sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Kesän paras heräteostos

Olen aina pitänyt The Body Shopin tuotteista, mutta en ole ostanut sieltä ikinä juuri mitään muuta kuin vartalovoiteita ja -kuorintoja. Tänä kesänä olen kokenut herätyksen ja aivan yhtäkkiä innostunut merkin muistakin jutuista. Tätä nykyä koen valtavaa tarvetta hassata kaikki rahani tuohon yhteen putiikkiin. Ihastuin aiemmin tässä kuussa Nutriganics -sarjan silmänympärysvoiteeseen, ja pian riensin hakemaan myös saman sarjan pumppupulloon pakatun kasvovoiteen.Tuo retki oli koitua kohtalokkaaksi, kun törmäsin kaupassa kesän kynnyksellä lanseerattuihin Baked to Last -meikkeihin. Sarjaan kuuluu kahdeksan erilaista duo-luomiväriä, kaksi poskipunasävyä sekä kaksi erisävyistä aurinkopuuteria. Luomivärit eivät juuri sytyttäneet (osittain siksi, että yritän pidättäytyä edes katselemasta uusia luomivärejä, koska en tarvitse enää yhtään), mutta voi, miten kauniita poskipunat ja aurinkopuuterit olivat! Kassiini eksyi punista lämpimämpi sävy, 02 Coral. Vaihtoehtona olisi ollut pinkki 01 Petal, joka sekin oli oikein soma.Punassa on tummempi ja vaaleampi sävy, joita voi käyttää joko erikseen (vaaleampi on hyvä korostusväri) tai sekoittaa keskenään. Kuvassa tummempi sävy näyttää kylmemmältä kuin se on, mutta alla olevissa swatcheissa sävyt toistuvat aika lailla oikein.Vasemmalla vaalea korostussävy, oikealla tummempi ja keskellä molemmista sekoitettu korallin sävy. Poskipunan pehmeä laatu vastaa melko hyvin MACin mineralize -punia, joskin pigmenttiä on himpun verran vähemmän. Itse pidän tästä paljon enkä ihmettelisi, vaikka mukaani tarttuisivat vielä se toinenkin poskipuna tai ainakin toinen aurinkopuutereista.

6 kommenttia:

  1. ah, minäkin olen rakastunut kyseisiin meikkeihin, varsinkin poskipuniin! : ) body shopilla on aivan ihania tuotteita!

    VastaaPoista
  2. Niin onkin, en vain jostain syystä ole aiemmin viitsinyt poiketa niitä ihastelemaan. No, tästä lähtien sitten entistäkin enemmän. :)

    VastaaPoista
  3. Itse kävin juuri hamstraamassa saman sarjan luomivärin. Täytyy myöntää, että olen kanssasi vähän samaa koulukuntaa, Body Shopista tulee ostettua lähinnä vartalovoita ja suihkugeeliä eikä edes oikein tule katsottua mitä kaikkea muuta siellä on. Luomivärin lisäksi bongasin nimittäin ihastuttavan kesätuoksun sieltä myös. <3

    VastaaPoista
  4. Kiva etten ole ainoa kaavoihin kangistunut. :) TBS:n tuoksuvalikoima on toden totta melko vaikuttava, pitäisi (tai siis ei todellakaan pitäisi...) varmaan nuuhkia niitä itsekin tarkemmin.

    VastaaPoista
  5. Voi apua, kiitos vaan houkutuksesta :D Aivan sairaan ihanilta näyttävät nuo, pakko käydä katsomassa! Pelkästään katsomassa tietysti....

    VastaaPoista
  6. Siinä tapauksessa on varmaan parempi katsoa ainoastaan näyteikkunan toiselta puolelta. :D

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>