sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Meikkitoive: Vuosikymmenet, 1920-luku

Tänä viikonloppuna ehdin pitkästä aikaa meikkailemaan kunnolla. Päätin aloittaa monien toivoman sarjan eri vuosikymmenille tyypillisistä meikeistä, kronologisessa järjestyksessä. Sarjan ensimmäinen meikki sai innoituksensa 1920-luvun mykkäelokuvien tähtösten dramaattisista, tummista katseista ja suppusuista.
Elokuvan alkuaikoina myös meikkiteollisuus oli vielä lapsenkengissään eikä HD-meikeistä (saati kameroista) ollut vielä aavistustakaan. Pakkelikerros oli paksu ja niin miehet kuin naiset meikattiin vahvasti, jotta kasvojen ilmeet varmasti erottuisivat. Mustavalkoelokuvien meikkien sävyistä ei tietenkään voi olla varma, mutta omassa versiossani käytin aikakauden tunnelmaan mielestäni parhaiten sopivia värejä.
Tyypillistä 1920-luvulle olivat surumieliset silmät, joiden muoto ikään kuin valui alaspäin ulkonurkasta. Tätä korostettiin ohuilla, lähes vaakasuorilla kulmilla, jotka noudattivat samaa melankolista muotoa. Peitin omat kulmakarvani osittain ja piirsin uudet huomattavasti tummemmiksi. Meikkasin koko silmän ympäryksineen harmaanruskealla luomivärillä ulottaen sen nenän varressa kulmakarvoihin asti. Tässä meikissä on tärkeää, että väriä on reilusti myös silmän alapuolella. Liikkuvalle luomelle levitin mattamustaa, jonka häivytin harmaanruskeaan. Silmän sisäpuolella käytin vaaleaa kajalia ja ripsissä mustaa ripsiväriä.
Kulmien ohella toinen 1920-luvun meikkien ominaispiirre ovat tummat, kaarevat huulet. En ollut omaan imitaatiooni oikein tyytyväinen, mutta meikkaustyylin näkee ylimmästä esimerkkikuvasta. Sekä ylä- että alahuulten rajan kuuluisi kaareutua hieman sisäänpäin ennen suupieliä. Monissa meikeissä näkee myös alahuulen keskiosan kaareutuvan hieman.
En ole varma, missä määrin 1920-luvulla käytettiin poskipunaa, mutta omasta mielestäni nukkemaiset posket sopivat tähän meikkiin hyvin.

21 kommenttia:

  1. Loistava. Olen nähnyt jokusen tällaisen 1920-luvun yrityksen, mutta ne ovat olleet yleensä aika karun rumia, tässä sinulla tuo silmämeikki on juuri sopivan tumma eikä pelkkä mustelma silmässä. Jos jotain voisin adoptoida omaankin tyyliini, tuo alahuulen kaari on jännä. Täytyypi testata, kunhan taas huulimeikin makuun pääsen.

    VastaaPoista
  2. tahma, niin minustakin. Menneestä voi aina ottaa vaikutteita, niin muodissa kuin meikeissäkin. Jospa ehtisin pian tekemään tälle jatkoa.

    LiisK, palju tänu! ;)

    Sonia, kiitos kovasti. :) Tämän tyyliset meikit inspiroivat tällä hetkellä kovasti, joskin mustelma-lookia täytyy tosiaan varoa.

    VastaaPoista
  3. Kiva postausaihe :) Rakastan tota vikaa kuvaa!

    VastaaPoista
  4. Carla, se on _todella_ vanha L'oréalin huulipuna. Sävyn nimi on 320 Myrtille - Red Currant, mutta en tiedä, myydäänkö sitä enää.

    VastaaPoista
  5. Hieno :D Olet niin taitava!

    VastaaPoista
  6. Wow!

    Alimmaisissa kuvissa ja varsinkin tuossa värillisessä versiossa olet kuin hypännyt suoraan Tim Burtonin filmauksista :)!

    VastaaPoista
  7. Nea, kiitti! :)

    Anna, paljon kiitoksia.

    Panda, oi, mikä valtava kohteliaisuus. :) Burtonit eivät suoranaisesti olleet mielessä tätä tehdessä, mutta nyt kun tarkemmin tutkailee, niin hyvin samantyylisiä juttujahan niissäkin on.

    VastaaPoista
  8. Ihana. Olen muutenkin halunnut nähdä sinut toisenlaisessa varjostuksessa kuin silmän ulkonurkan puoleisessa. Sopii hyvin :)

    VastaaPoista
  9. bubble, ite oot. <3 Kiitos.

    Anonyymi, kiitti. Yleensähän meikkini noudattavat nimenomaan sitä tummaa ulkonurkassa, vaaleaa sisänurkassa -linjaa. Tämä onnistui yllättävänkin kivasti, sillä aluksi en ajatellut tällaisen ympäriinsä luomivärillä sotkemisen olevan mitenkään imartelevaa. :D Kuvissa meikki ei tietenkään näy yhtä vahvana kuin mitä se livenä oli, mutta kieltämättä tätä voisi jossain määrin soveltaa myös tavalliseen smoky -meikkiin.

    VastaaPoista
  10. Ihana meikki! Jostain olen lukenut, että mustavalko-mykkäelokuvien aikana valittiin meikin värit niin, että se näytti mustavalkoisena parhaimmalta. Ja että tästä syystä esimerkiksi huulipuna saattoi oikeasti olla sinistä, jne :D

    VastaaPoista
  11. Niinhän se menee, että mustavalko valo- ja elokuvissa värien tummuusaste on sävyä tärkeämpi. En silti oikein usko, että 1920-luvulla olisi ollut tarpeeksi kysyntää siniselle huulipunalle... Vaikka mistäpä sen tietää. :D Tässä muuten havainnoillistava video asiasta:

    http://www.youtube.com/watch?v=_kkU_dvjPj4

    VastaaPoista
  12. Häviskö täältä ihan just joku uusi postaus "Suolaa ja suojaa"? Esim. Charming Nailsin blogilistalla tuo postaus näkyy, mutta jos klikkaan sitä, tulee vain, että postausta ei ole.

    VastaaPoista
  13. Juu, kyllä hävisi. Naputtelin sen valmiiksi työkoneella, mutta julkaisen vasta tuossa viiden jälkeen, kun kotikone ja Blogger kykenee paremmin yhteistyöhön. Teksti ei siis ollut vielä ihan valmis, mutta painon vahingossa "julkaise" -nappia, ja piti vetää se pois. Pahoittelen.

    VastaaPoista
  14. Miten sä peitit sun omat kulmakarvat??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tapauksessa käytin muistaakseni ihan vain peiteainetta ja puuteria, mikä ei kyllä ole kaikkein toimivin vaihtoehto. Yleensä käytän tavallista liimapuikkoa, jota vetelen suoraan kulmakarvojen päälle, tasoittelen kostein sormin ja odotan, etät liima kuivuu. Liimaa voi tarvittaessa kerrostaa, ja se lähtee pois vedellä. Peittää kulmat oikein hyvin.

      Poista

b:section-contents id='footer-2-2'/>