sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

The Wizard of Oz: Emerald City

Olen jo pitkään muhitellut mielessäni ajatusta meikkisarjasta The Wizard of Oz -elokuvan ympärille. Fanitan tuota ikonista Technicolor-pläjäystä hillittömästi, mutten ole aikaisemmin saanut tikkua ristiin meikkien toteuttamiseksi. Kimmokkeen antoi viimein Annien elokuvameikkikisa (hurjasti onnea 2000 Youtube-tilaajasta, mussu!), josta innostuneena väsäsin tänä aamuna sarjaan ensimmäisen osan. Suunnitelmissa olisi toteuttaa vielä ainakin neljä lisää, mutta katsotaan kuinka aikaa ja innostusta riittää. En siis osallistunut tällä meikillä tuohon kilpailuun, mutta suosittelen kaikkia kiinnostuneita kurkkaamaan mistä on kyse

Pohjustuksena kerrottakoon hiukan taustaa elokuvasta, sitä kun ei jostain syystä ole näytetty Suomen televisiossa kovin usein. Vuonna 1939 valmistunut filmi perustuu L. Frank Baumin kirjaan ja kertoo Dorothy-tytöstä, jonka hurrikaani lennättää Kansasista Ozin ihmemaahan. Päästäkseen takaisin kotiin Dorothyn on hankkiuduttava Ozin kaikkivoipaisen velhon luokse. Matkalla mukaan tarttuu useita uusia ystäviä, jotka kaikki toivovat velhon auttavan heitä. Fantastisessa tarinassa on hyviä ja pahoja noitia, satumaisia maisemia, ystävyyttä, rohkeutta, laulua, seikkailua ja tietenkin erinomainen opetus. Elokuva itsessään on jo käsite ja kiinteä osa länsimaista kulttuuriperintöä: vuonna 2007 se lisättiin UNESCOn Memory of the World -rekisteriin.

Ozin velho asuu ylimmässä kuvassa näkyvässä Emerald Cityssä - smaragdikaupungissa. Elokuvassa kaupunki on kuvattu todella vaikuttavasti, aikaansa nähden ihan hämmästyttävän hyvin. Meikissäni en ehkä yltänyt aivan samaan, mutta tykkäsin tästä yllättävän paljon. Elän nimittäin edelleen sitkeästi siinä uskossa, että vihreät sävyt eivät oikein pue minua, mutta smaragdisilmät näyttivät toimivan. Tarpeeksi kun on kimallusta, niin kaikki menee. :) Silmämeikin eri sävyisiä vihreitä oli vaikea saada toistumaan oikean värisinä valokuvissa, joten meikki näyttää niissä vähän monotonisemmalta kuin elävässä elämässä.

Kasvoillani on tuttuun tapaan Dr. Jartin BB, minkä lisäksi olin sutinut silmien alle L'Oréalin valokynää. Pohjan kiinnittämiseen käytin Prahasta ostamaani Gabriella Salvete -kivipuuteria (sävy 01), joka antaa naamalleni vähän väriä. Päivetystä feikkasin Lumenen täysin mattaisella Face & Body Bronzerilla, jota aurinkopuuterien suurkuluttajana voin suositella mitä lämpimimmin. Levittyy pehmeästi ja tasaisesti, sävy ei ole liian tumma eikä siinä ole ollenkaan kimallusta. Huipputuote! Sudin poskille myös Milanin vaaleanpersikkaista, hennosti hohtavaa baked-poskipunaa (sävy Luminoso), jottei lopputulos olisi tunkkainen. Huulilla Rimmelin Lasting Finish by Kate -huulipuna sävyssä 03, sekin matkatuliaisena tuotu.

 
Silmämeikissä pääosassa olivat vihreät strassit, jotka sain toissakesänä ystävältäni hääaskarteluiden ylijäämänä. Erikokoiset ja -väriset kivet näyttävät todella päheiltä, pitäisi muistaa käyttää tuollaisia useamminkin. Muu meikki perustui pitkälti Coastal Scentsin 88 Ultra Shimmer -paletista bongaamaani täydelliseen, kultaan shiftaavaan jalokivenvihreään (sävy 69), jota sudin antaumuksella koko liikkuvalle luomelle.
 
Silmän sisänurkassa on aavistus Fyrinnaen vaaleanvihreää Danse Macabre -luomiväriä sekä Narsin kullanhohtoista Albatross-korostuspuuteria. Jälkimmäistä käytin highlighterina myös kulmaluulla. Tykkään Albatrossista ihan erityisesti kaikkien vihreiden sävyjen kaverina, toimii todella hyvin. Luomivaossa on mattaista vihreää Manlyn 120-paletista (sävy 29), sisäluomella edellä mainittua vaaleanvihreää irtoluomiväriä. Ripset ovat Red Cherryltä, pari numero 01, joihon huomaan palaavani kerta toisensa jälkeen. Sopivassa suhteessa luonnollisuutta ja näyttävyyttä, luonnonkarvaa (ihmisestä, iik!) sekä helpot kiinnittää.



Oletko sinä Ozin Ihmemaa -fani? Mikä on lempikohtauksesi tai -hahmosi?

Edit 29.4.2013: Alkoi ärsyttää, kun Photoshop oli heittänyt ihonvärini noin punaoranssiksi lähikuvissa, mutta huomasin asian vasta nyt enkä enää viitsi korjata niitä. Halusin vain ilmoittaa, että en ollut oikeasti tuon värinen, mutta silmämeikki oli (meikin värien kohdilleen säätämisestä ihoni "punastui"). Suuremmassa kuvassa naama näyttää siltä kuin pitääkin.

* * *

I have been planning on doing a Wizad of Oz series for a while now and finally decided to have a go. I absolutely love the story, the music, the characters and the Technicolor eye candy. First up in the series is Emerald City.

24 kommenttia:

  1. Ei ole kyseinen elokuva kuulunut koskaan mun suosikkeihini. En ole edes varma, että olenko sitä ikinä kokonaan katsonut alusta loppuun...

    Ihana smaragdimeikki! Kiinnititkö nuo kivet ripsiliimalla vai millä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuun taas uppoaa aina kaikki satuinen ja värikäs, etenkin musiikilla höystettynä. Aluksi tietysti katsoin leffan vain sen klassikkoaseman vuoksi, mutta tykästyin siihen heti ihan oikeasti. Miehenikin tykkää, ja se on paljon se. ;)

      Ja kiitos kehuista! Osa strasseita pysyi ihan itsekseen, niissä oli taustalla hennosti liimaa. Suurimmat ja itsepintaisimmat kiinnitin ripsiliimalla.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ei ole kateus hyvästä. :/ Mutta kiitos, kai. :)

      Poista
  3. Ensimmäinen kosketukseni Oziin oli Wicked musikaali... Ja nyt on tunne etten pystyisikään näkemään elokuvia samalla tavalla kuin ne on tarkoitettu. Älyttömän kaunis meikki ja ihana idea muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole vielä nähnyt Wickediä, vaikka haluaisin kyllä joskus. Pitää mennä seuraavan kerran kun satun samalle peikkakunnalle.

      Poista
  4. Ihihi, sanoit miuta mussuksi. =) Kiitos. :)

    Upea meikki ja ihanat blingit!

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtava meikki!

    The Wizard of Oz kuulluu kyllä munkin ehdottomiin lempielokuviin. Tosin ensimmäiset mielikuvat Wizard of Ozista ei niinkään ole tämä elokuva vaan se 80-luvun (+) Disney versio, jossa oli ne vaihtopäät, joka puhui itsekseen lasivitriineissä. Silloin pienenä se oli aika pelottava, mutta näin vanhemmalla iällä ajatus kieltämättä kyllä kutkuttaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      En ole nähnytkään tuollaista puhuvien päiden versiota, tohtiikohan edes katsoa...

      Poista
    2. Se on aika creepy kohta kun ne päät alkaa huutaa: http://youtu.be/7XjC_0lGm0E
      Return to Oz oli leffan nimi ja on kait epävirallinen jatko-osa tuolle alkuperäiselle.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Eikö olekin! Se on luonnossa vielä hienompi, tosi kauniin kullanhohtoinen.

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>