keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kevättä silmissä

Äh, en nyt tykkää tuosta otsikosta yhtään. :/ Joskus ei vain leikkaa, kun noita täytyisi keksiä. Mutta siis, kuluvan vuoden aikana olen useammassakin yhteydessä törmännyt kuviin kauniista kullanruskeasta silmämeikistä voimakkaalla sinisellä tai turkoosilla alarajauksella. Yllä esimerkkiä näyttävät Kelly Rowland - netti on pullollaan postauksia tuosta meikistä - ja Alicia Keys. Vahva sininen korostaa loistavasti ruskeita silmiä ja ruskettunutta tai luonnostaan vähän tummempaa ihoa. Lämpimiin ruskean ja pronssin sävyihin yhdistettynä tämä meikki tosin imartelee myös sinisiä silmiä ja on ihan käyttökelpoinen myös meillä kalpeahipiäisillä.Oman versioni tein Urban Decayn luomiväreillä, pidin lopputuloksesta kovasti. Tästä meikistä olisi ollut mukavaa postata myös kasvokuva, mutta valitettavasti tämäkin oli vain näitä yhden silmän maalailuja vapaapäivän iloksi. Liikkuvalla luomella on pronssinen ruskea Smog ensimmäisestä Naked-paletista, josta nappasin myös ulkonurkan ja luomivaon varjostamisessa käyttämäni tummanruskean Darkhorsen. Alaluomelle piirsin ensin Milanin turkoosilla Liquif Eye -kynällä ja painelin päälle upeaa, samansävyistä Deep End -luomiväriä UD:n viimevuotisesta 15th Anniversary -paletista. Silmän sisänurkassa on aavistus hohtavan vaaleaa korostussävyä (Virgin, Naked-paletista).Häivähdys sinistä tai turkoosia sopii erinomaisen hyvin kevääseen ja koko ajan lähestyvään kesään. Hurahdankin näihin sävyihin aina tähän aikaan vuodesta, myös viime keväänä kuljin ympäriinsä itselleni hyvin epätyypillisessä silmämeikissä. Puhumattakaan viime sunnuntaista, kun löysin laatikostani pitkästä aikaa Pure Luxen pastellisen vaaleanturkoosin Cabanan (kuvassa), jota sudin silmäluomilleni varsin hövelisti. Kevät saa pään sekaisin, joka kerta.

Mistä vär(e)istä sinä hullaannut keväisin?

P.S. Katso myös Erikan versio sinisellä rajauksella piristetystä silmämeikistä!

* * *

Spring makes me want to wear blues and teals, otherwise I don't consider them my colours at all. Wearing a bright colour on the lower lid has been a big trend lately and I wanted to see how it would look on me. A full face photo would've been nice, but this was, again, just one of those one-eye experiments. The eyeshadow in the close-up photo is Pure Luxe's Cabana, another pretty shade I've been wearing this month.

22 kommenttia:

  1. Se sunnuntainen meikki oli I-HANA, teethän siitä meikkipostauksen joskus niin näkee tuon Cobanan tositoimissa.

    t. Aliisa/Vippaskonsti-blogi

    VastaaPoista
  2. Jännä juttu, itse tein viime sunnuntaina töihin silmämeikin just tähän tyyliin, vaikka en mistään mitään kuvia ollut katsonut :D Hieno meikki sullakin, mutta saattais näyttää vieläkin paremmalta jos olis mustat sisärajaukset? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös musta rajaus sopisi varmasti hyvin, vaikka tykkään kovasti tuosta turkoosistakin. On hauskaa, kuinka väri jatkuu saumattomasti alaluomelta sisäluomelle. Mustalla meikkiin saisi lisää terävyyttä ja viritettyä sen paremmin esimerkiksi iltakäyttöön.

      Poista
  3. Aivan ihana meikki, todella kesäinen mun mielestä! Täytyykin kokeilla itsekin joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tässä on kyllä jo kesäistä meininkiä. :)

      Poista
  4. Vautsi! Pakko kokeilla joku päivä :)

    VastaaPoista
  5. Mulla on joku pastellivillitys, varsinkin kynsilakoissa. Laitoin tänään pehmeää persikkaa yläluomelle ja limenvihreää alas, ihan kiva. Oon joskus tehnyt tuollaisen samanlaisen meikin, jotenkin mää onnistun tekemään siitä tunkkaisen, sulla on tollainen raikas ihanuus =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama villitys mullakin on keväisin. Muina vuodenaikoina en katso pastelleihin päinkään, mutta keväällä tykkään mintunvihreästä, vaaleankeltaisesta, vaaleanvioletista ja vaaleanpunaisesta ihan valtavasti. Persikan sävytkin houkuttelevat, mutta vaaleansiniselle en ole vielä syttynyt.

      Poista
    2. Minä taas mietin ostavani baby blue värisen lakan, vaikka juuri vaaleansininen kaikista väreistä on inhokkini =)

      Poista
    3. No nyt kun sanoit, niin alkoi kuulostaa houkuttelevalta. :D

      Poista
  6. Todella upea tuo meikki! Voi kun oppisin meikkaamaan itsekin silmiäni ihan kunnolla.. Aina kun yritän opetella vähääkään erikoisempaa silmämeikkiä niin mulla menee hermot ihan totaalisesti :D

    Mä hullaanun kesällä aina keltaiseen ja korallliin. Kaikkeen kirkkaat ja heleät värit iskee muhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koralli on myös yksi omista hullaantumisen kohteistani, mutta siihen siirryn yleensä vasta kesäkuumalla. Meikkaamista kannattaa treenata, monesti lopputulos palkitsee. Itse ainakin opin jotain uutta melkein joka viikko. :)

      Poista
  7. Mulla pronssi/ruskea näyttää aina jotenkin tunkkaiselta, mutta jos yläluomelle laittaa oranssia tai persikkaa, toimii ihan mielettömän hyvin! En useinkaan osaa käyttää mitään kovin värikästä arkena, mutta tämä on päässyt käyttöön tällä viikolla jo kahdesti - tein turkoosilla vain kapeahkon sisärajauksen, ei ollut yhtään överi. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persikka ja oranssi ovatkin hyviä vaihtoehtoja ja toimivat sinisen kanssa varsin sähäkästi. :)

      Poista
  8. Oi kiitos mun blogin mainitsemisesta! Sun meikki näyttä tosi nätiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, mielellänihän minä kivoihin blogeihin linkittelen. :) Sinun versiosi oli myös tosi hieno, pitää kokeilla sitä joskus juhliin.

      Poista
  9. Mäkin olen juuri narahtanut luomipersikkaan (Chanelin Eclosionilta - mun kaltaiselle kiireiselle ei-sommittelijalle siinä on muutenkin hyvä setti), vaikka olen oikeasti tosi hillittyjen meikkien ystävä. Ne jotenkin sopivat kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persikan sävyt ovat tosi kivoja tähän vuodenaikaan, ja kesälläkin. Ovat loistavia eritoten sinisten silmien parina sekä muutenkin kovin herkullisia.

      Poista
  10. Huomaamattani inspiroiduin meikistäsi ja tein siitä oman version! Tämä meikki näyttää ihanalta kun sulla on noin lämmin ihonsävy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihon väri on ehkä vähän vääristynyt tuossa kuvassa (yritin säätää meikin värejä vastaamaan paremmin todellisuutta), olen oikeasti aika kalpea. Mutta ihoni on tosiaan sävyltään enemmän lämmin kuin kylmä. Kiva että inspiroiduit!

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>