keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

LDMM: Taste You



Musiikkisarja jatkuu videolla, jonka laatu on vähän huono, mutta siinä on ihanat värit. Itse artistikin on hyvin hehkeä. Näin Melissa auf der Maurin Ilosaarirockissa vuonna 2004 ja olin oitis täysin myyty. Koska en ikinä oikein fanittanut Holea tai Smashing Pumpkinsia, en tiennyt koko leidin olemassaolosta mitään, mutta bongasin hänet festarin ohjelmalipareesta. Taisin päätyä keikallekin yksin, mutta meno oli mitä mahtavin. Auf der Maurin omaa nimeä kantava soolodebyytti on edelleen yksi lempilevyistäni, mutta aiemmin tänä vuonna julkaistu Out of Our Minds jätti vähän kylmäksi.Poimin videolta meikkiin vanhan roosan, viininpunaisen ja kullan sävyjä. Liikkuvalla luomella on Pure Luxen Rose Gold ja silmän ulkonurkassa saman merkin Russet. Kulmaluulla ja sisänurkassa on Make Up Storen kullanväristä Eye Dust -irtoluomiväriä (24 Carat) sekä hitusen myös helmiäisvalkoista.Huulilla käytin MACin Fabby-punaa, joka on jo itsessään hieman kullanhohtoinen. Halusin kuitenkin huuliin lisää hohtoa, joten painelin huulipunan päälle vielä MUSin 24 caratia. Silmämeikin värit toistuvat paremmin tässä jälkimmäisessä kuvassa, mutta lähikuvasta erottaa yksityiskohdat tarkemmin. Poskilla on MACin Love Thing -poskipuna, tällä kertaa ilman aurinkopuuteria.

4 kommenttia:

  1. Melissa on ihku<3 Kivaa, että valitsit kyseisen videon.

    VastaaPoista
  2. Tämä video on ollut mielessä jo vuoden, siitä asti kun keksin idean näistä musiikkimeikkailuista. Värit ovat minusta hillittömän kauniit. Ja ihkuhan se Melissa on. :)

    VastaaPoista
  3. todella kaunis meikki :)

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>