torstai 15. maaliskuuta 2012

IRL

Hei taas! Yritän yleensä pitää "oikean" elämäni blogitekstien ulkopuolella, mutta tämän spontaanin, viikon mittaisen tauon aikana ehti tapahtua niin paljon kaikkea, että on jo pakko huudella vähän tännekin. :D Kävin Suomessa talvilomailemassa, päätimme paremman puoliskoni kanssa muuttaa ensi kesänä Helsinkiin, mistä innostuneena lähetin työhakemuksia ja sain kutsut kolmeen haastatteluun. Ja jottei viikko olisi käynyt turhan pitkäveteiseksi, pyörähdimme entisen kotipaikkakuntamme maistraatissa ja menimme naimisiin!

Minulla oli vakaa aikomus ottaa kuvia meikistä, kampauksesta ja mekosta, mutta aika jotenkin hurahti kaikkeen muuhun. Emme käyneet hääkuvassa, joten meikkini ei siinä mielessä poikennut tavallisesta, se oli itse asiassa omalla mittapuullani varsin arkinen. En halunnut pilata aamuani laittautumisesta aiheutuvalla stressillä, joten livahdin kivasti sieltä, missä aita oli matalin.Silmämeikkini näytti jotakuinkin tältä. Valokuvassa on ihan tavallisen päivän meikki muutaman viikon takaa, mutta ihastuin näihin sävyihin. Helmiäisenhohtoiset luomivärit ovat Loracin Private Affair -paletista, vaaleaa beigeä ja punertavaa, pehmeää ruskeaa. Sisäluomella katsetta avartamassa on IsaDoran vaalea Inliner Kajal (Blonde). H-hetken poskipunana oli Milanin Glimmer Stripes (Berry Glimmer) ja huulilla Lumenen marjaisan sävyinen (en ole varma numerosta, ehkä 3?) Wild Rose -kiilto.

Mekko oli viime hetken hankinta Zarasta, hiuksissa oli kangaskukkia ja sormus on kaunis. Kynsilakaksi valikoitui itseoikeutetusti China Glazen ihana, vaaleanpunainen glass fleck nimeltä Bridezilla. Näistäkään ei ole kuvallisia todisteita, mutta olo oli nätti, mikä on tietysti pääasia.

* * *

Häämeikeistä noin yleensä on toivottu blogitekstiä useammankin kerran. Olen jahkaillut sen kanssa, koska mielestäni niin henkilökohtaisesta asiasta olisi hankalaa kirjoittaa tyhjentävästi. Perinteisesti häämeikki on tyypillinen "kauneusmeikki", jossa hienovaraisesti korostetaan morsiamen parhaita puolia ja vähän häivytetään niitä vähemmän edullisia. Tällaiseen varmimpia valintoja ovat luonnolliset, neutraalin väriset silmämeikkisävyt sekä hempeät ja hillityt huulipunat tai -kiillot.

Kaikkein tärkeintä häämeikissä kuitenkin on, että:
  1. Siinä tuntee olonsa kauniiksi. Tätä ei voi korostaa liikaa, sillä on sanomattakin selvää, että oma fiilis vaikuttaa päivän kulkuun ja juhlien onnistumiseen ratkaisevasti.
  2. Se näyttää kantajaltaan. Jos et arkisinkaan meikkaa kovin hillitysti, miksi tekisit hääpäivänäsi poikkeuksen? Ja päinvastoin: jos et juuri käytä meikkiä, miksi pakkeloisit itsesi vieraan näköiseksi? Tässä blogissa nähdyistä meikkikuvista varmasti mikä tahansa sopisi häämeikiksi, persoonastahan se vain on kiinni.
  3. Se kestää. Kunnolliset pohjustustuotteet, kestävä meikkivoide, vedenkestävä ripsiväri (!!), huulipuna joka säilyy kauniina ilman jatkuvaa korjailua ja käsilaukkuun puuteripaperia varmuuden vuoksi. Nenäliinatkin käyvät, ainakaan itse en tykkää lisätä puuteria kasvoilleni pitkin päivää.
  4. Se käyttäytyy nätisti valokuvissa. Niitä kuvia kun yleensä tulee räpsittyä yksi jos toinenkin. Meikkaamisesta valokuviin olen kirjoittanut aikaisemmin täällä, jos aihe kiinnostaa.

Saatan tehdä aiheesta joskus myöhemmin kuvallisenkin postauksen, esimerkiksi tutorialin muodossa. Tällä hetkellä inspiraatio vielä odotuttaa itseään, mutta juttu säilyköön to do -listallani. :)

* * *

I tend not to include news on my "real" life in blog posts, but so much has happened during this spontaneous little break, that I felt like I had to. :) We have decided to move back to Finland, I managed to acquire three job interviews and me and my boyfriend got married! We didn't take any pictures, though, but my makeup was somewhat similar to the photo above.

71 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon tuoreelle hääparille! :) Ihana kuulla tuommoista näin kylminä tuulisina päivinä :)

    VastaaPoista
  2. Ohhoh, no kylläpä onkin ehtinyt tapahtumaan! Paljon, paljon onnea! Ihania uutisia :)

    VastaaPoista
  3. Oi!! Onnea!!

    Repesin: Bridezilla-lakka. :)

    VastaaPoista
  4. Oi! Hurjan paljon onnea! :) Olen lukenut blogia avsta muutaman kuuakuden ajan ja mietin, että missäs päin majailet. Kun sanoit käyneesi Suomessa talvilomalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Asuinpaikkakunta oli jotenkin mystisesti kadonnut tuolta profiilistani, lisäsin sen sinne taas. Tukholmassa asustelen tällä hetkellä, muutimme tänne viime kesänä mieheni töiden ja omien opiskelujeni perässä.

      Poista
  5. Paljon onnea! Tervetuloa Suomeen!!

    VastaaPoista
  6. Ihana, valtavasti onnea niin tuoreelle avioparille, työnhakuun kuin paluumuuttoon!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea avioitumisen johdosta! :)

    VastaaPoista
  8. WOAAAA, ONNEAAAA!!!! Ja tervetuloa Helsinkiin!

    VastaaPoista
  9. Paaljon onnea! :)

    ♥ Donna / http://andrevei.blogspot.com/

    VastaaPoista
  10. Hurjan paljon onnea molemille! On aina ihanaa kun joku löytää 'sen oikean' ja tahtoo jatkaa loppuelämänsä toisen kanssa(:<3

    VastaaPoista
  11. Onnea todella paljon! Aivan ihana oli lukea tällaisia uutisia. :)

    VastaaPoista
  12. Oi, paljon onnea! :) Ja tervetuloa takaisin Suomeen!

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea vielä tätäkin kautta! :)

    Ihanan romanttinen "karataan naimisiin" -tapa. :) Oi, ihanaa! :)

    VastaaPoista
  14. Oho! Jopas siinä oli kerrassaan tapahtumia viikoksi! :) Mutta isot isot onnittelut hääparille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä ollut ihan tylsimmästä päästä. :D Kiitos onnitteluista!

      Poista
  15. Onneksi olkoon Nekku ja puoliso! Kiva kun muutatte vielä Hesaan!

    VastaaPoista
  16. Suuret ja lämpimät kiitokset onnitteluista kaikille! Näistä tulee valtavan hyvä mieli. :) Olisin mielelläni kiitellyt jokaista henkilökohtaisesti, mutta en halunnut tukkia kiitoksillani ihan koko kommenttiosastoa. Olette ihania. <3

    VastaaPoista
  17. Oi wau, paljon paljon onnea teille!

    VastaaPoista
  18. Ooooh, wau!!! Oikein paljon onnea teille molemmille, ihanalta kuulostaa! Jotenkin sinun tekstistäsi huokuu sellainen syvä ja onnellinen rauhallisuus, siitä tarttui osa minuunkin, kiitos!

    Bridezilla on ihana ja oikein sopiva hääpäivän kynsiin!

    Oi että, ihana postaus!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi. :) Minulla tosiaan on nyt sellainen levollisen onnellinen olo, tuntuu että olen elämässäni juuri siellä missä kuuluukin. Ja ennen kaikkea täsmälleen oikean ihmisen kanssa.

      Poista
  19. Ooh, onnea paljon! :)

    VastaaPoista
  20. Onnea paljon täältäkin tuoreelle avioparille! :)

    VastaaPoista
  21. Emoavita, Onnea aivan hirmuisen paljon!!!! <3 <3 <3 *halirutistus* ja liuta muita data-ajan etätunteenosoituksia :)

    VastaaPoista
  22. Miljoonasti onnea ihanalle avioparille <3<3<3 Mahtavaa ja ihanaa ja mieletöntä! ^_______^

    VastaaPoista
  23. Vauhtia on viikkoon riittänyt! Onnea kovasti! ^_^

    VastaaPoista
  24. Onneksi olkoon, hienoja muutoksia! Rouvana on hyvä olla.

    Häämeikistä - jotenkin se teema ei kosketa mua lainkaan. Yhteen päivään ladataan aivan liikaa odotuksia. Oma häämeikkini oli disaster, mutta olen ollut jo kohta kymmenen vuota onnellisesti naimisissa. (Mutta jos teet häämeikin, pliis tee taas mangomeikki. Omenankukat ovat pitkästyttäviä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein jaksanut alkaa hössöttää naimisiinmenosta, odotin enemmän tätä rouvan statusta kuin itse vihkitilaisuutta. :D Mutta jokainen tietysti tyylillään. Ehkä juuri se perinteisten häämeikkien hienoinen tylsyys on ollut esteenä sellaisesta kirjoittamiselle. Saa nähdä, saanko koskaan postattua aiheesta mitään kunnollista.

      Poista
  25. Voi ei, tai siis joo, onnea!! ♥ :) Ihanaa! :)

    VastaaPoista
  26. Onneksi olkoon, kuulosti niin romanttiselta!

    Meikki on hurjan kaunis.

    Kivasti kirjoitit ajatuksistasi häiden ja häämeikin suhteen, olen samaa mieltä!

    VastaaPoista
  27. Oh, mikä viikko! Paljon paljon onnea ja rakkautta! Ihana lukea tämmöisiä, vaikka ei toista tunnekaan irl. :)

    t. Tangomango

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on ihana lukea näitä kommentteja. Niin moni ihminen haluaa onnitella, vaikka ei elävässä elämässä tunnetakaan. :) Kiitos!

      Poista
  28. Vau, paljon onnea! :)

    VastaaPoista
  29. Oooooih, onnea Nekku!! Oli kyllä ihana postaus ja yhdyn Mohnin kommenttiin! :)

    VastaaPoista
  30. Paljon kiitoksia onnitteluista taas kaikille! Kuten Tangomangolle kommentoin, oikein hämmentää tällainen lämpimien ajatusten tulva käytännössä tuntemattomilta ihmisiltä. Kiitos!

    VastaaPoista
  31. Paljon onnea avioitumisesta ja tervetuloa Suomeen, kun sen aika on. :)

    VastaaPoista
  32. Kuulostaa oikein onnistuneelta talvilomalta! Hurjasti onnea :)

    VastaaPoista
  33. Oo, erittäin paljon onnea ♥ Todellakin niin rauhallinen tunnelma huokuu tekstistä :) Ja tervetuloa takaisin Suomeen :)

    VastaaPoista
  34. Paljon, paljon onnea tuoreelle Rouvalle! :)

    VastaaPoista
  35. Mielettömän paljon onnea pitkäaikaiselta, joskin kai ensimmäistä kertaa kommentoivalta lukijalta :) Upea meikki jälleen kerran!

    Hyvää kevään odotusta!

    Saara

    VastaaPoista
  36. Onnea Onnea!
    On kyllä ollut sponttaania! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Suomeen palaaminen oli melko pikainen päätös, mutta naimisiinmeno oli vaivattomuudestaan huolimatta harkittu ja hyvin suunniteltu juttu. :)

      Poista
  37. Kovasti kiitoksia vielä kaikille joita en ole kiitellyt! Toistan itseäni, mutta ihania olette. :)

    VastaaPoista
  38. Onnea kovasti täältäkin! :)

    Mari

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>