torstai 9. syyskuuta 2010

Suolaa ja suojaa

Niistä siskoltani saamista lahjoituksista jäi vielä esittelemättä tällainen parivaljakko. Olen nyt ehtinyt testailemaan molempia muutaman viikon, joten pystyn jo jakamaan kokemuksiakin.

Olen hiusten hoidon ja laittamisen suhteen melko noviisi, mutta minulle on silti tärkeää, että tukka on hyvin. Omalla kohdallani se tarkoittaa yleensä pörröistä ja sotkuista ponnaria tai nutturaa. Kampaajalla olen opiskeluaikana vaivanneen kroonisen rahapulan vuoksi käynyt viimeksi vuoden 2007 huhtikuussa (tosin nyt marraskuussa olisi tarkoitus mennä uudelleen ;) ja sittemmin värjännyt ja leikannut hiuksiani kotioloissa. Tällä hetkellä hiukseni ovat melko pitkät, melko tummat ja melko ohuet, ja touhutessani niiden kanssa päämääräni on yleensä saada ne näyttämään tuuheammilta, jotta pääni näyttäisi pienemmältä. :D

Vasemmanpuoleisessa tuubissa on Bonacuren Hairtherapy Color Save -latvasuoja, joka käytännössä on voidemaista silikonia värjättyjen, hapsottavien latvojen silottamiseen. En ole tähänastisen elämäni aikana vielä koskaan kärsinyt haaroittuvista hiuksista, mutta nimenomaan värjäämisen (ja leikkaamattomuuden) vuoksi hiusteni latvat ovat melko kuivat. En ole juuri testannut tämän tyyppisiä tuotteita, mutta kyseiseen latvasuojaan olen ollut tyytyväinen. Pienen pieni määrä riittää, ja saan feikattua hiukseni terveemmän näköisiksi.

Fudgen suolasuihkeesta olin kuullut niin paljon hyvää, että odotukseni olivat melkoiset. Pullo on mielestäni pirteän näköinen, mutta hieman epäkäytännöllinen. Mekanismi on tavallista sumutinpulloa vastaava, eli oranssia lippaa on tarkoitus vetää pulloa kohti. Itse koen päältä painettavat spray-pullot kätevämmiksi, mutta joku voi tietysti tykätä tästäkin. Suihke tuoksuu ihanasti kookoselta, mistä ehdottomasti plussaa.

Odotin tältä ehkä liikoja, mutta meillä ei kyllä Fudgen kanssa synkkaa ollenkaan. Pullon kyljessä lukee, että suihketta voi käyttää myös kuiviin hiuksiin, ja kokeilin sitä ensin juuri niin. Odotin vähän kuivasampoomaista volyymia ja pientä suolarutinaa, mutta tukkani ainoastaan kastui. :( Seuraavalla kerralla testasin suihketta märkiin hiuksiin, jotka kuivasin hiustenkuivaajalla. Ilmeisesti optimaalisin tapa käyttää suolasuihketta olisi suihkia sitä märkään tukkaan ja antaa kesätuulen puhallella hiukset kuiviksi. Omalla kohdallani hiusten jättäminen kuivumaan omia aikojaan ei kuitenkaan tule kysymykseen, sillä a) käyn suihkussa aamuisin, jolloin on muutenkin jo kiire ja b) itsekseen kuivuneissa hiuksissa on kovin harvoin sitä valtaisaa volyymia, jota havittelen.

Hiustenkuivaajalla kuivatussa suolatukassa oli jonkin verran karheutta, mutta koska olen paatunut Osis+ -hiuspuuterin käyttäjä, kaipasin aina vain enemmän ja parempaa. Seuraavalla kerralla suihkin suolaa hiuksiin reilummin, ja kuivaamisen jälkeen ne näyttivät siltä kuin niitä ei olisi pesty kahteen viikkoon. Ei hyvä.

Yhteenvetona todettakoon, että tykkäsin latvasuojasta kovin, mutta suolasuihke päätyi poikaystävälle (joka on siihen vallan tyytyväinen). Onko sinulla kokemuksia latvasuojista tai suolasuihkeista? Oletko päässyt ystävystymään herra Fudgen kanssa?

6 kommenttia:

  1. En oo tuota Fudgea käyttänyt - aikoinaan en päässyt ystävystymään sitten lainkaan ko. merkin shampoon ja hoidon kanssa..

    Oon hetken aikaa käyttänyt vastaavanlaista suihketta Tigiltä, Love Peace & the Planet - sarjan Totally Beachin':ia. Odotin kans huomattavasti karheampaa ja "rapsakampaa" fiilistä, mutta ehkä mullakin on sit näistä suolasuihkeista liian korkeat odotukset?

    Kokeilin sitä ensin kuivaan tukkaan (keskipaksu polkka): ei. Sitten laitoin sitä pesun jälkeen puolikuivaan ja föönasin: ei kummempia, ihan jees. Nykyään laitan se pesun jälkeen ja annan vaan tukan kuivua itsestään ja meen sitten kostealla nukkuun. Aamulla harjailen läpi ja that's it.

    Onhan hiukset sen tuntuset että siellä jotain on ja varmasti parempi tätä olisi tupeerata ja tehdä tähän joku pinnikampaus, kuin ilman Totally Beachin':ia. Että ei sinänsä huono tuote :) Ja tuoksuna coconut mango vanilla että ei voi valittaa ;)

    VastaaPoista
  2. Itsellä on pari viikkoa sitten stokkalta ostettu Toni&guy Beach Curl Spray, joka toimii mielestäni mainiosti. Olen kokeillut sekä märkään, että kuivaan tukkaan ja toimii molempiin. Tässä on päältä painettava sumutin, eikä suuttimesta tulee liikaa ainetta kuiviin hiuksiin käytettäessä, eli ei tule sitä ongelmaa että hiukset kastuisivat. Volyymia löytyy mielestäni riittävästi, olen saanut tehostettu omia hieman kiharaisia hiuksiani hyvin. Ja niin, vaikka hiukset tuntuisi siltä ettei niitä ole pesty kahteen viikkoon, ni se ei näy päällepäin. :DD
    Suosittelen lämpimästi, ja hintakaan ei ollut paha, noin 13 euroa.

    VastaaPoista
  3. Martina, kuulostaa kovin samanlaiselta tuo Tigisikin. Itse tupeeraan tukkaani melko usein ja olen huomannut Dust itin parhaimmaksi avuksi siihen hommaan.

    Milla, kuulostaa mielenkiintoiselta, voisin joskus kokeillakin. En vain ole varma, onko minulla edes tarvetta suolasuihkeelle. Tuon Fudgen sain, kun siskoni ei sitä tarvinnut (tai se ei hänellä toiminut, en tiedä).

    VastaaPoista
  4. Juu, omistan Dustin myös ja sitä tulee käytettyä kun jaksan laittaa tukkaa vähän enemmän (eli harvoin :D). Lisäksi Four Reasonsin Hair Powder on kätevä, suihkutettava hiuspuuteri. Ihan ok, mutta kyl Osis on parempi :)

    VastaaPoista
  5. Kokemusta on Tigin suolasuihkeesta ja tästä Fudgesta. Molemmista kirjoittelin vertailunkin blogiin jossain vaiheessa. :) Tigiin koukutuin ihan täysin ja pois en enää vaihda. :D

    VastaaPoista
  6. Kävin lukemassa tekemäsi vertailun, ja Tigi alkoi kieltämättä kiinnostaa. Ehkä nappaan sen vielä joskus mukaan johonkin tilaukseen...

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>