ottamiseen, nykyinen pokkarini päätti hajota tänään. :/

      Poista
  2. Pahoin pelkään, että omilla raskailla luomilla tuollainen rajausmeikki häviäisi kadoksiin, mutta oikein kiva tyyli saada räikeätkin värit toimimaan hieman hillitymmin.

    Mua alkoi heti kiinnostaa postaus Electricistä!^^ Omistan vasta yhden Urban Decayn paletin ja olen aivan rakastunut siihen, eli luonnollisesti seuraava siintää jo haaveissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, minäpä yritän saada postauksen aikaiseksi. :) Raskailla luomilla on tietysti se etu, että väriä voi olla reilumminkin, eikä meikki ole silti niin huomiota herättävä.

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>