torstai 16. syyskuuta 2010

LDMM: Lady Gaga II

Toinen Lady Gaga -meikki on jo vähän tunnistettavampi. Yllä olevassa kuvassa minua viehättävät erityisesti kontrastit; tämäkin meikki toimii mielestäni huomattavasti paremmin vaaleiden hiusten kanssa. Öljyiseltä näyttävä musta salama pinkillä luomivärillä terästettynä on myös erittäin hot. Valitsin tämän nimenomaisen meikin toteutettavaksi senkin takia, että tykkään värkätä ja askarrella.
Edellisen Gaga-meikin tavoin kuulas, hohtava meikkipohja on tärkeä salamameikissäkin. Saatuani sen valmiiksi ryhdyin välittömästi sabotoimaan sitä mustalla silmämeikkikynällä. :D Kannattaa aloittaa salamasta, koska sitä tehdessä on suuri todennäköisyys sotkea muukin meikki. Jos taitoa riittää, voi meikkipohjankin tehdä valmiiksi vasta salaman jälkeen. Käytin apuna maalarinteippiä, joka ei juuri tartu ihoon, mutta saa viivoista suoremmat.
Rajojen hahmotuttua salama väritetään täyteen joko samalla mustalla kynällä tai jollain muulla mustalla, vahamaisella/ voidemaisella tuotteella varoen kuitenkaan värittämästä liian läheltä silmää. Lady Gagan meikissä koko silmän yläpuoli on jätetty paljaaksi, itse jätin värittä ainoastaan liikkuvan luomen ja alaluomen sisänurkan. Värittämisessä ei ole suositeltavaa käyttää sitä kaikista kalleinta meikkikynää, sillä hävikki on melko suuri. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna oman salamani muoto näyttää vähän väärältä (vertaa silmän alapuolta esimerkkikuvaan), mutta periaate selvinnee tästä joka tapauksessa.
Kun salama on väritetty täyteen, sen päälle painellaan mahdollisimman kimaltavaa mustaa luomiväriä. Itselläni oli käytössä Fyrinnaen Immortality, joka säihkyy kaikissa sateenkaaren väreissä (swatcheja tulossa!). Tämä vaihe on tärkeä, sillä luomiväri sekä pitää mustan kynän paikoillaan että antaa salamalle tässä meikissä olennaista öljyistä kiiltoa.
Silmämeikki on yksinkertainen, tärkeintä on voimakkaan pinkki luomiväri. Oma sävyni löytyi Coastal Scentsin 88 Ultra Shimmer -paletista, mutta esimerkiksi Make Up Storelta löytyy hyvä vastine (Cybershadow Baby Doll). Luomivärin jälkeen laitoin geeli-eyelineria ripsirajaan ja silmän sisäpuolelle.
Rajausten ei tarvitse olla erityisen siistejä, sillä niitä pehmennetään vielä kynällä ja luomivärillä. Samalla ne sotketaan alapuolelta ja ulkonurkasta osaksi ympäröivää salamaa. Lopuksi vielä irtoripset, jotka ovat mielestäni välttämättömiä näyttävämissä meikeissä. Jos muuten on vedetty överiksi, naturellit ripset näyttävät vähän rassukoilta.Meikistä olisi ehkä tullut parempi, jos olisin värittänyt salaman myös kulmakarvan kohdalta. Halusin kuitenkin lisätä friikkifaktoria vaalentamalla kulmani harjaamalla niihin peiteväriä. Ilman vaaleita hiuksia ne eivät kyllä silti toimi niin hyvin kuin olisin halunnut. :(
Huulilla MACin kiiltävä, vaalean persikkainen Glaringly Hip Dazzle Lipstick.

12 kommenttia:

  1. Todella hieno! Tuskin tuolla ihan Rotuaarille uskaltautuisi, mutta ehkäpä jonnekin teemabileisiin :).

    VastaaPoista
  2. Haha, no ei ehkä ihan Rotuaarille, tosiaan. Näitä meikkejä toivottiinkin erityisesti teemabileisiin, Gaga-teemaisia pikkujoulujakin kuului olevan. :D

    VastaaPoista
  3. ja eikun onnelaan! :D

    VastaaPoista
  4. Ihan sikaupeesti toteutettu! Teki mieli ruveta sutii omaan lärviini salama ku tätä luki :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Sini! Siitä vain sutimaan, hillitty arkimeikki on ihan yliarvostettu. ;)

    VastaaPoista
  6. Ihana, tuli mieleen heti tehdä tämä look Gagan keikalle, jonne olen menossa! :)

    VastaaPoista
  7. Oi, keikka on varmasti mahtava! Ja hyvä tilaisuus vetää meikinkin kanssa vähän överiksi. :D

    VastaaPoista
  8. Jjee Lady Gaga meikkejä ♥ Se nainen on kyllä tosi inspiroiva. Tätä meikkiä määkin kokeilin joskus.

    VastaaPoista
  9. Eikö olekin? Minusta on ihanaa, että jollakin on pokkaa vähän ravistella.

    VastaaPoista

b:section-contents id='footer-2-2'/>